Oletteko te saaneet apua kallonkutistajalta pakkoneuroosiin.
Itsellä on pakkis ja sos.tianteiden pelko ja vähän muitakin samantyyppisiä ongelmia, ehkäpä trauma josta pakkoneuroosi ongelmat myös kumpuavat.
Olen nyt toista vuotta käynyt psykoterapeutilla ja ei oikeastaan mitään pysyvää apua ole tullut, jos jotain apua pitää mainita niin se millä tavalla pystyy elämään tämän pakkoneuroosin kanssa ja näiden oireiden kanssa niin siihen olen kyllä saanut apua ja aika hyviä neuvojakin. Mutta ei ongelmat mihinkään ole lähteneet, sama helvetti pyörii edelleen.
Minulla alkaa olemaan neuvot loppu mitä tehdä, kaikki on koetettu jo.
Itsellä on pakkis ja sos.tianteiden pelko ja vähän muitakin samantyyppisiä ongelmia, ehkäpä trauma josta pakkoneuroosi ongelmat myös kumpuavat.
Olen nyt toista vuotta käynyt psykoterapeutilla ja ei oikeastaan mitään pysyvää apua ole tullut, jos jotain apua pitää mainita niin se millä tavalla pystyy elämään tämän pakkoneuroosin kanssa ja näiden oireiden kanssa niin siihen olen kyllä saanut apua ja aika hyviä neuvojakin. Mutta ei ongelmat mihinkään ole lähteneet, sama helvetti pyörii edelleen.
Minulla alkaa olemaan neuvot loppu mitä tehdä, kaikki on koetettu jo.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ole olemassa "kallonkutistajia" tai "kallonrutistajia" ;)
On mm. psykologeja, psykiatreja, psykiatrisia sairaanhoitajia, psykoterapeutteja..
Psykiatri on noista ainoa, joka saa määrätä lääkkeitä, on siis lääkäri.
Itselleni on ollut hyötyä jutella psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, joka ymmärtää mistä on kyse, kuuntelee, antaa välillä selvitytymisvinkkejä ja joka myös ohjasi psykiatrin vastaanotolle, jolta sain myös masennus/ahdistus/pakko-oirelääkityksen.
Lääke on luultavasti parantanut mielialaa ja ahdistusta, mutta pakko-oireet eivät ole hävinneet. Mutta aikaisemmin tuntunut mieletön ahdistus asioita toistettaessa on hieman helpottunut, jotta on hieman helpompi siirtyä asiasta/tehtävästä toiseen.
Tosin olen myös pitkällä sairaslomalla, jonka vuoksi stressi ja väsymys on helpottanut. Voin "sekoilla" kotona rauhassa, eikä ole aikatauluja, jotka vaikeuttavat elämää pakko-oireisena.
Onko sinulla lääkitystä ollenkaan? Voisit miettiä psykiatrilla käyntiä. Kysele neuvoa myös psykoterapeutiltasi. Kerro, että yksin hänellä käynti ei ole helpottanut oireiluasi ja mistä voisit saada lisäapua.
Älä vaivu epätoivoon. Voimia sinulle. :)
Lääkitys on, mutta se ei paranna enkä halua lääkkeitä loppuelämää syödä,ja joka lääkkeellä on omat sivuvaikutuksensa, niinkuin tälläkin mitä syön.
Lääkitys voi kuitenkin helpottaa oloa. Kaverillani on käytössä Sepram masennukseen ja sos.tilanteiden pelkoon rauhoittava lääkitys.
Itelläni on masennukseen/ahdistukseen/pakko-oireisiin käytössä Sepram 60mg (pakko-oireissa annostus tavanomaista suurempi). Jeesaa nyt alkuun masennukseen ja ahdistukseen ja siten hieman helpottaa pakko-oireita, muttei kyllä paljoa. Olen asennoitunut siihen, että kauan joudun syömään lääkkeitä ennen kuin tästä piinasta pääsee. Mutten myöskään usko, että lääkkeet on ainoa keino parantumiseen, mutta auttavat siinä kyllä. Keskustelusta ammatti-ihmisen kanssa olen saanut ison hyödyn.
Kun aloitin Sepramin 10mg:lla, niin sivuvaikutukset oli mielettömän kovat. Oli sairaalloista väsymystä, pahoinvointia, kuvotusta, kaikki tuli ulos mitä yritti syödä, suun ja silmien kuivumista, jatkuva jano, lämpöily ja kuumeilu, keho oli kuin hehkuva lämpöpatteri. Ja joka kerta kun annosta on nostettu, niin samat oireet ovat tulleet aina uudestaan. Viimeistään kuukauden kuluttua jokaisesta nostosta sivuvaikutukset ovat alkaneet lieventymään. Ja kun olen tiennyt sen johtuvan lääkkeestä ja että se on ohimenevää, niin olen kestänyt kaikki kamalat oireet.
Kivaa se ei tietenkään ole ollut, enkä voi todellakaan sanoa, että olisin täysin "parantunut", mutta nyt näkyy tulevaisuus jo vähän valoisampana....