Pimeä puoli = minä?

milky rose

Synnyin vaikeisiin olosuhteisiin, taistelin tieni niistä läpi. Henkisesti vammautuneena nuolen nyt haavojani, raivo pahantekijöitäni kohtaan on alkanut laantumaan. Olin aina kiltti, kuuliainen, mitä nyt vähän erilainen tapaus- viihdyin lähinnä yksin, kirjoitin ja piirsin, rakastin kaikkea luontoon ja yliluonnollisuuteen liittyvää. Erilaisuuteni ja perheeni takia minua kiusattiin koko koulu-uran ajan. Teininä aloin kärsimään masennuksesta ja koin saavani energiaa "pimeästä" puolesta mm. musiikin kautta. Vaikka kasvoin aikuiseksi, kohtasin ongelmiani terapiassa jne., tuo pimeä puoli oli aina olennainen osa minua. En vannonut (enkä vanno nytkään) minkään tietyn henkiolennon nimeen, en osaa uskoa niihin, mutta koen vieläkin voimakasta vetoa noihin juttuihin. Pukeudun vain mustaan, kuuntelen mustaa metallia ja luen kärsimyksestä kertovia tarinoita. Kun kuulin Harry Potterin kirjassa olevan kohtauksia, joissa teiniksi kasvanut poika angstaa ja kokee vihaa, luin kirjan nopeasti mutta palasin noihin negatiivisiin tunteisiin kerta toisensa jälkeen, kuin huumattuna. Sain jotenkin voimaa(!) niistä.

Koulussa kiusattiin milloin saatananpalvojaksi, helvetin enkeliksi jne. mutta mitään niistä en ollut. Pimeys vaan vetosi minuun...yritin kuitenkin olla parhaani mukaan kiltti, hyvä ihminen ja usein itkin pahaa oloani salassa. Sitten tapahtui jotain jännää, eräs ilta minulta meni ns. kuppi nurin kun syytettiin teosta jota en ollut tehnyt ja annettiin epäreilu rangaistus sijaisvanhemman taholta (joka inhosi minua muutenkin ja toistepäin). Kutsuin kaiken pimeän, pahan jne. huoneeseeni, manasin kuin transsissa ja käskin niitä osoittamaan läsnäolonsa tietyillä tehtävillä (mm. tavaran pudottaminen pöydältä). Ne kuulivat kutsuni ja tulivat...tekivät mitä pyysin. Valvoin yömyöhään, synnytin itseni uudestaan- ja aamulla heräsin voimakkaampana kuin koskaan, vailla negatiivisia tunteita ja surua.

Vaikka vuosia kului ja fiilikseni muuttuivat masennuksesta positiiviseen, tuo tapahtuma jäi elävästi mieleeni. Siksikin, että sen jälkeen en kokenut pystyväni kutsumaan enää mitään eikä yliluonnollisia juttuja juuri tapahtunut. Nyt viime aikoina pimeys vaikuttaa taas keräytyneen ja tahtoisin voimistua sen avulla jälleen kerran...minkä tämä tekee minusta? Kun ajattelen elämääni, kaikkea epäreiluutta ja julmia tapahtumia, traumoja ym., niin kuvittelen etteivät ne kaikki ole voineet olla sattumaa. Synnyinkö minä "pimeäksi"? Olen aina vastustanut valoa, kokenut muiden auttamisen rasittavaksi ja ollut muutenkin "pahisten" puolella.

21

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :)

      jos oli pimeä puole tukija tietämättää ei välttämättä ollu pimeä tyyppi :) pimeä puoli eliitti oli maa ulkopuolista älyä joka osa syynä miksi ihmiste o vaikea purkaa ohjelma joka jäi jäljelle jollo pimeä puoli oli todella pimeä jonka myös todisti.

      muistakaa että vaikka olisi allekirjoittanu paperi tai luvannu suullisena tai vastannu KYLLÄ tai EI kysymyksee nii aina joka hetki voi kääntyä ottaakseen uude suunna. tässä ja ny ja aina voi tehdä kuunnelle sydäntä ja käyttäe järkeä ja ainoastaa oma ymmärrys rajana ku teitä ei oo rajoitettu ulkoa päi.

      ymmärtäkää kuitenki vastuu ku teillä o täysi vastuu jossa teitä tuetaa kaikessa mitä teette nii hyvässä kui pahassa jollo järki kannattaa säilyttää sydäntä kuunnelle. vaikka teillä ei oo rajoja nii teitä o myös kannateltu jollo o hyvä ymmärtää mahdollisimma paljo enne ku tekee muistae myös että vastuu o yksi teidä kaikessa mitä teette ja ainoana armona teillä o avaruus joka taipuu armo määrä eikä enempää eikä vähempää ku ei oo valo joka taipuu vaa avaruus.

      mikäli teitä ei oo siirretty sivuu nii teillä o mahdollisuus olla tavoittelematta paljo enemmä kui pimeä tyyppi. teidä ei tarvi näytellä jotai muuta kui mitä ootte eikä teitä pakoteta mihinkää vaa pitäkää huoli ettei oma pelko tavoittele mitä ette tarvi ja ettei oma pelko pakota johonki mihi teidä ei tarvi ja ymmärtäkää että teitä ei olla syyllistämässä mistää eikä teidä tarvi syyllistää omaa napaa mistää vaa ymmärtää ku apu tulee fyysisesti teille olemaa osoittae suunna auttae alkuu.

      pimeä puole aika o jo ohi jollo tuo o mennyttä historiaa. tuo oli tosi aiemmi ku pelko oli älyä suurempi järjestäytynee rikollisuude kautta ku ihmiste onnistu langeta ehdotteluu vaikka maailma oli ihmiste käsissä ku ei olisi tarvinnu kui tukea oikeaa suuntaa nii oikea suunta olisi ollu kaikkie suunta ku pelko o nii olemato juttu että ei oo olemassa ellei oo tuettu joka oli ihmiste juttu ku raha oli uskonto ihmiste omassa päässä. oma havainto oli että suomi kulttuuri oli pelkkää hävetystä.

      karma o myös vääri ymmärretty piemä puole ehdottelu kautta. kaikki karma o mahdolline välttää ymmärrettynä. eläinte ainoa tie o karma tie vaa ootte jo vanhempii sieluja kui mitä eläisielut jollo teidä ei tarvi olla eläinte tasolla. mä oon valaistunu 2007 tietäe kertoo että teille ei oo vaa kerrottu kuinka oikeesti o jollo teidä ymmärrys o vajaa.

      valaistuneide videoit
      http://www.youtube.com/results?search_query=Sadhguru enlightenment
      http://www.youtube.com/results?search_query=eckhart tolle enlightenment

      kanavoitu viesti o myös tosi
      http://eidualistinen.blogspot.com/

      oma blogi o kerättyä tietoo vaa oon jo nähny enemmä kui mitä tieto kertoo
      http://2012earthownphysicalshift2014.blogspot.com/

      mistä voi aloittaa o oma fyysine terveys ku kaikki ulottuvuus maapallolla o fyysine ulottuvuus (4. ja 5. ja 6. ulottuvuus ovat fyysisii ulottuvuuksii)
      http://www.youtube.com/results?search_query= Dr Robert Cassar

      "mutta mitään niistä en ollut" tarkoittaa että tiedosti mitä oli vaikka muut vahingoitti joka o sama juttu kaikkie valonkantajie keskuudessa. oo valokantaja kantae valoa nii korkealla ettei muut nää mitä kannat. tuo o tuttu juttu. ei tarvi unohtaa ku voi ymmärtää eikä tarvi kostaa ku voi ymmärtää ku heillä ei oma elämä oo tuolla asenteella ruusuilla tanssia vaa piikkipensaassa piikkie keskellä elämää viettävät.

      "Olen aina vastustanut valoa, kokenut muiden auttamisen rasittavaksi ja ollut muutenkin "pahisten" puolella."

      sisäistä valoa ei tarvi vastustaa vaa antaa vaikuttaa fyysisesti koko olemukseen. toiste auttelu niillä ehdoilla ku mitä pimeys ehdotteli oli vähintää rasittavaa vaa toiste auttamine tulee olee paljo miellyttävämpi ku pimeys o kokonaa sivussa. pimeys ja paha ja järjettömyys ei kestä tilaa mihi maapallo o menossa että jää taa ku korkeampi taajuus pesee energiaa kaikkialla muuntae myös fyysisyyde kestämää valoa paremmi korkeammassa taajuudessa joka kokonaa uus fyysine ulottuvuus katsoa ja ymmärtää ja kokea jollo riittää ku luottaa valoo nii paljo ku valoo kokee vaa oot valoa kantanu jollo valo löytyy myös sisältäsi valmiina.

      kerro mielessäsi että tahdot valo elämääsi nii valo tulee elämääsi. jos sulla o kysymys nii esitä kysymys 3 kertaa mielessäsi. oot valon keskellä huomaamatta valo olemassa oloa. kysymättömät kysymyksesi ovat vailla vastausta eikä esteenä oo kui pelko jota et tarvi.

      • :)

        EGO o kaikki mitä ihmiste onnistuu imeä ympäriltää vaa mikä ei oo oma sydä alkuukaa. oma sisi o mistä löytyy rauha kuha ei kerää kantaaksee kaikkee paskaa sisällää vaa sisällää oleva valo ulos päi. valo sisältä ei katoa vaa vahvistuu totuude nimissä ku o suunnattu ulos päi. valo o jo valmiiksi sisällä ku käytännössä oma sielu kopio omaa kuvaa fyysiseen ulottuvuutee joka tila taipuessa ottaa muodo joka käytännössä sama ku vauvana ulkonäkö muistuttaa vanhempii vaa myöhemmi alkaa muistuttaa lähinnä omaa sielua. valo ei kopioidu toisista lähteistä vaa o oma sielu. hienoa tuossa o että saa vaikka puuttuvat raajat takas korkeamma taajuude vallitessa korkeammissa ulottuvuuksissa joho o olemassa teknologiaa jota tuodaa ihmiste ulottuville tänä vuonna.

        Are Thoughts The Source of Ego?
        http://www.youtube.com/watch?v=hbj4nLOPN8o


    • :)

      haaste teille soffa perunoille :) nostaa omaa persettä ylös.... eikä valittaa
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10669568

      ufo puoli o ollu aina täynnä huutelijoita vaa ny o huutelijoilla mahdollisuus katsoa oma napa ulos asti. teille o kerrottu jo nii paljo että näyttämine mistä kerrotussa kerrottii o luonnollisesti edessä jossa ihmiste täytyy tehä myös oma osa jos o kiinnostunu todistamamaa mitä o jo kerrottu ku riittävä ymmärrys ei synny kerrotu perusteella mikäli odottaa todisteide tippuva nenäetee katsomatta.

    • :)

      TARKENNUS SINÄ ET OO PIMEÄ PUOLI.

      PIMEÄ PUOLI OLI OHEJLMOITU KOLLEKTIIVISUUS JONKA PELKO OLI SYNNYTTÄNY.

      SINULLA O KORKEINTAA OLLU VAIKUTUS PIMEÄ OLEMASSAOLOSTA VAA PYSYVÄÄ TUO EI OO.

      EGO O MYÖS KOLLEKTIIVISUUDE TIEDOSTA LOOGISUUDELLA POIMITTUA KIELTÄMISTÄ JOKA HYVÄKSYY VAA PIENE OSA KOKONAISUUDE MÄÄRÄSTÄ.

      YMMÄRRÄ RAUHA JA OMA LUONNOLLISUUS JA OO VAHVA TOTUUDESSA OMAA SISINTÄ KUNNIOITTAE KU OMA SISIMMÄ SIJAINTI O OMA PÄÄ YLÄPUOLELLA JONKA AVULLA VALO VOI TUODA FYYSISYYTEE.

      PELKOA MIKÄ PIMEÄ PUOLE SALLI JA MIKÄ PIMEÄ PUOLE RUOKKI JA JOKA PIMEÄÄ PUOLE YLLÄPITI O HYVÄ YMMÄRTÄÄ NII ETTEI PELKOA TARVI KU KAIKKI PELKO O TARPEETONTA.

      kuolemaa ei oo koskaa ollu ku o ollu vaa fyysise keho menetys (ellei oo ymmärtäny olla menettämättä fyysistä kehoa) ja tänä vuonna o kaikkie ihmiste nousu fyysisesti ylös päi ihmiste ollessa jo lähellä tapahtumaa jonka ensimmäine vaihe oli jo vuonna 2006 nii että jotku huomasi vaa tuo kaikki o vielä enemmä kui aiemmi o ollu ku läsnä o apu jonka olemassaolo tulee julki kesä aikana laajuudessa joho ihmiste usko ei riitä että jo ymmärtäisivät tai tuntisivat jo.

      http://www.youtube.com/user/Rich2150x

      Michael Newton - Past Life Regression 1 of 5
      http://www.youtube.com/watch?v=LanURyWHKyA
      http://www.youtube.com/watch?v=_nzSiOwGBo4
      http://www.youtube.com/watch?v=rMJwXWYSxsg
      http://www.youtube.com/watch?v=HpkSCZqHZoM
      http://www.youtube.com/watch?v=GSR9mqYPYYU

