Työttömyyseläke

Onko vielä olemassa työttömyyseläkettä? Joku uusi termi on varhennettu vanhuuseläke. Olen nyt 58v ja jään todennäköisesti työttömäksi vuoden loppuun mennessä. Sitten seuraa 500 päivää ansiosidonnaista. Sitten olen juuri täyttänyt 61.
Töihin ei enää huolita. Voinko päästä varhennetulle eläkkeelle vai kuinka selviän eläkeikään?
1383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Työttömyyseläke on poistuva eläke-etuus. Jos henkilö on syntynyt ennen vuotta 1950 ja täyttänyt 62 vuotta siinä vaiheessa, kun täyttää kaikki työttömyyseläkkeen saamisen edellytykset, hänelle myönnetään työttömyyseläkkeen sijaan varhentamaton vanhuuseläke.

Ohessa tietoa työttömyysturvasta työttömyyseläkkeen sijaan vuonna 1950 ja myöhemmin syntyneille.

Vuonna 1950 ja myöhemmin syntyneen henkilön työttömyysturva

Työttömäksi jääneelle työntekijälle maksetaan työttömyyspäivärahaa enintään 500 päivältä. Jos työntekijä täyttää 59 vuotta ennen kuin hän on saanut päivärahaa 500 päivän enimmäismäärän, hänelle maksetaan työttömyyspäivärahaa ns. lisäpäiviltä sen kuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 65 vuotta. Tämä edellyttää, että hän on ollut ennen lisäpäivien alkua eläkkeeseen oikeuttavassa työssä vähintään viisi vuotta viimeisten 20 vuoden aikana.

Työttömyyskassaan kuuluville viiden vuoden työssäoloedellytyksen selvittää oma työttömyyskassa ja peruspäivärahan saajille Kansaneläkelaitos.

Lisäpäivillä ollessaan työntekijä voi halutessaan hakea vanhuuseläkkeen maksuun jo 62-vuotiaana, eikä karttuneeseen eläkkeeseen tehdä varhennusvähennystä.

1.1.2011 lukien lisäpäiviin oikeuttava alaikäraja nousee 60 vuoteen. Uusi ikäraja koskee vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneitä työntekijöitä.

Yrittäjällä ei ole oikeutta lisäpäiviin.

Nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaan (jos yllä olevat edellytykset täyttyvät) on pitkäaikaistyöttömän mahdollisuus hakea vanhuuseläkettä ilman varhennusvähennystä aikaisintaan 62-vuotiaana. Vanhuuseläkelomakkeessa on siihen oma kohtansa: "Vanhuuseläke 62 vuotta täyttäneelle työttömyyspäivärahan lisäpäivän saaneelle".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hu0lestuttaa kirjoitti:

Onko vielä olemassa työttömyyseläkettä? Joku uusi termi on varhennettu vanhuuseläke. Olen nyt 58v ja jään todennäköisesti työttömäksi vuoden loppuun mennessä. Sitten seuraa 500 päivää ansiosidonnaista. Sitten olen juuri täyttänyt 61.
Töihin ei enää huolita. Voinko päästä varhennetulle eläkkeelle vai kuinka selviän eläkeikään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu