kummius kaduttaa

Olet sä tuon "missä mattää?" lapsen kummi? :D

en ole,. mikä se sellanen "missä mättää"- kummi on? noh, pitääpäs tehdä haku..

Aijaa, krähäh, juu en ole tämä "missä mättää"- lapsen kummi. Hmm... on toi kummius sitte sellanen asia, että siitä saa vaikeen. Ite aattelin rennosti hoitaa asian, mutta ei näytä riittävän... Hei mut kato mä oon vaan tällanen lapseton katreka biatch...

Kummin tarkoitushan on hoitaa kristillinen aivopesu. En ennen ajatellut moista, mutta nyt se kiehtoo. Meinasin alkaa panostaa siihen kristillis-materiaaliseen kummiuteen, varsinkin kun tiedän, että ovat vain tapa-uskovaisia. Mikäs sen rennompi tapa muistaa kummilasta kuin viedä lahjaksi lasten raamattu!!! Ja sitten joka vuosi jotain vastaavaa kristillisyyttä korostavaa... :) Varsinkaan kun en itse ole uskovainen. Mutta aina voi hoitaa velvollisuutensa SILLEE KUNNOLLA.

Miksi haluat olla materiakummi? Sä et vissiin vaan oo kovin innostunu olemaan lasten kanssa vai? Hmm. Vähän mietityttää että miksi sua on sitten pyydetty kummiksi... Eipä sillä, varmaan olet hyvä tyyppi, ainakin tuo suunnitelmasi kristillisestä aivopesusta kielii sopivasti kierosta huumorintajusta. Kannattais ehkä kuitenkin tutustua siihen kakaraan, se voi olla ihan hyvä tyyppi. Jotkut penskat on.

En ole mikään ihmemies tai -nainen, joka voi ohittaa ongelmat aikuisten välisissä suhteissa ja suoriutua hyvään kummi-lapsisuhteeseen. Tuskin se, että on suostunut kummiksi tarkoittaa sitä, että kummia saa kohdella sylkykuppina, periaatteella, että koska se ei kuitenkaan minnekään voi lähteä kun on kummi.

Ihan samat lait ihmisten välisestä kunnioituksesta pätee myös kummiudessa, niinkuin missä tahansa ilmeisen "kristillisessä arvonimessä". Jotkut menevät toisen kanssa jopa naimisiin pelkästään siksi, että toisen on vaikeampaa sanoa ei huonolle kohtelulle. Joistakin ihmisistä tulee vain pahimmat puolet esille silloin kun kokevat olevansa jonkinnäköisessä valta-asemassa suhteessa toiseen. Kikkaillaan sitten toisen velvollisuuden tunteilla ja syyllistetään, kun toinen ei hyppää jokasesta pikku käskystä. Jotkut ressukat kestävät hyppyyttämistä, jotkut kestävät sitä tiettyyn pisteeseen ja jotkut eivät koskaan tule pompotetuiksi, koska osaavat tunnistaa sellaiset pirteet toisissa ihmisissä ajoissa ja osaavat välttää sellaisia ihmisiä...

Lapsilleni valitsin kummin sen perusteella, että kummi osaisi nimenomaan opettaa lapsille sen, millaista on ihmistenvälinen kunnioitus ja miten suojellaan itsen rajoja sellaisilta ihmisiltä, jotka vaativat itsekkäästi jotakin vetoamalla johonkin niin sanottuun oikeuteensa ja manipuloivat toisia sen perusteella. Pettäminen ja valehtelu ja toisen ihmisen omaisuuteen kajoaminen menee myös tohon kategoriaan.

Kummit saavat itse määritellä suhteensa kummilapseen; onko materiakummi vai ei, erityisesti jos asuu kaukana. Epämateriaalinen;) kummi pysyy sitäpaitsi ihan selkeästi poissa. Materialisoidun mielelläni ihan missä tahansa muualla. Eikö kristillinen kasvatus perustu siihen, että uskoo, että jokin on olemassa vaikka sitä ei olisikaan olemassa? Vähän niinkuin epämaterialistinen poissaoleva kummi, joka hoitaa kristillisen kasvatuksen kaukaa rukoilemalla, ettei lapsi kasva vaan kieroon... Mihin ihmeeseen pitäisi vielä enemmän taipua? Kaiken saa mutta mikään ei kelpaa, nyyh nyyh...

"En ole mikään ihmemies tai -nainen, joka voi ohittaa ongelmat aikuisten välisissä suhteissa ja suoriutua hyvään kummi-lapsisuhteeseen. Tuskin se, että on suostunut kummiksi tarkoittaa sitä, että kummia saa kohdella sylkykuppina, periaatteella, että koska se ei kuitenkaan minnekään voi lähteä kun on kummi."

"Joistakin ihmisistä tulee vain pahimmat puolet esille silloin kun kokevat olevansa jonkinnäköisessä valta-asemassa suhteessa toiseen. Kikkaillaan sitten toisen velvollisuuden tunteilla ja syyllistetään, kun toinen ei hyppää jokasesta pikku käskystä. Jotkut ressukat kestävät hyppyyttämistä, jotkut kestävät sitä tiettyyn pisteeseen ja jotkut eivät koskaan tule pompotetuiksi, koska osaavat tunnistaa sellaiset pirteet toisissa ihmisissä ajoissa ja osaavat välttää sellaisia ihmisiä..."

Minulla on valitettavasti tästä kokemusta. Aloin silloisen hyvän ystäväni lapsen kummiksi. Meillä oli takana monivuotinen ystävä-suhde, eikä meillä ollut tullut koskaan riitaa tai erimielisyyksiä mistään. Kaikki muuttui sitten kun ystävä sai lapsen ja alkoi pomottaa lähipiiriään "äiti lapsi" -oikeuden varjolla. Aivan käsittämätöntä haukkumista ja nimittelyä, syyllistämistä ja mielenosoitusta milloin mistäkin. Hänestä nousi esiin muitakin ikäviä piirteitä. Jos hänelle tuli riitaa vaikkapa miehensä kanssa hän saattoi kostaa sen jollekin toiselle. Arvatenkin sain minäkin tästä osuuteni. Minusta hän yritti ottaa yliotetta sillä selityksellä, että kun minulla ei ole lasta niin en voi ymmärtää mistään mitään. No miten on mahdollista, että muiden lapsiperheiden kanssa en ole joutunut ongelmiin, niitä kun useita ystäväpiirissä. Olin jo ennen tätä toisenkin ystävän lapsen kummi ja mitään ongelmia ei ole ollut. Itse asiassa, kun kerroin tämän ystäväni tempauksista perheellisten ystävien (niin miesten kuin naistenkin) linja oli yhteinen; ystäväsi dissaa sinua aivan täysin kaverisuhteessanne. Yritin juuri kummisuhteen takia ylläpitää kaverisuhdetta muutaman vuoden, sanoinkin näistä epäkohdista pari kertaa mutta ystävä kiristi vaan otettaan. Lopulta oli pakko antaa periksi ja katkaista yhteydenpito. Aloin jo pelkäämään ystäväni mielialanvaihteluita ja raivareita ja kammosin tapaamisia etukäteen.

Olen sitä mieltä, että edes kummisuhteen takia ei kannata alkaa kenenkään nyrkkeilysäkiksi.

VAI NIIN

en lukenut edellisiä mutta itseäni kaduttaa kun aloin kummiksi moniongelmaisen perheen lapselle. Isä on inhottava, väkivaltainen juoppo, äiti pitää yllä kulissia ja lapset kaiken keskellä ihan sekaisin, reppanat. En vaan JAKSA katsella sitä kurjuutta, haluaisin auttaa mutta en vaan pysty.

Minun kummitätini (äitini sisko) ja kummisetäni erosivat todella riitaisissa tunnelmissa kun olin ala-asteella. Yhteydenpito kummitätiin jatkui, mutta kummisetään loppui eron yhteydessä. Itse en kyllä koe tulleeni mitenkään laiminlyödyksi, en silloin enkä nyt. Joskus elämässä vaan käy niin, että yhteydenpito katkeaa. Yleensä lapsella on muitakin läheisiä aikuisia kummien lisäksi; omat vanhemmat, isovanhemmat, muut sukulaiset täteineen, setineen ja serkkuineen. Minusta se olisi ollut meidän puolelta aikamoista itsekkyyttä alkaa vaatia lahjoja ja huomiota minulle tai yleensäkin meidän perheelle. Onhan kummisedällä oikeus jatkaa elämässään eteenpäin, eikä tähän uuteen elämään välttämättä enää kuulu entisen vaimon sukulaiset.

Niin jos kummilapsen vanhempi vain perseilee niinkuin pahin teini-ikäinen, niin kuka sellsta jaksaa kattella? Eli kaikenkaikkiaan sitä niittää mitä kylvää ja niin edespäin... Onhan se hyvä, että todellisuus siitä , miten kohdella toisia ihmisiä tulee selville edes sitä kautta, että lasten kummit katoaa vähän äänin taustalle