lasten keskeinen poissulkeminen

Ops.
Nyt leikitään nelisin hetki ja pian yksi jätetään ulkopuolelle, porukan johtajatyttö on se joka määrää ja aina hylätyksi ja poissuljetuksi tulee sama tyttö, minun tyttäreni. Kaksi vuotta kärsin mm seuraavista- pakkasella yllytettiin nuolaisemaan sähkötolppaa, kieli (luonnollisesti jäätyi kiinni ja irtosi verentulon seurauksena). Oman lapseni oltua sairaana tämä sakinjohtaja kävi ilmoiittamassa että kun kun tulee kouluun pitää olla sukset. Tyttäreni kantoi turhaan suksia kouluun ja takaisin. (muut luokkalaiset eivät vieneet, huijausta siis). . . Viimeinen pisara pitkän rauhallisen kauden jälkeenoli kun tyttäreni taas suljettiin porukasta. Kaksi tyttöä olisi hänen sallinut olla leikissä mutta taas se yksi määräsi että ei käy.
Sisuunnuin ja merssin kertomaan mielipiteeni läheiseen taloon vanhemmille ja lopputulos se että hänkin myönsi tyttärensä olevan vaikea mutta minunkin lapseni pitäisi kovettaa itseään. En saanut anteeksipyyntöä tai pahoittelua vaan heidän huolensa. Seuraavana päivänä näin pahiksen ja sanoin että anti olla viimeinen kerta kun loukkaat mun lasta tai perästä kuuluu... Ajatella, ilkimys kanteli äidilleen ja 5 min oli hänen äiti vuorostaan meidän ovella, :en saa komentaa hänen lastaan vaan pitää ottaa häneen sitten yhteyttä...
-hauskaa kesää-
1238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jaaha ja kasvaa samanlaiseksi aikuiseksi.
Mulla meinaan on harrastuksen piirissä, valehteli minut ulos kevätreissusta, sanomalla väärän lähtöajan tunnin myöhemmäksi.

Tulee aina utelemaan asioita, sitten puhu useimmin asiat aivan päinvastoin kun ne ovat..
Todella raskas ja ikävä tyyppi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joyness kirjoitti:

Ops.
Nyt leikitään nelisin hetki ja pian yksi jätetään ulkopuolelle, porukan johtajatyttö on se joka määrää ja aina hylätyksi ja poissuljetuksi tulee sama tyttö, minun tyttäreni. Kaksi vuotta kärsin mm seuraavista- pakkasella yllytettiin nuolaisemaan sähkötolppaa, kieli (luonnollisesti jäätyi kiinni ja irtosi verentulon seurauksena). Oman lapseni oltua sairaana tämä sakinjohtaja kävi ilmoiittamassa että kun kun tulee kouluun pitää olla sukset. Tyttäreni kantoi turhaan suksia kouluun ja takaisin. (muut luokkalaiset eivät vieneet, huijausta siis). . . Viimeinen pisara pitkän rauhallisen kauden jälkeenoli kun tyttäreni taas suljettiin porukasta. Kaksi tyttöä olisi hänen sallinut olla leikissä mutta taas se yksi määräsi että ei käy.
Sisuunnuin ja merssin kertomaan mielipiteeni läheiseen taloon vanhemmille ja lopputulos se että hänkin myönsi tyttärensä olevan vaikea mutta minunkin lapseni pitäisi kovettaa itseään. En saanut anteeksipyyntöä tai pahoittelua vaan heidän huolensa. Seuraavana päivänä näin pahiksen ja sanoin että anti olla viimeinen kerta kun loukkaat mun lasta tai perästä kuuluu... Ajatella, ilkimys kanteli äidilleen ja 5 min oli hänen äiti vuorostaan meidän ovella, :en saa komentaa hänen lastaan vaan pitää ottaa häneen sitten yhteyttä...
-hauskaa kesää-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu