Siksi, koska kaipaan ja ikävöin erästä ihmistä enkä voi siitä koskaan muille ihmisille puhua...siksi, koska se on sopimatonta.
Onko täällä kohtalotovereita?
Onko täällä kohtalotovereita?
Miksi kirjoittelen tänne palstoille?
tunnetteko samoin?
23174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei ole. Voin puhua asiasta muille. Miksi et voi puhua? Varattu, alaikäinen, kaverin ex?
Järkyn vaikea tilanne.... ei ole hän alaikäinen kuitenkaan :)
Ok. Ei mitään laitonta eikä varattu. Kimppuun ! Itse en koske kaikkeen, mutta toivon että saat omasi.
Saattaisit unohtaa sopimattomat jutut paremmin, jos et kirjoittelisi palstalle. Täällähän niitä oikein haikaillaan.
Toi on niin totta. Pitäisi varmaan lopettaa tänne kirjoittelu. Saattaisi sitten päästä tunteista pikkuhiljaa eroon jos ei nuppi halkeaisi ikävästä ennen sitä.
En voi puhua minäkään kaipuuni kohteesta, ja tietyistä syistä......
Ikävöin ja kaipaan Häntä, mutta en tiedä yhtään, että ikävöikö kohteeni minua, mutta väliäkö sillä, ei me voitaisi kuitenkaan yhtyä.
Kirjoittelen siksi, että on yksi ihminen, joka on tehnyt ihmeellisen vaikutuksen minuun, ja on aika orpo olo ilman häntä, vaikka, en tiedä, miten mahtuisin hänen elämäänsä tai hän minun. Ja koska totuus sattuu, sitä on jäänyt elämään johonkin välikausimaailmaan, jonka tietää/pelkää joskus kyllä loppuvan ihan itsestään. Sillä välin vietän osan päivästäni unessa. Tänne kirjoittaminen pitäisi lopettaa ainakin heti, jos olisi edes vähän luonteenlujuutta.
Nyt otan niskasta kiinni ja menen, kauniita unia itse kullekin :-)
Sama juttu. Elän ihmeellisessä tunnetilanteessa, jossa rakastan ja kaipaan, tiedämme molemmat että tunteita on välillämme, mutta ei kertakaikkiaan voida tehdä asialle mitään.
dreamer, sama tilanne.Pitäisi varmaan yrittää selvittää että mitä tilanteelle voisi tehdä :)
Onhan meitä...:)
No niin on ja tässä taas yksi :)
On.
Mitä jos päätettäisiin tehdä tilanteille jotain että ne etenisivät? Eihän tällaista kestä!
Puran pahaa oloani kun eräs kilpailuttaa minua. En halua sanoa asiasta hänelle irl, hän kiistäisi kaiken. On niin paha olla etten jaksa.
Suunnilleen kuin alkup. Harmittaa, kun en voi enkä varmaan uskaltaisikaan näyttää tunteitani tai ottaa kontaktia, mua oikeastaan pelottaa nähdä häntä, jos nyt vielä näemme. Vähän aikaa sitten se oli lähellä ja jännitti ihan kamalasti. Olen myös epävarma hänen tunteistaan, toisaalta olisi kiva tietää ettei niitä ole, ja toisaalta sattuisi jos niitä olisi, sillä jotain ihanaa jäisi silloin kokematta.
Jos meidän välille olisi jotakin luotu ja tulollaan, se jokin olisi jo IRL tapahtunut.
Siksi en jaksa uskoa, että mitään enää koskaan tapahtuukaan. Sen raastavan tosiasian olen jo hyväksynyt.
Käyttäydytte kuin pikkukakarat ja tunteiltanne olette yhä lapsen asteella, en yhtään ihmettele, että olette jumissa kun olette kuin lastut laineilla ja kaikenlaisten tunteiden riepoteltavina. Aikuinen ihminen osaa ottaa vastuun tunteistaan, kertoa ne vastapuolelle ja tarvittaessa myöntää joskus jonkin tilanteen mahdottomuus ja jättää asia niikseen siirtymällä elämässä eteenpäin. Paikalleen juuttuminen ei tee kenestäkään muuta kuin järjettömän iki haaveilijan, jolla todellisuudentaju ei riitä enää ymmärtämään, että elämässä on muutakin kuin vain yksi ainoa tunne jota pitää vaalia ja josta ei voi päästää irti.
Tuo on juuri se mun heikkous. Olen tunne-elämältäni pikkukakaran tasolla sitten mielestäsi varmaan. Ei voi mitään. Ei meistä kukaan ole täydellinen.
Ei näitä tunne-elämän asioita pysty aina järkeilemään vaikka haluaisi. Kyllä osaan arjessa hänet kohdata ihan normaalisti, niin ettei mitään syvempää ulospäin näy.
Eikö tämä ole juuri se paikka minne voi tunteita purkaa, kun jonnekin ne olisi hyvä kuitenkin purkaa ettei sekoo lopullisesti?
Voisitko "käyttökatkos" vastata. Kiitos etukäteen. Sinulla on varmasti aina järkevät vastaukset kaikkiin tunne-elämän asioihin. Vaikutat siltä.
P.S mitä sinä sitten täällä palstalla teet...?
Joo, kiitos muistutuksesta, miksi on parempi pitää tietyt asiat omana tietonaan, besservissereitä kun riittää.
Olen varma siitä että et todellakaan osaa, vaikka sulla on ikää jo 40 vuotta. NELJÄKYMMENTÄ vuotta. Lapsiakin on ja perhe ja idylli, mutta menet vaan omien tunteides vietävänä.
Minä puolestani ihmettelen että moni ensin haikailee että haluaisi tietää toisen tunteista ja kaipaa tätä ja samaan aikaan toteaa perään että olis mahdotontakin että henkilöiden välillä voisi olla jotain. Minusta tuo on outoa. Miksi sitten haluaisitte tietää mitään tai kertoa tunteistanne? Miksi muka ei voisi olla mitään?
Jos kertoisin omasta tilanteestani täällä, todella moni tunnistaisi, koska tilanne on vaan niin mahdoton ja vaikea.
Ei vaan voi kertoa muuten kun anonyymisti täällä. Eikä täälläkään kokonaisuutta.
Haikailen täällä aikani, usko pois, haluaisin itsekin saada tunne-elämäni hallintaan. Sitten kun vahvistun riittävästi, en täällä enää haikaile hänen perään.
Entä jos Haikailujesi kohde tunnistaisi itsensä ja vastaisi tunteisiisi. Eikö se muka muuttaisi mitään? Vaikea uskoa että elämässä on "kiveen kirjoitettuja" asioita.