Lääkärin valheellinen todistus, mihin kantelu?

Kuolinpesän kokouksessa todistajaksi pyydetty lääkäri ei puhunut totuutta "todistaessaan" vainajaa koskevia terveystietoja. Hän todisti mm itsensä kirjoittamia sairaskertomuksia vastaan. Todistaminen oli selvästi pyydettyä ja siitä kaikesta päätellen myös maksetun mukainen. Lääkäri todisti vainajan olleen keskivaikeasti dementoitunut jo yli 10 vuotta ennen kuolemaansa, vaikka edes kuolintodistuksessa vainajaa ei todettu dementoituneeksi. Missään sairaskertomuksen kohdassa hänen ei ole todettu sairastaneen dementiaa, alzheimerin tautia tai muuta vastaavaa muistisairautta. Myöskään mitään muut vainajaa koskevat asiat eivät puolla dementoitumista, esim. avoin osasto palvelutalossa, itsemääräämisoikeus asioistaan kuolemaansa saakka, kukaan ei katsonut tarvetta edunvalvojaan. Myöskään vainajan luona käyneet sukulaiset eivät häntä todenneet dementoituneeksi. Lääkäri oli tavannut vainajan viimeksi n. 10 vuotta aikaisemmin ennen todistelutilaisuutta, eli hän ei voinut muistaa potilastaan.

Valvira ei hoida, koska hoitovirheestä ei ole kyse. Mihin tehdään kantelu?

Mainittakoon, että pesänselvityskokouksessa sanottiin, siellä pitäisi puhua totta, mutta kaikesta päätellen se on vain suositus. Asian ratkaisu on tästä johtuen edelleen kesken. Tällä menettelyllä yritetään kumota vainajan viimeisin testamentti, eli tämä lääkärin todistus oli asian ratkaisussa viimeinen oljenkorsi.
14225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Mihin tehdä kantelu?"

Ei mihinkään.

Äänestä

"Kuolinpesän kokouksessa todistajaksi pyydetty lääkäri ei puhunut totuutta "todistaessaan" vainajaa koskevia terveystietoja."

Mitähän väliä tällä lääkärin mielipiteellä/todistuksella kuolinpesän kokouksessa on? Luulisin (en siis tiedä mutta vahvasti luulen) että testamentin toteaminen pätemättömäksi dementian takia on asia joka pitää päättää oikeudessa. Ei sitä missään kokouksessa päätetä. Joten so what?

Äänestä
  • Ei kait sinne oikeuteen silloin tarvitse mennä, jos testamentin saaja hyväksyy sen, ettei saakaan mitään.

    Äänestä

  • Näinhän sitä tavallinen pulliainen kuvittelee, että asiat ratkaistaan oikeudessa, eli sinne myös viedään riitautettavat asiat, mutta käytännössä näin ei tarvitse menetellä, näköjään.

    Oikeudessa on puhuttava totta, mutta kuolinpesän kokouksissa voit puhua, todistaa sitä, mistä sinulle on maksettu, vaikka sillä ei olisi totuuden kanssa mitään tekemistä. Tällainen on suomalainen oikeusvaltio. Muuten, kummalla on enemmän merkitystä, aikanaan kirjoitetulla kirjallisella aineistolla, vai vuosikymmenen kuluttua maksetulla todistamisella, jossa ei ole oikeaksi todistamisen velvollisuutta. Niin, maallikon ajatuksen mukaan sairaskertomusta ei pitäisi pystyä kirjoittamaan uusiksi rahan voimalla, mutta ehkä sekin on tässä "oikeusvaltiossa" mahdollista, eli muuttaa esim. musta valkoiseksi, kun siitä on riittävästi maksettu.

    Äänestä

  • Santra kirjoitti:

    Näinhän sitä tavallinen pulliainen kuvittelee, että asiat ratkaistaan oikeudessa, eli sinne myös viedään riitautettavat asiat, mutta käytännössä näin ei tarvitse menetellä, näköjään.

    Oikeudessa on puhuttava totta, mutta kuolinpesän kokouksissa voit puhua, todistaa sitä, mistä sinulle on maksettu, vaikka sillä ei olisi totuuden kanssa mitään tekemistä. Tällainen on suomalainen oikeusvaltio. Muuten, kummalla on enemmän merkitystä, aikanaan kirjoitetulla kirjallisella aineistolla, vai vuosikymmenen kuluttua maksetulla todistamisella, jossa ei ole oikeaksi todistamisen velvollisuutta. Niin, maallikon ajatuksen mukaan sairaskertomusta ei pitäisi pystyä kirjoittamaan uusiksi rahan voimalla, mutta ehkä sekin on tässä "oikeusvaltiossa" mahdollista, eli muuttaa esim. musta valkoiseksi, kun siitä on riittävästi maksettu.

    No mitä hemmettiä oikeusvaltio-käsitteellä on tekemistä jonkun yksityisen perikunnan asioiden kanssa?

    Äänestä

  • 10 kirjoitti:

    Ei kait sinne oikeuteen silloin tarvitse mennä, jos testamentin saaja hyväksyy sen, ettei saakaan mitään.

    Jos on niin helvetin tyhmä testamentin saaja niin se on voi voi. No, voihan sitä sitten ruikuttaa netissä tyhmyyttään.

    Äänestä

  • Tämähän asian käsittelyssä erikoista onkin. Testamenttia ei tarvitse riitauttaa käräjäoikeuteen, vaan kuolinpesää koskeva kaikki aineisto voidaan yrittää kiistää vääräksi kuolinpesän kokouksessa, myös testamentti. Näin on asiaa venytetty vuosia, ja mm sitä varten on mainittu lääkäri pyydetty todistamaan kuolinpesän kokoukseen, jotta vainaja olisi ollut dementoitunut testamentin tehdessään.

    Kuolinpesän kokouksessa ei vannota totuuden puhumista, todistamista, joten "todistaa" voi siten, mitä hänelle siitä maksavat haluavat "todistaa". Näin kierretään totuutta, oikeuskäsittelyä, ja aikaa.

    Pesänselvittäjä on saanut asian käsittelyn viivyttelystä yhden varoituksen, toinen kantelu on oikeuskanslerilla.

    Äänestä

  • Santra kirjoitti:

    Tämähän asian käsittelyssä erikoista onkin. Testamenttia ei tarvitse riitauttaa käräjäoikeuteen, vaan kuolinpesää koskeva kaikki aineisto voidaan yrittää kiistää vääräksi kuolinpesän kokouksessa, myös testamentti. Näin on asiaa venytetty vuosia, ja mm sitä varten on mainittu lääkäri pyydetty todistamaan kuolinpesän kokoukseen, jotta vainaja olisi ollut dementoitunut testamentin tehdessään.

    Kuolinpesän kokouksessa ei vannota totuuden puhumista, todistamista, joten "todistaa" voi siten, mitä hänelle siitä maksavat haluavat "todistaa". Näin kierretään totuutta, oikeuskäsittelyä, ja aikaa.

    Pesänselvittäjä on saanut asian käsittelyn viivyttelystä yhden varoituksen, toinen kantelu on oikeuskanslerilla.

    Miksei testamenttiiin/lääkäriin tyytymättömät vie sitä käräjäoikeuteen?

    Äänestä

No oli niin tai näin, jos lääkäri puhuu paskaa, siitä voi tehdä tutkintapyynnön poliisille. Poliisi toteaa, ettei lääkäri ole tehnyt mitään väärin ja heillä on sitten yhdessä taas mukava tava rotarien kerhoillassa. Tätä on Suomi.

Äänestä
  • Niin, ajatella miten mukavaa olisi olla poliisi. Ei opintovelkaa, valtio maksaa, täysi ylöspito ja opintojen aikana maksetaan vielä palkkaa. Kohtuullisen hyvä palkka töissä, alhainen eläkeikä, hyvä eläke, työt eivät rasita, mukavaa rotareissa ja ABC:llä istuskellessa, kaikkia rikoksiakin saa tehdä rangaistuksetta mielin määrin, eli yksi parhaimmista ammateista.

    Äänestä

  • 15+9 kirjoitti:

    Niin, ajatella miten mukavaa olisi olla poliisi. Ei opintovelkaa, valtio maksaa, täysi ylöspito ja opintojen aikana maksetaan vielä palkkaa. Kohtuullisen hyvä palkka töissä, alhainen eläkeikä, hyvä eläke, työt eivät rasita, mukavaa rotareissa ja ABC:llä istuskellessa, kaikkia rikoksiakin saa tehdä rangaistuksetta mielin määrin, eli yksi parhaimmista ammateista.

    Riiiiiiight. Tosi helppo duuni. Kuljetella yövuorossa umpikännisiä örveltäjiä putkan pahnoille. Sitten tulee joku latvaB2 ja ampuu sua. .

    Äänestä

Asia on nyt kuitenkin niin, että testamentin mukaan mennään. jos sitä ei ole tuomioistumessa todettu pätemättömäksi. Pesänsevityskokouksissa esittetyt - lääkärin tai muun henkilön - käsitykset testamentin tekijän oikeustoimikelposuudesta tai -kelvottomuudesta eivät ole ratkaisevia. Eikä niistä voi mihinkään valittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Santra kirjoitti:

Kuolinpesän kokouksessa todistajaksi pyydetty lääkäri ei puhunut totuutta "todistaessaan" vainajaa koskevia terveystietoja. Hän todisti mm itsensä kirjoittamia sairaskertomuksia vastaan. Todistaminen oli selvästi pyydettyä ja siitä kaikesta päätellen myös maksetun mukainen. Lääkäri todisti vainajan olleen keskivaikeasti dementoitunut jo yli 10 vuotta ennen kuolemaansa, vaikka edes kuolintodistuksessa vainajaa ei todettu dementoituneeksi. Missään sairaskertomuksen kohdassa hänen ei ole todettu sairastaneen dementiaa, alzheimerin tautia tai muuta vastaavaa muistisairautta. Myöskään mitään muut vainajaa koskevat asiat eivät puolla dementoitumista, esim. avoin osasto palvelutalossa, itsemääräämisoikeus asioistaan kuolemaansa saakka, kukaan ei katsonut tarvetta edunvalvojaan. Myöskään vainajan luona käyneet sukulaiset eivät häntä todenneet dementoituneeksi. Lääkäri oli tavannut vainajan viimeksi n. 10 vuotta aikaisemmin ennen todistelutilaisuutta, eli hän ei voinut muistaa potilastaan.

Valvira ei hoida, koska hoitovirheestä ei ole kyse. Mihin tehdään kantelu?

Mainittakoon, että pesänselvityskokouksessa sanottiin, siellä pitäisi puhua totta, mutta kaikesta päätellen se on vain suositus. Asian ratkaisu on tästä johtuen edelleen kesken. Tällä menettelyllä yritetään kumota vainajan viimeisin testamentti, eli tämä lääkärin todistus oli asian ratkaisussa viimeinen oljenkorsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu