Millainen paikka Myllykoski oli ?

Tehdas käyntiin !

1850-luvulla se oli Suomen johtava sahauskeskus.
1905 ensimmäinen paperikone, 1908 toinen.
1916 kolmas paperikone käyntiin.
Nyt oli jo 400 työntekijää.
Tuohon asti oli Björnbergit johdossa,
1919 Walden osti kolmanneksen yrityksestä ja kehitteli Yhtyneet paperitehtaat.
Myllykoski kehittyi. 2001 koko Myllykoskikonsernin väkimäärä kohosi noin
3800 henkeen ja liikevaihto 1,6 mrd €. Tehtiin päälystettyä ja päälystämätöntä sanomalehti ja painopaperia. Vuoteen 2011 saakka.

27

1050

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lohta kalaa.

      Myllykoski oli komea paikka ennenkuin joki tuhottiin tehtaalla.

      • sinä ja sinun lohet

        Joku tais padota jokea alajuoksulla jo ennemmin

        Tehdas on perustettu vuonna 1872 nimellä Ingerois Trädsliperi


    • mmm

      Ennen savolaisten tuloa kuulemma oikein makava paikka.

    • V.2011 saakka

      Paluu Yhtyneisiin paperitehtaisiin (engl. UPM eli united paper mills)
      oli laiskahdus onnettomaan kaivoon.

    • Taloussanomissa

      kerrotaan ja kuvaillaan (sotkuisesti), että UPM ostaa Myllykoski oyn ja
      Rheinpapierin, jos EU sallii. Ehtona lienee, että Myllykoski ei toimi ja saksalainen
      Rheinpapier toimii.
      Ostaa ja ostaa...

    • Tapahtuikohan

      kaupanvahvistus?

    • UPM-konserni

      pysäytti Myllykoski Paperin vaikka kauppa oli epäselvä - oliko ensin erotettava myös siivousporukka.

    • Olisi vedottava

      EU-komissaari Rehniin, tehtaan uudelleen käynnistämiseksi.

      • Sami1909

        Muistan myllykosken ennen tehdasta, oli mukava ja elävä kylä. Muistan kuinka myllykoskelaiset menivät inkeroisiin kuuntelemaan radiota ja ostamaan ruokaa!


      • ilonpilaaja
        Sami1909 kirjoitti:

        Muistan myllykosken ennen tehdasta, oli mukava ja elävä kylä. Muistan kuinka myllykoskelaiset menivät inkeroisiin kuuntelemaan radiota ja ostamaan ruokaa!

        ööö... miten voit muistaa sen vai ootko 150 v. ?????


      • Sami1909
        ilonpilaaja kirjoitti:

        ööö... miten voit muistaa sen vai ootko 150 v. ?????

        Syyskuussa täytän 120 wee


      • kus...sta

        Taitaa komissaari Rehnin aika mennä euron kanssa sukkuloinnissa,kehumassa kuinka sinne kannattaa suomalaistenkin laittaa vero eurot poikimaan.


      • Yhteensattuma?
        kus...sta kirjoitti:

        Taitaa komissaari Rehnin aika mennä euron kanssa sukkuloinnissa,kehumassa kuinka sinne kannattaa suomalaistenkin laittaa vero eurot poikimaan.

        UPM hukkasi 800 miljoonaa euroa Pohjois-Amerikan valloituksessa. Tämän seurauksena lakkautettiin Voikkaan ja Kajaanin tehtaat. Sama kaveri, joka laittoi Kanadan tehtaan pakettiin, oli paketoimassa myös Myllykosken tehdasta.


      • Varkaudesta
        Sami1909 kirjoitti:

        Muistan myllykosken ennen tehdasta, oli mukava ja elävä kylä. Muistan kuinka myllykoskelaiset menivät inkeroisiin kuuntelemaan radiota ja ostamaan ruokaa!

        oli tv-ssä kuvaus paperitehtaaan ajasta. Viehättävää.


    • syyskuussa -11

      ilmoitettiin, että 1.1.-12 tehdas pysäytetään, ilmeisesti lopullisesti.

    • Milloinkahan

      taas käynnistynee ?

    • Vanha seiska

      pyörii kohta Kiinassa. Eli käynnistyy siellä.

    • Kymenlaakso sun

      laulusi soikoon, yli kaunihin Suomen maan...
      Vaikka nyt onkin yksi köyhimpiä laaksokuntia.

    • sieni ohukas

      Onhan meillä vielä Kymenlaakson Martat ja Helvetin Enkelitkin on jalkautunut Kymenlaaksoon.

    • Seitsemän ja

      puolituhatta asukasta on Myllykoskella. - Ummeljoen ja Keltakankaan väki
      mukaanlukien.

      • 12500 asukasta

        ?


    • Kaksi vuotta ja 2 kk

      Ilman tehdasta.

      • Kaks ja puol vuotta

        tehtahatta.


    • 1.1.2015

      3 vuotta eli n. 1000 päivää.

    • Etanolitehdas tulee

      jos saa tarpeeksi tuotantotukea. Raaka-aineeksi olkea.
      UPM myy alueen. Jos ei valtio tue, jää tyhjäksi tehdas.
      Suuria olkimääriä kerätään koko Kymenlaakson pelloilta.

    • UPM-koivusellua

      olisipa Myllykoskella koivusellua käyttävä paperikone.

    • Mylsä ja mie

      Mylsä on valoisa paikka näin myöhäsyksylläkin. Sieltä haen bensaa kotteroon, murkinaa pöytään ja jääkaappiin.
      Tulin sanomaan, että kyllä Mylsällä on mukavaa, jos osaa pitää haalarit päällään eikä levittele juttuja, eikä mahtaile yli tonnin maksaneella Nissanillaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      197
      2273
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      39
      1547
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1204
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      271
      971
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      962
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      886
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      882
    8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      263
      833
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      765
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      753
    Aihe