Katsoin devarilta tosiaan mainion elokuvan Pelimiehet (valmistumisvuosi 2003), joka oli Ridley Scottin ohjaustyötä. Mieheltähän ei ole liiemmin Black Hawk Downin jälkeen tullut mitään ulos, mutta tämä uusin tuotos näyttää tauon tuottaneen myös hedelmää.
Leffa kulkee kuin hirvi. Pääosissa on myöskin erityisen hyvässä vedossa Nicholas Cage, mies jolta ei omasta mielestäni ole tullut yhtään kelpoa elokuvaa sitten Bringing Out the Deadin, jossa Cage tulkitsi loistavasti alkoholisoitunutta ambulanssikuskia Martin Scorsesen ohjaamana.
Juonesta lyhyesti; eli kaksi huijaria joista Cage esittää sitä vanhempaa ja kokenempaa alkaa suunnittelemaan vähän isompaa keikkaa. Pakan sekoittaa kuitenkin Cagen hahmon nuori tytär joka tulee isänsä elämään mukaan 14 vuoden erossaolon jälkeen.
(en tosin ole nähnyt ilmeisen hyviä arvosteluja saanutta elokuvaa Adaptation)
Cagea tuki loistava joukko näyttelijöitä sivurooleissa, joista mainittakoon nuori ihana Alison Lohman. Elokuvassa oli mukaansatempaava juoni, henkilöhahmot kaikkinensa ja kaikin puolin komediallinen vire piti leffaa erityisen hyvin kasassa.
Suositeltava rikosjännäri-ihmissuhde-komedia kenelle tahansa.
****/*****

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin tosiaan suluissa oleva viittaus elokuvaan Adaptation on lähinnä väärässä kohdassa tekstiä, joka tapauksessa se viittaa siihen faktaan että Cage on saattanut tehdä erityisenkin hyvää työtä näytellesssän Charlie Kaufmanaia/Donald Kaufmania kyseisessä elokuvassa.
Elikä lisätään must-see listalle tuo leffa.
Minäkin pidin oikein paljon tästä leffasta. Loppukin yllätti :)
4/5
pidin siitä myös, mutta varauksella. ei niitä joita viitsisin uudelleen katsoa. leffan juoni tökki. alison lohman on suloinen uusi tuttavuus.
Adaptation taas oli paljon enemmän minun makuuni. sellainen herkku leffa joka tarjosi taas vähän jotain uutta. leffan idea ihana, ja näyttelijät sairaan hyviä. Cagen hahmo hyvin kirjoitettu ja aito. tosi humaani ressukka! ressu-hahmon elämään oli kirjoitettu niin osuvia vivahteita että sen on pakko olla jonkun oikeassa elämässä tuntema hahmo. vissiin kaufman itse? minä ainaski tulin hyvälle tuulelle. siinä kun niin monta näyttelijää joista pidän. lähinnä meryl streep, chris cooper ja maggie gyllenhaal.
Joo joskus aikoja sitten arvosteltu, kun vähän kaivelin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=112&conference=4500000000000151&posting=22000000002065434
Mukava nähdä myös muitakin kuin meitä kriitikoita, jotka tästä pitävät...:)
Mielestäni Cage tekee myös hyvän roolityö family manissä ja kovasti ootan näkeväni hänet Ghost Riderina.