Kertokaahan, miten te olette löytäneet jotain järkeä elämästä ja tästä maailmasta? Mitä järkeä tässä kaikessa on?
Itse olen parantunut pitkäaikaisesta keskivaikeasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Edelleen taistelen eräitä pelkoja, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoa vastaan, sekä pakko-oireista häiriötä vastaan.
Mieleni on nykyään kirkkaampi kuin koskaan aikaisemmin, en ole ollut masentuneena enää muutamaan vuoteen. Huolimatta siitä, että olen parantunut pahimmista ongelmistani, niin elämässä ja maailmassa ei tunnu olevan mitään järkeä.
Tässä odottelen/pelkään milloin vanhempani kuolevat. Ovat yli 60-vuotiaita, molemmilla terveys enemmän tai vähemmän alkanut reistailemaan.
Kun asiaa miettii tarkemmin, alkaa tosissaan ihmettelemään, mitä järkeä tässä on. Siis, tosiaan, he katoavat tästä maailmasta? Minne he menevät? Miten todellisen oloiset olennot voivat niin vain kadota? Miksi he katoavat? Tuntuu hullulta.
Sama odottaa minuakin, ilmeisesti.
Ihan tosi, oma todellisuuden tajuni alkaa heittämään, kun alan miettimään näitä, kun asiassa ei ole mitään järkeä. Asiaa voi yrittää pehmitellä tyyliin: "se on luonnollista, elämän kiertokulkua" jne. Mutta ne eivät oikeasti selitä yhtään mitään asiasta. Sitä alkaa tosissaan kyseenalaistamaan tätä todellisuutta. Onko maailma olemassa? Olenko minä olemassa? Onko tämä elämä mitä elämme vain jokin kiero vitsi? jne.
Olen koko elämäni ajan pohtinut, mitä minun pitäisi tehdä tässä maailmassa. Viime aikoina olen saanut osittaisen herätyksen, että haluaisin auttaa ihmisiä, pyyteettömästi, ja yrittää auttaa tehdä tästä maailmasta parempi paikka elää.
Toisaalta tätäkin asiaa torpeedoi se, että loppujen lopuksi alkaa tuntumaan, onko siinäkään lopulta mitään järkeä? Nykymaailma toimii täysin päinvastaisesti, kuin itse ajattelen sen kuuluisi olla. Materialismi, raha, ahneus, itsekkyys loistaa kaikkialla. Lisäksi mitä tahansa teenkin, niin ihmiset kuitenkin tulevat kuolemaan jossain vaiheessa. Voin yrittää antaa hetken helpotusta jollekin, mutta onko se oikeasti tärkeää?
Ja tietenkin myös se asia, että mikä tämä ulottuvuus/todellisuus on oikeasti? Ketä muut ihmiset ovat? Kuten vaikka vanhempani.
Tietoisuus syntyy aivoissa, ainakin tieteen todistelujen mukaan. Kun katson vanhempiani silmiin, alan pohtimaan ketä he ovat, siis oikeasti? Tiedän, että he ovat kasvattaneet minut, ja he rakastavat minua. Mutta edelleen, koen heidät jotenkin tuntemattomiksi, kun alan pohtimaan syvemmin näitä asioita. Miten se silmien takana oleva aivotoiminta muodostaa vanhempani? Miksi tunnen kiintymystä tähän aivotoimintaan? Miksi aivotoiminta tuntee kiintymystä itseeni? Aivotoiminta ja aivotoiminta, siis sehän on oikeasti syvällisemmin tarkasteltuna vain atomien välistä vuorovaikutusta. Miksi atomit käyttäytyvät tällä tavoin. Huh hoh. Pää menee sekaisin näissä asioissa.
Samoin myös, kun alan miettimään samalla tavalla itseäni. Nostan kättäni - miten ihmeessä se tapahtuu? Hei, tiedän, että aivoista kulkee signaalit hermoratoja pitkin, supistavat lihaksiani jne. Mutta kuitenkin. Ihan tosissaan, miten se olen minä, joka liikutan kättäni? Syvemmin ajateltuna tuntuu aivan hullulta. Miten minä, jossain aivojeni sopukoissa saan aikaan sen, että käteni liikkuu. Missä minä olen aivoissani?
Noniin, nyt tuli kyllä varmasti joidenkin mielestä jotain psykoottista tekstiä ilman mitään järkeä. Mutta oikeasti pystyn kulkemaan "normaali" elämän ja näiden syvemmin ajatusten välillä tahdonalaisesti. Ne ovat syvempiä pohdintoja.
Miten te löydätte jotain järkeä tähän elämään/maailmaan? Tässä oli jotain pintaraapaisua miten itse ihmettelen maailmaa.
Itse olen parantunut pitkäaikaisesta keskivaikeasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Edelleen taistelen eräitä pelkoja, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoa vastaan, sekä pakko-oireista häiriötä vastaan.
Mieleni on nykyään kirkkaampi kuin koskaan aikaisemmin, en ole ollut masentuneena enää muutamaan vuoteen. Huolimatta siitä, että olen parantunut pahimmista ongelmistani, niin elämässä ja maailmassa ei tunnu olevan mitään järkeä.
Tässä odottelen/pelkään milloin vanhempani kuolevat. Ovat yli 60-vuotiaita, molemmilla terveys enemmän tai vähemmän alkanut reistailemaan.
Kun asiaa miettii tarkemmin, alkaa tosissaan ihmettelemään, mitä järkeä tässä on. Siis, tosiaan, he katoavat tästä maailmasta? Minne he menevät? Miten todellisen oloiset olennot voivat niin vain kadota? Miksi he katoavat? Tuntuu hullulta.
Sama odottaa minuakin, ilmeisesti.
Ihan tosi, oma todellisuuden tajuni alkaa heittämään, kun alan miettimään näitä, kun asiassa ei ole mitään järkeä. Asiaa voi yrittää pehmitellä tyyliin: "se on luonnollista, elämän kiertokulkua" jne. Mutta ne eivät oikeasti selitä yhtään mitään asiasta. Sitä alkaa tosissaan kyseenalaistamaan tätä todellisuutta. Onko maailma olemassa? Olenko minä olemassa? Onko tämä elämä mitä elämme vain jokin kiero vitsi? jne.
Olen koko elämäni ajan pohtinut, mitä minun pitäisi tehdä tässä maailmassa. Viime aikoina olen saanut osittaisen herätyksen, että haluaisin auttaa ihmisiä, pyyteettömästi, ja yrittää auttaa tehdä tästä maailmasta parempi paikka elää.
Toisaalta tätäkin asiaa torpeedoi se, että loppujen lopuksi alkaa tuntumaan, onko siinäkään lopulta mitään järkeä? Nykymaailma toimii täysin päinvastaisesti, kuin itse ajattelen sen kuuluisi olla. Materialismi, raha, ahneus, itsekkyys loistaa kaikkialla. Lisäksi mitä tahansa teenkin, niin ihmiset kuitenkin tulevat kuolemaan jossain vaiheessa. Voin yrittää antaa hetken helpotusta jollekin, mutta onko se oikeasti tärkeää?
Ja tietenkin myös se asia, että mikä tämä ulottuvuus/todellisuus on oikeasti? Ketä muut ihmiset ovat? Kuten vaikka vanhempani.
Tietoisuus syntyy aivoissa, ainakin tieteen todistelujen mukaan. Kun katson vanhempiani silmiin, alan pohtimaan ketä he ovat, siis oikeasti? Tiedän, että he ovat kasvattaneet minut, ja he rakastavat minua. Mutta edelleen, koen heidät jotenkin tuntemattomiksi, kun alan pohtimaan syvemmin näitä asioita. Miten se silmien takana oleva aivotoiminta muodostaa vanhempani? Miksi tunnen kiintymystä tähän aivotoimintaan? Miksi aivotoiminta tuntee kiintymystä itseeni? Aivotoiminta ja aivotoiminta, siis sehän on oikeasti syvällisemmin tarkasteltuna vain atomien välistä vuorovaikutusta. Miksi atomit käyttäytyvät tällä tavoin. Huh hoh. Pää menee sekaisin näissä asioissa.
Samoin myös, kun alan miettimään samalla tavalla itseäni. Nostan kättäni - miten ihmeessä se tapahtuu? Hei, tiedän, että aivoista kulkee signaalit hermoratoja pitkin, supistavat lihaksiani jne. Mutta kuitenkin. Ihan tosissaan, miten se olen minä, joka liikutan kättäni? Syvemmin ajateltuna tuntuu aivan hullulta. Miten minä, jossain aivojeni sopukoissa saan aikaan sen, että käteni liikkuu. Missä minä olen aivoissani?
Noniin, nyt tuli kyllä varmasti joidenkin mielestä jotain psykoottista tekstiä ilman mitään järkeä. Mutta oikeasti pystyn kulkemaan "normaali" elämän ja näiden syvemmin ajatusten välillä tahdonalaisesti. Ne ovat syvempiä pohdintoja.
Miten te löydätte jotain järkeä tähän elämään/maailmaan? Tässä oli jotain pintaraapaisua miten itse ihmettelen maailmaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heips. Itse olen saanut näkökulmaa filosofian tuntemuksesta mutta eihän perimmäisille kysymyksille olekaan vastausta. Ainakaan toistaiseksi, heh. Esim. kuolema. Jos tiede joskus vaikka selättääkin sen ja ihmiset elävät ikuisesti kun keho pystytään korjaamaan.. mutta mihin kaikki ihmiset sitten mahtuvat kun meitä tulee koko ajan lisää.. .
Ja pääsemme heti uusien kysymysten äärelle.
Itse löysin itselleni tarkoituksen tässä elämässä. Tavallaan elämäntavan joka on paitsi ammatti ja kaikki kaikessa, inspiraationi ja elämänvoimani lähde. Sairastuin somaattisesti ja menetin kaiken. Eli mitä järkeä tässä on?? Noh. Epäilen, että vain sillä on merkitystä, että kokee rakkautta. Yksi frendini sanoi kerran, että kuoleman jälkeen tulet olemaan niiden ihmisten kanssa keille olet merkityksellinen (ja ketä itse rakastat).
Itse en ole ihan varma jääkö meistä minkäänlaista sähköistä latausta, "sielua" mihinkään? Kukapa tietää. Toivottavasti. Tai sitten saa vain rauhan eli olemattomuuden.
Itse mietin tuota kuolemaa useinkin, elämää ja et onko siinä mitään "järkeä".
Moi,
Minusta pohdintasi kuulosti erittäinkin terveeltä. Eräänlaiselta havaihtumiselta kyseenalaistamaan ennen niin itsestäänselvinä pidettyjä asioita. Viisautta on jo se, että asettaa kysymyksiä, vaikkei niihin vielä olekaan vastauksia.
Otsikkosi kiinnitti huomioni. Järkeys. Siinähän se onkin kun ihminen yrittää nimenomaan järjellään (milläs muullakaan) ymmärtää maailmankaikkeutta ja todellisuutta. Ihmisen järki ja ihmisen aistit ovat kuitenkin erittäin rajalliset ja aisteilla pystyy havaitsemaan vain pienen murto-osan koko todellisuudesta. Ja sitäkös on vaikea hyväksyä kun on tottunut ajattelemaan tyyliin, että en usko ennen kuin näen, jne.
Tieteessä kaikkea pyritään mittaamaan ja analysoimaan, mutta aina on jotain mikä on kaiken mittaamisen ja ihmisjärkeilyn tuolla puolen. Perustamme kaiken siihen oletukseen, että on olemassa aika ja paikka ja todellisuus on jotain konkreettista aisteinhavaittavaa. Mutta tutkijatkin ovat alkaneet huomaamaan, että aikakin on vain käsitteellinen asia (kvanttifysiikkassa).
Mitä on ajan ja paikan "takana"? Mitä on tietoisuus? Mitä me olemme? Tuttuja kysymyksiä. Yleensä erilaiset kärsimykset ihmisen elämässä herättää hänet kysymään tällaisia kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia. Vastauksiahan on jos vain on tosissaan kiinnostunut löytämään totuuden eikä tyydy pelkkiin kuulopuheisiin.
Itse olen havainnut, että todellisia vastauksia saadakseen on pyrittävä järjen/mielen/ajatusten tuolle puolen ja luottamaan omaan sisäiseen vaistoon jatkuvan järkeilyn sijasta. Mikään uskonto eikä tiedekään anna näitä vastauksia minulle, filosofiakin on sitä järkeilyä. Totuuden tunnistaa vain jossain syvällä tietoisuudessaan.
Näistä suuntaviitoista voi aloittaa:
Kirjoja:
Läsnäolon voima, Eckhart Tolle
Havahtuminen, Anthony De Mello
Mielen salattu voima osat 1, 2 ja 3:
http://www.youtube.com/watch?v=aTilan5DkTM
http://www.youtube.com/watch?v=qVCh_4tBRa8&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=m__r-XvNYes&feature=relmfu
What the Bleep Do We Know?!
-dokumentin traileri:
http://www.youtube.com/watch?v=3QlZ5O8_bGk