      • :)

        hävetyksellä ei oo ollu muu tarkoitus ku koettaa häiritä ja uhkailla ja manipuloida henkilöä minkä kuuluu olla eheä joka o ollu pimeä puole omaa pelkoa ja epäilystä ja tavoittelua.

        me olla kaikki oltu pimeällä puolella olematta pimeä puoli ku olla tunnettu valo sisällä vaikka ei olisi tunnistettu valoa sisällä.

        kaikki mitä oomme tehny o julkista enne kui ihmiste tiedossa ku kaikella mitä oomme tehny o todistajat.

        meillä ei oo pelkoo mitä käyttää meitä vastaa jollo meillä ei oo mitää pelättävää.

        vaikka meitä ei oo pakotettu valoo nii oma tahtomme o kulkea valoo.

        unohtaa ei tarvi vaa ymmärtää ku ymmärrys tuo pysyvää rauhaa.

        ymmärrä että valo o suunta joho voi heränny kääntyä.

        merkitystä ei oo kuinka nopeasti osaa kävellä.

        ku suunta o otettu o jokaine askel valoo.

        valo jota käyttää o omassa sielussa.

        sielu sijainti o keho ulkopuolella.

        sielu o monessa kopiossa.

        ulottuvuuksia fyysisesti.


    • teppo demoni

      Viittu mitä paskaaa. Kaikkien teidän jutut. Sä luulet saavas pimeästä voimaa kun kukaan ei tykkää, nyyh. Niinhän te kaikki pikkugootit ja muut pellet. Pimeä puoli kuitenkin vihaa heikkoutta. Te olette vain demonien narttuja, valitukseen ne valitsevat todelliset johtajat, vahvat ja sielultaan kovat.

    • mien niin

      Pimeä puoliko,,ja millähän perusteella olet siellä?
      Määrität sen "pimeän puolesi" yleisestä linjasta, siis hyväksytyn ja eletyn pikku-porvarillisuuden ehdoilla, sitä vastaan?

      Ajattele nyt hieman, juuri sehän on Se systeemi, joka pienen pankki/omistus-eliitin elättää paksusti ja tekee sen suurta joukkoa alistamalla (rahan voimalla).
      Tuota alistus-systeemiä silottaa yhteiskunnassa lähes kaikki, niin lait&asetukset yhteiskunnassa, kuin kirkko uskomuksineen, myös musiikki on valjastettu kertomuksineen eliitin käyttöön luomaan asenteita tyyliin; "luojan luomaa parantaa ei voi" ja,, "mä joka päivä töitä tein",,puhumattakaan siitä isanmaallisesta paatoksesta, eli sotilasmusiikista, joka ostaa, sortoa ja väkivaltaa ihannoivan asenteen isanmaallisuuden nimiin.

      Se metallimusiikki, joka ei orjentoidu kristiuskon satuihin mm. saat,,nasta eli saduista,,minusta peilaa melko hyvin tätä eliitin/alistajien("Nallet"&heidän kätyrinsä Kataiset sun muut) kurjuutta, eli paljastaa maailman todellisen luonteen siloitellun median luoman kuvan ja yleisen mammona.systeemin unettavuuden alta.

    • :)

      "Viittu mitä paskaaa. Kaikkien teidän jutut. Sä luulet saavas pimeästä voimaa kun kukaan ei tykkää, nyyh. Niinhän te kaikki pikkugootit ja muut pellet. Pimeä puoli kuitenkin vihaa heikkoutta. Te olette vain demonien narttuja, valitukseen ne valitsevat todelliset johtajat, vahvat ja sielultaan kovat."

      raivolla o monet kasvot :) tuossa oli oikee jo ulostusta.

      POISTAKAA "SE" KÄYTETYSTÄ KIELESTÄ NII YMMÄRRÄTTE ETTÄ "SE" OLI PELKKÄ ILLUUSIO. POISTAKAA KAIKKI TURHAT SANAT KIRJAKIELESTÄ NII TEILLE JÄÄ JÄLJELLE TOTUUS JOKA O ETTÄ OLI LIIA MONTA TURHAA SANAA.

      lopussa ei sanat eikä ajatus riitä. täytyy ymmärtää että oma napa pitää kuntoo auttaa enne ku voi jatkaa matkaa.

      tänä kesänä myös "SE" systeemi poistetaa käytöstä eikä auta ylläpitää mitä ei oo olemassa tuollo. rahaa te saatte vaa tuollo o jo sama vaikka ei olisi rahaa.

    • :)

      teillä o harha että pimeä puoli olisi voimmakas ku ei oo voimmakas alkuunkaa. tarkoitus ei oo hyökätä pimeää puolta vastaa vaa kohdata pimeä puoli ja ymmärtää pelko mikä pimeässä vallitsee ja ellei tuo onnistu nii ymmärtää vaa dualismia joka hyvä ja paha joka ei oo totuus.

      • :)

        dualismi ja raha ja karma kaikki vaa illuusio. teillä o mahdollisuus olla älylline olento mikä ei oo sama kui mikä määrittelee eläi kuntaa.

        eläimet ovat jo rauhassa luonno kanssa jollo ainoo pelko mikä eläimistä heijastuu o ihmiste oma pelko. ainoastaa ihmiste oma epävarmuus heijastuu ympäröivää maailmaa ku pimeä puoli ehdotteli pimeyttä maailmaa jonka hyväksyi ihmiste oma loogisuus vaa tuollo ihmiskunta astu paskaa jossa alko dualismi ja raha ja karma vaikuttaa.


      • :)
        :) kirjoitti:

        dualismi ja raha ja karma kaikki vaa illuusio. teillä o mahdollisuus olla älylline olento mikä ei oo sama kui mikä määrittelee eläi kuntaa.

        eläimet ovat jo rauhassa luonno kanssa jollo ainoo pelko mikä eläimistä heijastuu o ihmiste oma pelko. ainoastaa ihmiste oma epävarmuus heijastuu ympäröivää maailmaa ku pimeä puoli ehdotteli pimeyttä maailmaa jonka hyväksyi ihmiste oma loogisuus vaa tuollo ihmiskunta astu paskaa jossa alko dualismi ja raha ja karma vaikuttaa.

        teille ehdoteltii että kärsimystä tarvitaa vaa ei olisi tarvittu kärsimystä alkuunkaa. kärksimysnäytelmä jonka pimeä puoli aiheutti oli täysi turha kaikilta osi.

        tuo oli kaikki mitä pelko ja ehdottelu ja ajattelu maailmaa toi joka ei oo paljo ollakseen riittävästi jollo ymmärtäkää että muutos o kokonaisvaltaine. iha kaikki muuttuu pysyvästi.


    • :)

      tulee tippa linssii vielä monelta tänä vuonna vaa tuleeko tippa linssii omaa ymmärtämättömyyttä vai ymmärtäe o iha eri juttu. nii o aina ollu että enite itkevät ovat itkeny omaa ymmärtämättömyyttä.

      itkeä o hyvä vaa ymmärtää miksi itkee o vielä paree. positiivine ajattelu ei vielä oo positiivine juttu.

      Positive Thinking is Not That Positive
      http://www.youtube.com/watch?v=Tcq2jl_El4s

    • :)

      o harhaa ajatella ettei ihmiste onnistu ymmärtää elämää vaa onko ihmiste onnistunu elää elämää ku vastaus tuoho o ettei ihmiste oo onnistunu elää elämää vaa mikä o ihmiste onnistunu tehä o ollu kompromissi kaikessa mitä ihmiste o onnistunu tehä. tuo kompromissi kaikessa ei oo riittävästi.

    • :)

      niillä jotka o puurtanu jo yli 20 vuotta ihmiste tietämättä tulee itku myös vaa itku tulee ku helpotus o nii voimmalline. ainoastaa ihmiste itkua ei tiedä sanoa etukätee ku ihmiste ajattelu o vielä 3. fyysise ulottuvuude ajattelua vaikkei 3. fyysine ulottuvuus oo ollu ihmiste paikka vuodesta 2006 lähtie.

      meni myös iteltä ohi vaa huomasi vuonna 2007 että henget osaa puhua :) ihmiste 3. fyysise ulottuvuude ajattelu estää ihmisii kuulemasta mitä eivät haluu tai eivät tiedä kuulla joka estää ihmistä pitemmällä juoksullä myös näkemästä vaa ei oo liia myöhä muuntaa omaa ajattelua 4. fyysisee ulottuvuutee jossa tällä hetkellä kaikki ovat oli heränny tai ei.

    • :)

      HUVITTAVINTA KOKO HOMMASSA O että maailmakaikkeus tukee ihmismieltä 100% nii hyvässä kui pahassa jollo jos joku tahtoo kuolla nii kukaa ei estä kuolemasta vaa tuu kertoo kannattiko kuolla ku oo kuollu jos oma tahtosi vaa kuolla. video alla o HYVÄ ESIMERKKI.

      Amazing Secret (Never Get Sick Again!) Health Ritual Revealed....
      http://www.youtube.com/watch?v=khYEMtmjPgI

      MIKÄ TÄRKEINTÄ TUO EI OO USKOA VAA TEKO. AINOASTAA TEOLLA O MERKITYSTÄ AJATUSTE OLLESSA VÄLINE.

      • dfbbbeb

        Tuolla videon kaverilla on kuitenkin lopulta sama kohtalo kuin muilla, eeli vanheneminen ja sairastuminen, siinä ei auta mikään.
        Faktallisesti hänellä on hyvin itsekeskeinen ja materialistinen näkemys, sillä kehon rakastaminen merkitsee sitä, että taustalla on halu kehollisuudesta ja sen ehdoile kaiken alistamisesta.

        Mutta jos ajatellaankin asiaa niin päin, että kehollisuus ei merkitse paljoakaan kokonaisuudessa, vaan tärkeintä ja oleellisin se juuri se "force"(henkemme) josta jumalaisena puhuu.
        SE on se johon ihmis-mieli olisi hyvä kohdistaa, siis ei niin päin, että keholliset teot ovat kaiken merkitys, vaan niin että ajattelusta lähtee kaikki, sillä ajattelulla on katalyyttinen voima, teot ovat vain seurausta ajattelusta.

        Ensin on ajatus, sitten ajatuksen luoma sana, ja siitä sanan luomat teot.
        Tietysti kun ajatuksilla ja teoilla on selvä syy- yhteys, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta jos teoista lähdetään ilman korkeampaa ja kokonaisempaa ajatusta ja ideaa toimimaan(eli vaikka raknetamaan kehollista täydellisyyttä), niin siinä mennään perse eellä puuhun.


    • :)

      "Tuolla videon kaverilla on kuitenkin lopulta sama kohtalo kuin muilla, eeli vanheneminen ja sairastuminen, siinä ei auta mikään."

      et oo ymmärtäny että "monissa aikakirjoissa" ihmiste ikä oli pidempi kute jopa satoja vuosii. et oo myöskää ymmärtäny että jo nykyine korkeampi taajuus sallisi pidemmä eli aja. et oo myöskää ymmärtäny että sielusi ulottuvuus o fyysine ulottuvuus jollo mikäli ympäristö tukee pidempää eli aikaa nii pidempi eli aika o mahdolline.

      moni kokee käänteistä helpotusta ku o eka pelänny kuolemaa ja toka todennu ettei mitää oo tehtävissä jollo o luovuttanu ja o helpottunu jo muilla keinoilla vaa unohtaa että jotku henkilöt o 40 vuotiaita olle edellee 17 vuotiaa näkösii tai 80 vuotiaita olle edellee 40 vuotiaa näkösii tai yli 100 vuotiaita kävelle edellee omi jaloi jonka sanotaa johtuva geeneistä tai olle perimässä tai luonno oikkuna vaa todellisuudessa henkilö tuo omassa rauhassa oma sielu valo joka o oma sielu fyysine ulottuvuus ku henkilö ei rakennu rakenteellisesti fyysisestä ulös päi vaa hengestä alas päi jota prosessi joko helpottuu tai hankaloituu omie elämätapoje avulla.

      http://2012earthownphysicalshift2014.blogspot.com/2012/03/universum-maailmakaikkeus.html

      lisää kohdassa "kuinka sielu peilaa omaa kuvaa fyysisesti?"

    • :)

      SINÄ ET OO KIPEE VAA EHDOTTELU SULLE OLI KIPEETÄ TAI SAIRASTA TAI OHJELMOITU TARPEETTOMUUS. JÄTÄ TUO KOKO PASKA VÄHITELLE TAI LÄHDE PASKASTA VÄHI ÄÄNI TAI TEE PAREE.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10676013

    • hah ja hah

      Eipä oo täälläkään jengillä kaikki inkkarit kanootissa. Missä mikämikä-maassa te oikein elätte?

    • Miksi sinä olet...

      " ollut muutenkin "pahisten" puolella."
      jos kerta olet saanut itsekin kärsiä muiden kiusaamisesta?
      Mitä järkeä tuossa on?

    • Anonyymi

      Huhhuh😂😂 luoppa noita negatiivisii fiiliksii ja tota pimeyttä viel nii sairastut pahasti tai kuolet nuorena..miten jengi on noin vähä-älysii

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe