SUOMEN OMATALO OY

Joku lomautettu

Konkurssikypsän, vanhaa tekniikkaa käyttävän ja siten markkinansa menettäneen SUOMEN OMATALO OY:n pelastamisesta VERORAHOIN ohessa. Tällainen pelastuspaketti ei miellytä Kuntaliittoa, rehellisiä omillaan toimeen tulevia ja velvoitteensa hoitavia yrittäjiä. Saati sitten muita veronmaksajia:

Iisalmen sanomat:
"24.5.2012 13:02 Tommi Turunen
Kuntaliiton asiantuntijat suhtautuvat varauksellisesti Sonkajärven kunnan aikeisiin sijoittaa 1,5 miljoonaa euroa Sonkajärven talotehtaan pelastamiseen.
- Ei kuulosta kovin hyvältä. Suora sijoitus talotehdasbisnekseen on kaukana kunnan toimialaan liittyvästä sijoitustoiminnasta. Sijoitukseen sisältyy myös iso riski, sanoo Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento.
Laki ei estä kuntaa tekemästä suoria sijoituksia yrityksiin. Oikeuskäytännössä kunnan antaman tuen perusteiksi on hyväksytty muun muassa työllisyyden edistäminen ja haja-asutusalueen kauppapalvelujen turvaaminen.
Yleensä kunnan suorat sijoitukset liittyivät kuitenkin sellaiseen yritystoimintaan, jota kunta voisi itsekin tehdä.
Yleistä kuntien elinkeinopolitiikkaa ovat myös yrityksiä palvelevat infrastruktuurihankkeet ja takaukset teollisuushallien rakentamiseen.
- On varsin poikkeuksellista, että kunnan rahoilla lähdetään pelastamaan yksittäistä yritystä, sanoo rahoitusalan erityisasiantuntija Jari Vaine Kuntaliitosta.
Vaine sanoo ymmärtävänsä, että kunnan rahoilla halutaan pelastaa pienelle kunnalle elintärkeitä työpaikkoja.
- En kadehdi sonkajärveläisiä luottamushenkilöitä. He ovat hankalassa tilanteessa.
Vaineen mielestä pelastuspakettiin liittyy paljon kysymyksiä, joihin luottamushenkilöt ovat oikeutettuja saamaan vastauksia.
- Kunta on menettämässä aikaisempia sijoituksiaan talotehtaaseen. Miksi tilanne olisi nyt toinen? Mitkä ovat talotehtaan näkymät?
- Aikooko kunta pelastusoperaation jälkeen myydä omistuksensa yhtiöstä ja millä aikataululla?

Uutinen on luettavissa kokonaan päivän lehdessä ja verkkopalvelun näköislehdessä."

17

1859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liveyourlife2282828

      No jos tuotanto ei kannata nyt, niin miten se kannattaisi jos siihen lapioidaan kunnan rahaa? Alkaako kunta pyörittämään tappiollista liiketoimintaa harrastusmielessä?

      Oletteko hulluja?

      Se nyt on vaan niin että Sonkajärvellä ei kannata mikään, muuttakaa etelään.

      • Totta Mooses

        Hyvin on sinunkin sukulaisille työpaikka talotehtaalta leivän tuonnut pöytään.


    • Sonkaj:n kuolinkello

      Vastikkeetonta rahaa ei kunnan pitäisi antaa. Vastikkeeksi voisi käydä esim. talotehtaan kiinteistöt tms, mutta mielestäni vastikkeeksi ei riitä yksistään konkurssikypsän yhtiön osakekirjat.

      Harmi, jos perinteikäs firma menee nurin, mutta lisärahalla sitä ei välttämättä pelasteta, pidetäänpähän vain hengissä vähän pidempään. En tiedä olisiko armollisempaa antaa firman kuolla kuin kituuttaa sitä letkuruokinnassa muutama vuosi. Ymmärrän läheisten (kunnanjohtaja, kunnanhallitus- ja valtuusto) huolen ja surun, mutta verorahoilla elvytys sattuu viimekädessä jokaiseen kuntalaiseen ja lopputulos voi rapauttaa kunnan talouden pahanpäiväisesti. Romahdus sitten ajaisi Sonkajärven av(i)oliittoon Iisalmen kanssa ja tällaisessa pakkoliitossa Sonkajärvi jäisi kuihtuvaksi kyläkeskukseksi keskellä ei-mitään.

      • Ei Sonkajärvelle

        Miten niin jäisi kuihtuvaksi kyläkeskukseksi? Sehän ON sitä.

        Ei me iisalmelaiset haluta Sonkajärven liittyvän Iisalmeen, tulkoon vaan omillaan toimeen!


      • Tytti 30 vee
        Ei Sonkajärvelle kirjoitti:

        Miten niin jäisi kuihtuvaksi kyläkeskukseksi? Sehän ON sitä.

        Ei me iisalmelaiset haluta Sonkajärven liittyvän Iisalmeen, tulkoon vaan omillaan toimeen!

        Sontajärvelääset = omahyväinen ja perseaukinen haisulikansa.


    • humpuukki olli

      Kannattaa liittyä Iisalmeen jos huolivat, ehkä ne talotkin alakaa myyvä paremmin...

    • Näin voi käydä.

      Talotehtaasta tulisi loistava ja tilava uusi kunnantalo. Tilaa olisi esim. kokoustauolla harrastaa liikuntaa, omissa tiloissa.

    • Veroparatiisi.

      Sisäsiittoinen Sonkajärvi kannattaa seuraavassa kuntauudistuksessa ehdottomasti liittää osaksi Ahvenanmaata. Kokonaisratkaisuun mukaan myös romaanit ym. Öiden Timot. Sitten koko paketti kansallisella sopimuksella ruotsalaisten riesaksi. Tukijaisia kannattaisi maksaa vaikka 1 Mrd€, jos eroon päästäisiin. Ex-kunnan tilalle jäävään monttuun pumpattaisiin vesi ja siitä tehtäisiin meidän iisalmelaisten "Saimaa".

      • Liirun Laarum ;=D

        Kerrassaa huluppe ajatuine. Seuraavvaa kokkouksee esityslistalle tällane. Kunta suap maksoo nuokii tukijaiset :)


    • konkkakoponen

      "Harmi, jos perinteikäs firma menee nurin, mutta lisärahalla sitä ei välttämättä pelasteta, pidetäänpähän vain hengissä vähän pidempään."

      Mitäs typeryyksiä täällä kirjoitellaan. Se perinteinen firmahan meni nurin ja kauan kauan sittten. Tämä nykyinen Suomen Omatalo Oy on vuosi sitten perustettu uusi pulju jolla ei ole mitään tekemistä entisajan Omatalon kanssa. Firman nimen pitäisi paremminkin olla Brotherus talot.

      • terpatsul:)

        ..ja Koponen taas nii kännisä!


    • 14333333

      Kepuloisille on turha yrittää selvittää markkinatalouden saloja. He kun ovat tottuneet siihen että veronmaksajat maksavat tukiaisilla heidän hulppeat huvilat ja mersut etelän matkoineen.

    • Anonyymi

      Konkka tuli.

      • Anonyymi

        Entä sitten?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä sitten?

        Niin kepulaisillekin!


    • Anonyymi

      Olisivat alkaneet valmistamaan maailmalla nyt niin kovin suosittuja minitaloja, joita voi siirtää paikasta toiseen. Etätyömahdollisuus ja lomamökki.

      • Anonyymi

        Tai Väyrysen jalasmökkiä, olis helppo siirrellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe