Olipa kerran vanhan tavaran kauppias, jonka liikkeeseen muun tavaran mukana tuli sininen kulho. Se oli saanut pintaansa naarmuja ja pinttynytkin ajan saatossa, liekö jokin särö niin suuri, että ei enää pitänyt vettä tiputtamatta. Kauppias tunsi erään oudon keräilijän, joka saattaisi olla kiinnostunut siitä ja kutsuu hänet luokseen.
Ei huolinut omakseen, mutta lupasi yrittää hiukan kunnostaa sitä, jotta se saattaisi käydä kaupaksi jollekin. Käänteli ja väänteli aikansa, puunasi, paikkasi ja puhdisti. Aikaahan siinä meni ja kauppias jo kyselemään eikö siitä valmista tule.
Palautti kulhon, niinkuin usein ennenkin sellaiset, joita ei itselleen, kaipuun sinisen, ikkunalle pölyttymään. Niin turhaa.
Ei huolinut omakseen, mutta lupasi yrittää hiukan kunnostaa sitä, jotta se saattaisi käydä kaupaksi jollekin. Käänteli ja väänteli aikansa, puunasi, paikkasi ja puhdisti. Aikaahan siinä meni ja kauppias jo kyselemään eikö siitä valmista tule.
Palautti kulhon, niinkuin usein ennenkin sellaiset, joita ei itselleen, kaipuun sinisen, ikkunalle pölyttymään. Niin turhaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotenkin surullinen tarina...
Käyttämättömänä ja hylättynä. Saattaisi olla ihmiskohtalokin.
Mulle kelpaisi loppuiäksi
Aika aikaa kutakin, sitten eräänä päivänä kulho kyllästyi lojumaan kaipauksen ikkunalla ja komensi telepaattisesti kauppiaan puunamaan itsensä ja asettamaan sen oikein framille mahdollisuuksien ikkunalle, niinpä seurauksena kauppaan tuli asiakasryntäys ja kaikki oikein kilpailivat tuosta kulhosta, ja kulholle tuli pirun hyvä mieli, ja mitä hienoin ja komein keräilijä voitti kulhosta järjestetyn tarjouskilpailun, ja tämä keräilijä asetti kulhon upean kotinsa arvokkaimmalle paikalle silkkiselle tyynylle, ja puunasi ja ihaili tuota kulhoa aamuin illoin, joskus hän sommitteli ruusunkin nojaamaan kulhoon ja niinpä kulhosta tuli mitä onnellisin kulho.
Näin kulho on mullakin ja kiillottelen totta Mooses.