Besynnerligt ?

Här tycks vissa skribenter alltid veta vad vi finlandssvenskar tänker och tycker.Några idioter skriver att vi gläder oss över att Finland förlorade.Hur dumma människor finns det riktigt ?Finland är också vårt fosterland även om fennona inte godkänner det.
58104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Hei, nyt voisit hiukan jutella omiesi kanssa. Me "fennot" saamme tietomme teistä vain omien tuttujen (mahdollisesti sukulaisten) sekä näiden nettikirjoitusten kautta. Jos esimerkiksi HBL:n nettikeskusteluun osallistuu ihmisiä, jotka selvästi kokevat, että itäsuomalaiset ovat tosi vierasta kansaa ja länsisuomalaiset ovat harhaanjohdettuja puoliruotsalaisia, joilta on riistetty äidinkielensä (tällaisia kommentteja gillataan nappia painamalla aika reippaasti), niin mitä meidän tulisi päätellä? Minusta nämä kertovat siitä, että suomenkieliset koetaan vieraana kansana, johon samaistutaan vain välillä ja jota yritetään kaiken aikaa sivistää julistamalla, että suomalaisuus on oikeasti ruotsiksi rakennettu eikä mitään muuta suomalaisuutta olekaan.

Usein tuntuu siltä, että suomenruotsalaisilla ei ole kovin vahva yhteenkuuluvuuden tunne suomea puhuvien kanssa. Lähinnä tulee mieleen Viron venäläiset, jotka ovat säilyttäneet tunteen venäläisyydestä.

Suomi erotettiin Ruotsista vasta 1809 siis parisataa vuotta sitten. Ensimmäisen sadan vuoden ajan ruotsinkieliset kokivat voimakkaasti olevansa edelleen ruotsalaisia tai itäruotsalaisia. Ei tällainen identiteetti katoa hetkessä. Ei varsinkaan, kun maassa tapahtui virallisella tasolla kielellinen vallankumous ja ennen kokonaan ruotsinkielinen hallinto, opetus ja tutkimus vaihdettiin sata vuotta sitten suomenkieliseksi. Siis tosiasiassa vasta sata vuotta sitten alkoi suomenkielisyyden voittokulku maassa, jossa on tuhansia vuosia ollut suomenkielinen enemmistö ja ruotsinkielisiä parhaimmillaankin n. 18% ankaran ruotsinkielistämisen ja suomenkielisten suurten kuolonvuosien jälkeen 1700-luvun lopussa.

Ruotsinkielisyys ei ole missään vaiheessa muodostanut sellaista vähemmistöidentiteettiä, joka olisi perustunut tosiasiaoiden tunnustamiseen eli maan suomenkielisyyden tunnustamiseen ja sen hyväksymiseen, että omalle ajalleen tyypillinen valtapolitiikka ja resurssien jakautuminen kohtelivat suomenkielisyyttä ja suomenkielisiä ehdottomasti väärin.

Osa suomenruotsalaisista on edelleen monella tapaa illuusiovaltion kansalaisia. Ainakin siltä heidän kommenttejaan lukiessaan tuntuu.

Äänestä
  • Jag har åtminstone inget annat gemensamt med Sverige än språketOm ens släkt har funnits här i hundratals år så räknar man nog Finland som sitt fosterland.

    Äänestä

  • heja Finland kirjoitti:

    Jag har åtminstone inget annat gemensamt med Sverige än språketOm ens släkt har funnits här i hundratals år så räknar man nog Finland som sitt fosterland.

    Lever du i Finland eller i Svenskfinland?

    Många svenskspråkiga har skrivit att om svenskan inte mera är obligatorisk för finnar så kan detta land inte mera vara fosterland.

    Äänestä

  • Jos nyt ihan reilusti saan sanoa mitä minä suruna näen asioita eikä sitten kukaan tule sanomaan että valehdelen niin:
    1) näitä väitteet itäsuomalaisista esiintyvät kyllä. Mutta ovat tulleet sen jälkeen kun tämä viha meitä kohtaan on tullut yhä selvemmäksi ja julkisemmaksi. Ja meidät yhä useammin halutaan pakkosiirtää väitettyyn kotimaahamme Ruotsiin. Itse voisitte ajatella miltä sellaiset kirjoitukset tuntee, kun ei saisi elää omassa maassaan. Väite itäsuomalaisista sinänsä on tavallaan reaktio siihen. Mutta ennen kaikkea se on paljon enemmän ruotsinkielessä käytetty tapaa osoittaa miten mahdoton/päätön koko ajatus on - eli kun näin kirjoitetaan, tarkoitetaan että ajatus että me surut emme kuuluisi tähän maahan on yhtä päätön kuin että itäsuomalaiset eivät kuuluisi tähän maahan, vaikka todellisuudessa itäsuomi Ruotsinpyhtään jälkeen liitettiin Suomeen vasta 1809 jälkeen.
    2) Kun vertaa %-määriä asukkaista historiassa niin kannatta aina muistaa missä maan rajat kulkivat tohon aikaan. Suomen pintaalakin oli pienempi kuin nykyään. Ei tuo 18% tarkoita tämän päivän alueesta vaan silloisesta alueesta.
    Mutta miksi nykypäivän % olisi "luonnollisempi" mun muistaa että länisrannikon kuntia oli siihen aikaan ruotsinkielisiä ja että esim Porista - Kristiinaan rannikolla asui ruotsinkielisiä kalastajia, ja paikkojen nimet edelleen viittaavat siihen? Kalastajat tulivat aikoinaan ahvenanmaalta eiasutuille rantaviivalle.

    Voisitte myös kysyä miksi maastamuutto ruotsinkielisten keskuudesta ollut % kaksinkertainen verrattuna suomenkielisten sekä Amerikkan- siirtolaisista kuin Ruotsin. Jos suhteet ruotsinkielisillä ja suhteet kielten välillä olisvat olleet hyvät niin näin suuri maastamuutto ei olisi ollut meidän puolellamme.

    3) ruotsinkielistämisestä - sen verran kun itse olen tutustunut historiaan niin ennen 1800 kieli yleensä ei ollut samaa asemaa kuin kansallisaatteiden nousuttua. Esim. Ruotsin hovissa puhuttiin ranskaa, kauppaa käytiin usein saksaksi myös Suomessa esim. Ulvilassa ja Turussa. Osattiin todellisuudesa monta kieltä rinnakkain. Kieli ei ollut samalla tavalla kuten tänään identiteettikysymys vaan kommunikaatioväline. Ihmiset siirtyivät kielestä toiseen. Kyllä mekin voimme hyväksyä sen tosiasian että ihmiset tulivat ruotsinkielisiksi esim. koska suomenkielistä koulutusta puuttui.
    Mutta kyllä tässä maassa on käyty kova suomenkielistämisprocessikin, joka nykyään sanoo että me kaikki ruotsinkieliset olemme luovuttaneet esiisiemme kielen. Kun todellisuudessa monet suvut ovat aina puhuneet ruotsia. Ymmärrättekö edes että tällaisetkin väiteet loukkaavat?
    4) Ruotsin myötä ensimmäinen ABC-kirja ja raamattu tuli suomenkielellä. Miksi unohdatte sen (meillekin) tärkeän asian. Uskallan väittää että ellei kirja, raamattu ja virsikirja olisivat Ruotsin viranomaisten taholta saatu aikaan niin kieli olisi tänään aika pahassa tilanteessa. Lait julkaistiin periaatteessa myös suomenkielellä. En väitä että tilanne olisi ollut mitenkään täydellinen, mutta helposti unohdamme näitäkin asioita.
    5) Suomi alueena kohdeltiin samalla tavalla kuin muut "syrjäisemmät" aluuet. sama tilanne oli Västerbottenissa ja Norrlannisa kuin Suomessa. Eikä köyhyys katsonut kieleen Suomessakaan. Nouijasotaan ruotsinkieliset eivät tulleet mukaan koska olivat pari vuotta sitä ennen nousseet kapinaan verillisin tulokksin joka vaikutti monta kymmentä vuotta ruotsinkielisillä alueilla koska ei ollut miesvoimia riittävästi.

    Meidän "illusiovaltiomme" on maa missä kielet elävät rinnakkain ystävinä eikä vihollisina, maa missä mekin saamme kokea että kuulumme tähän maahan ja olem osaa sen identiteettiä. Että mekin voimme saada kunnan ja valtion palvelut omalla kielellämme tulkkia käyttämättä. Ettei lapsemme on pakko pelätät jos puhuvat ruotsia. Eikä kaikki katsota heti kielipolitiikaksi jos me sanomme mitä meille toimisi ja mitä ei. Että kerrankin voisimme kuunnella toisiamme tässä maassa ja hyväksyä että suomen- ja ruotsinkieliset teemme asiat vähän eri tavalla kultturistamme johtuen. Että kun maan perusasioihin tulee niin emme ruotsinkielisinä joudu ensin maksamaan veroa mutta sen jälkeen joudumme välillä myös maksamaan erikseen jos haluamme saada sellaisia asioita jotka suomenkieliset saavat verorahoilla (koska näinkin on todellisuudessa. Mutta te ette sitä huoma)

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Jos nyt ihan reilusti saan sanoa mitä minä suruna näen asioita eikä sitten kukaan tule sanomaan että valehdelen niin:

    "näitä väitteet itäsuomalaisista esiintyvät kyllä. Mutta ovat tulleet sen jälkeen kun tämä viha meitä kohtaan on tullut yhä selvemmäksi ja julkisemmaksi. Ja meidät yhä useammin halutaan pakkosiirtää väitettyyn kotimaahamme Ruotsiin. Itse voisitte ajatella miltä sellaiset kirjoitukset tuntee, kun ei saisi elää omassa maassaan. Väite itäsuomalaisista sinänsä on tavallaan reaktio siihen. Mutta ennen kaikkea se on paljon enemmän ruotsinkielessä käytetty tapaa osoittaa miten mahdoton/päätön koko ajatus on - eli kun näin kirjoitetaan, tarkoitetaan että ajatus että me surut emme kuuluisi tähän maahan on yhtä päätön kuin että itäsuomalaiset eivät kuuluisi tähän maahan, vaikka todellisuudessa itäsuomi Ruotsinpyhtään jälkeen liitettiin Suomeen vasta 1809 jälkeen."

    Tässä on useampi ongelma.

    Ensinkin "itäsuomalaiset ovat eri kansaa" -väitteet ovat ihan oma teoriansa, tätä ei tuoda esiin vain osoittamaan, että jokin muu väite olisi järjetön.

    Toiseksi se, mitä kutsut asenteiden tiukentumiseksi ruotsinkielisiä kohtaan, on nimenomaan halua vapauttaa omat lapset turhaksi tiedetystä ja vailla perusteita olevasta pakkorutosista, jota taas koko ruotsinkielinen establishmentti (RKP. Folktinget, fondit, ruotsinkieliset edustajat eri puolueissa) vaatii ja vahvistaa kaikin voimin. Siis turhautuminen ja loukkaantuminen suomenkielisten keskuudessa on seurausta nimenomaan ruotsinkielisen establishmentin toimenpiteistä.

    "Kun vertaa %-määriä asukkaista historiassa niin kannatta aina muistaa missä maan rajat kulkivat tohon aikaan. Suomen pintaalakin oli pienempi kuin nykyään. Ei tuo 18% tarkoita tämän päivän alueesta vaan silloisesta alueesta.
    Mutta miksi nykypäivän % olisi "luonnollisempi" mun muistaa että länisrannikon kuntia oli siihen aikaan ruotsinkielisiä ja että esim Porista - Kristiinaan rannikolla asui ruotsinkielisiä kalastajia, ja paikkojen nimet edelleen viittaavat siihen? Kalastajat tulivat aikoinaan ahvenanmaalta eiasutuille rantaviivalle. Voisitte myös kysyä miksi maastamuutto ruotsinkielisten keskuudesta ollut % kaksinkertainen verrattuna suomenkielisten sekä Amerikkan- siirtolaisista kuin Ruotsin. Jos suhteet ruotsinkielisillä ja suhteet kielten välillä olisvat olleet hyvät niin näin suuri maastamuutto ei olisi ollut meidän puolellamme."

    Ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli. Kaikissa maissa on vähemmistökieliä. Kaikki kunnia vähemmistöille - mutta vain Suomessa vähemmistö katsoo olevansa puolet kansasta ja käyttäytyy myös odottaen, että maan ikiaikainen enemmistö kohtelisi heitä sekä puolena kansasta että sen varsinaisena kulttuurin ja maan synnyttäjänä.

    Jokaisessa maassa on yläluokkansa, meillä yläluokka on ollut ruotsinkielistä, usein ruotsinkielistynyttä suomalaisuutta. Tämä on historiaa ja ok, mutta tästä ei voi seurata ruotsinkielisyyden merkityksen jatkuvaa ylikorostamista, mitä sitten pidetään myös perusteena pakkoruotsille.

    Äänestä

  • Två värld kirjoitti:

    Lever du i Finland eller i Svenskfinland?

    Jag använder inte svenskfinland,beror antagligen på att min boningsort är tvåspråkig.

    "ruotsinkielistämisestä - sen verran kun itse olen tutustunut historiaan niin ennen 1800 kieli yleensä ei ollut samaa asemaa kuin kansallisaatteiden nousuttua. Esim. Ruotsin hovissa puhuttiin ranskaa, kauppaa käytiin usein saksaksi myös Suomessa esim. Ulvilassa ja Turussa. Osattiin todellisuudesa monta kieltä rinnakkain. Kieli ei ollut samalla tavalla kuten tänään identiteettikysymys vaan kommunikaatioväline. Ihmiset siirtyivät kielestä toiseen. Kyllä mekin voimme hyväksyä sen tosiasian että ihmiset tulivat ruotsinkielisiksi esim. koska suomenkielistä koulutusta puuttui.
    Mutta kyllä tässä maassa on käyty kova suomenkielistämisprocessikin, joka nykyään sanoo että me kaikki ruotsinkieliset olemme luovuttaneet esiisiemme kielen. Kun todellisuudessa monet suvut ovat aina puhuneet ruotsia. Ymmärrättekö edes että tällaisetkin väiteet loukkaavat?"

    Kieli oli jo 1600-luvulla se, mikä jakoi maan finnareihin ja svenskareihin. Tajuttiin, että suomenkielisillä on oma historiansa ja erillinen kansallisuutensa. Suomen kieli hävitettiin nykyisen Ruotsin alueelta lähes tyystin.

    Samalla siirtyminen finnareista svenskareihin kävi nimenomaan kieltä vaihtamalla. Suomen kieli oli se, jonka varhaiset fennofiilitkin kuten Porthan arvelivat pian häviävän. Lönnrot esitetään usein ruotsinkielisnä, koska hän osin menetti suomensa vanhetessaan - ja hän oli ensimmäisiä täysin suomenkielisestä kodista merkittävään asemaan nousseita suomalaisia.

    Se, että näiden vuosisatojen synkkää suomalaisuuden alistamista ei ole virallisesti koskaan pahoiteltu, on loukkaus. Mutta ajattele, mikä loukkaus on opiskella lapsensa kanssa Suomen historiaa ja todeta, että ennen 1700-lukua historiassa ei ole lainkaan suomenkielisiä nimiä, siis suomea puhuneiden nimiä, vaikkei tätä kirjoissa erityisesti korostetakaan. Suomenkielisyyden historia on tabu.

    Pahoittelen sitä, jos ruotsinkielisiä Suomessa on loukattu. Se ei ole tarpeen eikä oikein.

    Äänestä

  • känslor? kirjoitti:

    Många svenskspråkiga har skrivit att om svenskan inte mera är obligatorisk för finnar så kan detta land inte mera vara fosterland.

    Det var det dummaste jag hört.Vad har obligatorisk skolsvenska för finnar att göra med den saken ?Finland är mitt fosterland om så pakkoruotsi slopas i morgon.

    "Ruotsin myötä ensimmäinen ABC-kirja ja raamattu tuli suomenkielellä. Miksi unohdatte sen (meillekin) tärkeän asian. Uskallan väittää että ellei kirja, raamattu ja virsikirja olisivat Ruotsin viranomaisten taholta saatu aikaan niin kieli olisi tänään aika pahassa tilanteessa. Lait julkaistiin periaatteessa myös suomenkielellä. En väitä että tilanne olisi ollut mitenkään täydellinen, mutta helposti unohdamme näitäkin asioita."

    Kustaa Vaasa tarvitsi kirkon varat maksaakseen kuninkuutensa hinnan niille, joille oli velkaa, siis hän valitsi Lutherin opin ja samalla alkoi kansan kielten nousu. Saksankieliset munkit tekivät samaa työtä Virossa, jota Agricola teki täällä. Ovatko virolaiset ikuisesti kiitoksen velkaa saksankielisille ja suomalaiset ruotsinkielisille, vai olemmeko velkaa luterilaisuudelle - vai olisiko tässä vain tapahtunut jotain, mikä oli ajalle välttämätöntä? Kuinka alistettuina alistetut kansat olisi pitänyt pitää, jotta näiden ei tulisi olla ikuisesti kiitollisia?

    Ruotsinkieliset ovat ok ja yhtä vähän syyllisiä menneisyyden vääryyksiin kuin me suomenkielisetkään. Eivät suomenkielisetkään varmaan kovin mukavia olleet, mikäli saivat valtaa ja mahdollisuuden käyttää sitä.

    Olisi parempi olla pitämättä ajan luonnollista kulkua "ruotsinkielisten ansiona" ihan samaan tapaan kuin on parempi olla pitämättä menneisyyden sortoa "ruotsinkielisten syntinä".

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Jos nyt ihan reilusti saan sanoa mitä minä suruna näen asioita eikä sitten kukaan tule sanomaan että valehdelen niin:
    1) näitä väitteet itäsuomalaisista esiintyvät kyllä. Mutta ovat tulleet sen jälkeen kun tämä viha meitä kohtaan on tullut yhä selvemmäksi ja julkisemmaksi. Ja meidät yhä useammin halutaan pakkosiirtää väitettyyn kotimaahamme Ruotsiin. Itse voisitte ajatella miltä sellaiset kirjoitukset tuntee, kun ei saisi elää omassa maassaan. Väite itäsuomalaisista sinänsä on tavallaan reaktio siihen. Mutta ennen kaikkea se on paljon enemmän ruotsinkielessä käytetty tapaa osoittaa miten mahdoton/päätön koko ajatus on - eli kun näin kirjoitetaan, tarkoitetaan että ajatus että me surut emme kuuluisi tähän maahan on yhtä päätön kuin että itäsuomalaiset eivät kuuluisi tähän maahan, vaikka todellisuudessa itäsuomi Ruotsinpyhtään jälkeen liitettiin Suomeen vasta 1809 jälkeen.
    2) Kun vertaa %-määriä asukkaista historiassa niin kannatta aina muistaa missä maan rajat kulkivat tohon aikaan. Suomen pintaalakin oli pienempi kuin nykyään. Ei tuo 18% tarkoita tämän päivän alueesta vaan silloisesta alueesta.
    Mutta miksi nykypäivän % olisi "luonnollisempi" mun muistaa että länisrannikon kuntia oli siihen aikaan ruotsinkielisiä ja että esim Porista - Kristiinaan rannikolla asui ruotsinkielisiä kalastajia, ja paikkojen nimet edelleen viittaavat siihen? Kalastajat tulivat aikoinaan ahvenanmaalta eiasutuille rantaviivalle.

    Voisitte myös kysyä miksi maastamuutto ruotsinkielisten keskuudesta ollut % kaksinkertainen verrattuna suomenkielisten sekä Amerikkan- siirtolaisista kuin Ruotsin. Jos suhteet ruotsinkielisillä ja suhteet kielten välillä olisvat olleet hyvät niin näin suuri maastamuutto ei olisi ollut meidän puolellamme.

    3) ruotsinkielistämisestä - sen verran kun itse olen tutustunut historiaan niin ennen 1800 kieli yleensä ei ollut samaa asemaa kuin kansallisaatteiden nousuttua. Esim. Ruotsin hovissa puhuttiin ranskaa, kauppaa käytiin usein saksaksi myös Suomessa esim. Ulvilassa ja Turussa. Osattiin todellisuudesa monta kieltä rinnakkain. Kieli ei ollut samalla tavalla kuten tänään identiteettikysymys vaan kommunikaatioväline. Ihmiset siirtyivät kielestä toiseen. Kyllä mekin voimme hyväksyä sen tosiasian että ihmiset tulivat ruotsinkielisiksi esim. koska suomenkielistä koulutusta puuttui.
    Mutta kyllä tässä maassa on käyty kova suomenkielistämisprocessikin, joka nykyään sanoo että me kaikki ruotsinkieliset olemme luovuttaneet esiisiemme kielen. Kun todellisuudessa monet suvut ovat aina puhuneet ruotsia. Ymmärrättekö edes että tällaisetkin väiteet loukkaavat?
    4) Ruotsin myötä ensimmäinen ABC-kirja ja raamattu tuli suomenkielellä. Miksi unohdatte sen (meillekin) tärkeän asian. Uskallan väittää että ellei kirja, raamattu ja virsikirja olisivat Ruotsin viranomaisten taholta saatu aikaan niin kieli olisi tänään aika pahassa tilanteessa. Lait julkaistiin periaatteessa myös suomenkielellä. En väitä että tilanne olisi ollut mitenkään täydellinen, mutta helposti unohdamme näitäkin asioita.
    5) Suomi alueena kohdeltiin samalla tavalla kuin muut "syrjäisemmät" aluuet. sama tilanne oli Västerbottenissa ja Norrlannisa kuin Suomessa. Eikä köyhyys katsonut kieleen Suomessakaan. Nouijasotaan ruotsinkieliset eivät tulleet mukaan koska olivat pari vuotta sitä ennen nousseet kapinaan verillisin tulokksin joka vaikutti monta kymmentä vuotta ruotsinkielisillä alueilla koska ei ollut miesvoimia riittävästi.

    Meidän "illusiovaltiomme" on maa missä kielet elävät rinnakkain ystävinä eikä vihollisina, maa missä mekin saamme kokea että kuulumme tähän maahan ja olem osaa sen identiteettiä. Että mekin voimme saada kunnan ja valtion palvelut omalla kielellämme tulkkia käyttämättä. Ettei lapsemme on pakko pelätät jos puhuvat ruotsia. Eikä kaikki katsota heti kielipolitiikaksi jos me sanomme mitä meille toimisi ja mitä ei. Että kerrankin voisimme kuunnella toisiamme tässä maassa ja hyväksyä että suomen- ja ruotsinkieliset teemme asiat vähän eri tavalla kultturistamme johtuen. Että kun maan perusasioihin tulee niin emme ruotsinkielisinä joudu ensin maksamaan veroa mutta sen jälkeen joudumme välillä myös maksamaan erikseen jos haluamme saada sellaisia asioita jotka suomenkieliset saavat verorahoilla (koska näinkin on todellisuudessa. Mutta te ette sitä huoma)

    " Suomi alueena kohdeltiin samalla tavalla kuin muut "syrjäisemmät" aluuet. sama tilanne oli Västerbottenissa ja Norrlannisa kuin Suomessa. Eikä köyhyys katsonut kieleen Suomessakaan. Nouijasotaan ruotsinkieliset eivät tulleet mukaan koska olivat pari vuotta sitä ennen nousseet kapinaan verillisin tulokksin joka vaikutti monta kymmentä vuotta ruotsinkielisillä alueilla koska ei ollut miesvoimia riittävästi."

    Helpottaisi, kun entisen Suur-Ruotsin syrjäiset alueet tosiaan kirjaisivat historiansa murheelliset osat ja vaatimattomankin vaurauden valumisen keskushallinnolle. Ruotsi ei ollut ennen se ihanteellinen kansankoti, mikä se on nyt.

    Suomenkielisyys oli kuitenkin se joka kärsi entien.

    Äänestä

  • svenskspråkig kirjoitti:

    Det var det dummaste jag hört.Vad har obligatorisk skolsvenska för finnar att göra med den saken ?Finland är mitt fosterland om så pakkoruotsi slopas i morgon.

    Hienoa. Tästä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

  • loukkauksista kirjoitti:

    "ruotsinkielistämisestä - sen verran kun itse olen tutustunut historiaan niin ennen 1800 kieli yleensä ei ollut samaa asemaa kuin kansallisaatteiden nousuttua. Esim. Ruotsin hovissa puhuttiin ranskaa, kauppaa käytiin usein saksaksi myös Suomessa esim. Ulvilassa ja Turussa. Osattiin todellisuudesa monta kieltä rinnakkain. Kieli ei ollut samalla tavalla kuten tänään identiteettikysymys vaan kommunikaatioväline. Ihmiset siirtyivät kielestä toiseen. Kyllä mekin voimme hyväksyä sen tosiasian että ihmiset tulivat ruotsinkielisiksi esim. koska suomenkielistä koulutusta puuttui.
    Mutta kyllä tässä maassa on käyty kova suomenkielistämisprocessikin, joka nykyään sanoo että me kaikki ruotsinkieliset olemme luovuttaneet esiisiemme kielen. Kun todellisuudessa monet suvut ovat aina puhuneet ruotsia. Ymmärrättekö edes että tällaisetkin väiteet loukkaavat?"

    Kieli oli jo 1600-luvulla se, mikä jakoi maan finnareihin ja svenskareihin. Tajuttiin, että suomenkielisillä on oma historiansa ja erillinen kansallisuutensa. Suomen kieli hävitettiin nykyisen Ruotsin alueelta lähes tyystin.

    Samalla siirtyminen finnareista svenskareihin kävi nimenomaan kieltä vaihtamalla. Suomen kieli oli se, jonka varhaiset fennofiilitkin kuten Porthan arvelivat pian häviävän. Lönnrot esitetään usein ruotsinkielisnä, koska hän osin menetti suomensa vanhetessaan - ja hän oli ensimmäisiä täysin suomenkielisestä kodista merkittävään asemaan nousseita suomalaisia.

    Se, että näiden vuosisatojen synkkää suomalaisuuden alistamista ei ole virallisesti koskaan pahoiteltu, on loukkaus. Mutta ajattele, mikä loukkaus on opiskella lapsensa kanssa Suomen historiaa ja todeta, että ennen 1700-lukua historiassa ei ole lainkaan suomenkielisiä nimiä, siis suomea puhuneiden nimiä, vaikkei tätä kirjoissa erityisesti korostetakaan. Suomenkielisyyden historia on tabu.

    Pahoittelen sitä, jos ruotsinkielisiä Suomessa on loukattu. Se ei ole tarpeen eikä oikein.

    Luin kirjaa 1700-luvun merkittävistä naisista Suomessa, heistä muutama oli suomenkielinen mm. Turussa elänyt kauppiaantytär, joka anoi itselleen oikeuden hoitaa isänsä kauppatoimia tämän kuoltua. Hän olit suurimpia veronmaksajia tuon ajan Turussa. Hän ei kuitenkaan osannut ruotsia.

    Menneisyydessä harvat olivat monikielisiä ja monen kohdalla monikielisyys tarkoitti hyvin rajoitettua turistikielitaitoa: mitä myydään, mitä maksaa, kuka ostaa.

    Äänestä

  • ja sitten tämä kirjoitti:

    "Kun vertaa %-määriä asukkaista historiassa niin kannatta aina muistaa missä maan rajat kulkivat tohon aikaan. Suomen pintaalakin oli pienempi kuin nykyään. Ei tuo 18% tarkoita tämän päivän alueesta vaan silloisesta alueesta.
    Mutta miksi nykypäivän % olisi "luonnollisempi" mun muistaa että länisrannikon kuntia oli siihen aikaan ruotsinkielisiä ja että esim Porista - Kristiinaan rannikolla asui ruotsinkielisiä kalastajia, ja paikkojen nimet edelleen viittaavat siihen? Kalastajat tulivat aikoinaan ahvenanmaalta eiasutuille rantaviivalle. Voisitte myös kysyä miksi maastamuutto ruotsinkielisten keskuudesta ollut % kaksinkertainen verrattuna suomenkielisten sekä Amerikkan- siirtolaisista kuin Ruotsin. Jos suhteet ruotsinkielisillä ja suhteet kielten välillä olisvat olleet hyvät niin näin suuri maastamuutto ei olisi ollut meidän puolellamme."

    Ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli. Kaikissa maissa on vähemmistökieliä. Kaikki kunnia vähemmistöille - mutta vain Suomessa vähemmistö katsoo olevansa puolet kansasta ja käyttäytyy myös odottaen, että maan ikiaikainen enemmistö kohtelisi heitä sekä puolena kansasta että sen varsinaisena kulttuurin ja maan synnyttäjänä.

    Jokaisessa maassa on yläluokkansa, meillä yläluokka on ollut ruotsinkielistä, usein ruotsinkielistynyttä suomalaisuutta. Tämä on historiaa ja ok, mutta tästä ei voi seurata ruotsinkielisyyden merkityksen jatkuvaa ylikorostamista, mitä sitten pidetään myös perusteena pakkoruotsille.

    On luonnollista, että täältä on lähdetty köyhyyttä ja sotaa pakoon - ja jos on jo valmiiksi osannut vieraan kielen ja mahdollisesti omannut sukua naapurimaissa, lähtö on ollut jopa helpompi. Eivät ruotsinkieliset ole lähteneet kielisortoa pakoon.

    Sen sijaan nyt on meidänkin perheessä jouduttu miettimään, pitäisikö lähettää poika opiskelemaan ulkomaille, mikäli pakkoruotsi nousee opinnoissa etenemisen esteeksi kotimaassa. Sinun lienee vaikea uskoa sitä, mutta pakkoruotsi on sen luokan riesa, että moni ei-kielellisesti-suuntautunut joutuu tinkimään opiskelutoiveistaan sen takia. Jos meillä olisi ruotsinkielisten tapan omaa kieltä puhuva maa vieressä, meiltä lähtisi runsaasti pakkoruotsipakolaisia opintoihin sinne.

    Äänestä

  • Två värld kirjoitti:

    Lever du i Finland eller i Svenskfinland?

    I Finland,och om man vill vara exaktare i svenskfinland,för alla vet var det finns.

    Äänestä

  • ajattelepa tätä kirjoitti:

    "näitä väitteet itäsuomalaisista esiintyvät kyllä. Mutta ovat tulleet sen jälkeen kun tämä viha meitä kohtaan on tullut yhä selvemmäksi ja julkisemmaksi. Ja meidät yhä useammin halutaan pakkosiirtää väitettyyn kotimaahamme Ruotsiin. Itse voisitte ajatella miltä sellaiset kirjoitukset tuntee, kun ei saisi elää omassa maassaan. Väite itäsuomalaisista sinänsä on tavallaan reaktio siihen. Mutta ennen kaikkea se on paljon enemmän ruotsinkielessä käytetty tapaa osoittaa miten mahdoton/päätön koko ajatus on - eli kun näin kirjoitetaan, tarkoitetaan että ajatus että me surut emme kuuluisi tähän maahan on yhtä päätön kuin että itäsuomalaiset eivät kuuluisi tähän maahan, vaikka todellisuudessa itäsuomi Ruotsinpyhtään jälkeen liitettiin Suomeen vasta 1809 jälkeen."

    Tässä on useampi ongelma.

    Ensinkin "itäsuomalaiset ovat eri kansaa" -väitteet ovat ihan oma teoriansa, tätä ei tuoda esiin vain osoittamaan, että jokin muu väite olisi järjetön.

    Toiseksi se, mitä kutsut asenteiden tiukentumiseksi ruotsinkielisiä kohtaan, on nimenomaan halua vapauttaa omat lapset turhaksi tiedetystä ja vailla perusteita olevasta pakkorutosista, jota taas koko ruotsinkielinen establishmentti (RKP. Folktinget, fondit, ruotsinkieliset edustajat eri puolueissa) vaatii ja vahvistaa kaikin voimin. Siis turhautuminen ja loukkaantuminen suomenkielisten keskuudessa on seurausta nimenomaan ruotsinkielisen establishmentin toimenpiteistä.

    "itäsuomalaiset ovat eri kansaa"

    No niinhän ne on,rys'siä! Mitä epäselvää siinä nyt on?

    En tiennytkään että Johannes Virolainen oli meitä ruotsinkielisiä.

    Kas kun ei mene meidän kaaliimme että ruotsinkieliset lapset kyllä voivat oppia vähintään kaksi kieltä äidinkielensä lisäksi, mutta että kaski kieltä on liikaa suomenkieliselle lapselle. Väitättekö todella että Pisan kärjessä olevat suomnekielisillä eivät kuitenkaan ole kapasiteettiä siihen? Ja sitten väitetään että ruotsinkieliset ovat tyhmät. Selvä: Jos kielitaito on tyhmyyden merkki niin olen mielelläni tyhmä.

    Äänestä

  • ja sitten tämä kirjoitti:

    "Kun vertaa %-määriä asukkaista historiassa niin kannatta aina muistaa missä maan rajat kulkivat tohon aikaan. Suomen pintaalakin oli pienempi kuin nykyään. Ei tuo 18% tarkoita tämän päivän alueesta vaan silloisesta alueesta.
    Mutta miksi nykypäivän % olisi "luonnollisempi" mun muistaa että länisrannikon kuntia oli siihen aikaan ruotsinkielisiä ja että esim Porista - Kristiinaan rannikolla asui ruotsinkielisiä kalastajia, ja paikkojen nimet edelleen viittaavat siihen? Kalastajat tulivat aikoinaan ahvenanmaalta eiasutuille rantaviivalle. Voisitte myös kysyä miksi maastamuutto ruotsinkielisten keskuudesta ollut % kaksinkertainen verrattuna suomenkielisten sekä Amerikkan- siirtolaisista kuin Ruotsin. Jos suhteet ruotsinkielisillä ja suhteet kielten välillä olisvat olleet hyvät niin näin suuri maastamuutto ei olisi ollut meidän puolellamme."

    Ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli. Kaikissa maissa on vähemmistökieliä. Kaikki kunnia vähemmistöille - mutta vain Suomessa vähemmistö katsoo olevansa puolet kansasta ja käyttäytyy myös odottaen, että maan ikiaikainen enemmistö kohtelisi heitä sekä puolena kansasta että sen varsinaisena kulttuurin ja maan synnyttäjänä.

    Jokaisessa maassa on yläluokkansa, meillä yläluokka on ollut ruotsinkielistä, usein ruotsinkielistynyttä suomalaisuutta. Tämä on historiaa ja ok, mutta tästä ei voi seurata ruotsinkielisyyden merkityksen jatkuvaa ylikorostamista, mitä sitten pidetään myös perusteena pakkoruotsille.

    Nyt sekoitat historian ja nykypävän taas. Eihän Suomi maana ollut ennenkuin se sai alkunsa 1809, mutta oikeastaan vasta itsenäyyden myötä tästä tuli oma maa. Sitä ennen maa oli Ruotsi ja siellä ruotsi oli enemmistökieli mutta suomenkielsiten määrä sielläkin oli tietenkin merkittävä. Siksi et voi sanoa että ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli.

    En minä eikä kukaan meistä katso olevamme puolet väestöstä. Jos eläisit meidän kengissä niin huomaisit hyvin nopeasti ettei niin ole tilanne eikä edes sellasita voi kuvitellakaan. Mutta näemme että meille on yhtesikuntasopimuksessa Suomen itsenäistyessä annettu samat kansallis oikeudet kuin suomenkielisille nimenomaan viranomaisten taholta.

    Teillä on kumma harras usko että jos sanotaan pöytäkirjassa että molemmille kansalliskielille annetaan esim. kunnassa tai sairaalassa palveluja, niin nämä palvelut toteutuvat itsestään. Niin ei ole tilanne. Me emme vaadi että Varkaudella voisimme asioida ruotsiksi. Mutta haluamme asioida omalla kielellämme niillä alueilla missä asumme. Ja näillä alueilla osuutemme on perinteisesti ollut iso.

    Pohjanmaalaisena - yläluokka minua ei kiinosta paljon. Yläluokka on kuitenkin sen verran pieni osuus väestöstä. Siinäkin olen huomannut että suomenkieliset paljon enemmän kokevat ongelmia siihen suuntaan. Sitä minä en voi ymmärtää. Ei minä ole koskaan sellaista kokenut, eikä minulla tietääkseni ole tippaa sinistä verta suonissani. Sen seurauksena en myöskään voi ymmärtää koka tämä puhe "bättre folkista" koska puhun ruotsia. En todellakaan katso itseni "bättre folkiksi " vaikka puhun ruotsia. Koko ajatus on minulle täysin vieras. Ihminen kuin ihminen, kieli kuin kieli. Ruotsi nyt vaan sattuu olemaan minun äidinkieleni.
    Ehkä ymmärrämme toisiamme väärin - en tiedä. Mielstäni en itse ylikorosta Ruotsin vaikutus meidän maahamme. Minusta länsimainen ja pohjoismainen ajattelutapa tuli Ruotsin kautta. Muuten Venäjä olisi ollut enemmän sanottavaa meilläkin. Meillä ei olisi ollut itsenäisiä maanvelijeliöitä kuten pohjoismaaissa on ollut, ei henkilön tasaarvoa samalla tavalla kuten nykyään, ei sellaista lakisäädäntöä kuin meillä on. Pelkäisin myös että suomenkielen kehittyminen ei olisi onnistunut samalla taalla koska kirjakieltä ei ollut 1800-luvulla. Tällä tavalla minä väitän että Suomi ei kuitenkaan saanut alkunsa 1800-luvulla vaan koko historian kehitys on myötävaikuttanut maamme syntyyn.
    Kun olen keskustellut suomenkielisten kanssa tästä niin olen huomannut että minun käsitykseni maan historiasta poikkeaa heidän ajatuksista. Eli minä näen että ne vuodet kun olimme osaa Ruotsia ovat myös osaa meidän maamme historiaa eikä pelkästään niitä osia jotka tulivat 1809 jälkeen. Minä otan kaiken sen mukaan, kuten otan autonoomisen ajan kuten itsenäisyytemme mukaan kun ajattelen maatamme ja miksi olemme mitä olemme.
    Ja kun sanon ME niin tarkoitan todella me yhtenä kansana vaikka monilla kielillä.

    Äänestä

  • loukkauksista kirjoitti:

    "ruotsinkielistämisestä - sen verran kun itse olen tutustunut historiaan niin ennen 1800 kieli yleensä ei ollut samaa asemaa kuin kansallisaatteiden nousuttua. Esim. Ruotsin hovissa puhuttiin ranskaa, kauppaa käytiin usein saksaksi myös Suomessa esim. Ulvilassa ja Turussa. Osattiin todellisuudesa monta kieltä rinnakkain. Kieli ei ollut samalla tavalla kuten tänään identiteettikysymys vaan kommunikaatioväline. Ihmiset siirtyivät kielestä toiseen. Kyllä mekin voimme hyväksyä sen tosiasian että ihmiset tulivat ruotsinkielisiksi esim. koska suomenkielistä koulutusta puuttui.
    Mutta kyllä tässä maassa on käyty kova suomenkielistämisprocessikin, joka nykyään sanoo että me kaikki ruotsinkieliset olemme luovuttaneet esiisiemme kielen. Kun todellisuudessa monet suvut ovat aina puhuneet ruotsia. Ymmärrättekö edes että tällaisetkin väiteet loukkaavat?"

    Kieli oli jo 1600-luvulla se, mikä jakoi maan finnareihin ja svenskareihin. Tajuttiin, että suomenkielisillä on oma historiansa ja erillinen kansallisuutensa. Suomen kieli hävitettiin nykyisen Ruotsin alueelta lähes tyystin.

    Samalla siirtyminen finnareista svenskareihin kävi nimenomaan kieltä vaihtamalla. Suomen kieli oli se, jonka varhaiset fennofiilitkin kuten Porthan arvelivat pian häviävän. Lönnrot esitetään usein ruotsinkielisnä, koska hän osin menetti suomensa vanhetessaan - ja hän oli ensimmäisiä täysin suomenkielisestä kodista merkittävään asemaan nousseita suomalaisia.

    Se, että näiden vuosisatojen synkkää suomalaisuuden alistamista ei ole virallisesti koskaan pahoiteltu, on loukkaus. Mutta ajattele, mikä loukkaus on opiskella lapsensa kanssa Suomen historiaa ja todeta, että ennen 1700-lukua historiassa ei ole lainkaan suomenkielisiä nimiä, siis suomea puhuneiden nimiä, vaikkei tätä kirjoissa erityisesti korostetakaan. Suomenkielisyyden historia on tabu.

    Pahoittelen sitä, jos ruotsinkielisiä Suomessa on loukattu. Se ei ole tarpeen eikä oikein.

    Kielellä ei ollut tällaista merkittävää asemaa ennen 1800 lukua. Vasta silloin kielestä tuli ratkaiseva. Kyllä minunkin esi-isät olivat virallisesti "finnar" 1500-1700-n. 1850 saakka. Koska he asuivat tällä puolella lahtea. Kaikki jotka asuivat i Finland olivat finnar. Mutta se ei tarkoita että olisivat puhuneet suomea. Koska sen tiedämme omalta osaltamme sitten muista asiakoirjoista.

    Suomenkieli nykyisen Ruotsin alueelta hävitettiin kyllä vasta 1800 luvun loppupuolesta alkaen, koska silloin kielestä oli tullut tämä "ongelmakappale". Viimeiset synnyinperäiset suomenkieliset Taalanmaalla kuolivat vasta 1950-luvulla.

    Lönnrotista en tiedä -- mutta on todella kumma että hän olisi menettänyt suomenkielensä vanhetessaan kuin muuten menee päinvastoin että vanhetessa unohtaa opitut kielet. Mutta eikös sekin viittaa siihen että kieli ei sinänsä ollut niin tärkeä koska emme aina enää voikaan tietää ketkä olivat suomen/ruotsinkieliset.

    Minusta on niin turha että riidellään täälaisista asioista. Ja että on alistumisesta kyse jos joutuisimme palvelemaan toisimme toisen halutulla kielellä. Minulle on ihan luonnollista että yritän palvella suomenkielistä omalla paikallani niin hyvin kuin voin vaikka toinenkin osaisi ruotsia paremmin kuin minä suomea, siksi odotan että kun minä sen sijaan tarvitsen palveluja niin voisi saada ne omalla kielelläni, kuulematta" Puhu suomea jos haluta palveluja saada"

    Koska löysin DNA-osumista metsäsuomalaisten jälkeläisiä, kiinnostui nyt lukemaan heistä. Asia sivuaa myös tätä ketjua, koska Wikipedia kertoo suomalaisasutuksen leviämisestä Skandinaviassa näin:

    Suomalaisasutus levisi noin sataanviiteenkymmeneen Keski-Skandinavian pitäjään (ruots. Finnmarker), lähinnä Värmlantiin, Taalainmaalle, Hälsinglandiin ja Södermanlandin sekä sieltä Oslon itäpuolelle. Suurimmilleen siirtolaistulva paisui 1600-luvun alkupuoliskolla. Suomalaiset levisivät seuraavasti: Värmlannissa 40 pitäjään, Taalainmaalla 29:ään, Hälsinglandissa 16:een ja Södermanlandissa 12 pitäjään. Norjan puolelle heitä siirtyi 150 kilometrin kaistalle rajaseudulle Oslosta pohjoiseen.

    Useat suomalaiset hankkivat alueilleen kuninkaan vahvistuskirjan. Tärkeäksi vahvistuskirja nousi vuonna 1639, jolloin kuningatar Kristiinan nimissä annettiin määräys, jossa määrättiin vangittaviksi kaikki lupakirjatta metsissä asuvat suomalaiset. Myöhemmin annettiin muita käskykirjeitä, joissa suomalaisten pirtit ja viljat määrättiin ilman tuomiota poltettaviksi ja hävitettäviksi.

    Kaskenpolttoa harjoittaneiden Skandinavian metsäsuomalaisten asemaa vaikeutti 1600-luvulla kaskenpolton kieltäminen Ruotsissa ja metsien asuttamisen kieltäminen suomalaisilta. Vuodesta 1641 alkaen vangittiin suomalaisia laumoittain vietäviksi siirtolaisina Ruotsin lyhytikäiseen siirtokuntaan Uuteen Ruotsiin Delaware-joen varrella Pohjois-Amerikassa. Yhdysvaltalaiset tutkijat Terry G. Jordan ja Matti E. Kaups ovat väittäneet kirjassaan The American Backwoods Frontier, että hirsisalvosrakennukset tulivat uudelle mantereelle näiden suomalaissiirtolaisten välityksellä.

    Vuonna 1646 annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä. Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla.

    Kaikki ei tietenkään ole totta, mitä Wikipediassa lukee, mutta käsitykseni suomenkielisten kohtelusta Ruotsin suurvallassa muuttui kyllä omalta osaltani.

    "Minusta on niin turha että riidellään täälaisista asioista. Ja että on alistumisesta kyse jos joutuisimme palvelemaan toisimme toisen halutulla kielellä."

    Sinä haluat vain puhua omasta oikeudestasi palveluihin ja kieltäydyt ymmärtämästä mikä riesa, rasite ja rajoite pakkoruotsi on suomenkieliselle lapselle.

    Vertaat sujuvasti maan pääkieltä (jota puhuu n. 90% äidinkielenään) ja maan vähemmistökieltä (4% ja heistäkin iso osa täysin kaksikielisiä). Ruotsinkielisten prosenttiosuus ja absoluuttinen määrä ovat liian alhaisia tehdäkseen maasta kaksikielisen. Kaksikielisyyteen ei ollut edellytyksiä edes silloin, kun ruotsinkielisten osuus oli suurimmillaan 18% 1700-luvun lopulla.

    Miksi kieltäydyt kuulemasta suomenkielisten näkemyksiä? Miksi haluat ohittaa suomenkielisten lasten ja nuorten parhaan?

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Nyt sekoitat historian ja nykypävän taas. Eihän Suomi maana ollut ennenkuin se sai alkunsa 1809, mutta oikeastaan vasta itsenäyyden myötä tästä tuli oma maa. Sitä ennen maa oli Ruotsi ja siellä ruotsi oli enemmistökieli mutta suomenkielsiten määrä sielläkin oli tietenkin merkittävä. Siksi et voi sanoa että ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli.

    En minä eikä kukaan meistä katso olevamme puolet väestöstä. Jos eläisit meidän kengissä niin huomaisit hyvin nopeasti ettei niin ole tilanne eikä edes sellasita voi kuvitellakaan. Mutta näemme että meille on yhtesikuntasopimuksessa Suomen itsenäistyessä annettu samat kansallis oikeudet kuin suomenkielisille nimenomaan viranomaisten taholta.

    Teillä on kumma harras usko että jos sanotaan pöytäkirjassa että molemmille kansalliskielille annetaan esim. kunnassa tai sairaalassa palveluja, niin nämä palvelut toteutuvat itsestään. Niin ei ole tilanne. Me emme vaadi että Varkaudella voisimme asioida ruotsiksi. Mutta haluamme asioida omalla kielellämme niillä alueilla missä asumme. Ja näillä alueilla osuutemme on perinteisesti ollut iso.

    Pohjanmaalaisena - yläluokka minua ei kiinosta paljon. Yläluokka on kuitenkin sen verran pieni osuus väestöstä. Siinäkin olen huomannut että suomenkieliset paljon enemmän kokevat ongelmia siihen suuntaan. Sitä minä en voi ymmärtää. Ei minä ole koskaan sellaista kokenut, eikä minulla tietääkseni ole tippaa sinistä verta suonissani. Sen seurauksena en myöskään voi ymmärtää koka tämä puhe "bättre folkista" koska puhun ruotsia. En todellakaan katso itseni "bättre folkiksi " vaikka puhun ruotsia. Koko ajatus on minulle täysin vieras. Ihminen kuin ihminen, kieli kuin kieli. Ruotsi nyt vaan sattuu olemaan minun äidinkieleni.
    Ehkä ymmärrämme toisiamme väärin - en tiedä. Mielstäni en itse ylikorosta Ruotsin vaikutus meidän maahamme. Minusta länsimainen ja pohjoismainen ajattelutapa tuli Ruotsin kautta. Muuten Venäjä olisi ollut enemmän sanottavaa meilläkin. Meillä ei olisi ollut itsenäisiä maanvelijeliöitä kuten pohjoismaaissa on ollut, ei henkilön tasaarvoa samalla tavalla kuten nykyään, ei sellaista lakisäädäntöä kuin meillä on. Pelkäisin myös että suomenkielen kehittyminen ei olisi onnistunut samalla taalla koska kirjakieltä ei ollut 1800-luvulla. Tällä tavalla minä väitän että Suomi ei kuitenkaan saanut alkunsa 1800-luvulla vaan koko historian kehitys on myötävaikuttanut maamme syntyyn.
    Kun olen keskustellut suomenkielisten kanssa tästä niin olen huomannut että minun käsitykseni maan historiasta poikkeaa heidän ajatuksista. Eli minä näen että ne vuodet kun olimme osaa Ruotsia ovat myös osaa meidän maamme historiaa eikä pelkästään niitä osia jotka tulivat 1809 jälkeen. Minä otan kaiken sen mukaan, kuten otan autonoomisen ajan kuten itsenäisyytemme mukaan kun ajattelen maatamme ja miksi olemme mitä olemme.
    Ja kun sanon ME niin tarkoitan todella me yhtenä kansana vaikka monilla kielillä.

    "et voi sanoa että ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli"

    No sanotaan sitten, että ruotsi on aina ollut nykyään Suomeksi kutsutun alueen vähemmistökieli.

    Vai pitääkö pelkkien rajojen perusteella väittää, että 1800-luvulla venäjä oli pääkielemme?

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    En tiennytkään että Johannes Virolainen oli meitä ruotsinkielisiä.

    Kas kun ei mene meidän kaaliimme että ruotsinkieliset lapset kyllä voivat oppia vähintään kaksi kieltä äidinkielensä lisäksi, mutta että kaski kieltä on liikaa suomenkieliselle lapselle. Väitättekö todella että Pisan kärjessä olevat suomnekielisillä eivät kuitenkaan ole kapasiteettiä siihen? Ja sitten väitetään että ruotsinkieliset ovat tyhmät. Selvä: Jos kielitaito on tyhmyyden merkki niin olen mielelläni tyhmä.

    Teidän lapsenne ovat vähemmistökielisiä lapsia suomenkielisessä maassa - kyllä silloin voi oppia maan pääkielen. Näin tekevät kaikki maailman vähemmistöt.

    Pisa kertoo suomalaiskoulujen kunnianhimosta - ei oppimiskyvystä. Suomalaislasten oppimiskyky ei ole pätkääkään parempi kuin vaikkapa ruotsalaislasten tai ahvenanmaalaisten lasten oppimiskyky. Jos noissa maissa ei ole valittu useita pakollisia vieraita kieliä lapsille, jos ahvenanmaalla on luovuttu pakkosuomesta nimenomaan siksi, että se syö muiden kielten osaajia, niin asia on selvä. Suomenkielisten lasten pakkoruotsi on monelle liikaa ja joka tapauksessa vie suomalaisten kielitaidon.

    Kysehän on siitä, että todellista kielitaitoa enemmistön edustaja Suomessa saa vasta, kun jaksaa opiskella kolme kieltä. Kielitaito on vain yksi elämän ja osaamisen alue. Vähemmistökieliset painottavat sitä aina, koska se on heille selviytymisen edellytys. Enemmistökielisten on saatava painottaa muita alueita, elleivät kielet ole jostain syystä heidän lahjakkuutensa vahvin osa.

    Olet kokonaan unohtanut pakkoruotsin epäreiluuden meidän maahanmuuttajiemme kohdalla. Heille se on yleensä neljäs tai viides kieli - ja kyse on jo valmiiksi heikossa asemassa olevista, usein puolikielisistä lapsista. He eivät saa vapautuksia ruotsista. Ruotsin vapautukset on tehty käytännössä mahdottomiksi, ellei oppilas ole täysin mukautettu tai hän ei lainkaan ehdi normiperuskouluun ennen täysi-ikäisyyttään.

    Pakkoruotsi on nimensä mukaisesti pakollinen vieras kieli, joka on useimmille lukijoilleen tarpeeton. Ole hyvä ja kuule jo tämä!

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Nyt sekoitat historian ja nykypävän taas. Eihän Suomi maana ollut ennenkuin se sai alkunsa 1809, mutta oikeastaan vasta itsenäyyden myötä tästä tuli oma maa. Sitä ennen maa oli Ruotsi ja siellä ruotsi oli enemmistökieli mutta suomenkielsiten määrä sielläkin oli tietenkin merkittävä. Siksi et voi sanoa että ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli.

    En minä eikä kukaan meistä katso olevamme puolet väestöstä. Jos eläisit meidän kengissä niin huomaisit hyvin nopeasti ettei niin ole tilanne eikä edes sellasita voi kuvitellakaan. Mutta näemme että meille on yhtesikuntasopimuksessa Suomen itsenäistyessä annettu samat kansallis oikeudet kuin suomenkielisille nimenomaan viranomaisten taholta.

    Teillä on kumma harras usko että jos sanotaan pöytäkirjassa että molemmille kansalliskielille annetaan esim. kunnassa tai sairaalassa palveluja, niin nämä palvelut toteutuvat itsestään. Niin ei ole tilanne. Me emme vaadi että Varkaudella voisimme asioida ruotsiksi. Mutta haluamme asioida omalla kielellämme niillä alueilla missä asumme. Ja näillä alueilla osuutemme on perinteisesti ollut iso.

    Pohjanmaalaisena - yläluokka minua ei kiinosta paljon. Yläluokka on kuitenkin sen verran pieni osuus väestöstä. Siinäkin olen huomannut että suomenkieliset paljon enemmän kokevat ongelmia siihen suuntaan. Sitä minä en voi ymmärtää. Ei minä ole koskaan sellaista kokenut, eikä minulla tietääkseni ole tippaa sinistä verta suonissani. Sen seurauksena en myöskään voi ymmärtää koka tämä puhe "bättre folkista" koska puhun ruotsia. En todellakaan katso itseni "bättre folkiksi " vaikka puhun ruotsia. Koko ajatus on minulle täysin vieras. Ihminen kuin ihminen, kieli kuin kieli. Ruotsi nyt vaan sattuu olemaan minun äidinkieleni.
    Ehkä ymmärrämme toisiamme väärin - en tiedä. Mielstäni en itse ylikorosta Ruotsin vaikutus meidän maahamme. Minusta länsimainen ja pohjoismainen ajattelutapa tuli Ruotsin kautta. Muuten Venäjä olisi ollut enemmän sanottavaa meilläkin. Meillä ei olisi ollut itsenäisiä maanvelijeliöitä kuten pohjoismaaissa on ollut, ei henkilön tasaarvoa samalla tavalla kuten nykyään, ei sellaista lakisäädäntöä kuin meillä on. Pelkäisin myös että suomenkielen kehittyminen ei olisi onnistunut samalla taalla koska kirjakieltä ei ollut 1800-luvulla. Tällä tavalla minä väitän että Suomi ei kuitenkaan saanut alkunsa 1800-luvulla vaan koko historian kehitys on myötävaikuttanut maamme syntyyn.
    Kun olen keskustellut suomenkielisten kanssa tästä niin olen huomannut että minun käsitykseni maan historiasta poikkeaa heidän ajatuksista. Eli minä näen että ne vuodet kun olimme osaa Ruotsia ovat myös osaa meidän maamme historiaa eikä pelkästään niitä osia jotka tulivat 1809 jälkeen. Minä otan kaiken sen mukaan, kuten otan autonoomisen ajan kuten itsenäisyytemme mukaan kun ajattelen maatamme ja miksi olemme mitä olemme.
    Ja kun sanon ME niin tarkoitan todella me yhtenä kansana vaikka monilla kielillä.

    "Eli minä näen että ne vuodet kun olimme osaa Ruotsia ovat myös osaa meidän maamme historiaa eikä pelkästään niitä osia jotka tulivat 1809 jälkeen."

    Katsopas kun meille suomenkielisille historia on pitempi. Suomenkieliset esivanhempamme ovat asuttaneet tätä nykyisin Suomeksi kutsuttua aluetta tuhansia vuosia. Ruotsin vallan aika pyyhki pois varhaisen historiamme, teki suomea puhuvista sivustakatsojia omalla alueellaan, suojamuurin Venäjän hyökkäyksiä vastaan, syrjäseudun varsinaisen Ruotsin verottaa.

    Ruotsin vallan ajalla voi olla paljonkin suotuisia tapahtumia - koska silloin koko Eurooppa koki muodonmuutoksen. Vaihtoehtoja ei liene ollut. Silti suomenkielisille aika on vieraan vallan aikaa - oikeasti. Eivät omatkaan herrat olisi kansaa hyvänä pitäneet, Ranskan vallankumous on hyvä osoitus siitä. Mutta meitä ei kohdeltaisi kansana, jonka tulee adoptoida ruotsinkielinen historia, mikäli herrat olisivat olleet suomea puhuvia ja suomenkielinen kulttuuri olisi antanut äänen suomalaisille jo aiemmin. Meille jäivät muistoksi vain kauniit runot, joita nimettömät runoilijat laativat ja jotka muistettiin ulkoa sukupolvelta toiselle. Historiankirjat pullistelevat ruotsia puhuneita.

    Äänestä

  • pakko sanoa suoraan kirjoitti:

    "et voi sanoa että ruotsi on aina ollut maan vähemmistökieli"

    No sanotaan sitten, että ruotsi on aina ollut nykyään Suomeksi kutsutun alueen vähemmistökieli.

    Vai pitääkö pelkkien rajojen perusteella väittää, että 1800-luvulla venäjä oli pääkielemme?

    Tohon minäkin voin yhtyä.
    Ja tiedämme molemmat että esim. katukyltit olivat kolmekieliset Venäjän aikaan. Tosin Venäjänkieliset nimet olivat usein aika hauskoja kuten Helsingin Genomgångsgatan oli venäjäksi Genomgångshkaja. Ja ellei siihen olisi saatu loppua niin useimmat meistä kaikista tänään puhuisi venäjää, jos yleensä eläisimme tässä osaa maata

    Ja jollei Ruotsin vallalle olisi tullut loppua, suurin osa meistä puhuisi tänään ruotsia äidinkielenään ja suomi olisi hävinnyt iirin tapaan (kuten professori Meinander on asiaa kuvannut).

    Se, että suomi ja viro ovat säilyneet itämerensuomalaisten kielten ainoina perillisinä, on pienoinen ihme. Sitä tärkeämpää on pitää niistä huolta tänään.

    Äänestä

  • pakko sanoa suoraan kirjoitti:

    "Eli minä näen että ne vuodet kun olimme osaa Ruotsia ovat myös osaa meidän maamme historiaa eikä pelkästään niitä osia jotka tulivat 1809 jälkeen."

    Katsopas kun meille suomenkielisille historia on pitempi. Suomenkieliset esivanhempamme ovat asuttaneet tätä nykyisin Suomeksi kutsuttua aluetta tuhansia vuosia. Ruotsin vallan aika pyyhki pois varhaisen historiamme, teki suomea puhuvista sivustakatsojia omalla alueellaan, suojamuurin Venäjän hyökkäyksiä vastaan, syrjäseudun varsinaisen Ruotsin verottaa.

    Ruotsin vallan ajalla voi olla paljonkin suotuisia tapahtumia - koska silloin koko Eurooppa koki muodonmuutoksen. Vaihtoehtoja ei liene ollut. Silti suomenkielisille aika on vieraan vallan aikaa - oikeasti. Eivät omatkaan herrat olisi kansaa hyvänä pitäneet, Ranskan vallankumous on hyvä osoitus siitä. Mutta meitä ei kohdeltaisi kansana, jonka tulee adoptoida ruotsinkielinen historia, mikäli herrat olisivat olleet suomea puhuvia ja suomenkielinen kulttuuri olisi antanut äänen suomalaisille jo aiemmin. Meille jäivät muistoksi vain kauniit runot, joita nimettömät runoilijat laativat ja jotka muistettiin ulkoa sukupolvelta toiselle. Historiankirjat pullistelevat ruotsia puhuneita.

    MInä puhun tietenkin kirjallisesti dokumentoidusta ajasta. Usein näissä asioissa lähdetaaän tietämättä siitä mykyrajat ja nykytilanne jotenkin olisi "se oikea" josta kaikki on katsottava. Minä uskon esim. että suomen ja ruotsinkielisillä Pohjanmaalla oli paljon enemmän yhteistä kuin sumenkielisillä Pohjanmaalla ja Savossa, tai ruotsinkielisillä ja esim Uplannin ruotsinkielisillä. Toisaalta sitten rannikon asukkaita usein seilasivat eri suuntiin. Omassa suvussani eräs talonpoika koki ettei hän voinut elättää perheensä mutta keksi 5 muiden talonpoiken kanssa rakentaa purjelaivan. Ja sen jälkeen veivät itse tervaa ja halkoja ja voita Tukholmaan.

    Jos minä olen ymmärtänyt suomenkielisyyttä oikein. Niin ennen oli vahvempi raja länsi ja itäsuomalaisten välillä kun länsi ja ruotsinkielisten välillä. Nyt vaalittu suomalaisuus perustuu itäiseen perintöön (jopa maamme ulkopuolelta tuotuja vaikutteiden pohjaan ja Lönnrotin itse sepittämiin kohtiin) ja länsisuomalaisesta perinnöstä ei tiedetä enää paljon. En sano että tuotu vaikute olisi huono. Mutta kun samalla tietoisesti tästä on tehty suomalaisuuden mittakaavaksi unohtamalla omaa länsisuomalaisuutta niin minusta on rajattu mitä suomalaisuus on. Sen sijaan kun voisi sanoa suomalaisuus ilmenee monella tavalla niin nyt yksi tapa on valloilla.

    Voi olla että itse olen joutunut tekemisiin värän kuvan antaneisiin mutta olen todella monta kertaa ihmetellyt että niin monta suomnekielistä ovat ilmaisseet että heillä on niin lyhyt historia ja että aina joutuvat miettimään mitä he ovat, ja siksi ovat kokeneet meidän taholtamme ylimielisyyttä kun me emme pohdi näitä asioita vaan se on meille niin itsestään selvä että olemme ruotsinkielisiä ja että suomi on meidän kotimaamme. Ja tämä ei mitenkään perustu suomenkielisten alentamiseen. Ollakseni suru ei ole pakko sulkea suomenkielisyyttä ulkopuolelle tai kieltää sitä. Mutta haluan ylläpitää ja jokapäiväisessä elämässäni käyttää omaa kieltäni. Ehkä tästä syystä minun on vaikea ymmärtää että ollakseen tosi suomalainen pitäisi sulkea ruotsinkielisyyttä kokonaan pois. Kun emme pääse siitä mitenkään pakoon että yhdessä olemme vaikuttaneet siihen että tämä maan on mitä se on tänään.

    Äänestä

  • läänemeri kirjoitti:

    Ja jollei Ruotsin vallalle olisi tullut loppua, suurin osa meistä puhuisi tänään ruotsia äidinkielenään ja suomi olisi hävinnyt iirin tapaan (kuten professori Meinander on asiaa kuvannut).

    Se, että suomi ja viro ovat säilyneet itämerensuomalaisten kielten ainoina perillisinä, on pienoinen ihme. Sitä tärkeämpää on pitää niistä huolta tänään.

    Tohon ei minullakaan ole paljon lisättävä.
    Kun että ei ehkä kaikki puhuisi ruotsia mutta kyllä suomenkieli olisi heikommassa asemassa. Mutta toisaalta Ruotsi-Suomi olisi varmasti kaksikielinen valtio. Spekuloida voi.

    Olemme ihan samassa veneessä mitä kieleen tulee. Suomi ja ruotsi ovat sen verran pienet kielet maailmakartalla, Siksi meidän on pidettävä huolta niistä. Me emme ole toistemme vihollisia vaan "vihollisemme" on pikemminkin kansainväliset kielet. Ja sillä tavalla että meidän tulee osata niitä mutta samalla meidän tule vaalia omaa kieltämme ja käyttää sitä. Ja mitä enemmän mekin osaamme toistemme kieltä niin autamme toisiamme ylläpitämään niitä.

    Äänestä

  • pakko sanoa suoraan kirjoitti:

    Koska löysin DNA-osumista metsäsuomalaisten jälkeläisiä, kiinnostui nyt lukemaan heistä. Asia sivuaa myös tätä ketjua, koska Wikipedia kertoo suomalaisasutuksen leviämisestä Skandinaviassa näin:

    Suomalaisasutus levisi noin sataanviiteenkymmeneen Keski-Skandinavian pitäjään (ruots. Finnmarker), lähinnä Värmlantiin, Taalainmaalle, Hälsinglandiin ja Södermanlandin sekä sieltä Oslon itäpuolelle. Suurimmilleen siirtolaistulva paisui 1600-luvun alkupuoliskolla. Suomalaiset levisivät seuraavasti: Värmlannissa 40 pitäjään, Taalainmaalla 29:ään, Hälsinglandissa 16:een ja Södermanlandissa 12 pitäjään. Norjan puolelle heitä siirtyi 150 kilometrin kaistalle rajaseudulle Oslosta pohjoiseen.

    Useat suomalaiset hankkivat alueilleen kuninkaan vahvistuskirjan. Tärkeäksi vahvistuskirja nousi vuonna 1639, jolloin kuningatar Kristiinan nimissä annettiin määräys, jossa määrättiin vangittaviksi kaikki lupakirjatta metsissä asuvat suomalaiset. Myöhemmin annettiin muita käskykirjeitä, joissa suomalaisten pirtit ja viljat määrättiin ilman tuomiota poltettaviksi ja hävitettäviksi.

    Kaskenpolttoa harjoittaneiden Skandinavian metsäsuomalaisten asemaa vaikeutti 1600-luvulla kaskenpolton kieltäminen Ruotsissa ja metsien asuttamisen kieltäminen suomalaisilta. Vuodesta 1641 alkaen vangittiin suomalaisia laumoittain vietäviksi siirtolaisina Ruotsin lyhytikäiseen siirtokuntaan Uuteen Ruotsiin Delaware-joen varrella Pohjois-Amerikassa. Yhdysvaltalaiset tutkijat Terry G. Jordan ja Matti E. Kaups ovat väittäneet kirjassaan The American Backwoods Frontier, että hirsisalvosrakennukset tulivat uudelle mantereelle näiden suomalaissiirtolaisten välityksellä.

    Vuonna 1646 annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä. Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla.

    Kaikki ei tietenkään ole totta, mitä Wikipediassa lukee, mutta käsitykseni suomenkielisten kohtelusta Ruotsin suurvallassa muuttui kyllä omalta osaltani.

    En ole ennen kuullut tosta. Ja kuten sanot Wikiin ei aina voi luottaa.
    Mutta takaraivossa vähän mietin että oliko kieli se todellinen syy vai oliko takana jotain muuta. Koska keskusvaltion mahti oli suurvallassa kyllä sen verran suuri että voitiin tehdä mitä vaan kielestä huolimatta.
    Tiedämme myös että Delawareen lähti (lähetettiin?) porukkaa ruotsinkieliselät Pohjanmaalta

    Äänestä

  • pakko sanoa suoraan kirjoitti:

    "Minusta on niin turha että riidellään täälaisista asioista. Ja että on alistumisesta kyse jos joutuisimme palvelemaan toisimme toisen halutulla kielellä."

    Sinä haluat vain puhua omasta oikeudestasi palveluihin ja kieltäydyt ymmärtämästä mikä riesa, rasite ja rajoite pakkoruotsi on suomenkieliselle lapselle.

    Vertaat sujuvasti maan pääkieltä (jota puhuu n. 90% äidinkielenään) ja maan vähemmistökieltä (4% ja heistäkin iso osa täysin kaksikielisiä). Ruotsinkielisten prosenttiosuus ja absoluuttinen määrä ovat liian alhaisia tehdäkseen maasta kaksikielisen. Kaksikielisyyteen ei ollut edellytyksiä edes silloin, kun ruotsinkielisten osuus oli suurimmillaan 18% 1700-luvun lopulla.

    Miksi kieltäydyt kuulemasta suomenkielisten näkemyksiä? Miksi haluat ohittaa suomenkielisten lasten ja nuorten parhaan?

    Vertaan meidän asemaamme enemmistöön sen mukaan kun lait näin on Suomessa laadittu. Ja tähän on pyritty. Se ei tarkoita että minä voin saada kaikki samalla tavalla kuten sinä. Mutta mitä julkispalveluihin tulee niin maassa on selvä tavoite.

    Aikoinaan me halusimme kieliasioissa alueellista järjestelmää. Mutta siihen eivät suomenkieliset suostuneet silloin vaan ajoivat että koko maa on oltava kaksikielinen. Minusta alueellinen kaksikielisyys olisi ollut paljon parempi ratkaisu. Silloin maassa olisi ruotsinkieliset, suomenkieliset, suomen ruotsinkieilset alueet. Ja näillä alueilla olisi voitu toimia eri tavalla.
    Olen edelleen sitä mieltä että tällaiseen voisi yrittää, mutta nyt se ei enää voisi toteutua niin suoraviivaisesti kun 1917. Mutta pääpirtein kuitenkin.

    En kieltäydy kuulemasta suomenkielisten näkemyksiä. mutta kun koen että puhumme toistemme ohitse. Ja kun itsekin olemme jatkuneet joutuneet motivoimaan lapsemme lukemaan "vierasta suomenkieltä" niin ymmärrän täysin ettei ole helppo. Vierasta sillä tavalla että eivät kuulekan suomea missä asumme. siksi uskon ymmärtäväni miltä esim. itäsuomalselta voi tuntua.

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    MInä puhun tietenkin kirjallisesti dokumentoidusta ajasta. Usein näissä asioissa lähdetaaän tietämättä siitä mykyrajat ja nykytilanne jotenkin olisi "se oikea" josta kaikki on katsottava. Minä uskon esim. että suomen ja ruotsinkielisillä Pohjanmaalla oli paljon enemmän yhteistä kuin sumenkielisillä Pohjanmaalla ja Savossa, tai ruotsinkielisillä ja esim Uplannin ruotsinkielisillä. Toisaalta sitten rannikon asukkaita usein seilasivat eri suuntiin. Omassa suvussani eräs talonpoika koki ettei hän voinut elättää perheensä mutta keksi 5 muiden talonpoiken kanssa rakentaa purjelaivan. Ja sen jälkeen veivät itse tervaa ja halkoja ja voita Tukholmaan.

    Jos minä olen ymmärtänyt suomenkielisyyttä oikein. Niin ennen oli vahvempi raja länsi ja itäsuomalaisten välillä kun länsi ja ruotsinkielisten välillä. Nyt vaalittu suomalaisuus perustuu itäiseen perintöön (jopa maamme ulkopuolelta tuotuja vaikutteiden pohjaan ja Lönnrotin itse sepittämiin kohtiin) ja länsisuomalaisesta perinnöstä ei tiedetä enää paljon. En sano että tuotu vaikute olisi huono. Mutta kun samalla tietoisesti tästä on tehty suomalaisuuden mittakaavaksi unohtamalla omaa länsisuomalaisuutta niin minusta on rajattu mitä suomalaisuus on. Sen sijaan kun voisi sanoa suomalaisuus ilmenee monella tavalla niin nyt yksi tapa on valloilla.

    Voi olla että itse olen joutunut tekemisiin värän kuvan antaneisiin mutta olen todella monta kertaa ihmetellyt että niin monta suomnekielistä ovat ilmaisseet että heillä on niin lyhyt historia ja että aina joutuvat miettimään mitä he ovat, ja siksi ovat kokeneet meidän taholtamme ylimielisyyttä kun me emme pohdi näitä asioita vaan se on meille niin itsestään selvä että olemme ruotsinkielisiä ja että suomi on meidän kotimaamme. Ja tämä ei mitenkään perustu suomenkielisten alentamiseen. Ollakseni suru ei ole pakko sulkea suomenkielisyyttä ulkopuolelle tai kieltää sitä. Mutta haluan ylläpitää ja jokapäiväisessä elämässäni käyttää omaa kieltäni. Ehkä tästä syystä minun on vaikea ymmärtää että ollakseen tosi suomalainen pitäisi sulkea ruotsinkielisyyttä kokonaan pois. Kun emme pääse siitä mitenkään pakoon että yhdessä olemme vaikuttaneet siihen että tämä maan on mitä se on tänään.

    On aivan luontevaa, että suru pitää kahta kulttuuria, suomenkielistä (länsi?) ja ruotsinkielistä omanaan. Ongelma on se, että tuosta vedetään se johtopäätös, että kaksikielisyys olsii jotenkin suomalaisuutta aidoimmillaan. Se on kuitenkin vähemmistösuomalaisuutta - ihan kunnioitettavaa ja rakastettavaa siitä huolimatta.

    Enemmistö suomalaisista on aidosti yksikielisiä aidosti yksikielisten esivanhempien jälkeen ja juurissa harvinaisen yksikielinen historia. Tätä ei muuta se, että Suomeksi nykyisin kutsuttu alue on ollut niin Ruotsin kuin Venäjän osa ja jokaisella lienee muutama ruotsinkielinen tai venäjänkielinen tai muu varhainen maahanmuuttaja sukuhistoriassaan.

    "Jos minä olen ymmärtänyt suomenkielisyyttä oikein. Niin ennen oli vahvempi raja länsi ja itäsuomalaisten välillä kun länsi ja ruotsinkielisten välillä. Nyt vaalittu suomalaisuus perustuu itäiseen perintöön (jopa maamme ulkopuolelta tuotuja vaikutteiden pohjaan ja Lönnrotin itse sepittämiin kohtiin) ja länsisuomalaisesta perinnöstä ei tiedetä enää paljon. "

    Poikani kantaa isältä perittyä haploryhmää, joka liittää hänet miehiin, jotka elivät laatokalla yli kaksituhatta vuotta sitten. Tätä samaa itäistä haploryhmää hiukan eri lähtöpaikoin kantaa yli 60% suomalaisista miehistä, osa ruotsinkielisistäkin. Itäisyys on varsin luonteva osa suomalaisuutta.

    "Jos minä olen ymmärtänyt suomenkielisyyttä oikein. Niin ennen oli vahvempi raja länsi ja itäsuomalaisten välillä kun länsi ja ruotsinkielisten välillä."

    Onhan se raja vieläkin. Itäsuomalaiset halaavat, länsisuomalaiset eivät. Länsisuomalaisena olen aina nauttinut itäsuomalaisuuden mutkattomuudesta. Mutta suurin osa kansaa taitaa olla tuosta välistä. Geneettisesti virrat ovat kulkeneet maata ristiin rastiin.

    "Nyt vaalittu suomalaisuus perustuu itäiseen perintöön (jopa maamme ulkopuolelta tuotuja vaikutteiden pohjaan ja Lönnrotin itse sepittämiin kohtiin) ja länsisuomalaisesta perinnöstä ei tiedetä enää paljon."

    Eräällä genetiikkaa käsittelevällä palstalla on tilannetta kuvattu näin:
    "Vasarakirveskansaa muutti Baltiasta n. 5000 vuotta sitten Suomeen. Ovat todennäköisesti olleet "sekakansaa", N1c1 ja R1a haploryhmistä ja toivat kampakeraamisen kulttuurin Länsi-Suomeen, jonnekin Kalannin - Kiukaisten seuduille. Nuorakeraaminen kulttuuri levisi vasta Suomesta länteen. Ennen nuorakeraamista kulttuuria Suomeen saapui kampakeraaminen kulttuuri Venäjältä."

    Siis kulttuuria ja geenejä on tullut paljon idästä. Ennen noita vaiheita kenties Fennoskandiassa asui samaa taustaa olevia varhaisia paleo-eurooppalaisia (nyt jo kadonneita) kieliä puhuvia ihmisiä, joista ei ole jäänyt suoranaista geneettistä jälkeä.

    Myös kielelliset esivanhempamme tulevat idästä, suomen kieli on levinnyt tänne Volgalta.

    Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei olisi myös paljon läntisiä vaikutteita. Miesten kohdalla I1d-Bothnia haploryhmä on yleisempi länsirannikolle tultaessa. Se on kuitenkin vanha ja syntynyt Suomeksi nykyisin kutsutulla alueella eikä ole sama kuin muissa Pohjoismaissa esiintyvä I-haplo. Se kertoo omaa vielä avaamatonta tarinaansa siitä, että esivanhempia on tullut tänne myös lännestä.

    Tämä on laaja kysymys ja jakaantuu geneettiseen, arkeologiseen, kielelliseen ja kulttuuriseen komponenttiin, jotka yhdessä kertovat, että täällä on monenlaisia ihmisiä ja vaikutteita - kuten muuallakin.

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Vertaan meidän asemaamme enemmistöön sen mukaan kun lait näin on Suomessa laadittu. Ja tähän on pyritty. Se ei tarkoita että minä voin saada kaikki samalla tavalla kuten sinä. Mutta mitä julkispalveluihin tulee niin maassa on selvä tavoite.

    Aikoinaan me halusimme kieliasioissa alueellista järjestelmää. Mutta siihen eivät suomenkieliset suostuneet silloin vaan ajoivat että koko maa on oltava kaksikielinen. Minusta alueellinen kaksikielisyys olisi ollut paljon parempi ratkaisu. Silloin maassa olisi ruotsinkieliset, suomenkieliset, suomen ruotsinkieilset alueet. Ja näillä alueilla olisi voitu toimia eri tavalla.
    Olen edelleen sitä mieltä että tällaiseen voisi yrittää, mutta nyt se ei enää voisi toteutua niin suoraviivaisesti kun 1917. Mutta pääpirtein kuitenkin.

    En kieltäydy kuulemasta suomenkielisten näkemyksiä. mutta kun koen että puhumme toistemme ohitse. Ja kun itsekin olemme jatkuneet joutuneet motivoimaan lapsemme lukemaan "vierasta suomenkieltä" niin ymmärrän täysin ettei ole helppo. Vierasta sillä tavalla että eivät kuulekan suomea missä asumme. siksi uskon ymmärtäväni miltä esim. itäsuomalselta voi tuntua.

    "uskon ymmärtäväni miltä esim. itäsuomalselta voi tuntua"

    Mutta et voi kannattaa vapautta valita kielet?

    Sen verran on korjattava, että myös esimerkiksi pääkaupunkiseudun arki on täysin suomenkielisten ja maahanmuuttajien värittämä. Ruotsia ei kuule niinkään usein kuin venäjää eikä ruotsia missään nimessä tarvitse.

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Vertaan meidän asemaamme enemmistöön sen mukaan kun lait näin on Suomessa laadittu. Ja tähän on pyritty. Se ei tarkoita että minä voin saada kaikki samalla tavalla kuten sinä. Mutta mitä julkispalveluihin tulee niin maassa on selvä tavoite.

    Aikoinaan me halusimme kieliasioissa alueellista järjestelmää. Mutta siihen eivät suomenkieliset suostuneet silloin vaan ajoivat että koko maa on oltava kaksikielinen. Minusta alueellinen kaksikielisyys olisi ollut paljon parempi ratkaisu. Silloin maassa olisi ruotsinkieliset, suomenkieliset, suomen ruotsinkieilset alueet. Ja näillä alueilla olisi voitu toimia eri tavalla.
    Olen edelleen sitä mieltä että tällaiseen voisi yrittää, mutta nyt se ei enää voisi toteutua niin suoraviivaisesti kun 1917. Mutta pääpirtein kuitenkin.

    En kieltäydy kuulemasta suomenkielisten näkemyksiä. mutta kun koen että puhumme toistemme ohitse. Ja kun itsekin olemme jatkuneet joutuneet motivoimaan lapsemme lukemaan "vierasta suomenkieltä" niin ymmärrän täysin ettei ole helppo. Vierasta sillä tavalla että eivät kuulekan suomea missä asumme. siksi uskon ymmärtäväni miltä esim. itäsuomalselta voi tuntua.

    Kyse ei ole vain siitä, että olisi vaikea motivoida.

    Kyse on aidosta ongelmasta, jossa uhrataan lasten kielitaito (mahdollisuus lukea ruotsin sijaan itselle tärkeää ja/tai kiinnostavaa kieltä) ja myös erilaisten oppijoiden elämä tehdään paljon raskaammaksi. Missään maailmassa ei suhtauduta näin yliolkaisesti esimerkiksi matemaattisesti lahjakkaisiin, joille kielet ovat ongelma. Tälläkin palstalla heidät on lähetetty oitis ammattikouluun. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa on mahdollisuus lukiossa painottaa matemaattisluonnontieteellistä ja teknistä osaamista ja keskittyä saavuttamaan hyvä taito englannissa.

    Nyt on meidänkin perheessä jouduttu miettimään, pitäisikö lähettää poika opiskelemaan ulkomaille, mikäli pakkoruotsi nousee opinnoissa etenemisen esteeksi kotimaassa. Sinun lienee vaikea uskoa sitä, mutta pakkoruotsi on sen luokan riesa, että moni ei-kielellisesti-suuntautunut joutuu tinkimään opiskelutoiveistaan sen takia. Jos meillä olisi ruotsinkielisten tapan omaa kieltä puhuva maa vieressä, meiltä lähtisi runsaasti pakkoruotsipakolaisia opintoihin sinne.

    Vähättelet ongelmaamme, koska omille lapsillesi ongelmia aiheuttaa maan pääkieli, jolla kuitenkin on kiistämätöntä käyttöä. - Olen toki sitä mieltä, ettei heidänkään ole pakolla suomea luettava, mutta pidän todella vääristyneenä vähemmistön ja enemmistön kieliopintojen rinnastamista.

    Äänestä

Mitä täällä kirjoittavat ruotsinkieliset haluavat meiltä fennoilta ja meidän lapsiltamme, jotka nyt ovat koulussa ja heidän lapsiltaan, joista monet tulevat olemaan monikulttuurisia - onhan lastemme luokkakavereissa lähet puolet uussuomalaisia?

Äänestä

"Finland är också vårt fosterland även om fennona inte godkänner det."

- Teot ja puheet ei aina sitä vahvista!

Äänestä

Mitä täällä kirjoittavat ruotsinkieliset haluavat meiltä fennoilta ja meidän lapsiltamme, jotka nyt ovat koulussa ja heidän lapsiltaan, joista monet tulevat olemaan monikulttuurisia - onhan lastemme luokkakavereissa lähet puolet uussuomalaisia?

Äänestä
  • " mitä odotatte?" Emme yhtään mitään!

    Emme kerta kaikkiaan yhtään mitään! Tehän täällä odotatte! Itse asiassa mitä te ylipäätään teette täällä meidän puolueemme nimikkopalstalla?

    Menkää omien puolueittenne palstoille kirjoittelemaan, toivomaan ja esittämään vaatimuksianne. Jos haluatte RKP:n tekevän jotain niin sopi liittyä jäseneksi ja ryhtyä vaikuttamaan.

    Ei minulle tulisi mieleenikään mennä PerSu-palstalle keskustelemaan ja esittämään puolueelle ja puolueen linjaan omia toiveitani.

    Meillä jokaisella on yksi ääni sitä vaikuttamista varten ja jos tuntuu siltä ettei se riitä niin sopii liittyä puolueen jäseneksi ja ryhtyä puolueaktiiviksi vaikuttamaan tehokkaammin sitä kautta!!

    Me surut haluamme vain elää rauhassa täällä yhteisessä kotimaassamme, tasa-arvoisina ja täysvaltaisina kansalaisina

    Jos et ole RKP:n äänestäjä niin tämä ei ole sinulle oikea palsta!! Politiikassa äänestetään nurin ei puhuta ja haukuta nurin!!!

    Äänestä

  • Ingenting,vi vill bara ha samma rättigheter att anvnda vårt modersmål som finskspråkiga har( utan påhopp ) utan påståenden att vi hejar på Sverige,utan påståenden att vi är SÄMRE finska medborgare för att vårt språk är svenska.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    " mitä odotatte?" Emme yhtään mitään!

    Emme kerta kaikkiaan yhtään mitään! Tehän täällä odotatte! Itse asiassa mitä te ylipäätään teette täällä meidän puolueemme nimikkopalstalla?

    Menkää omien puolueittenne palstoille kirjoittelemaan, toivomaan ja esittämään vaatimuksianne. Jos haluatte RKP:n tekevän jotain niin sopi liittyä jäseneksi ja ryhtyä vaikuttamaan.

    Ei minulle tulisi mieleenikään mennä PerSu-palstalle keskustelemaan ja esittämään puolueelle ja puolueen linjaan omia toiveitani.

    Meillä jokaisella on yksi ääni sitä vaikuttamista varten ja jos tuntuu siltä ettei se riitä niin sopii liittyä puolueen jäseneksi ja ryhtyä puolueaktiiviksi vaikuttamaan tehokkaammin sitä kautta!!

    Me surut haluamme vain elää rauhassa täällä yhteisessä kotimaassamme, tasa-arvoisina ja täysvaltaisina kansalaisina

    Jos et ole RKP:n äänestäjä niin tämä ei ole sinulle oikea palsta!! Politiikassa äänestetään nurin ei puhuta ja haukuta nurin!!!

    RKP on ollut hallituksessa jo 40 vuotta, ja on meidän kaikkien asiana vahtia, mitä puolue tekee ja millaiseksi se kehittyy.Nytkin kaksi ministeriä on ajamassa RKP:n ja sen kannattajakunnan asiaa.

    On reilua että kritiikki esitetään RKP:n palstoilla ja ruotsinkielisissä sanomalehdissä, eikä selän takana jupisten. Ruotsinkieliset ovat tottuneita siihen, että politiikassa haukutaan muita - ketkään eivät hauku Perussuomalaisia kuin Hbl:n toimittajat ja lukijat. He tekevät sen ruotsiksi, joten ne joita asia koskee, tuskin näkevät kritiikkiä. Olisi parempi mennä Perussuomalaisten palstalle jolloin moitteet tavoittaisiv at kohteensa.

    RKP ei itse valitse itseään hallitukseen vaan sen tekee kulloinenkin pääministeripuolue.

    Sopiihan se että seuraat RKP:n politiikkaa ja saat toki olla siitä mieltä lystäät mutta puolueen haukkuminen ja varisinkin meidän ruotsinkileisten haukkuminen ei johda mihinkään. Kuvitteletko todella että me sinun mieliksesi vaihtaisimme puoluetta?? Dream on! RKP on hyvä ja asiansa osaava puolue! ref 40 vuotta hallituksessa.

    Sinulla on ne aivan samat vaikutuskanavat kuin meilläkin ja jos me osaamme hoitaa hommamme paremmin kuin sinä ja oma puolueesi niin se on sinun ongelmasi, ei meidän. Ota yhteyttä omaan puoluueeseesi! RKP ei sinulle korvaansa lotkauta!

    Yhteiskuntaa johdetaan äänestämällä ja tekemällä politiikkaa eikä haukkumalla muita!

    Äänestä

  • fria språkval kirjoitti:

    Ingenting,vi vill bara ha samma rättigheter att anvnda vårt modersmål som finskspråkiga har( utan påhopp ) utan påståenden att vi hejar på Sverige,utan påståenden att vi är SÄMRE finska medborgare för att vårt språk är svenska.

    Eikö nyt olisi siis aihetta ääneen kannattaa vapaataa kielivalintaa ja usuttaa omiaan muuttamaan toimintaansa. Tiedät hyvin, että jos RKP ja folktinget ja fondit ja näille rakentuva ruotsinkielisten edustajien verkosto lakkaa vaatimasta pakkoruotsia, kukaan ei vaadi sitä.

    Herää, ole kiltti!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    " mitä odotatte?" Emme yhtään mitään!

    Emme kerta kaikkiaan yhtään mitään! Tehän täällä odotatte! Itse asiassa mitä te ylipäätään teette täällä meidän puolueemme nimikkopalstalla?

    Menkää omien puolueittenne palstoille kirjoittelemaan, toivomaan ja esittämään vaatimuksianne. Jos haluatte RKP:n tekevän jotain niin sopi liittyä jäseneksi ja ryhtyä vaikuttamaan.

    Ei minulle tulisi mieleenikään mennä PerSu-palstalle keskustelemaan ja esittämään puolueelle ja puolueen linjaan omia toiveitani.

    Meillä jokaisella on yksi ääni sitä vaikuttamista varten ja jos tuntuu siltä ettei se riitä niin sopii liittyä puolueen jäseneksi ja ryhtyä puolueaktiiviksi vaikuttamaan tehokkaammin sitä kautta!!

    Me surut haluamme vain elää rauhassa täällä yhteisessä kotimaassamme, tasa-arvoisina ja täysvaltaisina kansalaisina

    Jos et ole RKP:n äänestäjä niin tämä ei ole sinulle oikea palsta!! Politiikassa äänestetään nurin ei puhuta ja haukuta nurin!!!

    Tiedät hyvin, että jos RKP ja folktinget ja fondit ja näille rakentuva ruotsinkielisten edustajien verkosto lakkaa vaatimasta pakkoruotsia, kukaan ei vaadi sitä.

    Herää, ole kiltti!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    RKP ei itse valitse itseään hallitukseen vaan sen tekee kulloinenkin pääministeripuolue.

    Sopiihan se että seuraat RKP:n politiikkaa ja saat toki olla siitä mieltä lystäät mutta puolueen haukkuminen ja varisinkin meidän ruotsinkileisten haukkuminen ei johda mihinkään. Kuvitteletko todella että me sinun mieliksesi vaihtaisimme puoluetta?? Dream on! RKP on hyvä ja asiansa osaava puolue! ref 40 vuotta hallituksessa.

    Sinulla on ne aivan samat vaikutuskanavat kuin meilläkin ja jos me osaamme hoitaa hommamme paremmin kuin sinä ja oma puolueesi niin se on sinun ongelmasi, ei meidän. Ota yhteyttä omaan puoluueeseesi! RKP ei sinulle korvaansa lotkauta!

    Yhteiskuntaa johdetaan äänestämällä ja tekemällä politiikkaa eikä haukkumalla muita!

    "jos me osaamme hoitaa hommamme paremmin kuin sinä ja oma puolueesi niin se on sinun ongelmasi, ei meidän"

    Hah!

    "Teitä" ei siis saa moittia pakkoruotsista, koska se ei koske "teitä", mutta "teidän" täytyy saada olla niin hyviä pakkoruotsittamisessa, koska "teiltä" se vaan käy..

    Otatko koskaan vastuuta mistään? Sanoisit edes suoraan: Minä haluan että teidän fennolapsenne lukevat pakkoruotsia, koska minä tiedän, mikä teidän lapsillenne ja tälle mnaalle on parasta ja tiedän, että te olette vain sivistymättömiä ja kateellisia, kun omani ovat niin taitavia ja meillä on rahaa ja verkostoja asian hoitamiseen.

    Äänestä

  • pakko sanoa totuus kirjoitti:

    Eikö nyt olisi siis aihetta ääneen kannattaa vapaataa kielivalintaa ja usuttaa omiaan muuttamaan toimintaansa. Tiedät hyvin, että jos RKP ja folktinget ja fondit ja näille rakentuva ruotsinkielisten edustajien verkosto lakkaa vaatimasta pakkoruotsia, kukaan ei vaadi sitä.

    Herää, ole kiltti!

    Huomaatko että puhumme eri asioista?

    Te yksittäisestä kielenopetuksesta, me mahdollisuudesta käyttää kieltämme yleensä.
    Jos voisitte antaa meille kunnollisia ehdotuksia miten voismme yhdessä hoitaa että kielelliset oikeudet todellisuudessa toteutuisivat (tässähän on sekä suomen että ruotsinkielsiten oikeuksista viranomasipalveluihin omalla kielellä kyse) niin uskon että ongelma on ratkaistavissa. Ja niihin kunnollisiin en laske että tulkkipalvelu olisi mitenkään ratkaisu, koska se vaatisi mahdottoman kallis järjestelmä eikä tulkki aina voisikaan olla mukan esim. sairaalassa kun hoitaja tulee tms.
    Jos nyt kerran Euroopaneuvoston tutkimukset viittaavat siihen ettei vähemmistökielten asema ole hoidettukaan niin hyvin kuin mihin on sitouduttu ja on Suomen allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten mukaista, niin meidän on pakko Suomessa omalta osaltamme löytää siihen ratkaisuja. Kuten Ruotsissa on tehtävä omalta osaltaan, ja muissa maissa mihin epäkohtiin on kiinnitetty huomiota.

    Ensinkin Euroopan neuvosto ei tutki vaan kuulee vähemmistöjä.

    Folktinget piti huhtilkuussa seminaarin, jonne pääpuhujaksi oli kutsuttu Euroopan Neuvoston vähemmistökielten asiantuntijakomission puheenjohtaja, saksalainen Dr Stefan Oeter, joka sanoi: "Concerning the Swedish language, representatives of the speakers expressed their concern as to the level of knowledge of the language amongst youngsters, especially since the Swedish language test is not compulsory anymore for the matriculation examination."
    Siis todetaan, että ruotsin puhujien edustajat ovat ilmaisseet huolensa nuorten ruotsin osaamisen tasosta nyt kun ruotsi ei ole enää pakollinen yo-kirjoituksissa.

    Kaikki, mitä EN sanoo, tulee sen haastattelemien vähemmistökielen edustajien OMISTA kommenteista. Kaikki Euroopan neuvoston esittämät käsitykset ruotsin kielen tilanteesta ovat ruotsinkielisten itse kertomia näkemyksiä. Folktinget on se taho, jota kuullaan ruotsinkielisten kohdalla. Tämä on toimintatapa. Ei siis ole yllätys, että saamme Euroopan neuvostolta hyvin omituisia kommentteja, joissa mm. pitää seurata, miten suomenkielisten lasten varhainen englannin opiskelu vaikuttaa heidän ruotsintaitoonsa. Ihan hilipimpulia.

    "Jos voisitte antaa meille kunnollisia ehdotuksia"

    Ei voi olla niin, että me suunnittelemme palveluja, joiden käyttäjinä emme ole asiantuntijoita.

    Ei voi olla niin, että pidätte kaikkia kansalaisia kattavaa ja läpi koulutuspolun kulkevaa pakkoruotsia omana oikeutenanne.

    Teidän on lähdettävä suunnittelemaan palveluja ihan itse. Aloitetaan myöntämällä, ettei pakkoruotsi ole koskaan tuottanut noita palveluja eikä tule koskaan tuottamaankaan.

    Ja muistutan, että palveluja suunnitellaan nyt monikielistyvässä maassa, jossa on jo enemmän muiden vähemmistökielten puhujia kuin ruotsinkielisiä. Meille jopa syntyy enemmän lapsia ryhmään "muut kielet" kuin ryhmään "ruotsinkieliset", vaikka ruotsinkielisiin kirjataan iso joukko täysin kaksikielisiksi kasvavia kun taas ryhmään "muut kielet" menevät lapset, joiden kotona ei puhuta suomea eikä ruotsia.

    Äänestä

  • pakko sanoa totuus kirjoitti:

    "jos me osaamme hoitaa hommamme paremmin kuin sinä ja oma puolueesi niin se on sinun ongelmasi, ei meidän"

    Hah!

    "Teitä" ei siis saa moittia pakkoruotsista, koska se ei koske "teitä", mutta "teidän" täytyy saada olla niin hyviä pakkoruotsittamisessa, koska "teiltä" se vaan käy..

    Otatko koskaan vastuuta mistään? Sanoisit edes suoraan: Minä haluan että teidän fennolapsenne lukevat pakkoruotsia, koska minä tiedän, mikä teidän lapsillenne ja tälle mnaalle on parasta ja tiedän, että te olette vain sivistymättömiä ja kateellisia, kun omani ovat niin taitavia ja meillä on rahaa ja verkostoja asian hoitamiseen.

    "Otatko koskaan vastuuta mistään?"

    No en ainakaan pakkoruotsista omalta osaltani, en liioin siitä että täällä Suomessa asuu 300 000 ruotsinkielistä ja länsirajan takana vielä miljoonia lisää.

    Faktaa on kuitenkin se että meitä suruja asuu täällä n. 300 000 ja että maamme sijaitsee suuren ruotsinsukuisia kieliä puhuvan alueen laidalla.
    Pohjoismaat ovat meidän poliittinen ja henkinen viiteryhmämme kansainvälisesti. Erityisesti se että täällä puhutaan myös ruotsia sitoo meidät Pohjoismaihin.
    Kieli ei ole vain kommunikaatioväline vaan siinä asuu myös sen puhujan isänmaan ja puhujan oma kulttuuriperintö.

    RKP ei missään vaiheessa ole yksin päättänyt pakkoruotsista vaan maamme polittiset päättäjät, aina 200 demokraaattisissa vaaleissa valitsemaa kansanedustajaa kerralla, ovat siitä yhteisesti päättäneet.

    Lakkaa jankuttamasta. Minua se sinun pakkoruotsisi koskee kaikkein vähiten.

    En näe sinun ottavan vastuuta.

    Sinun "omasi" ovat ainoa taho, joka raivoisasti on ajanut ja ajaa pakkoruotsia. Ilman "omiasi" mitään pakkoruotsia ei olisi koskaan ollutkaan.

    Puhut vain, että teitä on 300 000 ja elämme ruotsinsukuisia kieliä puhuvan alueen laidalla. Se ei ole mikään syy pakkoruotsiin, ei ole missään maailmassa vastaavaa pakollista pikkukieltä, joka ei ole koskaan ollut pääväestön esivanhempien kieli. Tämä on fakta.

    Sinä jankutat, vaikka täällä on ilmeisesti vuosia väännetty rautalangasta tilanteen epäreiluus ja turhuus. Tässä tilanteessa olet nimenomaan se, joka kannattelet pakkoruotsia ja iloitset siitä ja tuet "omiasi" sen jatkamisessa.

    Äänestä

  • pakko sanoa suoraan kirjoitti:

    Ensinkin Euroopan neuvosto ei tutki vaan kuulee vähemmistöjä.

    Folktinget piti huhtilkuussa seminaarin, jonne pääpuhujaksi oli kutsuttu Euroopan Neuvoston vähemmistökielten asiantuntijakomission puheenjohtaja, saksalainen Dr Stefan Oeter, joka sanoi: "Concerning the Swedish language, representatives of the speakers expressed their concern as to the level of knowledge of the language amongst youngsters, especially since the Swedish language test is not compulsory anymore for the matriculation examination."
    Siis todetaan, että ruotsin puhujien edustajat ovat ilmaisseet huolensa nuorten ruotsin osaamisen tasosta nyt kun ruotsi ei ole enää pakollinen yo-kirjoituksissa.

    Kaikki, mitä EN sanoo, tulee sen haastattelemien vähemmistökielen edustajien OMISTA kommenteista. Kaikki Euroopan neuvoston esittämät käsitykset ruotsin kielen tilanteesta ovat ruotsinkielisten itse kertomia näkemyksiä. Folktinget on se taho, jota kuullaan ruotsinkielisten kohdalla. Tämä on toimintatapa. Ei siis ole yllätys, että saamme Euroopan neuvostolta hyvin omituisia kommentteja, joissa mm. pitää seurata, miten suomenkielisten lasten varhainen englannin opiskelu vaikuttaa heidän ruotsintaitoonsa. Ihan hilipimpulia.

    http://www.kielivapaus.fi/2012/05/skolsvenska-behovs-inte/

    Kokoomuksen kielivapaustyöryhmä vastaa:

    Bland annat Kanada tog itu med tvåspråkigheten samtidigt som Finland på 1960-talet. Kanadensarnas lösning blev en stor framgång. När vi pratar om rättigheter för de svenskspråkiga och de finskspråkiga glömmer vi att många andra länder garanterar liknande service för varje officiellt språk utan obligatoriska skolspråk. I Kanada pratar var femte invånare franska och i Norge pratar ungefär en procent lappländska, men båda länderna garanterar offentlig service på modersmålet för minoritetsspråkgrupperna.

