EUTANASIA aloitetaan aina lama-aikana.

EI EUTANSIALLE!

Näin tämä on ollut historiansivun...

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/50621-eutanasia-puolesta-ja-vastaan

Lääkäri, kun eutanasialain puitteissa antaa ihmiselle myrkkyannoksen, jotta potilas kuolee, niin tällöin hän syyllistyy murhaan. Tästä ei pääse mihinkään. Harkittu tappo.


Laki tehdään aina sen mukaan - myös rikoslaki - miten nyt kulloinkin halutaan tuomita. Sama on eutanasia.

Raamattu, ja elämänlaki kieltää toisen surmaamisen.

Tänä päivänä lääkkeet ovat erittäin hyviä niin, että ihminen voi elää sairaanakin, kunnes luonnollisesti kuolee.

Eutanasia aiheuttaa useimmissa sairaissa ihmisissä pelkoja, varsinkin vanhuksissa, "tapetaanko minut pois vanhuuden takia?" Tätä on saanut kuulla pitkin Suomen niemeä jo koko 2000-luvun ajan.

> Eutanasia antaa luvan tehdä laittomia eutanasioita.


> Elämä, ei ole tarkoitettu helpoksi, kivuttomaksi, ja koko ajan vain onnelliseksi.

Todelliseen elämään kuuluu kohdata kärsimystä, kipua, tuskaa, pelkoa ... Tämä on elämää.

Elämä ei toki ole tarkoitettu vain helpoksi.

Luuserit ajattelevat, että ihmisen elämän on aina oltava helppoa, onnellista, kivaa, ja jos näin ei ole, niin pitäisi saada heti kuolla pois. Eli ei haluta kohdata sitä mitä elämään voi kuulua - myös hankalat ihmiset.

Eutanasian kohteeksi voi joutua juuri ne, jotka haluavat elää sairaana loppuun asti, kunnes luonnollinen kuolema koittaa.

On ihmisiä, jotka uskaltavat ja haluavat kohdata syövänkin ja sen aiheuttamat tuskat niin, että eivät suostu ottamaan edes lääkkeitä, vaan antavat tuskan olla ja odottavat vain, että kuolema tulee. Haluavat aistia aivan kaiken tässä elämässä loppuun asti.


EUTANASIALAKIA IHMISKUNTA EI TARVITSET!

On hämmästyttävää, miten jotkut terveet ihmiset alkavat ajamaan eutanasialakia!

5

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Janina D

      Eikö ITSEMÄÄRÄMIS oikeus koske juuri tätä eutanasia kysymystä?

      Kaikki eivät USKO mihinkään kirkkaaseen kruunuun kärsimyksien jälkeen. Itsemäärääminen OMASTA elämästään on TODELLISTA ja tämän vuosituhannen, jo sivistyneemmän ihmisen tarve saada päättää, millä ehdoilla haluaa elää.

      Ihmiset, jotka kokevat suunnatonta tuskaa elämän loppuvaiheessa ja haluavat päättää kärsimyksen, niin itsensä, kuin läheistensäkin vuoksi.
      Ei ole helppoa myöskään olla läheinen ja katsoa toisen kärsimystä, pystymättä auttamaan häntä!
      Edellämainitut olivat niitä emotionaalisia syitä ja nyt jos katsomme niitä käytännön syitä, niin kuinka paljon rahaa maksaa ihmisen hengissä pitäminen, kun se on lääketieteellisesti todistettu loppuvan kuitenkin. Se on verrattavissa eläinrääkkäykseen, johon suurin osa itsekkäistä ihmisistä syyllistyy. Ei "päästetä irti", ei haluta luopua esim. lemmikistä ja päästää sitä tuskista ja vaivoista, kun se on jo menettänyt elinehdolle tärkeät toiminnot, näön-kuulon-hajuaistin, pidätyskyvyn ym. Näitä me itsekkäät ihmiset yritämme korvata ihmisten lääkityksellä ja kaikella, ettei vaan ITSE menetetä.

      Eläimet eivät voi sanoa tahtoaan, muta me ihmiset voimme ja tätä nykyä meillä pitäisi olla itsemäärämisoikeus edes siinä asiassa.
      Meiltä on jo lakipykälin viety LASTENKASVATUS oikeudet ja näemme, tänään yhteiskunnassa tapahtuu, kun ihmiset eivät osaa käyttäytyä, ei kouluissa, ei kotona, ei kaduilla ym.

      Täytyykö kaikki tukea lakipykälin? Pykäliä lisää, niin kenenkään eduskunnasta ei tarvitse ottaa vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään, ekä näin ollen kansankaan.

      • ITSEMÄÄRÄMISOIKEUS

        "Eikö ITSEMÄÄRÄMIS oikeus koske juuri tätä eutanasia kysymystä?"

        Olet oikeassa, mutta minun mielestäni itsemääräämisoikeus ei edusta eutanasiaa, vaan pakoilua omasta vastuusta oman kuoleman suhteen.

        "Kaikki eivät USKO mihinkään kirkkaaseen kruunuun kärsimyksien jälkeen."

        Olet varmasti oikeassa, että kärsimyksestä ei saa kruunua, mutta vastuu pitää ottaa itse aina ja kaikesta.

        "Itsemäärääminen OMASTA elämästään on TODELLISTA ja tämän vuosituhannen, jo sivistyneemmän ihmisen tarve saada päättää, millä ehdoilla haluaa elää."

        Olet täysin oikeassa. Mutta ehkäpä ajatuksesi ei toimi aivan noin suurpiirteisesti, että itse kukin saa elää tätä elämää, millä ehdoilla haluaa, kun meidän ihmiskunnassamme on lait, miten kuuluu elää. Et voi esimerkiksi ampua toista ihmistä kuoliaaksi, koska siitä tulee linnatuomio. Itsesi taas voit toki ampua, jos siltä tuntuu. Eli elämässä täytyy hiukan harkita, mikä on oikein ja mikä väärin.

        "Ihmiset, jotka kokevat suunnatonta tuskaa elämän loppuvaiheessa ja haluavat päättää kärsimyksen, niin itsensä, kuin läheistensäkin vuoksi..."

        No nyt pääsemme siihen itsemääräämisoikeuteen, ja siihen millä ehdoilla haluaa elää, eli voi itse päättää päivänsä, jos siltä tuntuu.

        Tämä käy helposti.

        Asettuu vain tuoliin istumaan ja tuijottaa taivaanrantaa eikä >syö eikä juo mitään. Nyt päästään pikku hiljaa huumaavaan tilaan. Voimat hiipuvat kumman mukavasti ja lempeästi, kun ottaa oikean asenteen. Elämä kun on asenne kysymys.

        Tämä suunnitelma pitää suunnitella etukäteen harkiten, jotta osaa oikeaan aikaan siirtyä mukavasta soffatuolista vuoteeseen, sillä heikotus voi viedä voimat niin, että ei pääse tuolista mihikään, eli oikea ajoitus, jotta pääsee vuoteeseen. Tuota ennen voi laittaa itsensä kauniiseen asuun, laittaa hiukset kauniiksi ja kasvot. Vuoteessa on tietysti satiinilakanat niin, että ne sointuvat omiin väreihin. Näin tulee silmää hivelevän kaunis loppu. Laitetaan vielä hiukan ihanan tuoksuista parfyymia korvan taakse. Ja näin voidaan mukavasti odottaa loppua, joka ei ole kivulias, koska ihmisen voimien menetys alkaa viemään sumuisen verhon taakse. Taju hiipuu onnelliseen olotilaan ja kuolema ottaa otteeseensa. Elämä on nyt päättynyt.

        Täytyy siis ottaa asenne, "kuolen onnellisena". Kaunistaminen sen vuoksi, että läheiset näkevät tai löytävät kauniin lopun täällä maan päällä ihanine tuoksuineen.

        Huomaatko, miten kuoleman voi tehdä itse kauniisti ?

        Tällä itsevastuulla ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDELLA ottaa kuolema omiin käsiin >ei tarvitse kuolemasta maksaa itse mitään, tai laittaa meitä muita maksamaan, eli >yhteiskuntaa maksamaan.


        "Eläimet eivät voi sanoa tahtoaan, muta me ihmiset voimme ja tätä nykyä meillä pitäisi olla itsemäärämisoikeus edes siinä asiassa."

        Eläimetkin osaavat ajatella (tosin puhuakin omaa eläinten kieltä) ja voivat ja ehkä tekevätkin loppunsa edellä kerrotulla tavalla, ja ihmisenkään ei pitäisi vaivata läheisiään puhumalla haluan kuolla, ja ehkä seuraavana päivänä, kun sairaus tuntuu taas helpottaneen ja alakulo sitä myöden poistuneen ja elämän halu on jälleen suuri haluaakin jälleen elää, ja sitten taas seuraava päivä on tuskaa täynnä ja nyt taas halutaan kuolla, kun on niin kituliasta tämä elämä jne. Näinpä olisi hyvä, kun ihminen olisi itsenäinen tässäkin asiassa = itsemäärämisoikeus ei vaadi muiden vaivaamista, lisähuolta ja työtä läheisiltä ja yhteiskunnalta. Ei ehkä pidä tehdä niin itsekkään suurta numeroa omasta kuolemastaan, eli voi toimia tyylikkäästi omien mieltymyksien mukaan >hiljaisuudessa. Kuolemahan tuppaa tulemaan ihiselleaina yllättäen.

        Näinpä tämän ko. asiankin voi hoitaa itse tykönään.

        Mielestäni omasta kuolemasta ei pidä tehdä suurta numeroa muille.

        Vai onko tämä nykymaailma niin narsistinen, että omasta kuolemastakin pitää tehdä suuri show.

        "Meiltä on jo lakipykälin viety LASTENKASVATUS oikeudet ja näemme, tänään yhteiskunnassa tapahtuu, kun ihmiset eivät osaa käyttäytyä, ei kouluissa, ei kotona, ei kaduilla ym."

        Olet oikeassa lasta ei saa enää tukistaa siitä tulee sakot, mutta lasta voi ja pitää VANHEMPIEN kasvattaa. OTTAA SE VASTUU omista pienokaisistaan. Lastenkasvatus ei siis kuulu yhteiskunnalle, vaan peruskasvatus ja hyvät käytöstavat luodaan kotona. Samoin terve itsetunto. Lapsia kuuluu opettaa käyttäytymään siinä kuin sitä omaa koiraakin opetetaan heti käyttäymään miten hänen kuuluu olla.

        "Täytyykö kaikki tukea lakipykälin?" Ei todellakaan. Siitä vain itse itsemääräämisoikeudella hiljaisuudessa tehdään loppu omasta elämästä silloin, kun siltä tuntuu. Näin on aina tehty ja näin sitä vastuuntuntoiset ihmiset tulevat tulevaisuudessakin tekemään.

        Ei siinä eutanasilakia tarvita.

        Eutanasia tarkoittaa sitä, että siirretään tämäkin vastuu mukavasti toiselle ihmiselle, jossa toinen eittämättä syyllistyy toisen ihmisen elämän lopettamiseen. Ja tätä sanotaan murhaksi. Onko kaunista olla ottamatta jälleen ihan itse vastuu tässäkin asiassa? Minusta ei!


      • JÄRKI KÄTEEN.

        Kettutytöt haluavat että turkisbisnes on lopetettava ja HETI.
        Entä mitenkä kettutytöt eivät kilju perään LIHAN SYÖNTI ON LOPETETTAVA JA HETI. Nyt minä kirjoittajan ymmärtäisin asian, eli siinä on logiikkaa.

        EUTANASIA, tämä on kuin kettutyttöjen puuhastelu, vain päinvastoin, sillä kuka voi valvoa, että eutanasia ei iske siihen ken haluaakin ELÄÄ.

        Mitä muuta eutanasia tekee?

        EUTANASIA ASTUU LÄÄKETEOLLISUUDEN VARPAILLE, koska nyt kun hiukan tuntuu siltä, että enpä viitsi sairaana, vammaisena elää, niin lääketeollisuus ei kehittää uusia lääkkeitä, sillä vain sairauksien kautta mm. syövän hoitoon pyritään kehittämään ja löytämään >parantavia lääkkeitä. Näitä ei voida kehittää elli ole erittäin vakavia sairauksia. Tämä on hyvä ottaa huomioon, varsin tällaiseen aikaan, kun nuoret eivät enää keksi uusi töitä.

        EUTANASIA ASTUU LÄÄKETIETEEN VARPAILLE myös.

        Kannattaa ottaa kaikki asiat huomioon kun päätetään näin suuresta asiasta.

        Haluatteko te ihmiskunnan kehityksen em. asioissa tyssähtävän paikoilleen, ja näin suuri osaa nuorista poistaa oman tulevaisuuden työpaikan.


      • VNK:nEx-virkailija.
        JÄRKI KÄTEEN. kirjoitti:

        Kettutytöt haluavat että turkisbisnes on lopetettava ja HETI.
        Entä mitenkä kettutytöt eivät kilju perään LIHAN SYÖNTI ON LOPETETTAVA JA HETI. Nyt minä kirjoittajan ymmärtäisin asian, eli siinä on logiikkaa.

        EUTANASIA, tämä on kuin kettutyttöjen puuhastelu, vain päinvastoin, sillä kuka voi valvoa, että eutanasia ei iske siihen ken haluaakin ELÄÄ.

        Mitä muuta eutanasia tekee?

        EUTANASIA ASTUU LÄÄKETEOLLISUUDEN VARPAILLE, koska nyt kun hiukan tuntuu siltä, että enpä viitsi sairaana, vammaisena elää, niin lääketeollisuus ei kehittää uusia lääkkeitä, sillä vain sairauksien kautta mm. syövän hoitoon pyritään kehittämään ja löytämään >parantavia lääkkeitä. Näitä ei voida kehittää elli ole erittäin vakavia sairauksia. Tämä on hyvä ottaa huomioon, varsin tällaiseen aikaan, kun nuoret eivät enää keksi uusi töitä.

        EUTANASIA ASTUU LÄÄKETIETEEN VARPAILLE myös.

        Kannattaa ottaa kaikki asiat huomioon kun päätetään näin suuresta asiasta.

        Haluatteko te ihmiskunnan kehityksen em. asioissa tyssähtävän paikoilleen, ja näin suuri osaa nuorista poistaa oman tulevaisuuden työpaikan.

        EUTANASIA

        Ymmärretään jos eutanasia tulee Suomessakin kovan lain alaisena tapahtuvaksi vain, siihen tarkoituksen perustetulla YKSITYISELLÄ KLINIKALLA niin kuin Sveitsissä. Kukaan muu sitä ei saa tehdä.

        Eli RIKKAAT voivat toteuttaa tätä unelmaansa.

        Näin tämän ymmärtää, että vaihtoehto on Suomessa olemassa.

        - Jos sitä vastoin tulee eutanasialaki, että sitä voi tehdä lääkäri kuin lääkäri ja terveyskeskus kuin terveyskeskus, sairaala kuin sairaala, niin tämä paljastaa jo kaiken. Tämän jokainen kai ymmärtää, kun tällaiseen maailman taloustilanteeseen nostetaan esiin sana eutanasia.

        Eli suotakoon rikkaille ne mitä he haluavat.


    • Mora työvälineenä

      Tällä lailla suomen lääkärit myös periaatteessa , laistaa vastuunsa kovista kivuista kärsiville ihmisille..! On se kummaa kun terveet ihmiset mieluummin tappaa toisen, kun antaisivat sellaista lääketttä ettei koviakipuja tunnu. Näitä lääkäreitä on Suomi täynnä.! Saattohoidosta puhutaan sekin on pelkkä vitsi, varttia vaille ennen lähtöä annetaan jotain, sitten tekopyhästi unohdetaan koko juttu. Kaikki on mennyt tekopyhienlääkäreiden etiikan mukaan.. Mieluummin kärsi kuin annettaisiin rauhallinen loppuaika..! Ihmisarvolla ei ole mitään tekemistä , näitten kummankaan asian kanssa. Siihen vielä lisäisin elinkaupan , joka varmastin enenaikaistaan jodenkin varsinkin nuorten lähtöä..! Kaikki on bisinestä , kipulääkkeet on kalliita, elimet ovat kalliita, niitä saaville, kuolema on kallista omaisille. Sum Surrarum Oma arvosi on terveys, muille olet vain lihapala , elimineen joita voi hyötykäyttäää. Ehkäpä juuri siksi sairaita ei arvosteta,eikä kohdella arvostetusti. Niistä on vain kuluja ei tuloja..ps.Mikä sielu on, sekö ei kärsi kivuista..?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe