Olen parikymppinen nuori nainen ja olen työskennellyt nyt 8kk kassalla opintojeni ohessa. Kevättalvella aloin kärsimään erilaisista oireista, jotka lääkäri tulkitsi uupumukseksi ja ahdistukseksi. Sain lääkkeet (citalopram orion) joka ei aluksi auttanut ja menin akuuttiin psykiatri päivystykseen. Täällä lääkitystäni nostettiin ja olo alkoi kohentua. Oltuani lähes kuukauden erilaisilla sairaslomilla töihin meno tietenkin ahdisti. Viikon sain käytyä töissä, pientä ahdistusta ja jännitystä, mutta ei mitään hallitsematonta. Tuntui, että päivinä joina ei ollut töitä, voin paremmin kuin aikoihin. Eilen aamulla olo oli taas kamala ja töihin meno tuntui mahdottomalta. Soitin akuuttiin psykiatri päivystykseen ja sain koottua itseni, työvuoro meni hyvin. Tänään aamulla olo oli suhteellisen hyvä, hieman ahdisti ja lähdin töihin. Automatkalla jo huomasin ahdistuksen nousevan. Vaihdoin työvaatteet sinnikkäästi päälle ja olin jo menossa kaupan puolelle, kun se iski: kamala paha olo ja eräänlainen koko kehon kihelmöinti.. Taas tilanne meni siihen että yökkäilin ja tärisin yksin vessassa ja ilmoitin esimiehelle voivani pahoin jonka verukkeella lähdin kotiin. Kotona sitten tuli taas itkeskeltyä oikein urakalla, koska tunnen itseni niin pettyneeksi ja tunsin että petän vanhempienikin odotuksia.. Tiistaina olisi tarkoitus mennä psykiatripäivystykseen taas juttelemaan ja keskustelemaan tilanteestani.
Olisi mukava kuulla onko muilla samankaltaisia kokemuksia töihin menosta ja etenkin kassatyöskentelystä? Ahdistukseni nousee aina töiden lähestyessä ja monesti iltavuoron jälkeen nukun yöni huonosti nähden painajaisia kassalla olosta.. Onko tähän olemassa ratkaisua, pitäisikö minun sanoa itseni irti vai mitä? Tämän perusteella olen alkanut epäilemään kykyäni työskennellä missään työpaikassa ja itseluottamukseni on aivan maassa. Onko tästä mahdollisuus nousta vielä ylöspäin vai onko koko elämä nyt sitten tätä..?
Olisi mukava kuulla onko muilla samankaltaisia kokemuksia töihin menosta ja etenkin kassatyöskentelystä? Ahdistukseni nousee aina töiden lähestyessä ja monesti iltavuoron jälkeen nukun yöni huonosti nähden painajaisia kassalla olosta.. Onko tähän olemassa ratkaisua, pitäisikö minun sanoa itseni irti vai mitä? Tämän perusteella olen alkanut epäilemään kykyäni työskennellä missään työpaikassa ja itseluottamukseni on aivan maassa. Onko tästä mahdollisuus nousta vielä ylöspäin vai onko koko elämä nyt sitten tätä..?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei Kassatyttö! Tässä yksi 25 vuotias vanha kassasälli! Tää mun tarina on vähän rajummasta päästä eli ei sulle välttämättä käy näin. Eli työskentelin 4.5 vuotta sitten vielä kassahommissa. Tein kyllä muutakin, täytin hyllyjä ja joskus tuurasin osastovastaavia. Mä en tienny olevani ahistunut ja masentunut. Ihmettelin vaan ku jalat vaa täris koko ajan olin ihan yliväsyny. Join energiajuomia hullunlailla jotta pysyin hereillä. Sitten alkoi huimauskohtaukset joiden takia menin pari kertaa ihan ambulanssilla päivystykseen. Mua viskottiin sairaalassa kolme kuukautta eri spesialisteille ja kukaan ei löytäny mitään. Lopulta mut passitettiin psykiatrille ja hän sanoi muutaman kerran kun oltiin tavattu että selvästi olin erittäin ahdistunut ja masentunut. Ihmettelin sitä itse sillä hoidin työni hyvin ja olin mielestäni hyvä asiakaspalvelija. Sitten alkoi valkenemaan kun luin näistä sairauksista oiretietoa ja hogasin että nää psykiatrin puheet piti paikkansa. Ennen näitä huimauskohtauksia mua ahisti ihan sikana mennä töihin ku ei ois yksinkertasesti vaan jaksanu mennä. Mut pakotin vaa itteni. Parikuukautta ennen tätä selvää sairastumista edelsi ihan karsee perhekriisi jota en sen enempää lähde tässä ruotimaan.
Niin.. Että kannattaisiko sanoa itsensä irti? Se on vähän kakspiippunen juttu.. Selviäisitkö muista töistä sen paremmin? Voi olla että et. En ole tässä suhteessa pessimisti, pikemminkin realisti sillä vaikuttaa siltä että olet nyt yliväsynyt ja tarvitsisit hengähdystauon. Se ei tarkota tämmöstä neljän ja puolen vuoden sairauslomaa niinku mulla on ollu (mä paloin monesta syystä loppuun totaallisesti). Jo lääkkeet saattaisi hyvin tehota pulmaasi. Suosittelisin myös vaikka kuukauden sairauslomaa. En oikeen muuten voi auttaa sinua.. Toivottavasti hankala elämäntilanteesi saisi tulla paremmaksi jo pian! Tsemppiä!
Kiitos vastauksestasi! Harmittavaa kuulla, että sinullakin on ollut vaikeaa, toivottavasti olet alkanut jo pääsemään tilanteen yli :) voimia!
Tein nyt sitten itseni kannalta merkittävän ratkaisun, kävin eilen sanomassa itseni irti (harmi vaan kolmen viikon irtisanomisaikaa, joka tulee olemaan yhtä tuskaa..) En aio jäädä ihan tyhjänpäälle, sillä vanha työnantajani tarjosi minulle työpaikkaa kesäkuuksi. Työ on todella mukavaa, vaihtelevaa eikä siinä tarvitse koko ajan istua arvostelevien asiakkaiden edessä. Toivon että tämä lähtee nyt hyvin käyntiin ja saan sitten loppukesän levätä ennen kouluun paluuta. Oloni kun on muuten ollut hyvä, mutta töihin meno on vain jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa.. Katsotaan miten elämä lähtee suttautumaan tästä. Tänään olisi vielä psykiatri käynti, toivotaan että edistystä lähtee tapahtumaan ja psykiatri olisi kanssani samoilla linjoilla.
hei kassatyttö! Jos vielä näin pitkän ajan päästä luet: Nuo sinun oireesi vaikuttivat aika vakavilta, olen samaa mieltä jonkun kommentoivan kanssa että ehkä ei kassatyö sinulle käy tässä elämäsi vaiheessa. Kuulin että tunnolliset ihmiset jotka tahtovat hyvin palvella asiakkaita sairastuvat nopeammin stressiin. selvähän se, kun aina antaa kaikkensa ja kuitenkin saa arvostelua, harvemmin kiitosta. Ja se kiitos ei paina tarpeeksi vaakakupissa, jossa on jo toisella puolella liikaa painoja. se kokemus mullakin oli kun rupesin kassan.ksi lähes 50v:aana. Stressaannuin ja meni kauan että pääsin jotenkin stressin yli -lopetin sen työn, ja tietty kaipasinkin niitä ihmiskontakteja jälkeenp.
5 vuotta masentunu,terve! Olet yksi niitä tunnollisia ihmisiä, jotka palvelee ja pyrkii palvelemaan asiakkaita hyvin. Tai muuten tunnontarkka. Olin jo vanha kassalle mennessä, ja sen huomasi- niin ettei tahtonut perässä pysyä, kun kassalinja pyöri. Raha-asiat piti kanssa olla reilassa,eli kassan piti stemmata. Asiakkaille piti olla ystävällinen, vastata kysymyksiin. Ottaa vastaan pieniä piikittelyjä, jos asiat ei sujuneet.Kuulla hitaudestakin. Ei kassahomma ole oikein kiitollista! Työkavereitten sympatiatkin on vähäisiä, ei se herkille ihmisille sovi pitemmän päälle. Liike-elämässä ei ole paljoa myötätuntoa ja empatiaa.
Sinulle ei taida sopia tuollinen kassatyö. Ei ainkaan sellainen, jossa menee kuin liukuhihnalla asiakkaita. jospa vaihtaisit rahallisempaan työhön. Ei kannata pingoittaa itseään sellaiseeen jossa ei jaksa.
Olen 23-vuotias mieshenkilö enkä ole pystynyt moneen vuoteen ajattelemaankaan että menisin töihin tai opiskelemaan kun kaikki tuntuu niin ahdistavalta ja olen kärsinyt kokoajan vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ikävä kyllä ei näytä siltä että tämä ongelma paranis koskaan.
Ahdistaa ajatuskin jos tulen ensi syksynä valituksi johonkin kouluun tai joudun menemään johonkin muuhun juttuun jossa olisin jatkuvasti ahdistunut. Ei tämä kyllä näin voi mennä mutta siltä se näyttää että mitään ei ole tehtävissä. Voi sanoa että ihan kaikki asiat mun elämässä kusee tämän ongelman takia eikä tulevaisuus näytä ollenkaan valoisalta.
Tutulta kuulostaa. Itse kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta noin 10v. Lopetin yhden koulunkin kesken, kun täytyi pitää esitelmiä sun muita ja silloin tuo sairaus oli minulla todella pahaa luokkaa. Hieman se iän myötä helpotti mutta todella raskasta silti. En ole uskaltanut mennä lääkäriin tai puhua asiasta edes yhtään kenellekään. Vaikka monet sanovatkin ja kirjoittelevat, että rohkeasti vain lääkäriin niin ei se silti ole onnistunut, ei mitenkään, kun pelko on niin paha.
Nyt voin jonkin verran paremmin ja päätinkin tulla ojentamaan muille auttavan käteni. Selailin siis nettiä asian teemoilta 9 viikkoa sitten ja jollain sivulla joku suositteli tämmöistä kun Dr. Thomas A. Richards - Overcoming Social Anxiety Step by Step (Tähän sisältyy siis viikottainen audio terapia sessio ja päivittäin luettava "työkirja"). Päätin kokeilla ja täytyy sanoa, että nyt kun on 9 viikkoa aloituksesta mennyt niin voin kyllä jo paljon paremmin sisältä päin. Vaikka sosiaalisten tilanteiden pelko ei vielä kokonaan olekaan (eikä varmasti vielä pitkään aikaan tulekaan) hävinnyt, niin olo on kuitenkin jo paljon parempi.
Luultavasti terapia kyllä on parempi vaihtoehto niille, joilla on kanttia mennä sitä hakemaan. Itselläni ei ole, mutta tästä kyllä on ollut apua. Jos samanlaisia ihmisiä löytyy kuin minä, että ei uskalla hakea apua mistään, niin suosittelen lämpimästi hankkimaan Overcoming Social Anxiety Step by Step.
Helpottavaa kuulla, että on muitakin joita ahdistaa kassatyö... Itse olen opiskelujen ohessa töissä myyjänä (ei vain kassaa, myös as.palv.) ja työ on ruvennut ahdistaa ihan kauheasti. Pahimmillaan tilanne menee siihen, että töissä rupee huimaamaan ja raajat menee vähän tunnottomiksi ja rupeen törmäilee hyllyihin... En voi kuitenkaan lopettaa, koska myös opiskelut menee huonosti... pitäisi ehkä hakea uutta työtä, mutta tuntuu jotenkin siltä, että mitä työtä sitten hakisin, suurin osa opiskelijjoiden osa-aikaisista työpaikoista on kuitenkin as.palvelussa. Vaikka ahdistaisi kuinka, pakotan itseni töihin... ainoastaan muutaman kerran kun olen itkenyt niin paljon kotona, että silmät on melkein muurautunut kiinni, niin olen hakenut sen päivän saikkua jonkun "flunssan" takia.. En halua viedä meille töihin sairastodistusta, jossa olisi merkintänä mielenterveyshäiriö...
Muistan ikäni, kun sain eka paniikkikohtauksen tai, kun alkoi ahdistamaan. Paiskoin töitä kuin hullu, muutakuin. Tuli kahvitauko, niin en pystynyt menemään taukotupaan. Seuraavana päivänä soitin lääkärilleni ja pomolle. Pidin pari viikkoa sairasloma. Kun tulin seuraavan kerran töihin, niin mietin uskallanko avata taukotilan oven. Avasin kumminkin ja kerroin työkavereille oireistani. Kukaan ei nauranut, vaan tuli pelkkiä kannustavia kommentteja. Olen ollut mukana politiikassa melkein 20 vuotta ja ihmettelin., miksi puhuminen on vaikeaa. Sain luvan pitää paikallani pitempiä puheita, kuin toiset. Se helpotti. Olen aina ollut kova puhumaan, mutta paniikki ja ahdistus on vaivannut aina. Olen ottanut asian kumminkin näin, pystyn vaikuttamaan samanlailla oireilevat parhaiten, kun kerron kokouksissa tositarinoita. Näin saan pallveluihin parannuksia.
Vaihda työhön jossa ei tarvitse olla ihmisten edessä. Kassalla on monesti kiire ja asiakkaat huomaavat virheet ja epävarmuuden... tai siltä ainakin itsestä tuntuu siinä silmäparien edessä ollessa. Hyvä vaihtoehto voisi olla esimerkiksi varastotyö, josta saa suurinpiirtein saman verran palkkaa kun kassalla istuessa, mutta työ on paljon rennompaa ja juuri sitä yksinään työskentelyä. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti saat asiasi kuntoon!
Älkää perkle sentään ottako niitä lääkkeitä ensisijaisena hoitomuotona, ja jos käytätte lääkitystä, käyttäkää sitä aina terapian kanssa samaan aikaan..
Se on erittäin häilyvä raja, siis aivan veteen piirretty viiva, että lääkkeet ainoastaan pahentavat todella pahasti asioita, jos terapia ei ole samaan aikaan käytössä.
toi on vaa sellanen juttu et ihmisiä hahdistaa eri asiat!olin itse joskus eräässä työpaikassa missä kanssa piti olla paikallaan melkeinpä koko ajan ja se ahdisti kun joutu näkemään ihmisiä ja olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa heidän kanssa mutta ei voinut lähteä pois tilanteesta vaikka alkokin ahdistamaan,nyt olen liikkuvassa työssä ja vaikka tapaankin ihmisiä ei ahdista kun (voi periaatteessa paeta tilanteesta)se riippuu vähän minkä sorttinen ahdistus sinua vaivaa,mene puhumaan siitä ammatti ihmiselle