Tämä ei varmaan tänne kuulu, mutta kirjoitimpa nyt kuitenkin.
Olen 17, tyttö.
Olen sopusuhtainen, hoikka, ihan kaunis. En mikään kaunotar, mutta minulla on kuitenkin ihan kauniit sopusuhtaiset piirteet.
Muut ovat helvetin outoja. Minä olen ihan tavallinen, eli siis muiden mielestä hieman omituinen. Olen ujo, olen riehakas. Se vähän riippuu keitä on paikalla. Jos on jotain pissismulkkareita niin voidaan olla varmoja etten puhu mitään. Minulla on kavereita, mutta en näe heitä kovin usein, koska he ovat eri kouluissa.
Miksi ihmissuhteisen luomisesta tehdään niin kamalan vaikeaa? Miksei voi vain päättää, että ollaan kaikki ystäviä. Vihaan sellaista esittämistä ja sitä, että pitää olla niin kauhean kohtelias ja kiinnostunut eikä voi puhua oikeista asioista.
Yksikään poika ei ole koskenut minuun siinä mielessä. Ei edes tikulla. Ei kädessäpitelyä, ei suudelmaa, ei seksiä, selvästikään. Olin yläasteella kamalan väsynyt ja pidin nuhjuisia vaatteita, olin hiukset takussa ja kasvot meikkaamatta ja olemus oli kamalan vetelä. Minua kutsuttiin "apaattiseksi ****" ja olin kaikkien mielestä ihan kauhean nolo. Ei minua muuten kiusattu. Siksi kaikilla on jokin käsitys minusta eikä he edes uskalla tutustua, koska se olisi niin KAUHEAN noloa. Mutta on puolustukseksi sanottava, että on täällä ollut poikia jotka ovat käyttäytyneen minua kohtaan ystävällisestikin, mutta he ovat kavereideni kavereita ja kyllä te tiedätte nämä säännöt mitä tulee kaverisuhteisiin ja niiden yrittämiseen. Ja yksi parhaista ystävistäni on poika, mutta hän on ystävä. Minulla on kaksi ystävää. Heitä näen päivittäin.
En ole koskaan ollut humalassa. Oli kyllä 14-vuotiaana kova tarve vetää pää täyteen koska oli niin vittuimainen olo. Olisin ottanut huumeitakin, jos joku olisi tarjonnut. Ei tietenkään kukaan tarjonnut. Nykyään minun ei tarvitse juoda, koska osa kavereistani on absolutisteja ja eikä me tykätä kaljasta ja me vaan odotetaan, että päästään yökerhoon, jossa pauhaa kovalla musiikki ja jossa ei ole yhtäkään ihmisitä keitä me tunnetaan ja naukkaillaan värikkäitä drinkkejä.
Olen fiksu. Olen ihan kauhean hauska, ainakin omasta mielestäni. Kaksi parasta ystäväänikin pitää minua ihan hauskana. Minun huumorini vain eroaa muiden huumorista.
Se, että olen hieman yksinäinen, on suureksi osaksi minunkin syyni. Tänäänkin yksi hyvä kaverini kutsui minut konserttiin, johon oli tulossa myöskin toinen parhaista ystävistäni ja pari muuta kaveria. Mietin ensin menisinkö, mutta minulla oli niin kuumeinen olo ja yskä niin en olisi jaksanut pyöräillä paikalle. En siis mennyt. Minulla on ollut kuumeinen olo ja yskä jo viikon ajan ja olen silti pyöräillyt koululle joka päivä. Yleensä, jos joku kutsuu minut, menen vaikka se rasittaisi, koska yleensä on niissä on hauskaa.
Aloitin lukiossa enkä saanut ainuttakaan uutta ystävää. Sekin on minun vikani. Pari tyyppiä yritti, mutta käyttäydyin heitä kohtaan ystävällisesti, mutta en ollut kovin mukana ja joskus jopa käyttäydyin kylmästi. En tiedä miksi, vaikka olin niin innoissani siitä, että he yrittivät tutustua ja pitivät minua mielenkiintoisena. Ja muistutin vielä itseäni koko kevätlukukauden, että se on paljon minusta kiinni saanko ystäviä, minunkin pitää olla aktiivinen. Sitten joulukuussa huomasin, että muut olivat mystisesti jo tutustuneet toisiinsa enkä minä tuntenut ketään. En tiedä missä vaiheessa he sen tekivät. Olen meikannut, ollut pirteä ja panostanut itseeni enemmän. Olen kyllä onnellisempi kuin silloin, tämä ei ole vain esittämistä. Meillä on mukava luokka. Minua vain pelottaa, että entä jos kukaan ei koskaan pidä minusta niin paljoa tai että mitä jos se ei tästä parane?
Olen vaikka mitä. Tykkään rockista, popista, indiestä, mangasta, kirjoista, muodista. En ole löytänyt sitä yhtä omaa juttua niinkuin muut, vaan minulla on monta. Olen siis puolivälissä kaikkea. En siis koskaan pääse täysin mukaan juttuihin. Esim coneissa olen käynyt ja niissä on todella mukava ilmapiiri ja ihmiset ovat ystävällisiä ja kivoja, mutta en tajua mitään, mistä he puhuvat, heillä on oma kieli.
Tahtoisin vaan lentolipun pois Suomesta ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Se ei vaan koskaan onnistu.
Sanokaa, että tämä on jotain teini-ikää. Kyllä se siitä. Mutta kun se ei ehkä mene niin. Se ei ole 100% varma, että tulen tapamaan samanlaisia ihmisiä kuin minä tai lisää sellaisia harvoja ihmisiä, jotka haluaisivat puskea sen muurin läpi luokseni. Tai saati viettää kanssani loppuelämän.
Olen 17, tyttö.
Olen sopusuhtainen, hoikka, ihan kaunis. En mikään kaunotar, mutta minulla on kuitenkin ihan kauniit sopusuhtaiset piirteet.
Muut ovat helvetin outoja. Minä olen ihan tavallinen, eli siis muiden mielestä hieman omituinen. Olen ujo, olen riehakas. Se vähän riippuu keitä on paikalla. Jos on jotain pissismulkkareita niin voidaan olla varmoja etten puhu mitään. Minulla on kavereita, mutta en näe heitä kovin usein, koska he ovat eri kouluissa.
Miksi ihmissuhteisen luomisesta tehdään niin kamalan vaikeaa? Miksei voi vain päättää, että ollaan kaikki ystäviä. Vihaan sellaista esittämistä ja sitä, että pitää olla niin kauhean kohtelias ja kiinnostunut eikä voi puhua oikeista asioista.
Yksikään poika ei ole koskenut minuun siinä mielessä. Ei edes tikulla. Ei kädessäpitelyä, ei suudelmaa, ei seksiä, selvästikään. Olin yläasteella kamalan väsynyt ja pidin nuhjuisia vaatteita, olin hiukset takussa ja kasvot meikkaamatta ja olemus oli kamalan vetelä. Minua kutsuttiin "apaattiseksi ****" ja olin kaikkien mielestä ihan kauhean nolo. Ei minua muuten kiusattu. Siksi kaikilla on jokin käsitys minusta eikä he edes uskalla tutustua, koska se olisi niin KAUHEAN noloa. Mutta on puolustukseksi sanottava, että on täällä ollut poikia jotka ovat käyttäytyneen minua kohtaan ystävällisestikin, mutta he ovat kavereideni kavereita ja kyllä te tiedätte nämä säännöt mitä tulee kaverisuhteisiin ja niiden yrittämiseen. Ja yksi parhaista ystävistäni on poika, mutta hän on ystävä. Minulla on kaksi ystävää. Heitä näen päivittäin.
En ole koskaan ollut humalassa. Oli kyllä 14-vuotiaana kova tarve vetää pää täyteen koska oli niin vittuimainen olo. Olisin ottanut huumeitakin, jos joku olisi tarjonnut. Ei tietenkään kukaan tarjonnut. Nykyään minun ei tarvitse juoda, koska osa kavereistani on absolutisteja ja eikä me tykätä kaljasta ja me vaan odotetaan, että päästään yökerhoon, jossa pauhaa kovalla musiikki ja jossa ei ole yhtäkään ihmisitä keitä me tunnetaan ja naukkaillaan värikkäitä drinkkejä.
Olen fiksu. Olen ihan kauhean hauska, ainakin omasta mielestäni. Kaksi parasta ystäväänikin pitää minua ihan hauskana. Minun huumorini vain eroaa muiden huumorista.
Se, että olen hieman yksinäinen, on suureksi osaksi minunkin syyni. Tänäänkin yksi hyvä kaverini kutsui minut konserttiin, johon oli tulossa myöskin toinen parhaista ystävistäni ja pari muuta kaveria. Mietin ensin menisinkö, mutta minulla oli niin kuumeinen olo ja yskä niin en olisi jaksanut pyöräillä paikalle. En siis mennyt. Minulla on ollut kuumeinen olo ja yskä jo viikon ajan ja olen silti pyöräillyt koululle joka päivä. Yleensä, jos joku kutsuu minut, menen vaikka se rasittaisi, koska yleensä on niissä on hauskaa.
Aloitin lukiossa enkä saanut ainuttakaan uutta ystävää. Sekin on minun vikani. Pari tyyppiä yritti, mutta käyttäydyin heitä kohtaan ystävällisesti, mutta en ollut kovin mukana ja joskus jopa käyttäydyin kylmästi. En tiedä miksi, vaikka olin niin innoissani siitä, että he yrittivät tutustua ja pitivät minua mielenkiintoisena. Ja muistutin vielä itseäni koko kevätlukukauden, että se on paljon minusta kiinni saanko ystäviä, minunkin pitää olla aktiivinen. Sitten joulukuussa huomasin, että muut olivat mystisesti jo tutustuneet toisiinsa enkä minä tuntenut ketään. En tiedä missä vaiheessa he sen tekivät. Olen meikannut, ollut pirteä ja panostanut itseeni enemmän. Olen kyllä onnellisempi kuin silloin, tämä ei ole vain esittämistä. Meillä on mukava luokka. Minua vain pelottaa, että entä jos kukaan ei koskaan pidä minusta niin paljoa tai että mitä jos se ei tästä parane?
Olen vaikka mitä. Tykkään rockista, popista, indiestä, mangasta, kirjoista, muodista. En ole löytänyt sitä yhtä omaa juttua niinkuin muut, vaan minulla on monta. Olen siis puolivälissä kaikkea. En siis koskaan pääse täysin mukaan juttuihin. Esim coneissa olen käynyt ja niissä on todella mukava ilmapiiri ja ihmiset ovat ystävällisiä ja kivoja, mutta en tajua mitään, mistä he puhuvat, heillä on oma kieli.
Tahtoisin vaan lentolipun pois Suomesta ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Se ei vaan koskaan onnistu.
Sanokaa, että tämä on jotain teini-ikää. Kyllä se siitä. Mutta kun se ei ehkä mene niin. Se ei ole 100% varma, että tulen tapamaan samanlaisia ihmisiä kuin minä tai lisää sellaisia harvoja ihmisiä, jotka haluaisivat puskea sen muurin läpi luokseni. Tai saati viettää kanssani loppuelämän.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jaaa....
Toinen Jaa....
Sanon että "jotakin teini-ikää". Ihmiset ovat kaikki yksilöitä ja vuorovaikutus on molemminpuoleista ja kaksisuuntaista.
"Sitten joulukuussa huomasin, että muut olivat mystisesti jo tutustuneet toisiinsa enkä minä tuntenut ketään. En tiedä missä vaiheessa he sen tekivät."
Onko sinulla asperger?
Minullekin tulee tuo ajatus mystisyydestä usein, kun joku toinen tekee ruokaa. Aivan kuin se ruoka valmistuisi itsestään. Jos taas itse teen ruokaa, niin se on todella työlästä. Muut tekevät jotain taikoja?
Tavallaan olet nämä vuodet kasvattanut henkistä pääomaasi. Ehkä sinulle on sille vielä käyttöä? Jos ajattelisit niin, että jokaisella sinulle tapahtuvalla asialla on jokin tarkoitus.
elinikäinen prosessi. Itse en vieläkään "tiedä" mikä minusta oikein tulee. On minulla ammatti ja työpaikka, mutta elämä on siinä mielessä erikoista, että aina tulee yllätyksiä matkan varrella.
Varmana pitämäsi asia muuttuukin epävarmaksi ym.
Pidä vain oma pääsi, niin minäkin pidin, vaikka se ehkä maksoikin muutaman ihmis-suhteen, ihmisten mielistelijöiksi minusta ei ole oikein koskaan ollut,
enkä ole oikein koskaan sopinut mihinkään porukkaan.
Toisaalta se saattaa kieliä myös siitä, että en ole mikään tyypillinen suomalainen tuppisuu, enkä murjottaja. Suomessahan pitäisi olla varautunut, sisäänpäinkääntynyt ym. Ei se ulkomailla sen kummempaa ole, on sitä sielläkin oltu, ihmiset ovat mitä ovat, oli maa mikä hyvänsä. Arki tulee vastaan joka puolella. Oma mielikuvitus on varmasti voimakkaampi, kuin muilla se voisi selittää osan asiasta.