Mä en enää jaksa! Mies on ollut taas suihkussa 2,5 tuntia ja koko päivä mennyt käsiä pestessä. Tuntuu ettei mikään auta ja mun puuttuminen vain pahentaa asiaa. Mikä avuksi? Kokemuksia?
Pakko-oireinen mies tekee elämästämme helvettiä!
Väsynyt puoliso
94901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei Väsynyt puoliso! Miehesi varmasti ymmärtää oman tilanteensa ja hänen on pakko hakea apua! Itse kärsin masennuksesta, ahdistuksesta ja pakko-oireista ja tiedän, että puolison puuttuminen käskyillä, syytöksillä ja "kiukuttelulla" vain pahentaa asiaa. Syy miehesi tekemisiin johtuu jostain mikä häntä ahdistaa ja paljon. Pakko-oireet ovat keino lievittää tätä ahdistusta. Ja jos puoliso esim.puuttu tähän "pesurituaaliin" sen aikana, niin voi olla että sen joutuu aloittamaan alusta, koska se on "keskeytetty" ja ahdistus ei ole taas hallinnassa.
Itselläni myös sama ongelma, eli pesen käsiä miljoona kertaa päivässä ja monesti saippualla. Myös suihkussa käyminen kestää älyttömän kauan, koska se pitää tehdä tietyllä tavalla ja että on omasta mielestä "täydellisen" puhdas. Pienikin häiriö voi saada aikaan sen, että joudun peseytymään uudestaan.
Itselläni suihkussa käyminen (ilman hiusten pesua) kesti parhaimmillaan 30min.ja se oli jo pitkä aika! Onneksi puoliso jossain vaiheessa ymmärsi, että vaan pahentaa tilannetta suuttumalla ja käskemällä lopettaa suihkussa olo. Suihkussa käynti itselläni on nyt vähän "rennonpaa" eikä siellä menee "enään" kuin n.20min. Parempi sekin kuin 30min... ;)
Tosin olen hakenut julkisesta terveydenhuollosta apua ja saanut sitä. Tosin en heti enkä helposti. Omat oikeudet on tiedettävä ja voimia olla vielä edes hitunen jäljellä, jotta jaksaa hakea oikeanlaista apua. Itse menin masennuksen, ahdistuksen ja pakko-oireiden vuoksi siihen tilaan, että harkitsin monesti itsemurhaa. Miehelläsi voi ehkä olla samantyyppisiä ajatuksia, koska pakko-oireet (suihku käsien pesu) eivät ole vain läheisten taakka vaan haittaa eniten ihmistä itseään ja vielä syyllisyys siitä, että perhe voi huonosti oma "sekoilunsa" takia voi aiheutta epätoivoisia ajatuksia. (Puhun näin itse tämän kokeneena)
Itse lopulta pääsin juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle, joka otti minut vakavasti ja passitti psykiatrin vastaanotolle. Sain lääkityksen ja edelleen käyn psyk.sairaanhoitajan vastaanotoilla parin viikon välein ja psykiatrilla n. kerran kuukaudessa. Olen myös pitkällä sairaslomalla. Juuri ja juuri selviän nyt kotitöistä, mutta mm.käsien peseminen vie aikaa ja haittaa tekemisiä.
Suosittelen, että otat miehesi kanssa rauhallisesti puheeksi avun hakemisen ammattilaisilta. Siitä on hyötyä teille molemille. Pakko-oireita ei kannata hävetä, eikä miehesi ole "hullu". Hän hyvin todennäköisesti itse tiedostaa pesemisen älyttömyyden muttei pysty lopettamaan sitä.
Itseäni vähän helpottaa ajatus, että itse tiedostan pakko-oireiden älyttömyyden ja epänormaalisuuden, etten tee mitään älytöntä tiedostamatta sitä. En vain pysty lopettamaan ja hallitsemaan sitä, koska se on mieleni keino purkaa isoa ahdistusta.
Tästä puhuminen mm. psykiatriselle sairaanhoitajalle on auttanut minua todella paljon, koska kuuntelemassa on ollut henkilö joka todella tietää mistä on kyse, osaa jonkin verran neuvoa ja ennen kaikkea on opettanut ymmärtämään täydellisesti mistä on kyse. Suosittelen.
Voimia sinulle ja miehellesi! Jos haluat, niin voisit näyttää tämän tekstin myös hänelle.
Olisi myös mukava kuulla lisää sinusta ja miehesi voinnista ja onko pieni "apuni" edes vähän helpottanut elämäänne.
t: Liian kiltti kiusattu
Älä tosiaan keskeytä miehesi rituaalia. Se pitää vain silloin aloittaa alusta, ehkä entistä pidemmän kaavan mukaan. Kuten jo muutkin sanoi, niin kiukuttelu ei auta vaikka se tunne päällimmäisenä olisikin mielessäsi kun joudut katsomaan miehesi sairautta aitiopaikalta. Tue miestäsi ja yritä saada hänet hakeutumaan hoitoon.
Itse piinasin läheisiäni vuosia vaikka oireeni olivat välillä todella pahat. Vakuuttelin kaiken menevän ohi ja pystyväni lopettaamaan rituaalit yms. En tiennyt enkä ollut edes koskaan kuullut pakko-oireisesta häiriöstä. En tiennyt olevani sairas. Mielestäni muut ihmiset eivät vaan olleet yhtä tarkkoja asioista (riittävän tarkkoja) kuin minä olin.
Vasta kun olin aivan lopussa niin henkisesti kuin fyysisesti sain viimeisillä voimillani soitettua lääkärille. Tie paranemiseen on kohdallani ollut pitkä enkä koskaan varmaan ole täysin valmis. Kaikein suurin asken oli myöntää sairaus itsellensä. Kun ymmärsi tekojensa järjettömyyden, niitä pystyi välttämään.
Voimia teille. Itse olen sairastanut puoli elämääni. Yhden kuukauden mittaisen sairasloman olen joutunut pitämään koska olin yhdessä vaiheessa myös kovin masentunut. Muuten olen pystynyt elämään normaalisti ja olemaan työelämässä.
Hei! Mukavaa kuulla myös muista, jotka elävät pakko-oireiden kanssa. Ensimmäinen viestini oli oman kiukkuni ja turhautumiseni purkamista, kun mieheni oireet olivat taas pahimmillaan. Elämämme on aikamoista vuoristorataa, kun on ajanjaksoja jolloin oireet ovat vähäisiä ja niin kuin tällä hetkellä kun oireet ovat erittäin pahat. Ja oireethan ovat suoraan verrannollisia mieheni ahdistuksen ja stressin määrään.
Olemme eläneet yhdessä neljä vuotta. Mieheni on 26-vuotias ja OCD:n oireet alkoivat kaksi vuotta sitten. Mieheni joutui lopettamaan työnsä ja opiskelee tällä hetkellä uutta alaa. Nyt ahdistusta aiheuttaa kesätyön/harjoittelun löytäminen ja huono rahatilanne. Ja oireet(käsienpesu ja suihkussakäynti) pahentuneet. Kun oireita ensimmäisen kerran ilmaantua parisen vuotta sitten kävimme yhdessä lääkärillä. Tämän jälkeen miestäni pompoteltiin lääkäriltä toiselle, kun yleislääkäreiden tietämys asiasta on jokaisella vähän erilainen. Kesti aikansa ennen kuin mieheni hyväksyi että hänellä on pakko-oireita ja hyväksyi myös sen tosiasian etttä tarvitsee lääkityksen. Suurin kynnys oli kuitenkin mennä psykiatrille. Mieheni ajatteli että vain hullujen täytyy käydä siellä.
No asiat ovat nyt lähteneet parempaan suuntaan. Mieheni käy säännöllisessä psykoterapiassa ja hänellä on suht toimiva lääkitys. Tällä hetkellä odotamme Kelan kuntoutuspsykoterapia lausuntoa, jotta saisimme tuen terapiassa käyntiin. Näin hän voisi käydä siellä useammin.
Minulle itselleni vaikeinta on ollut olla puuttumatta hänen käsienpesuun tai suihkussa käyntiin. Se vain pahentaa tilannetta. Mutta vaikeaa se on kun mies tuskailee suihkussa yli kaksi tuntia ja tietää kuinka paha olo toisella on. Hän monesti sanoo,että suihku on hänellä vankila, josta ei pääse pois ennen kuin kaikki kohdat (kädet, tukka, naama ym.) on varmasti puhtaita. Suihkussa käyntiä vaikeuttaa myös se että hän koko ajan pelkää osuvansa esim. likaiseen kohtaan seinässä/suihkuverhossa/hanassa.
Välillä minusta tuntuu että tämä on pahempaa kuin mikään fyysinen sairaus. Tämä on henkistä helvettiä ja kidutusta, jota sairastava ihminen käy päivä toisensa jälkeen läpi. Hän myös varmistelee usein minulta, että onko esim. tiskipöytä puhdas tai että eihän siinä ole myrkkyä. Eniten hän pelkää juuri saavansa myrkytyksen. Ja turhauttavinta on ettei minun vakuutteluni että kyllä se on puhdas eivät auta mitään. Tämä väsyttää ja kiristää meidän välejä. Mieheni ei myöskään halua/pysty tekemään paljoakaan kotitöitä, koska hän ei halua koskea pesuaineisiin, likaiseen tiskirättiin ym. Meillä on siirrytty pyykinpesussa käyttämään myrkyttömiä ja ekologisia pesupähkinöitä.
Mieheni ei voi nykyään enää aina edes koskettaa minua, koska olen saattanut koskea johonkin likaiseen. Fyysisesti olemme ajautuneet aika erilleen, eikä seksiä ole ollut vuoteen koska lääkkeet tekevät mieheni täysin haluttomaksi. Välillä tunnen olevani enemmän kämppäkaveri ja kotipiika kuin avovaimo. Pesurituaalit saavat päivässä enemmän aikaa mieheltäni kuin minä, jos nyt näin mustasukkaisen lapsellisen katkerasti ajattelee. MUTTA KUN KAIKEN TÄMÄN SAIRAUDEN TAKANA ON SE MIES JOHON MINÄ RAKASTUIN ja haluan hänet takaisin! Minä haluan tulevaisuuden; rakastavan miehen, lapsia ja oman kodin. En halua jatkuvaa riitelyä ja ainaista peseytymistä, lutraamista, suihkussa käyntiä ja pöpöjen välttelyä..
Aurinkoista kesää kaikille, teidän viestinne ovat olleet minulle tärkeitä, koska huomaan etten ole asian kanssa tässä maailmassa yksin. Olen oppinut ymmärtämään mitä OCD on mutta sen kanssa eläminen vaatii pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Ja rakkautta. Myös niiden pitkien kolmen tunnin suihkussakäyntien jälkeen. :)
Kärsin itsekin juuri pakonomaisesta itseni pesemisestä, suihkussa minulla menee vähintään 1,5 tuntia, usein enemmänkin. Käsiä pesen erittäin usein ja pitkään, ne ovat yleensä ihan haavoilla kuivuudesta.
Älä missään nimessä keskeytä miehesi suihkussakäyntiä, koska hän ahdistuu silloin voimakkaasti ja joutuu silloin aloittamaan sen uudestaan, eli näin vain pitkität suihkussaoloa. Älä huuda hänelle tai vaadi, että suihkussakäyntiin pitää kulua vähemmän aikaa, tähän ei ns. järkipuhe auta ja se vain turhauttaa enemmän kun kukaan ei ymmärrä.
Minäkin suosittelen avun hakemista oikeasti asiansaosaavalta ammattilaiselta. Lääkityskin saattaa helpottaa oloa, itseäni ne eivät kylläkään ole auttaneet.
Toivottavasti tästä on jotain apua.
Itselläni on sellainen pakko oire, kun menen vessaan niin hana on pakko laittaa päälle muuten alkaa ahdistaa.
Terapia, lääkkeet, itsehoito. Kannattaa muistaa että pakko-oireinen häiriö on vaikeinta potilaalle itselleen. Me ei olla tämmösiä omasta tahdostamme.
EI KOKEMUKSIA
Meillä kävi niin, että kun puolisoni sai neuroleptilääkkeitä niin pakko-oireet senkin vaain pahenivat. Lääkkeet jumiuttavat aivot jotenkin kummasti niin, että on entistä vaikeampi hypätä pois pakko-oireisesta toiminnasta. Puoliso kertoi, että kun hän yritti oikein viimeisillä voimillaan lopettaa sähköhellan tuijottamisen ja lähteä nukkumaan (yöllä 2.00) niin ikäänkuin jokin kuminauha olis vetänyt hänet takaisin juuri kun oli pääsemässä makuuhuoneeseen ja taas kaikki täytyi aloittaa alusta.
Tähän paikallaan junnaamiseen väsyy lopulta itsekin kun on kuitenkin aito halu saada se loppumaan. Sitä turvautuu lopulta läheisiinsä ja vetää heidät mukaan tarkistuksiin helpottaakseen oloa. Minä kieltäydyin mukaanmenosta ja se oli pelastukseni, etten itsekin väsynyt.
Nyt on saatu nuo kauheat lääkkeet lopetettua vielä kauheampien vieroitusoireiden saattelemina, käyty psykoosissa asti. Elämä on palautunut aikaan ennen lääkitystä (3v). Pakko-oireet eivät ole kokonaan hävinneet, mutta ne eivät rajoita enää elämistä, tuskin minä niitä edes huomaan.
Sairaalan lääkäri ei tajua ollenkaan lääkkeiden haittoja, vaan luulee, että potilaan sairaus oikeasti on pahentunut. Vaikka kuinka yritin kysellä, että kuinka on mahdollista, että ihminen joka on hoidossa ja sairaus lääkityksen alla, silti voi tulla huonompaan kuntoon ja lisäksi tulee uusia oireita kun tarkistukset ja pelot vain lisääntyvät. En tietysti saanut vastausta.
Lääkitys annettiin masennukseen, efexor,seroguel, jotka vaihdettiin optipaariin ja zyprexaan. Lisäksi opamox. Nämä taitavat olla lääkkeitä, joita syötetään automaattisesti lähes kaikille masentuneille huolimatta masennuksen syistä.
Kannattaa ottaa puheeksi lääkärillä tuo lääkitys. Kun ihmiset alkavat kyselemään ja ihmettelemään hoidon vaikutuksia, luulisi lääkäreidenkin havahtuvan ajattelemaan, että miksi potilaat eivät paranekaan.
Minä sairastuin 9 vuotiaana ja söin 20 vuotiaaksi asti xyprexaa. ei ollut koskaan mitään seksuaalisia haluja. enkä niitä osannut kaivatakkaa kun en niistä ollut tietoinen (aloitusikä). Mietin vaan miten noi muut miehet jaksaa olla kiinnostuneita kun ei mua suoraan sanottuna panettanu koskaan. No sitten kun zyprexa lopetettiin muutama vuosi sitten niin ymmärsin vasta mistä olin jäänyt paitsi. Kamala lääke, en suosittele.......