kaivetaan lisää

"Espanjan pankkien taseissa piilee todellinen pommi: pankkien tappiot voivat uuden arvion mukaan nousta 260 miljardiin euroon. Pankit voivat tarvita ulkopuolista apua - ilmeisesti muulta Euroopalta - 60 miljardia euroa.

Arvion takana on arvovaltainen taho, kansainvälinen pankkijärjestä International Institute of Finance.

IIF:n arvio perustuu siihen, kuinka suuria ongelmia Irlannin pankit kokivat finanssikriisissä. Espanjan pankkien tappiot voivat sijoittua 216-260 miljardin välille, todennäköisesti haarukan yläpäähän, IIF uskoo. Tilannetta voi pahentaa Espanjan heikkenevä talouskehitys.


Aiheesta lisää

Espanjan budjettiluvut heittivät taas häränpyllyä - EU:n tutkijat lähtevät ihmettelemään tilannetta 08:29


Suuri osa tappioista tulee Espanjan kiinteistölainoista, joita ovat myöntäneet maan cajas-säästöpankit. Moni niistä tulee tarvitsemaan valtion apua, IIF uskoo.

Jos Espanja todella tarvitsee ulkopuolista apua 60 miljardin verran, pelastuspaketti vetää kooltaan vertoja Kreikan, Portugalin ja Irlannin tarvitsemille lainapaketeille.
"
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Me uskomme mitä meille satuilaan!

Tämä alkaa olla tuttu kuvio ongelmissa olevassa euromaassa: tarkistuslaskennassa maan velkalukemat tuppaavat muuttumaan aiempia arvioita kehnommaksi, kun uusia aiemmin piilossa olleita velkoja tulee julki.

Espanja kertoi äskettäin, että sen budjettivaje viime vuonna olikin 8,9 prosenttia kansantuotteesta aiemmin arvioidun 8,5 prosentin sijasta. Selitys on, että Espanjan itsenäisistä maakunnista on löytynyt uusia menoeriä. Espanja on jo kahdesti aiemmin korjannut budjettivajettaan ylöspäin puolen vuoden aikana.

Euroopan tilastoviranomainen Eurostat lähettää tällä viikolla joukon asiantuntijoitaan Espanjaan tarkistamaan, miksi maan luvut heittävät niin pahasti, kertoo EUObserver
"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuvetta? kirjoitti:

"Espanjan pankkien taseissa piilee todellinen pommi: pankkien tappiot voivat uuden arvion mukaan nousta 260 miljardiin euroon. Pankit voivat tarvita ulkopuolista apua - ilmeisesti muulta Euroopalta - 60 miljardia euroa.

Arvion takana on arvovaltainen taho, kansainvälinen pankkijärjestä International Institute of Finance.

IIF:n arvio perustuu siihen, kuinka suuria ongelmia Irlannin pankit kokivat finanssikriisissä. Espanjan pankkien tappiot voivat sijoittua 216-260 miljardin välille, todennäköisesti haarukan yläpäähän, IIF uskoo. Tilannetta voi pahentaa Espanjan heikkenevä talouskehitys.


Aiheesta lisää

Espanjan budjettiluvut heittivät taas häränpyllyä - EU:n tutkijat lähtevät ihmettelemään tilannetta 08:29


Suuri osa tappioista tulee Espanjan kiinteistölainoista, joita ovat myöntäneet maan cajas-säästöpankit. Moni niistä tulee tarvitsemaan valtion apua, IIF uskoo.

Jos Espanja todella tarvitsee ulkopuolista apua 60 miljardin verran, pelastuspaketti vetää kooltaan vertoja Kreikan, Portugalin ja Irlannin tarvitsemille lainapaketeille.
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu