Eli seuraavanlainen kysymys olisi:
Aloitin seksielämän noin 16-vuotiaana vakituisen kumppanin kanssa. Jonkin aikaa minuun sattui yhdynnät, olin ilmeisesti liian tiukka ja immenkalvo pääsi repeilemään kovasti alkuaikoina. Muistan nuorena tyttönä huomanneeni pieniä näpyn tapaisia limakalvon värisiä lisäkkeitä/näppyjä juuri revenneen immenkalvon tuntumassa emättimen aukon alaosassa.
Vuosien myötä ne eivät siitä minnekään hävinneet, eivätkä muuttuneet. Kävin gynegologilla kun hain ehkäisypillerit, mutta hänkään ei huomauttanut asiasta mitään.
Mutta silti ihmetyttää, kun huomaa, että ne ovat siinä 8 vuotta pysyneet muuttumattomina, niitä on tasaisesti 3 molemmin puolin ja pienet hieman alempana, jotakin rauhasia vai?!Vai repeytymisen jälkiä, en tiedä...
Mitään vaivoja ei ole liiemmin ollut, kondomia olen käyttänyt ahkerasti.Luulisi jos kyseessä olisi esim. kondylooma, että niitä olisi tullut lisää ajanmittaa tai ne olisivat kasvaneet!
Onko muilla samanlaisia selittämättömiä pahkuroita immenkalvon vieressä ja oletteko koskaan saaneet niihin mitään diagnoosia?
Kiitos että jaksoitte lukea:)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ettei vain olisi kondylooma? kts www.tohtori.fi
kun ei minusta välttämättä ja kun lääkäri ei ole tosiaankaan koskaan mitään sanonut, silläpä juuri....mietin että mitä ihmettä sitten ovat, että onko täällä joku ollut ihan hälinässä muka kondylooman kanssa ja sitten se on ollutkin jotakin muuta!
minulla on just samanlaisia, ja alkoi oikein hymyilyttää, kun luin että 3 kpl! ja just samassa kohtaa, symmetrisesti molemmin puolin. Kysyin niistä joskus gyneltä, ja hän mainitsi jonkun nimenkin, en valitettavasti muista sitä enää. Mutta vaarattomia ja harmitomia ovat. Kannattaa tietty varmistaa lääkäriltä, mutta näin mulla.
Oikein naurattaa jälkeenpäin, mutta olin pikkuteininä ihan kauhuissani että "Mitä kauheeta mun pillussa kasvaa!" Se emättimen seinämän röpökudos näytti tosi ällöttävältä, ihan joltain kasvaimelta...
Ei ole kokemusta naisista, enkä ole niin tarkkaan noita pillunkuvia katsellut, että tietäisin miten muilla, mutta musta tuntuu että mulla on vähän tavallista ulkonevampi se röpökudos mitä on emättimen suulla.
Mahtoi siinä gynekolookia huvittaa kun kauhuissani sitä kysyin (epäilin jo vaikka mitä kasvainta), mutta mistäs minä olisin voinut silloin tietää... :)
kyllähän sitä aivan helisemässä on teininä omasta värkistään. Mutta tosiaan kun ei lääkäri aiemmin sanonut mitään niistä, enkä sitten koko juttua edes ajatellut. Mutta kummastuttaa, ettei ne ole vuosien myötä kasvaneet tai muuttuneet/levinneet, jos kyseessä olisi jotakin muuta.
Samat kolme nystyrää aivan vierekkäin molemmin puolin emättimen aukon alaosaa!ja samassa kohdassapa vielä...
Kyllä ne varmasti on ihan sun omaa kudosta, koska eivät ole muuttuneetkaan. Nuo lääkärit näkee kaikenlaisia värkkejä, joten varmasti se olisi maininnut jos olisi ollut jotain epämääräistä.
Jos sua vieläkin epäilyttää ne, niin kysy sitä lääkäriltä vaikka vähän nolottaisikin kysyä. Mistä sitä kaikkea voi itse tietää kun ei ole lääkäri! :)