4-1

Tulossa mahtava torjuntavoitto :)

Idän jättiläinen (ei Lalli Partinen) tuli vaihteeksi osoittamaan suomalaisneideille kaapin paikan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksi maajoukkueeseen on päästetty kepulaisia?

Äänestä
  • Näkyykö Stubbia liehakoimassa joukkueen ympärillä 10-1 rökäletappion jälkeen?

    Äänestä

Hyvä kun tulevat tänne Suomeen sen kaapin paikan näyttämään, ettei tarvitse vartavasten sitä sieltä asti lähteä kyselemään. Etenkään, kun ei ole edes saksalaiset völjyssä. Niidenkin kanssa kävi vähän niin ja näin. Mutta tulipa kaapin paikka selväksi silloinkin, eli rajalinja.

ps. Natottaako Kapia?

Äänestä

Liilliputti Suomi on aivan väärässä seurassa tuossa neljän parhaan joukossa, kun jääkiekosta puhutaan. Edelle kuuluvat ehdottomasti jääkiekon suurmaat, Venäjän, Sekkien,ja Slovakien jälkeen Kanada, Ruotsi, USA, jopa Norja, ja Sveitsikin. Että yhdeksäs sia olisi oikea suomelle ainakin juuri nähdyn Venäjä pelin jälkeen.

Mutta jos tuollaisella kohteliaalla pelillä rakennetaan hyviä kauppasuhteita suureen itä naapuriin, niin silloin kaikki on ok. Jos saadaan miljardi kauppoja Puuttinin kanssa kun hävittiin reilusti, niin silloin peli oli järkevää. Tuo yhden kiekon perässä ryntäily tuntuu isoilta miehiltä tosi tyhmältä, kun tuo kiekon hintakaan ei päätä huimaa, joten minäkin voisin lahjoittaa jokaiselle pelaajalle omansa että loppuisi tuo päätön ryntäily.

Sanotaanko vaikka sadan miljaardin tavarakauppojen lisäys entiseen Venäjälle korvaisi täysin tuon liian kohteliaan suomen pelin venääjää vastaan.

Äänestä

Minustakin suomalaispelailijat vaikuttivat k-linjan jälkeläisiltä, jotka maalaamisen sijaan olisivat mieluummin nuolleet vastustajan takapuolia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lotatkin nauraisivat kirjoitti:

Tulossa mahtava torjuntavoitto :)

Idän jättiläinen (ei Lalli Partinen) tuli vaihteeksi osoittamaan suomalaisneideille kaapin paikan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu