Miten yleistä on keskikokoisen purjeveneen ankkurointi tai rantautuminen luonnonsatamaan pääkaupunkiseudulla? Ovatko nämä toimenpiteet hankalia tai vaativatko ne erityisen paljon kokemusta? Mietin asiaa melko aloittelijana, yksinpurjehduksen kannalta. Tähän asti purjehdusreissuni ovat olleet muutaman tunnin päiväpurjehduksia ajanpuutteen vuoksi. Nyt mietin, voisinko kohtuuvaivalla opetella yksin ankkuroimaan veneen johonkin suojaisan rannan lähelle, ja yöpyä veneessä. Näin voisin tehdä isomman kierroksen (yhden yön reissun).
Vai onko homma yleensä aina niin, että purjehdus hoidetaan isommalla porukalla, satamasta satamaan purjehtien? Kyselemäni tapa on liian hankala?
Vai onko homma yleensä aina niin, että purjehdus hoidetaan isommalla porukalla, satamasta satamaan purjehtien? Kyselemäni tapa on liian hankala?
Vastaukset 11
Vanhimmat
No eihän purkkarin rantautuminen mikään maailman 73 ihme ole. Katsele saaria missä näet vastaavia kiinni tai tutki netistä jne... Yleensähän syväys on ongelma. Jos luonnonsatama on syväyksen puolesta ok, niin sitten rantautumisen helppous on lähinnä kiinni säästä, että ei tule ongelmia ankkurin ja keulaköyden kanssa. Helpoin on vastatuuleen tai toki aivan tyynessä. Sopivalla kelillä sopivaan rantaan vaikka harjoitusta.
Tyvenessä kelissä tosiaan ei ongelmia, kunhan on vähän harjoitellut.
Kovemmassa kelissä yksi keino on jättää vene vähän kauemmaksi "redille" ankkuriin ja sitten soutaa kumiveneellä köysi rantaan. Tällöin homma onnistuu siis yksinkin kelistä riippumatta. Tietysti pitää olla se kumivene, joka on muutoinkin usein hyvä varuste yksinpurjehtijalle - eli jos on ahtaan näköinen laituri voit jättää poijuun redille ja soutaa rantaan.
Luultavasti olet tuonut veneen takaisin laituriin myös päiväpurjehduksiltasi. Ei luonnosatamaan menossa ole mitään sen vaikeampaa. Lähtöä helpottaa, jos keulaköysien molemmat päät ovat veneessä. Pääkaupunkiseudulla rantautumista suurempi ongelma on löytää se vapaa saari...
Itäänpäin kun ajelet, niin vapaita paikkoja löytyy vaikka kuinka paljon!
Sen itäpuolen juuri parhaiten tunnen. Niitä vapaita suojaisia paikkoja on viikonloppuetäisyydellä sellainen yhden käden sormiin mahtuva joukko. Oli niitä joskus ennen tosiaan vara valita, mutta yksi kerrallaan on joukko huvennut.
Käy ensin moottorilla kattomassa paikka - eli, että vesi riittää. Sitten uusi lähestyminen, ankkuri tarpeeksi kauaksi, rauhassa rantaan ja keulasta köyttä valitsemaasi puuhun tai kalliokiilaan. Sitte ankkurin kiristys ja kahvinkeittoon.. Hauskaa kesää...
Niin ja jos ei oo konetta, niin osta partiolaisten satamakirja niin näet syväydet etukäteen. Redille jättö on hyvä homma ja nykyään kyllä naapuriveneetkin monsati tulevat auttamaan ainakin suojellakseen omaa kylkeään ja ehkä muutenkin..
"Sitten uusi lähestyminen, ankkuri tarpeeksi kauaksi, rauhassa rantaan ja keulasta köyttä valitsemaasi puuhun tai kalliokiilaan. Sitte ankkurin kiristys ja kahvinkeittoon.. "
Noinhan se menee teoriassa monitorin takana, mutta kun lisätään siihen yksinpurjehdus, kokemattomuus sekä vähänkin tuulta jostakin suunnasta yms, niin käytäntö onkin jo toista. Parasta olis päästä harjoittelemaan rantautumista useampaan kertaan isommalla porukalla, niin tulee tuntumaa, miten vene käyttäytyy oikeassa maailmassa. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, suosittelen sitä toista vaihtoehtoa, eli ankkuroitumista lahdelle ja jollan käytttöä, jos haluaa rantaan.
Vastaus kysymykseesi riippuu hyvin paljon veneestäsi, saaresta ja kelistä. Vähänkin isommalla veneellä rantautuminen rantaan, jota et tarkasti tunne tai joka ei ole erinomainen rantautumispaikka on aika haastava operaatio kokoneellekin yksinpurjehtijalle ellei ole aivan peilityyntä. En kyllä lainkaan ymmärrä saamiasi vastauksia, joissa verrataan laituriin ajoon, joka on paljon helpompaa.
Vaikkapa jollain Folkkarilla homma on vielä aika helppoa. Ei ole kovinkaan vakavaa, jos keula vähän kopsahtaa kallioon ja venettä pystyy pitelemään käsivoimin kohtuu kelissäkin.
Ongelmanahan tuossa on se, että pitäisi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Laskemassa ankkuria/ohjaamassa ja katsomassa sopivaa paikkaa keulalle ja sitten hiukan myöhemmin yhtäaikaa sitomassa keulaköysiä ja kiristämässä ankkuria. Hiukankin tuulta niin keula ei pysy montaa sekuntia paikassa, jossa pystyt hyppäämään rantaan ja keula ei kuitenkaan kolhiinnu. Vähän lisää tuulta, niin et enää jaksa pitää käsin venettä paikoillaan eli keulaköysi pitää saada nopeasti kiinni ja ankkuri kireällä. Usein on myös pakko olla kaksi keulaköyttä hetimiten.
Ainakin oma satama on sellainen, jossa useinkin tuulee ja vieläpä useimmiten sivulta. Luonnonsatamaan et tietenkään mene, jos paikka ei ole suojainen ja luonnostaan haet rantautumispaikan keula tuuleen. Jos sellaista ei ole, pudotat vain ankkurin ja käyt taloksi. Ankkurointi sentään onnistuu missä hyvänsä, kun on vain tilaa pyörähdellä, eikä enempiä käsiä tarvita.
Jos mukana on jolla niin eikö olisi helpompaa vain jäädä ankkuriin ja mennä tarvittaessa maihin jollalla?
Juuri näin. Itselläni on kömpelö vene ja eläkeläisen kankea kroppa. Pudotan koukun keulasta ja kokeilen pakittamalla, että se pitää. Muuta ei tarvita. Jollalla maihin - sitten, kun maihinmeno tuntuu tarpeelliselta. Keula-ankkurista lähteminenkin on helppoa. Usein nostan isopurjeen ja vasta sitten ankkurin. Genua auki ja menoksi. Ei tarvitse pelata kiinnitysköysien ja fendareitten kanssa!
Sujuu yksin paljon helpommin ja turvallisemmin kuin peräankkurointi ja keulan kiinnitys rantaan.