tähtitiede ammattina

gusthgshiusdfg

minua kiinnostaa kaikki "avaruusjutut" tosipaljon, ja fysiikka. onko tähtitieteilijöille millaisia töitä, ja missäköhän niitä työskentelee enimmäkseen..? Ja pitääköhän olla jotenkin superlahjakas tai jotain? olen lukiossa ja fysiikkaa, kemiaa ja pitkää matikkaa luen, ja ei ne hirveen helpoita tunnu, ei ole mikään kynpin keskiarvo. ysii pääsäätöisesti, vaikka ei numerot kyllä kerro kaikkee. kuinkahan paljon sitten tähtitieteen opiskelu vaatisi yliopistossa?

9

7778

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei aivan helppoa

      Tähtitieteilijöille ja avaruusfyysikoille on Suomessa varsin rajallisesti työpaikkoja ja ulkomaisiinkin paikkoihin on melkoinen kilpailu. Tavallisimmat työnantajat ovat silloin yliopistot ja tutkimuslaitokset (Suomessa VTT ja Ilmatieteen laitos). Valtaosa tähtitieteilijöistä taitaa sittenkin hankkia leipänsä sivuaineillaan (fysiikka, kemia, matematiikka, tietojenkäsittely) opettajina tai teollisuusfyysikoina.

      Jos aiot Valtaojaksi tai Enqvistiksi Valtaojan tai Enqvistin paikalle, niin sinun pitää olla äärimmäisen etevä ja motivoitunut sekä valmis painamaan pitkää päivää. Lisäksi tarvitset vielä melkoisesti avuksi tuurin tynkää, jotta näin kävisi.

      • Näin sen näin

        Näinhän se on. Tähtisen Leena oli entinen koulukaverini, tähtitieteen dosentti ja taisi melko paljon elättää itseään vapaana tiedetoimittajana. Tyttäreni oli nuorena innostunut ja aikoi vielä kukioikäisenä lähteä opiskelemaan tähtitiedettä. Nyt hän on valmistumassa molekyylibiologian maisteriksi, mutta siolläkin alalla työtilanne on ainakin Suomessa sen verran heikko, että neiti lukaisee suoraan tohtoriksi.

        Alan mielenkiintoisuus ei takaa työllistymistä. Joskus jopa päin vastoin. Jos kuitenkin opiskelee vaikka fysiikkaa ja ottaa siihen sivuun pari astronomian kurssia, mikä lienee nykyään mahdollista, voi tehdä astronomiasta lähes ammattimaisen harrastuksen. Eikä se alanvaihtokaan silloin niin vaikeaa olisi.
        Käsittääkseni kosmologi Syksy Räsänenkin on peruskoulutukseltaan hiukkasfyysikko. Voin kyllä olla väärässäkin.


    • hmmmmm..

      vaikee saada töitä...
      Pitäis kuuluu tutkijoiden hyvävelikerhoon...

      Suurin osa on fysiikaa, jonkun verran kemiaa.. Riippuu siittä minkä sortin tahtitietelilijäksi haluaisi.

      • Ei aivan helppoa

        Siihen ei pääse, jos veli ei ole riittävän hyvä ainakin jollakin astronomian aihealueella. Lisäksi pitää verkostoitua sekä Suomessa että kansainvälisesti.


    • Esko

      Ei tähtitieteen opiskelu mitään erikoista neroutta vaadi sen kummemmin kuin muutkaan yliopisto-opinnot, eikä taatusti tarvitse olla mikään matikkanero. Tärkein ero on siinä (kuten muissakin tutkijan ammateissa), että "perustutkinto" on väitöskirja - vasta sen jälkeen kelpuutetaan kansainvälisen tiedeyhteisön täysivertaiseksi jäseneksi ja oletetaan, että itsekin osaa tehdä jotain.

      Opiskelemaan pääseminen - esimerkiksi Turun yliopistossa "fysikaalisia tieteitä" opiskelemaan - on helppoa, koska nykyisin eivät niinsanotut kovat tieteet tunnu juuri nuoria kiinnostavan, ja yliopistot saavat hädin tuskin edes aloituskiintiönsä täytettyä. Suomessa vaihtoehdot ovat Turku, Helsinki ja Oulu.

      Tutkijan ura, oli ala mikä tahansa, vaatii ennen kaikkea innostusta ja sitkeyttä, ja sen hyväksymistä, että ei tässä välttämättä tuntipalkoille pääse. Kutsumusammatti, siis. Kaikista muista kyvyistä on tietysti hyötyä...

      Tähtitieteilijät työskentelevät lähinnä yliopistoissa (kotimaassa tai ulkomailla),
      ja tutkijan uraan kuuluu yleensä muutaman vuoden oleskelu ulkomailla (niinsanottu postdoc-vaihe). Jotkut siirtyvät jo väitöskirjavaiheessaan ulkomaiseen yliopistoon.

      Terveisin
      Esko Valtaoja

      • Melkein Eskon

        Isoveli, vuotta vanhempi.

        Olen lukenut kaikki Eskon kirjat ja kuunnellut haastattelut ja katsellut ohjelmat ja käynyt paikan päällä katsomassa, milloin hän on lähiseudulle sattunut, eli luulen tuntevani Eskon elämää aika hyvin. Näöllisestikin menee aika lähelle, kummallakohan lienee pidempi parta, väri vain yhtä vuotta vanhempana päässyt jo hieman harmaantumaan.

        Kun Esko luki pienenä Burrowskia, minä luin Clarkea. ensimmäinen skifini oli Ilmojen saaret
        http://populaari.blogspot.com/2006/04/arthur-c-clarke-ilmojen-saaret.html

        Ensimmäisenä tähtimuistona muistan kun nelivuotiaana olin mukana lapsuuden kotipihalla nokeamassa laseja auringonpimennyksen katseluun 1954. Koko perhe yritti nähdä ensimmäistä sputnikkia 1957.

        Veli ja sisko olivat reilusti vanhempia ja ottivat minut mukaan tuulastamaan hyvin pienestä ja veneen keulapankillä maatessa tähtitaivas tuli hyvin tutuksi.

        Tähtitiedettä opiskelin yliopistossa enempi harrastusmielessä, kuin ammattiinpyrkimisenä. Harrastuksena se on pysynyt koko ajan ja erilaisia kiikareja ja kaukoputkia on kertynyt vaikka pienen museon täytteeksi.

        Siinä olen Eskon kanssa samaa mieltä, että ei tähtitiede neroutta vaadi, vaan motivaatiota. Itse valitsin kutsumusammatikseni koti-isän vaativan viran ja tehtävän, johon olen suoltanut aikaani ja energiaani jo nelisenkymmentä vuotta ja se jatkuu edelleen ja se on tähtitieteilijyyttä paljon vaativampi toimenkuva ilman lomapäiviä ja vuosilomia.


    • bmxcnvbjblkw

      kiitos vastauksista! :)


      aloittaja

    • Työllistyminen
      • planeettaparkki

        Ehkä Suomessa pitäisi korostaa fysiikan osuutta tähtitieteen opetuksessa. Tuolla suuressa maailmassa astronomit ovat rehtejä _fyysikoita_ eivätkä mitään übertähtiharrastajia.

        Fyysikolle luulisi töitä löytyvän muualtakin kuin sen venaamisesta että josko planeettaX pysäköi itsensä oikeaan pysäköintiruutuun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe