Mulla on oikeastaan koko elämän ajan (20 vuotta) ollut tunne että olen erilainen kuin muut. Lapsenakaan ei kiinnostanut leikkiä samoin kuin muut.
En ole ikinä harrastanut samoja asioita kuin muut oman ikäluokan pojat, en ikinä ole tykännyt pelata jalkapalloa, lätkää tai muuta. Oon enemmänkin tykänny lukea kirjoja ja kuunnella sekä soittaa musiikkia. Musiikkimakukin on tosi erilainen kuin useimmilla muilla oman ikäisillä.
Minne tahansa menenkin, tuntuu että aina jään jotenkin yksin. Tuntuu että mun ja muiden ihmisten välillä on jokin näkymätön seinä. Joskus harvoin oon tavannut sellaisia ihmisiä, joiden kanssa niin ei ole ollut. Yritän joskus sopeutua joukkoon, mutta se ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisin nauraa samoille vitseille kuin muut ja puhua samoista jutuista. Eikä mulla ole mitään perustavanlaatuista ongelmaa sosiaalisissa taidoissa,
Joskus tuntuu siltä että oon syntynyt väärille vanhemmille, väärään aikaan ja väärään maahan. Että mun paikka on jossain kaukana täältä Suomesta.
Mutta haluaisin niin paljon vain saada jotain ystäviä ja alkaa seurustella jonkun tytön kanssa. Mutta joskus tuntuu että se on mahdotonta ja mut tuomittu yksinäisyyteen loppuelämäksi.
En ole ikinä harrastanut samoja asioita kuin muut oman ikäluokan pojat, en ikinä ole tykännyt pelata jalkapalloa, lätkää tai muuta. Oon enemmänkin tykänny lukea kirjoja ja kuunnella sekä soittaa musiikkia. Musiikkimakukin on tosi erilainen kuin useimmilla muilla oman ikäisillä.
Minne tahansa menenkin, tuntuu että aina jään jotenkin yksin. Tuntuu että mun ja muiden ihmisten välillä on jokin näkymätön seinä. Joskus harvoin oon tavannut sellaisia ihmisiä, joiden kanssa niin ei ole ollut. Yritän joskus sopeutua joukkoon, mutta se ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisin nauraa samoille vitseille kuin muut ja puhua samoista jutuista. Eikä mulla ole mitään perustavanlaatuista ongelmaa sosiaalisissa taidoissa,
Joskus tuntuu siltä että oon syntynyt väärille vanhemmille, väärään aikaan ja väärään maahan. Että mun paikka on jossain kaukana täältä Suomesta.
Mutta haluaisin niin paljon vain saada jotain ystäviä ja alkaa seurustella jonkun tytön kanssa. Mutta joskus tuntuu että se on mahdotonta ja mut tuomittu yksinäisyyteen loppuelämäksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinun tulisi viettää enemmän aikaa kirjastossa tai jossakin musiikinsoittopaikassa.
Älä mene jalkapallokentälle, vaan yritä löytää ne ihmiset jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä itse olet. Siellä kentällä on turha puhua Grishamin uudesta kirjasta kun puheenaiheena on banaanipotkut ja hattutemput...
Jos ajattelet vaikka eduskuntavaaleja niin huomaat että mikään puolue ei saanut yli 30 % kannatusta, eli kaikki ihmiset eivät ajattele samoin. Päinvastoin, ääripäitä löytyy monesta suunnasta.
Samat on kiinnostukset ja inhotukset minullakin.
Liikkumista ja fyysistä työtä pitää myös etsiä.
Hakukoneissa erilaisuus on neitokaisille myös houkuttelevaa,
silloin löytää yhteisen vaihtoehtomaailman.
Olen yllättäen kotoisin kaukaa, kuten toisessa keskustelussa kirjoitin:
"Lapseni kun tulee Suomeen, hän kauhistuu: Kuka on kuollut?
Niin paljon kansamme poikkeaa.
Olemme täysin "suomalaisia" ainakin 4 sukupolvea taaksepäin.
Sitä ennen Baltiasta ja Saksasta ovat esi-isämme ja -äitimme.
Näytämme suomalaisilta. Geeniperimämme on suurinpirtein oikea.
Mutta isälinjani, Y-DNA, selittää sen miksi olemme puusta pudonneita.
Sukulaismieheni ovat myös todenneet, että eivät voi olla normisuomalaisia.
Olemme kylläkin suomalais-ugrilaisia, mutta emme lähimailtakaan.
Kameli ja arabimiehen tyyli kävisi meille, vaikka näytämme suomalaisilta.
Olemme hävenneet tiedon puutteessa.
Nyt osaamme hyväksyä itsemme, erisosiaaliset."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10656091
Itse tunsin aika lailla samoin, koulussa harvoin oli ketään tuttavia kummempia, nyt kuitenkin töissä vanhempana löysin ihmisiä jotka tajuaa mua, pitää monista samoista asioista, ja jotka ei ärsytä mua. En tiedä missä ne on sitten aina olleet, vai enkö vaan nähnyt niitä.
Uskoisin että sullakin on paljon sukulaissieluja, et vaan ehkä kuulu siihen äänekkääseen valtavirtaan joten sun pitää löytää ne jostain muualta.
Kannattaa etsiä samoista harrastuksista kiinnostunutta henkilöä. Siitä ei tule mitään jos on liian erilaisia. Moni kakkukin on päältä kaunis, mutta oikeastaan jokainen on jollain tapaa onneton sielu. Nuoriso on vielä pinnallista ja elämänkokematonta. Vanhemmalla iällä helpottaa ja ihmisistä löytyy enemmän syvyyttä ja sympatiaa. Kaikilta kuolee omaisia ja kaikki sairastuvat johonkin.........
Itselläni on vähän samantapaisia tuntemuksia kuin aloittajalla. En vain kuulu joukkoon. Enkä yritä tätä toteamalla olla mitenkään muita parempi, vaan melkeinpä päinvastoin.