Saan pian ensimmäisen lapseni ja nyt kun la alkaa olla käsillä, tajuan vasta tilanteen! Tähän mennessä olen ollut yllättävän tyyni ja vain odotellut ja nauttinut odotuksesta ja suunnitellut tulevaa.. ym. Kaikkea touhunnut tulokasta varten.
Nyt alko pelottaan.
Mulla on sisarusten kautta ja ystävien lasten kautta kyllä kokemusta pienistä ja isommistakin lapsista, joten oon ollu sitä mieltä että tiedän kyllä mitä tuleman..ja en oo stressaillu pahemmin.
No en enää.. tuntuu lähinnä tosi epätodelliselta. Kaikki. Ihan ku en tajuais että kohta mun koko maailma muuttuu ja minusta tulee äiti!! On vaan semmonen olo että "no oon vaan nyt raskaana ja kohta en vaan oo enää raskaana".
Onko kellään ollut vastaavanlaisias tuntemuksia ennen äitiyttä?
Miltä se on tuntunut kun on saanut nyytin syliinsä ensimmäisen kerran?
Onko synnytys ollut pahempi vai helpompi ku ootta kuvitellu?
Onko ollu jotain mitä ette oo ottanu huomioon ennen lapsen syntymää... jotain sellaista mitä olisi pitänyt ottaa huomioon??
Olen vastuuntuntoinen ja odotan kyllä kovasti tulevaa rakasta lastani... jotenkin vain tosi epätodellisella tavalla.
Nyt alko pelottaan.
Mulla on sisarusten kautta ja ystävien lasten kautta kyllä kokemusta pienistä ja isommistakin lapsista, joten oon ollu sitä mieltä että tiedän kyllä mitä tuleman..ja en oo stressaillu pahemmin.
No en enää.. tuntuu lähinnä tosi epätodelliselta. Kaikki. Ihan ku en tajuais että kohta mun koko maailma muuttuu ja minusta tulee äiti!! On vaan semmonen olo että "no oon vaan nyt raskaana ja kohta en vaan oo enää raskaana".
Onko kellään ollut vastaavanlaisias tuntemuksia ennen äitiyttä?
Miltä se on tuntunut kun on saanut nyytin syliinsä ensimmäisen kerran?
Onko synnytys ollut pahempi vai helpompi ku ootta kuvitellu?
Onko ollu jotain mitä ette oo ottanu huomioon ennen lapsen syntymää... jotain sellaista mitä olisi pitänyt ottaa huomioon??
Olen vastuuntuntoinen ja odotan kyllä kovasti tulevaa rakasta lastani... jotenkin vain tosi epätodellisella tavalla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Muistan, kun synnytys läheni, että olisin halunnut peruuttaa koko jutun. Alkoi pelottamaan se synnytys.
Synnytys ei ollut helpommasta päästä ja kaikki kivunlievitykset otin. Kun se nyytti on maailmassa, niin silloin unohtuu kaikki epävarmuus ja ei voi kuin rakastaa sitä pikkusta nappisilmää. Se menee luonnostaan sitten tuo vauvelin hoitaminen. :) Tsemppiä sulle. Kyllä kaikki hyvin menee.
Nii juu. Olin kuullut vain vaalenpunasia juttuja vauvan hoitamisesta. Oli pikkanen järkytys, kun muksu huusi ja valvotti. Väsyttihän sitä välillä ihan pirusti, mutta kyllä siitä selvittiin.
No huh!! Onpa sulla juttu! Millanen äiti olet, kun ajttelet että olisit halunnut peruttaa koko jutun?? Mulle ie tullut ikinä mieleenkään olin tosi onnelinen kun sain kaikki lapseni, yhtään raskauttani ei ole ikinä halunnut peruttaa, ei ole edes tullut mieenkään!!
Synnyttykset on ollut yhtä helvettiä joka kerta, mutta senhän kaikki tietää että se jos mikä sattuu, mutta yhtään lasta en ole ikinä halunnut peruuttaa.
Oisko kyse vaan kehumisesta, että kunmin nyt olen ollut raskaana, niin voi voi...
Voi hyvänen aika. Lapsi oli ensimmäinen ja tuo synnytyspelko teki sen, että hetkittäinen paniikki syntyi. En kai minä nyt herranen aika oikeasti sitä lasta halunnut pois !!
Sitäpaitsi, kun ensimmäinen lapsi oli tulossa ja se ei vielä edes ollut maailmassa, niin en ollut mielestäni vielä äiti vaan TULEVA äiti. Eri asia oli tietysti sitten, kun vauva oli syntynyt.
Omat lapseni ovat minulle rakkainta tässä maailmassa, ja olen valmis antamaan vaikka henkeni heidän puolestaan. Tuo viestisi oli loukkaava.
Elä pahota mieltäsi enempää, kyllä ensimmäisestä viestistäsi pitäis kyl ymmärtää mitä tarkoitat. Minä ainakin ymmärsin ja olen "iloinen" että näyttää että useampi käy läpi samat epätodellisuuden tuntemukset, auttaa minua paljon ja rohkaisee ottamaan rennommin loppu ajan.
Kiitos :)
heh, tuo "oon vaan nyt raskaana ja kohta en vaan oo enää raskaana" kuulostaa todella tutulta!! :) juuri samat fiilikset oli mulla, kun äitiyslomalla pesin vauvan vaatteet ja laitoin kaikki valmiiksi...ja kokoajan oli sellainen epätodellinen olo kun ajatteli tulevaa.
sitten vauva syntyi, ja synnytys meni hyvin. älä turhaan mieti ja stressaa synnytystä, se tulee ja menee juuri niinkuin on mennäkseen. kaikki me ollaan tänne synnytty ja monia lapsia syntyy tänne maailmaan joka päivä... sä olet etuoikeutettu ja saat saattaa lapsesi maailmaan suomessa loistavan terveydenhuollon avustaessa sua! mun oma synnytykseni oli helpompi kun olin kuvitellut. olin ajatellut että se kipu on ihan jotain megalomaanisen katastrofaalisen hirveää, ja ei se sitä ollut. kipu on täysin kestettävissä, varsinkin kun loistava kipulääkitys on saatavilla.
myös se hetki, kun sain lapsen syliin, oli epätodellinen. toki tuli fiilis että se on pieni ja suloinen ja mä pidän siitä aina huolen, mutta ei mitään suurensuuria fiiliksiä kuitenkaan. koko sairaalassaoloaika (2 päivää) meni samoissa epätodellisissa tunnelmissa. välillä katsoin vauvaa, että "toi on ihan oikeasti MUN vauva", "toi on se vauva joka tuli MUN masusta" jne. vasta kun oltiin oltu kotona joitakin päiviä, iski todelliset syvät ja kaikkinielevät rakkaudentunteet vauvaa kohtaan... tuli tunne, että tekisin mitä vaan ton pienen ihmisen vuoksi.
joten halusin siis sanoa sulle, että no worries!! mun ihana rakas pienokaiseni on nyt 4kk ikäinen, ja kyllä tää vauva-arki on ihan todellistunut tässä näiden kuukausien aikana :) vauva on ihana ja rakas ja tärkein maailmassa, mutta kyllä se aiheuttaa myös huolta ja stressiä ja päänvaivaa. mutta nyt vasta tunteet on ollu ns. normaalit ehkä vajaan kk:n, ja kaikki epätodellinen olotila on karissut pois. joten älä säkään odota, että supersuuret tunteet tulee heti kun vauvan syliisi saat ja epätodellinen olo katoaa... niin käy varmasti aikanaan, mutta malta odottaa ja tunnustella itseäsi se aika jonka se vaatii! :)
Huoh.. et tiedä kuin paljon samoja ajatuksia mulla on nyt jos myös tulevasta! Nimenomaan oon miettiny että mitä jos nää tunteet nyt on ja pysyy eikä katoakkaan kun saan pienokaisen syliini. On niin helpottava kuulla ettei näiden tunteiden välttämättä heti tarvikkaan kadota. Otan nyt jo rennommin ajatuksin, tulevaisuus sen näyttää sitten mitä tapahtuu, kuin nopeasti todellisuuden tunteet tulevat. Ylitsepursuavaa rakkautta odotellessa.
Kiitos paljon :)
Kyllä minullakin oli sellainen epätodellinen tunne ennen h-hetkeä. Jotenkin sitä ajatteli, että minä ja vauva olemme nyt yhtä, mutta entä sitten synnytyksen jälkeen... Jotain hassuja ajatuksia :)
Synnytystä (kivunlievitystä, jne.) en ajatellut hirveästi etukäteen. Hyvä niin, yks kaks yllättäin synnytys jouduttiin käynnistämään raskausmyrkytyksen takia (veren hyytymistekijäkin oli sairaalassa jo alle 50 ja verenpaine huiteli ties missä). Koska verenvuotoriski oli todella suuri niin epiduraalit, spinaalit, ym. kivunlievitykset oli pois laskusta.
No, kipu oli kovaa, mutta kestettävissä, vaikka synnytys ei ollut helppo. Vauva oli linkussa ja jouduttiin sitten imukupilla vetämään pois. Episiotomiasta huolimatta repesin ihan "kiitettävästi". Ei silti jäänyt kammoa, kokisin kaiken uudestaan.
Kyllä se siitä, ole huoleti :)
Kiitos kertomuksestasi, kyllähän se helpottaa kuulla että vaikka onkin ollut vaikeuksia ja kamalaa kipua.. niin kumminkin kaikki on siedettävissä ja ei jäänyt kammoja, se kertoo kaiken :) Näin sitä vaan saa kummasti vahvuutta omille tunteilleen kun vain lueskelee muiden tarinoita!
Kiitos :)
Minunkin vauavni oli todella odotettu ja kuitenkin koko raskauden ajan silloin tällöin mieleen hiipi "mitä hittoa olen mennyt tekemään?"-ajatuksia. Ihan normaalia! Ja synnytys on kuin laskuvarjohyppy joka on pakko tehdä eikä sitä voi "peruuttaa". Totta helvetissä se ahdistaa ja saakin!
...varsinkin nyt kun loppu häämöttää ja synnytykseen on oikeasti kohta "mentävä"/sitä ei vaan voi skipata. Kai siihen saa jotain ihmeellisiä voimavaroja ja onhan kaikki toki varmasti sen arvoista, en mä sillä, mutta kyllä se silti vähän pelottaa. Hyvä tuo vertaus laskovarjohyppyyn... olen sen tehny ja nauratti kun mietin miten hyvin se sopi :D
Itse myös odotin kuin kuuta nousevaa lastani. Mutta kun h-hetki alkoi lähestyä iski ajatus että mitä hittoa olen oikein tekemässä??? En uskalla synnyttää,en uskalla hoitaa lasta,en osaa mitään...apua,apua! Voiko tämän peruuttaa??
Mutta kaikki meni hyvin. Synnytys oli helppo koska sektioon meni. Tosin siitä parantuessa meni tovi. Mutta kun sen nyytin saa syliin,häviää kaikki epävarmuus ja pelko. Yhtäkkiä sitä osaakin hoitaa pientä vauvaa,eikä mikään pelota. On vaan niin onnellinen pienestä lapsesta.
Yritin kaikki asiat ottaa silloin huomioon. Tiesin että lapsi sitoo ja tuo vastuuta. Mutta kyllä se silti yllätti se lapsessa kiinni oleminen. Vaikka sen tasan tarkkaan tiesikin. Ja sitä kasvaa itsekin lapsen kanssa. Vaikka ohjeita paljon sain niin lapset ovat niin erilaisia että vain äiti tietää mikä on lapselleen parasta ja paras tapa toimia.
Tsemppiä tulevaan!
Et arvaa kuin paljon auttaa ihan vain lukea muiden pyöritellen samoja ajatuksia päässään, en siis ole kovinkaan outo :D
"Mutta kun sen nyytin saa syliin,häviää kaikki epävarmuus ja pelko. Yhtäkkiä sitä osaakin hoitaa pientä vauvaa,eikä mikään pelota. On vaan niin onnellinen pienestä lapsesta" TÄTÄ todellakin toivon omallekkin kohdalle =)
Kiitän :)
Voi, nuo tunteet kuuluvat ihan asiaan :D Kovin tuttuja ovat olleet kummankin lapsen odotusaikana. Esikoisella oli koliikki ja tätä toista odotellessa viime metreillä kävi hyvinkin usein mielessä, että ei hitto mää en kestäkään tätä toista kertaa :D Kakkoselle tuli sama vaiva ja huusi käytännössä katsoen 6kk. Mutta nyt kun se on ohi, miettii vain, että miten lyhyt aika se oli ihmisen elämässä. Olen saanut kaksi maailman upeinta tyttöä ja vaikka alku oli kummallakin itkuinen, on iloa ja rauhallisuutta piisannut sitten myöhemmin. Joten ei kannata murehtia asioita, joita ei osaa edes kuvitella, etukäteen.
Synnytykset on menneet kivasti, taas näin jälkikäteen ajateltuna. Kyllä minä kakkosta synnyttäessäni loppumetreillä sanoin kätilölle, että "ai nii, tätäkö se olikin, voi hel'''' voiko tämän perua!"
Ja älä murehdi sitä, miten osaat hoitaa vauvaa tmv. Vauva on hyvä opettaja ;)
Ja lohdutukseksi... Yhä vieläkin on päiviä, että katson noita kahta ihanaa prinsessaa ja mietin, että minulla todellakin on kaksi lasta... Olen kahden lapsen äiti... Ja yhäkin tuntuu, että miten se on mahdollista, ei se elämä niiiiin kamalasti ole muuttunut :D
Kiitos! Sain hymyn huullilleni kun luin tämän :) Tuntuu hyvältä tietää etten ole yksin ajatusteni kanssa! :)