Olisiko kenelläkään antaa vinkkiä mistä moinen vika voisi johtua ?
Eli kun painaa kaasua niin auto tukehtuu. Tyhjäkäynti on ok.
Jos kaasua painaa oikeen rauhalisesti niin alkaa ottamaan kierroksia, mutta kun painaa vähänkin kovempaa niin tukehtuu heti. Eli siis ihan rauhallisesti pystyy ajelemaan, mutta ylämäet yms tuottaa ongelmia. Ongelma tuli esiin viime talvena kun auto seisoi reilu pari kuukautta.
Kysessä on suzuki baleno 1.8 koneella ja vm 1998
Auto tukehtuu kun painaa kaasua.
18
33234
Vastaukset
- pitää selevitellä
Itsellä on vähän samaa vikaa, kun antaa kaasua alkaa nykimään ja tukehtumaan.
Joku meinasi että pakosarjassa on reikä, eli ilmeisesti jos happianturi saa happea se luulee että seos ei ole palanut kokonaan. En tiiä voisko johtua tuollaisesta, mutta toisaalta käyntiäänikin on selvästi erilainen ja välillä kuuluu omituista sirinää kiihdyttäessä. - Asentotunnistin
Jos tuossa keksinnössä on mekaaninen kaasuläppä, niin kaasuläpän asentotunnistin kannattaa tarkistaa: jos läppä aukeaa kaasua painaessa, mutta sähköaivolle tulee edelleen tieto, että läppä on kiinni, niin bensaa tulee liian vähän.
Myös ilmamäärämittarin vika voi oireilla noin. - toinen j
Omasta vika löytyi ja se johtui akusta. Vaikka aina on lähtenyt käyntiin, talvellakin joka kerta ens yrittämällä. Niin kun luin moottorinohjaimen koodit, siellä oli "old battery flag" ylhäällä.
Katsoin sitten volttimittaria ajon aikana, normaalisti näytti 12 volttia, mutta aina kun auto alkoi yskiä, nykiä ja yritti tukehtua voltit putosi 10-11 volttiin.
Hain uuden akun ja sillä näyttää 14,5 volttia, eikä ole enää meinannut tukehtua.
Ilmeisesti vanhassa oli yksi kennopari oli oikosulussa tms. eli käyntiin kyllä lähti hyvin, mutta ajessa voltit liian alhaiset.- 7+6
Jos ajaessa voltit liian alhaiset niin vika on generaattorissa tai akku on niin oikosulussa, että se vie kaiken virran eikä jännite nouse.
Tällöin akku tosin kiehuu ja lämpenee hyvin voimakkaasti, kun koko generaattorin virta menee sen lämmittämiseen.
Oikosulussa oleva akku polttaa generaattorin pidemmän päälle. - 13+19
7+6 kirjoitti:
Jos ajaessa voltit liian alhaiset niin vika on generaattorissa tai akku on niin oikosulussa, että se vie kaiken virran eikä jännite nouse.
Tällöin akku tosin kiehuu ja lämpenee hyvin voimakkaasti, kun koko generaattorin virta menee sen lämmittämiseen.
Oikosulussa oleva akku polttaa generaattorin pidemmän päälle.Oikosulussa oleva akku estää jo käynnistämisen, älä omiasi nyt keksi.
- toine juttu
7+6 kirjoitti:
Jos ajaessa voltit liian alhaiset niin vika on generaattorissa tai akku on niin oikosulussa, että se vie kaiken virran eikä jännite nouse.
Tällöin akku tosin kiehuu ja lämpenee hyvin voimakkaasti, kun koko generaattorin virta menee sen lämmittämiseen.
Oikosulussa oleva akku polttaa generaattorin pidemmän päälle.Ajattelin jos yhden kennon levyt on oikosulussa, se vain laskee akun jännitettä pari volttia.
Tiedä häntä, joka tapauksessa jännite nousi 14,5 volttiin uudella akulla ja myös pysyy siellä ajaessa. En usko että generaattorissa on vikaa, koska ajelin vanhalla akulla tuon tukehtumisvian kanssa yli puoli vuotta ja tuhansia kilometrejä koskaan lataamatta akkua. Uudellakin on tullut jo yli 500 km ja toimii moitteitta.
Ilmeisesti vanha akku vain ei enää nostanut jännitettä yli 12 voltin syystä tai toisesta. Itsekin ajattelin että vaikka akku olisi viallinen, niin käynnissä ollessa systeemin jännitteen pitäisi nousta laturin jännitteen tasolle, mutta ei vaan noussut. Ei tullut koskaan kokeiltua lämpisikö se akku, jos se imi koko ajan isot latausvirrat.
Ei olisi osannut etsiä vikaa akusta, ellei moottorinohjain olisi kertonut että siinä on jotain vikaa. - 7+6
toine juttu kirjoitti:
Ajattelin jos yhden kennon levyt on oikosulussa, se vain laskee akun jännitettä pari volttia.
Tiedä häntä, joka tapauksessa jännite nousi 14,5 volttiin uudella akulla ja myös pysyy siellä ajaessa. En usko että generaattorissa on vikaa, koska ajelin vanhalla akulla tuon tukehtumisvian kanssa yli puoli vuotta ja tuhansia kilometrejä koskaan lataamatta akkua. Uudellakin on tullut jo yli 500 km ja toimii moitteitta.
Ilmeisesti vanha akku vain ei enää nostanut jännitettä yli 12 voltin syystä tai toisesta. Itsekin ajattelin että vaikka akku olisi viallinen, niin käynnissä ollessa systeemin jännitteen pitäisi nousta laturin jännitteen tasolle, mutta ei vaan noussut. Ei tullut koskaan kokeiltua lämpisikö se akku, jos se imi koko ajan isot latausvirrat.
Ei olisi osannut etsiä vikaa akusta, ellei moottorinohjain olisi kertonut että siinä on jotain vikaa.Kyllä se aika kuumana varmasti on käynyt, koska mikäli generaattori on vaikkapa 100a tehoinen ja jännite putoaa 11-12v tienoille niin se akku imee todennäköisesti vähintään 70 ampeeria virtaa jatkuvasti, ja sehän muuttuu tietysti lämmöksi. Akku lämpiää vajaan kilowatin teholla koko ajan.
Akku ei muuten voi pudottaa generaattorijännitettä, paitsi imemällä niin paljon virtaa itseensä ettei generaattorin tuotto riitä nostamaan jännitettä 14v paremmalle puolelle, ja silloin akku on oikosulussa.
Yksi mahdollisuus olisi että generaattorin kaapeloinneissa jotain kosketushäiriötä ja akkua vaihtaessa sitten tullut liikuteltua johtoja ja liitännät korjautuneet.
Nykyautoissa (jos on perinteinen d kytketty latausvalo) latausvalon kanssa on yleensä diodi sarjassa, jolloin se ei ilmoita generaattorijännitteen olevan korkeampi kuin mittariston jännitteen, koska suurella kuormituksella latausvalo alkaisi hohtaa johtuen jännitehäviöistä generaattorin ja mittariston välillä.
Tosin saattaa olla, että latausvaloa ei edes ole, vaan moottorinohjaus ohjaa generaattoria ja vikatilanteessa tietokone antaa ilmoituksen mittariston näyttööön tms...
Mullakin on ruohonleikkurissa akku, jonka lepojännite näyttää yleismittarilla 10-11v mutta aina se vaan jaksaa pyörittää käyntiin, tosin hitaahkosti mutta kuitenkin. Ollut jo monta vuotta tuollainen, yhteensä akulla on ikää kohta varmaan 15v.
Joskus yritin ladata verkkovirtalaturilla sitä, otti virtaa vastaan niin paljon kuin laturista lähti mutta viikonkaan lataamisen jälkeen ei tapahtunut muuta kuin että akkuvettä sai kaataa akkuun lähes pullollisen. Ei jännite siitä noussut.
Aina lähtenyt käyntiin ettei sen takia ole tarvinnut ladata. Tosin hitttaaasti mutta kuitenkin se aina pärähtää. Tänä keväänä meinasi jo usko akkuun loppua kun pyöritti niin hitaasti, hyvä ettei puristuksen kohtaan jäänyt mutta niin se vaan sitten käynnistyi.
Ruohonleikkurissa latausvirta yleismittarilla mitattuna 9-10 ampeeria täysillä kierroksilla ja tyhjäkäynnillä 5-6 ampeeria ja jännite akussa ei nouse 12v ylemmäs tuntienkaan ajossa. - Olisko erikoisakku?
7+6 kirjoitti:
Kyllä se aika kuumana varmasti on käynyt, koska mikäli generaattori on vaikkapa 100a tehoinen ja jännite putoaa 11-12v tienoille niin se akku imee todennäköisesti vähintään 70 ampeeria virtaa jatkuvasti, ja sehän muuttuu tietysti lämmöksi. Akku lämpiää vajaan kilowatin teholla koko ajan.
Akku ei muuten voi pudottaa generaattorijännitettä, paitsi imemällä niin paljon virtaa itseensä ettei generaattorin tuotto riitä nostamaan jännitettä 14v paremmalle puolelle, ja silloin akku on oikosulussa.
Yksi mahdollisuus olisi että generaattorin kaapeloinneissa jotain kosketushäiriötä ja akkua vaihtaessa sitten tullut liikuteltua johtoja ja liitännät korjautuneet.
Nykyautoissa (jos on perinteinen d kytketty latausvalo) latausvalon kanssa on yleensä diodi sarjassa, jolloin se ei ilmoita generaattorijännitteen olevan korkeampi kuin mittariston jännitteen, koska suurella kuormituksella latausvalo alkaisi hohtaa johtuen jännitehäviöistä generaattorin ja mittariston välillä.
Tosin saattaa olla, että latausvaloa ei edes ole, vaan moottorinohjaus ohjaa generaattoria ja vikatilanteessa tietokone antaa ilmoituksen mittariston näyttööön tms...
Mullakin on ruohonleikkurissa akku, jonka lepojännite näyttää yleismittarilla 10-11v mutta aina se vaan jaksaa pyörittää käyntiin, tosin hitaahkosti mutta kuitenkin. Ollut jo monta vuotta tuollainen, yhteensä akulla on ikää kohta varmaan 15v.
Joskus yritin ladata verkkovirtalaturilla sitä, otti virtaa vastaan niin paljon kuin laturista lähti mutta viikonkaan lataamisen jälkeen ei tapahtunut muuta kuin että akkuvettä sai kaataa akkuun lähes pullollisen. Ei jännite siitä noussut.
Aina lähtenyt käyntiin ettei sen takia ole tarvinnut ladata. Tosin hitttaaasti mutta kuitenkin se aina pärähtää. Tänä keväänä meinasi jo usko akkuun loppua kun pyöritti niin hitaasti, hyvä ettei puristuksen kohtaan jäänyt mutta niin se vaan sitten käynnistyi.
Ruohonleikkurissa latausvirta yleismittarilla mitattuna 9-10 ampeeria täysillä kierroksilla ja tyhjäkäynnillä 5-6 ampeeria ja jännite akussa ei nouse 12v ylemmäs tuntienkaan ajossa.Pikkuakuissa voi olla pienempiä jännitteitä, jos akku on jotain muuta kuin lyijyakkutyyppiä. Autoakkujen kokoluokassa kennojen määrä oli lyijyakkujen kennomäärää suurempi ja jännite saattoi olla vastaavaa lyijyakkua hieman korkeampi.
Oliskohan kyseessä joku muu kuin lyijyakku. Lyijyakussa ei tuolla jännitteellä pitäisi olla eloa. Pitkä käyttöikäkin viittaisi johonkin erikoisakkuun.
Osa vanhojen erikoisakkutyyppien valmistaminen on ympäristölle vaarallisten raaka-aineiden takia nykyisin kielletty. - 7+6
Olisko erikoisakku? kirjoitti:
Pikkuakuissa voi olla pienempiä jännitteitä, jos akku on jotain muuta kuin lyijyakkutyyppiä. Autoakkujen kokoluokassa kennojen määrä oli lyijyakkujen kennomäärää suurempi ja jännite saattoi olla vastaavaa lyijyakkua hieman korkeampi.
Oliskohan kyseessä joku muu kuin lyijyakku. Lyijyakussa ei tuolla jännitteellä pitäisi olla eloa. Pitkä käyttöikäkin viittaisi johonkin erikoisakkuun.
Osa vanhojen erikoisakkutyyppien valmistaminen on ympäristölle vaarallisten raaka-aineiden takia nykyisin kielletty.Siis tuo ruohonleikkurin akku on ihan normaali lyijyakku, joka on tosiaan kohta 15 vuotta vanha. Olen itsekin ihmetellyt miten se aina vaan toimii ja toimii, lepojännite putoaa alle 12v ja silti se vaan jaksaa pyörittää moottorin käyntiin.
Tosin eihän tuollainen nyt kovin raskasta ole, kesäkelillä vähän pyöräyttää niin jo lähtee. - Olisko erikoisakku?
7+6 kirjoitti:
Siis tuo ruohonleikkurin akku on ihan normaali lyijyakku, joka on tosiaan kohta 15 vuotta vanha. Olen itsekin ihmetellyt miten se aina vaan toimii ja toimii, lepojännite putoaa alle 12v ja silti se vaan jaksaa pyörittää moottorin käyntiin.
Tosin eihän tuollainen nyt kovin raskasta ole, kesäkelillä vähän pyöräyttää niin jo lähtee.Yksi esimerkki kesäkelillä, reilusti hellerajan yläpuolella, lähes tyhjällä akulla käynnistymisestä
Kuplavolkkarin akku tyhjeni täydelliseti kun sisävalo paloi pari viikkoa. Akussa ei ollut mitään eloa.
Latasin pari minuuttia 4A laturilla ja Kupla käynnistyi täysin normaalin käynnistyksen tavoin.
Minulla on huonoja kokemuksia kausilaitteiden akuista. Joskus niitä on joutunut vaihtamaan vuosittai, vaikka ne on olleet "ylläpidossa". Joskus tuntuu että huoltamatta paras;) .
Hyvä akku Sinulla. - 7+6
Olisko erikoisakku? kirjoitti:
Yksi esimerkki kesäkelillä, reilusti hellerajan yläpuolella, lähes tyhjällä akulla käynnistymisestä
Kuplavolkkarin akku tyhjeni täydelliseti kun sisävalo paloi pari viikkoa. Akussa ei ollut mitään eloa.
Latasin pari minuuttia 4A laturilla ja Kupla käynnistyi täysin normaalin käynnistyksen tavoin.
Minulla on huonoja kokemuksia kausilaitteiden akuista. Joskus niitä on joutunut vaihtamaan vuosittai, vaikka ne on olleet "ylläpidossa". Joskus tuntuu että huoltamatta paras;) .
Hyvä akku Sinulla.Niin, minusta tuntuu oudolta että ruohonleikkurin/mpn/veneen tms. akkuja pitäisi ladata säilytyksen aikana, jotkut sanoo kerran tai kaksi talvessa, toiset väittää että neljä kertaa ja hurjimmat pitää älylaturin nokassa koko talven.
Ei ole koskaan ollut moista tarvetta, en ole mitannut jännitteitäkään enkä mitään, syksyllä talliin ja keväällä käyntiin, hyvin yksinkertaista. En edes kaapeleita irroittanut. Kokemusta on mm. kolmesta ruohonleikkurissa, yhdestä traktorista, jopa nykyautosta (vanhusten golf) joka seisoi elokuusta huhtikuulle ja avaimesta käyntiin, sekä monista eri irtoakuista.
Kaikki koneet seisoo ulkotallissa kylmässä akkuineen. Ja sieltä ne on keväällä aina käymään lähteneet, ja jos ei, niin sitten apuvirralla ja seuraavalla kerralla jo itsekseen. Tosin en edes muista milloin olisi pitänyt viimeksi apukäynnistää.
Akut kestää pitkään nimenomaan näissä "vähällä käytöllä" olevissa koneissa, vedet katson keväisin mutta muita ylläpitolatauksia ym. en tee, eikä akun käyttöiän perusteella ole tarvettakaan. Sitten esim. autossa jolla ajetaan paljon, akkuja saa vaihtaa paljon tiheämpään.
Kyllä jokaisessa koneessa missä on akku, on myöskin jonkinlainen laturi, (tietysti koneesta riippuen, ruohonleikkurissa 10 ampeerin magneetto, autossa 150 ampeerin latausgeneraattori jne...), joka toimii moottorin käydessä ja sen akun virroissaan pitää, ei siihen muuta vehjettä ole koskaan tarvittu.
Akun käyttöikää tuntuu nimenomaan vähentävän sen käyttö eikä seisonta.
- Ruohonleikkurilla ajetaan n. 50h vuodessa, yhdessä akku kestänyt jo 15v, tosin vähän jo heikko mutta aina lähtee käyntiin, toisessa vasta 6v ja täysissä voimissaan, no sehän on vasta alkutaipaleellaan. Tuota 6 vuotiasta leikkuria edeltäneeseen vaihdoin yhden uuden akun 20 vuoden aikana, pitkästi yli 10v kesti alkuperäinen akku.
- Traktorissakin akut kestää helposti 10 vuotta, käyttöaste lähinnä kesäisin, tunteja en osaa sanoa, muutama sata litraa löpöä. Talvella menee toisessa traktorissa alle tankillinen (90l) ja toista ei käytetä lainkaan, tässä varmaan jo 10v akku, talvikäytössä olevaan vaihdoin varmuudeksi 5v sitten uudet, vanhat oli 5 vuotiaat, nyt irtoakkuina ja toimii edelleen.
- Diesel-Golfissa jolla ajetaan 60 000 - 70 000km vuodessa, akku kestää 3-4 vuotta.
- Vanhusten 7v sitten uutena ostetussa golfissa mittarissa 40tkm ja alkuperäinen akku, hienosti toimii edelleen, ja avaimesta käyntin talven seisonnan jälkeen (viime talvi).
- Bensa-volvossa jolla ajetaan 20tkm vuoteen, on akku kestänyt jo 10v, edelleen starttaa paukkupakkasellakin hienosti.
En tiedä mikä on se varsinainen syy, joskus ajattelin että kun enemmän ajetaan niin enemmän startataan, laskin sitten vähän asiaa ja tulin tulokseen ettei esim. dieselgolfin ja bensavolvon välillä ole eroa starttien lukumäärässä, vaan nimenomaan moottorin käyntiajassa eli latauksen päälläoloajassa ja tärinässä.
Dieselgolfin akun elinkaaren aikana sitä ladataan n. 5000h, bensavolvossa nyt mittarissa vajaat 4000h ja toimii edelleen, vanhusten golfissa reilut 1000h, ruohonleikkurissa 10 vuoden aikana n. 5000h, jonka jälkeen nuo akut alkaa heiketä mutta kyllä ne ruohonleikkurin kesällä käynnistää, autonakku siinä tilassa olisi jo ongelmajäte.
Jos pidät 5kk akkua ylläpidossa niin siitä tulee jo 3500h latausta, ettei ne akkusi nyt vaan tuon latailun takia hajoaisi? - 18+1
7+6 kirjoitti:
Niin, minusta tuntuu oudolta että ruohonleikkurin/mpn/veneen tms. akkuja pitäisi ladata säilytyksen aikana, jotkut sanoo kerran tai kaksi talvessa, toiset väittää että neljä kertaa ja hurjimmat pitää älylaturin nokassa koko talven.
Ei ole koskaan ollut moista tarvetta, en ole mitannut jännitteitäkään enkä mitään, syksyllä talliin ja keväällä käyntiin, hyvin yksinkertaista. En edes kaapeleita irroittanut. Kokemusta on mm. kolmesta ruohonleikkurissa, yhdestä traktorista, jopa nykyautosta (vanhusten golf) joka seisoi elokuusta huhtikuulle ja avaimesta käyntiin, sekä monista eri irtoakuista.
Kaikki koneet seisoo ulkotallissa kylmässä akkuineen. Ja sieltä ne on keväällä aina käymään lähteneet, ja jos ei, niin sitten apuvirralla ja seuraavalla kerralla jo itsekseen. Tosin en edes muista milloin olisi pitänyt viimeksi apukäynnistää.
Akut kestää pitkään nimenomaan näissä "vähällä käytöllä" olevissa koneissa, vedet katson keväisin mutta muita ylläpitolatauksia ym. en tee, eikä akun käyttöiän perusteella ole tarvettakaan. Sitten esim. autossa jolla ajetaan paljon, akkuja saa vaihtaa paljon tiheämpään.
Kyllä jokaisessa koneessa missä on akku, on myöskin jonkinlainen laturi, (tietysti koneesta riippuen, ruohonleikkurissa 10 ampeerin magneetto, autossa 150 ampeerin latausgeneraattori jne...), joka toimii moottorin käydessä ja sen akun virroissaan pitää, ei siihen muuta vehjettä ole koskaan tarvittu.
Akun käyttöikää tuntuu nimenomaan vähentävän sen käyttö eikä seisonta.
- Ruohonleikkurilla ajetaan n. 50h vuodessa, yhdessä akku kestänyt jo 15v, tosin vähän jo heikko mutta aina lähtee käyntiin, toisessa vasta 6v ja täysissä voimissaan, no sehän on vasta alkutaipaleellaan. Tuota 6 vuotiasta leikkuria edeltäneeseen vaihdoin yhden uuden akun 20 vuoden aikana, pitkästi yli 10v kesti alkuperäinen akku.
- Traktorissakin akut kestää helposti 10 vuotta, käyttöaste lähinnä kesäisin, tunteja en osaa sanoa, muutama sata litraa löpöä. Talvella menee toisessa traktorissa alle tankillinen (90l) ja toista ei käytetä lainkaan, tässä varmaan jo 10v akku, talvikäytössä olevaan vaihdoin varmuudeksi 5v sitten uudet, vanhat oli 5 vuotiaat, nyt irtoakkuina ja toimii edelleen.
- Diesel-Golfissa jolla ajetaan 60 000 - 70 000km vuodessa, akku kestää 3-4 vuotta.
- Vanhusten 7v sitten uutena ostetussa golfissa mittarissa 40tkm ja alkuperäinen akku, hienosti toimii edelleen, ja avaimesta käyntin talven seisonnan jälkeen (viime talvi).
- Bensa-volvossa jolla ajetaan 20tkm vuoteen, on akku kestänyt jo 10v, edelleen starttaa paukkupakkasellakin hienosti.
En tiedä mikä on se varsinainen syy, joskus ajattelin että kun enemmän ajetaan niin enemmän startataan, laskin sitten vähän asiaa ja tulin tulokseen ettei esim. dieselgolfin ja bensavolvon välillä ole eroa starttien lukumäärässä, vaan nimenomaan moottorin käyntiajassa eli latauksen päälläoloajassa ja tärinässä.
Dieselgolfin akun elinkaaren aikana sitä ladataan n. 5000h, bensavolvossa nyt mittarissa vajaat 4000h ja toimii edelleen, vanhusten golfissa reilut 1000h, ruohonleikkurissa 10 vuoden aikana n. 5000h, jonka jälkeen nuo akut alkaa heiketä mutta kyllä ne ruohonleikkurin kesällä käynnistää, autonakku siinä tilassa olisi jo ongelmajäte.
Jos pidät 5kk akkua ylläpidossa niin siitä tulee jo 3500h latausta, ettei ne akkusi nyt vaan tuon latailun takia hajoaisi?"Kyllä jokaisessa koneessa missä on akku, on myöskin jonkinlainen laturi, (tietysti koneesta riippuen, ruohonleikkurissa 10 ampeerin magneetto, autossa 150 ampeerin latausgeneraattori jne...), joka toimii moottorin käydessä ja sen akun virroissaan pitää, ei siihen muuta vehjettä ole koskaan tarvittu"
niin no jos tykkää ajella kylmässä autossa parkit päällä toisella kädellä laseja raapien niin ei kai sitä ylläpitoa sitten tarvitan. jos käyttää normaalisti sähkölaitteita niin se laturi ei pysty lataamaan akkua ja joku päivä auto jää pihaan. siksi ylläpitolaturi. - generaattori lataa
18+1 kirjoitti:
"Kyllä jokaisessa koneessa missä on akku, on myöskin jonkinlainen laturi, (tietysti koneesta riippuen, ruohonleikkurissa 10 ampeerin magneetto, autossa 150 ampeerin latausgeneraattori jne...), joka toimii moottorin käydessä ja sen akun virroissaan pitää, ei siihen muuta vehjettä ole koskaan tarvittu"
niin no jos tykkää ajella kylmässä autossa parkit päällä toisella kädellä laseja raapien niin ei kai sitä ylläpitoa sitten tarvitan. jos käyttää normaalisti sähkölaitteita niin se laturi ei pysty lataamaan akkua ja joku päivä auto jää pihaan. siksi ylläpitolaturi.Ei voi olla totta!
Voi hyvä jumala sentään mistä näitä oikein sikiää, moottorin käydessä GENERAATTORI TUOTTAA KAIKEN VIRRAN MITÄ SÄHKÖNKULUTTAJAT TARVITSEE JA LATAA SIINÄ SAMALLA AKKUA.
Se on aivan sama ajaako parkit päällä toisella kädellä laseja raapien vai kaikki sähkölaitteet päällä, akku latautuu ihan samalla tavalla. Generaattorit on mitoitettu niin, että niiden tuottama virta riittää kaikkeen kulutukseen ja vielä akun lataamiseen myöskin tyhjäkäynnillä.
Akkujännite on talvipakkasella 14,5v tietämillä oli sitten kaikki laitteet päällä tai ei, mittaa vaikka, tosin kesällä se on alhaisempi, mittaa ensi talvena ja jos jännite notkahtaa niin mittaa uudelleen generaattorista, jos sielläkin notkahtaa niin generaattori alkaa olla entinen / hihna livettää, jos generaattorin jännite kohdillaan niin uusi kaapelit. - Looke
Kylmä akku ei ota virtaa vastaan kuten lämmin akku. Jos ajetaan kauppareissuja pelkästään ja startteja paljon niin lyijyakku alkaa keräämään sulfiittiia eikä akku lataudu normisti. Siksi lyijyakkua suositellaan joskus shokkihoitaa eli tyhjentää ja pikaladata isolla virralla.
Jatkuvasti alilatingissa oleva akku tuhoutuu nopeasti. Mulla oli duunissa Transit, ekoja näitä missä oli ``sähköinen`` kaasupoljin. Niitä meni muuten kuin leipää ja muutenkin polle aivan kuten Fiat, petojen sukua, Sus jo syntyessään.
Autossa oli näitä turbotettuja säästömoottoreita jossa piti olla lisälämmitin ? joka piti moottorin
normaalissa käyntilämpötilassa. Sitä käytettiin tietysti myös sisätilalämppärinä pakkasella.
Akku jatkuvasti tyhjä ja lyhyttä ajoa paljon kylmällä akulla. Autoon vaihdettiin akkuja jopa kerran vuodessa ja laturi paukahti 70 tonnissa.
Mun omassa Volvo V70 pollessa kesti akku kymmenen vuotta ja laturi on alkuperäinen. Kilometrejä 315 t.
- Apuako?
MOOTTORI TUKEHTUU KIIHDYTTÄESSÄ:
- Kaasuttimen kiihdytyspumppu toimii viallisesti
- Käynnistysläppä toimii viallisesti
- Sytytystulpat kastuu liian rikkaan polttoaineseoksen takia
- Virranjakajassa on oikosulku
- Ilmansuodattimen suodatinpanos likainen
- Jos autossasi on muuttuvakurkkuinen kaasutin, niin kaasuttimen mäntä voi olla juuttunut
- Jos autossa on kaksitahtimoottori, sen pakoputki voi olla tukossa
- Moottorin ollessa kylmä voi olla ettei kuristinläppä aukea kiihdytettäessä- Lisää apua?
MOOTTORI ON HUONO KIIHTYMÄÄN:
- Sytytyksen ajoitus virheellinen
- Imupuolella vuoto
- Polttonestettä tulee liian vähän
- Kaasuvivuston säätö virheellinen
- Venttiilivarat virheelliset
- Moottorin puristuspaineet liian alhaiset
- Virranjakajan alipainesäädin huonossa kunnossa
- Liian laiha seos. Syynä voi olla esim. väärin säädetty kaasutin, likaa kaasutimessa, tukkeentunut polttoainesuodatin tai väärin ohjelmoitu ECU (ruiskumoottorit). - 3-6
Lisää apua? kirjoitti:
MOOTTORI ON HUONO KIIHTYMÄÄN:
- Sytytyksen ajoitus virheellinen
- Imupuolella vuoto
- Polttonestettä tulee liian vähän
- Kaasuvivuston säätö virheellinen
- Venttiilivarat virheelliset
- Moottorin puristuspaineet liian alhaiset
- Virranjakajan alipainesäädin huonossa kunnossa
- Liian laiha seos. Syynä voi olla esim. väärin säädetty kaasutin, likaa kaasutimessa, tukkeentunut polttoainesuodatin tai väärin ohjelmoitu ECU (ruiskumoottorit).Kaasuvaijeri poikki.
- kotiropaaja
Mulla oli Micrassa niinkin yksinkertainen vika kuin polttoaineen suodatin tukossa. Bensatankista ajan myötä kulkeutuneet roskat olivat vaan liikaa ja aina kun kone tarvitsi enemmän bensaa se tukehtui kun ei saanut sitä tarpeeksi. Suodattimen vaihto teki autosta kuin uuden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä211057- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2081026Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk308935- 42909
- 72885