    Muun muassa Kanada aloitti oman kaksikielisyystyön samaan aikaan kuin Suomi 1960-luvulla. Kanadalaisten ratkaisu menestyi erittäin hyvin. Puhuessamme ruotsin- ja suomenkielisten oikeuksista unohdamme, että monessa muussa maassa taataan samanlaiset palvelut jokaiselle viralliselle kielelle ilman niiden pakollista opiskelua. Kanadassa joka viides kansalainen puhuu ranskaa ja Norjassa noin prosentti puhuu saamea mutta molemmissa maissa taataan julkiset palvelut vähemmistökieliryhmien kielillä.

    Äänestä

  • pakko sanoa suoraan kirjoitti:

    "Jos voisitte antaa meille kunnollisia ehdotuksia"

    Ei voi olla niin, että me suunnittelemme palveluja, joiden käyttäjinä emme ole asiantuntijoita.

    Ei voi olla niin, että pidätte kaikkia kansalaisia kattavaa ja läpi koulutuspolun kulkevaa pakkoruotsia omana oikeutenanne.

    Teidän on lähdettävä suunnittelemaan palveluja ihan itse. Aloitetaan myöntämällä, ettei pakkoruotsi ole koskaan tuottanut noita palveluja eikä tule koskaan tuottamaankaan.

    Ja muistutan, että palveluja suunnitellaan nyt monikielistyvässä maassa, jossa on jo enemmän muiden vähemmistökielten puhujia kuin ruotsinkielisiä. Meille jopa syntyy enemmän lapsia ryhmään "muut kielet" kuin ryhmään "ruotsinkieliset", vaikka ruotsinkielisiin kirjataan iso joukko täysin kaksikielisiksi kasvavia kun taas ryhmään "muut kielet" menevät lapset, joiden kotona ei puhuta suomea eikä ruotsia.

    Et voi sysätä koko vastuuta meille. Koska kun meidän taholtamme on tullut ehdotuksia miten palvelut voisi järkevästi hoitaa niin on tyrmätty suomenkielisten taholta koska ratkaisu ei sovi teidän raameihinne.

    Kun me puhumme "erillisratkaisusta" niin se meille tarkoittaa että esim. kahden naapurikunnan kielellistä palvelua voisi yhdistää että se käytännössä toimii, ei että siitä tulisi kalliimpi ratkaisu. Esim. miksei pääkaupunkiseudulla saa yhdistää ruotsinkieliset työväenopistot yhteen? Tai miksei kuntarajojen yli saa järjestää neuvolatoimitaa ruotsiksi ja synnytysvalmennuskursseja? - Vastaus: se ei sovi niihin raameihin jotka ovat suomenkielisille tarpeelliset vaan meidän on sopeuduttava niihen raameihin jotka meille eivät toimi käytännössä. (ja kun sanon "toimi" - niin tarkoitan yksinkertaisesti että niillä rahoilla olisi voitu saada parempaa tulosta jos erillisratkaisuihin olisi oltu valmiit).
    Kun hätäkeskusuudistuksiin mentiin niin herätimme ajatuksen että voisi olla yksi maanlaajuinen hätäkeskusnumero ruotsiksi, että tietäisi että sinne voi soittaa ja saa puhua omaa kieltä. Se olisi voinut toimia toisen hätäkeskusken alla tai ihan omana pienenä yksikkönä - miten vaan. Mutte sekään ei ollut mahdollista koska "kielilaki velvoittaa" hätäkeskukset antamaan palveluja ruotsiksikin. Niin tekee - mutta kun niihin ei saada riittävästi kietaitoista henkilökuntaa. Sen sijaan kun jo kielitaitoisille olisi suoraan tästä numerosta mennyt puhelut. Riittävän määrä kielitaitoista henkilkuntaa kyllä löytyy kuitenkin maanlaajuisesti. Mutta koska nyt ovat "väärällä paikalla" (tai miten sen sanoisin) niin eivät saa niitä puheluja. Ja sitten vaaditaan muiltakin kielitaitoa.

    Ymmärrettekö mitä minä ajan takaa?
    Minusta (ja meistä) on täysin turhaa vaatia kielitaitoa kaikilta, koska tiedämme ettei se toimi. Mutta meistä on tärkeämpi että siellä missä asioimme saamme palavelua. Toivon että ymmärrätte eron. Ja siksi onkin helpompi, joustavampi ja tehokkaampi että mennään välillä erillisratkaisuihin. Ei erillisratkaisu missän nimessä saisi olla alityöllistetty.

    Mutta tämä tarkoittaa ettette vastusta kun puhumme erillisratkaisuista (jos sovitaan että kustannukset on mitoitettu oikeudenmukaisesti). Ja voisitte suostua siihen ettei niitä alueita missä me asumme hajoteta rakenneuudistuksissa, koska se sitten osaltaan tekee taas kielelliset palvelut hankalimmaksi ja kallimmaksi ja vaativat kielitaitoa yhä enemmältä henkilökunnalta, ihan turhaan kun niitä esim. jo on saatavana toiselta paikalta. Eikö se ole turha? Minusta on. Välillä ehkä jopa voisi olla eri hallinnollisia ratkaisuja meillä ja teillä. Hallinnon tarkoitushan on palvella kansalaisia eikä asettaa turhia rajoja.

    Kun näihin kieliin tulee niin ovat kuitenkin suomi, ruotsi, saame, romani ja viitomakielet eri asemassa kuin maahanmuutajien. Me olemme kaikki olleet täällä ja näillä kielillä tämä maa toimii. Se ei sulje pois että on kielitarpeita sielläkin on.

    "Esim. miksei pääkaupunkiseudulla saa yhdistää ruotsinkieliset työväenopistot yhteen? Tai miksei kuntarajojen yli saa järjestää neuvolatoimitaa ruotsiksi ja synnytysvalmennuskursseja? - Vastaus: se ei sovi niihin raameihin jotka ovat suomenkielisille tarpeelliset vaan meidän on sopeuduttava niihen raameihin jotka meille eivät toimi käytännössä."

    En tiedä, mistä raameista puhut. Ratkaisuhan olisi järkevä. Samalla periaatteella monet muutkin kieliryhmät voisivat saada omat palvelunsa.

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Et voi sysätä koko vastuuta meille. Koska kun meidän taholtamme on tullut ehdotuksia miten palvelut voisi järkevästi hoitaa niin on tyrmätty suomenkielisten taholta koska ratkaisu ei sovi teidän raameihinne.

    Kun me puhumme "erillisratkaisusta" niin se meille tarkoittaa että esim. kahden naapurikunnan kielellistä palvelua voisi yhdistää että se käytännössä toimii, ei että siitä tulisi kalliimpi ratkaisu. Esim. miksei pääkaupunkiseudulla saa yhdistää ruotsinkieliset työväenopistot yhteen? Tai miksei kuntarajojen yli saa järjestää neuvolatoimitaa ruotsiksi ja synnytysvalmennuskursseja? - Vastaus: se ei sovi niihin raameihin jotka ovat suomenkielisille tarpeelliset vaan meidän on sopeuduttava niihen raameihin jotka meille eivät toimi käytännössä. (ja kun sanon "toimi" - niin tarkoitan yksinkertaisesti että niillä rahoilla olisi voitu saada parempaa tulosta jos erillisratkaisuihin olisi oltu valmiit).
    Kun hätäkeskusuudistuksiin mentiin niin herätimme ajatuksen että voisi olla yksi maanlaajuinen hätäkeskusnumero ruotsiksi, että tietäisi että sinne voi soittaa ja saa puhua omaa kieltä. Se olisi voinut toimia toisen hätäkeskusken alla tai ihan omana pienenä yksikkönä - miten vaan. Mutte sekään ei ollut mahdollista koska "kielilaki velvoittaa" hätäkeskukset antamaan palveluja ruotsiksikin. Niin tekee - mutta kun niihin ei saada riittävästi kietaitoista henkilökuntaa. Sen sijaan kun jo kielitaitoisille olisi suoraan tästä numerosta mennyt puhelut. Riittävän määrä kielitaitoista henkilkuntaa kyllä löytyy kuitenkin maanlaajuisesti. Mutta koska nyt ovat "väärällä paikalla" (tai miten sen sanoisin) niin eivät saa niitä puheluja. Ja sitten vaaditaan muiltakin kielitaitoa.

    Ymmärrettekö mitä minä ajan takaa?
    Minusta (ja meistä) on täysin turhaa vaatia kielitaitoa kaikilta, koska tiedämme ettei se toimi. Mutta meistä on tärkeämpi että siellä missä asioimme saamme palavelua. Toivon että ymmärrätte eron. Ja siksi onkin helpompi, joustavampi ja tehokkaampi että mennään välillä erillisratkaisuihin. Ei erillisratkaisu missän nimessä saisi olla alityöllistetty.

    Mutta tämä tarkoittaa ettette vastusta kun puhumme erillisratkaisuista (jos sovitaan että kustannukset on mitoitettu oikeudenmukaisesti). Ja voisitte suostua siihen ettei niitä alueita missä me asumme hajoteta rakenneuudistuksissa, koska se sitten osaltaan tekee taas kielelliset palvelut hankalimmaksi ja kallimmaksi ja vaativat kielitaitoa yhä enemmältä henkilökunnalta, ihan turhaan kun niitä esim. jo on saatavana toiselta paikalta. Eikö se ole turha? Minusta on. Välillä ehkä jopa voisi olla eri hallinnollisia ratkaisuja meillä ja teillä. Hallinnon tarkoitushan on palvella kansalaisia eikä asettaa turhia rajoja.

    Kun näihin kieliin tulee niin ovat kuitenkin suomi, ruotsi, saame, romani ja viitomakielet eri asemassa kuin maahanmuutajien. Me olemme kaikki olleet täällä ja näillä kielillä tämä maa toimii. Se ei sulje pois että on kielitarpeita sielläkin on.

    "ei ollut mahdollista koska "kielilaki velvoittaa" hätäkeskukset antamaan palveluja ruotsiksikin"

    No siitä kielilaista ei olekaan ollut kuin haittaa. Vaihdetaan heti. Olisiko RKP mahdollisesti avittamassa?

    "Ymmärrettekö mitä minä ajan takaa?
    Minusta (ja meistä) on täysin turhaa vaatia kielitaitoa kaikilta, koska tiedämme ettei se toimi."

    Ymmärrän ja olen samaa mieltä!

    Miksi siis homma ei ole jo edennyt?

    Aloitetaan siitä pakkoruotsin poistamisesta, niin uusien ratkaisujen on pakko syntyä.

    Eikö RKP ja folktinget ja fondiverkosto voisi ruotsinkielisten etuja ajavina tahoina ottaa asiaa esille?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Otatko koskaan vastuuta mistään?"

    No en ainakaan pakkoruotsista omalta osaltani, en liioin siitä että täällä Suomessa asuu 300 000 ruotsinkielistä ja länsirajan takana vielä miljoonia lisää.

    Faktaa on kuitenkin se että meitä suruja asuu täällä n. 300 000 ja että maamme sijaitsee suuren ruotsinsukuisia kieliä puhuvan alueen laidalla.
    Pohjoismaat ovat meidän poliittinen ja henkinen viiteryhmämme kansainvälisesti. Erityisesti se että täällä puhutaan myös ruotsia sitoo meidät Pohjoismaihin.
    Kieli ei ole vain kommunikaatioväline vaan siinä asuu myös sen puhujan isänmaan ja puhujan oma kulttuuriperintö.

    RKP ei missään vaiheessa ole yksin päättänyt pakkoruotsista vaan maamme polittiset päättäjät, aina 200 demokraaattisissa vaaleissa valitsemaa kansanedustajaa kerralla, ovat siitä yhteisesti päättäneet.

    Lakkaa jankuttamasta. Minua se sinun pakkoruotsisi koskee kaikkein vähiten.

    Täyttä tuubaa ankkamatamilta ja pesee taas kätensä kuten Pontius Pilatus. Ei meitä pidä väkisin sitoa mihinkään, ainakaan sellaiseen mistä ei edes apua tiukan paikan tullen ole. Mikäli kielemme ei ole tasavertainen Pohjoismaissa, niin sellaista viiteryhmää emme tarvitse.

    Koko pakkoruotsi roikkuu RKP:n varassa. Muutkin ovat olleet päättämässä, mutta passiivisemmin ja RKP:n taholta vaikutettuina.

    Onneksi muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa.

    Äänestä

  • pois... kirjoitti:

    "Ymmärrettekö mitä minä ajan takaa?
    Minusta (ja meistä) on täysin turhaa vaatia kielitaitoa kaikilta, koska tiedämme ettei se toimi."

    Ymmärrän ja olen samaa mieltä!

    Miksi siis homma ei ole jo edennyt?

    Aloitetaan siitä pakkoruotsin poistamisesta, niin uusien ratkaisujen on pakko syntyä.

    Eikö RKP ja folktinget ja fondiverkosto voisi ruotsinkielisten etuja ajavina tahoina ottaa asiaa esille?

    Många saker kunde ordnas på bättre sätt om våra beslutsfattare, också andra än SFP kunde använda vanligt sunt förnuft.Allting skall alltid krånglas till.

    Äänestä

Niin nettifenno kuin oletkin, katson nyt vapaapäiväni kunniaksi SVT:n suoran lähetyksen Estellen kastajaisista. Minulla ei todellakaan ole mitään Ruotsia, suomenruotsalaisia, pohjoismaisuutta tai ruotsin kieltä vastaan. Olen kyllästynyt vakuuttamaan tätä.

Pakkoruotsi on kuitenkin todellinen riesa, rasite ja rajoite. Valitettavasti se pimentää kaiken sen hyvän ja kauniin, mitä ruotsin kieli muuten kantaa mukanaan.

Äänestä
  • Oli ilo olla mukana näin etänä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

77552211 kirjoitti:

Här tycks vissa skribenter alltid veta vad vi finlandssvenskar tänker och tycker.Några idioter skriver att vi gläder oss över att Finland förlorade.Hur dumma människor finns det riktigt ?Finland är också vårt fosterland även om fennona inte godkänner det.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu