Olin tuossa pariviikkoa sitten odottamassa kaveria linja-autoasemalla ja istahdin 10 minuutiksi sellaiselle kivipaalille. Kun kaverini saapui, lähdimme kävelemään keskustassa. Yhtäkkiä minulle tuli virtsarakon kohdalle eräänlaisia pistoja (jomotusta), jotka loppuivat heti. Muutama päivä myöhemmin minulla todettiinkiin vti, johon sain Nitrofurc-c kuurin. Viimeviikko oli erittäin ärsyttävä: Söin niitä lääkkeitä ja join hemmetisti, mutta tuntui, että ei auta mikään, kirveli vaan pirusti, jonka johdosta epämiellyttävä olo, että pitää vaan mennä kuselle ja siihen kirvely yhdistettynä. No nyt kirvelyt ovat loppuneet, mutta nyt on jäänyt sellainen vaiva, että kun käyn kusella, niin tuntuu, ettei rakko tyhjenisi kunnolla, vaan jää sellainen paineen tunne virtsarakkoon.
Ei ole enää sellasta kirvelyä/epämielyttävää oloa, vaan on vaan paine virtsarakossa, sama, kuin olisi juonut parilitraa vettä. Minulta otettiin labratestit, jotka olivat negatiiviset, eli tulehdus on lähtenyt. Mutta mikä hiton vaiva tämä on??
Ja tosiaan alkoi vaivaamaan tuon vti:n jälkimainingeissa, eikä aiemmin ollut mitään vikoja. No, C-vitamiiniä/appelsiinimehua olen juonut, mutta en ymmärrä...
Virtsaamisongelmia
Vti?
1
492
Vastaukset 1
- terve elämä
Jahas!
Minulla oli aikaisemmin samoja ongelmia.
Ongelmat ovat kadonneet täysin, kun juon aamuisin lasillisen vettä, jossa on iso teelusikallinen omenaviinietikkaa, kolme reilua ripausta kurkumaa, chayennepippuria reilu ripaus ja teelusikallinen hiunajaa. Juoman nautin lämpimänä. Samantien ovat flunssat elämässäni menneisyyttä. En muista, koska olisin sairastunut viimeksi flunssaan, joka aikaisemmin oli usein kiusanani.
Kannattaa kokeilla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427