Metsikkö, lintu ja hän

aika vain kuluu

Metsiköstä kuului terävä ja korkea linnun laulu. Se toi päähäni kaksi sanaa: hän tietää.
Lisäksi viikonlopun oikean elämän tapahtumat pyörivät päässäni. Se miten sinä käyttäydyit ja katsoit, synnytti nyt muutaman ajatuksen.

:/ Luet palstaa ja olet arvannut että minä olen kirjoittanut joitakin viestejä. Mutta sinä et ole kirjoittanut viestejä.

:[ Sinulla ei ole enää tunteita minua kohtaan. Valitettavasti


Tietenkin väärinkäsityksiä tapahtui nytkin. Ainakin yksi kun alussa luulin toista naista sinuksi. Se sekoitti tilannetta vähän. Syy oli liika nopeus, joka saattoi haitata myöhemminkin.

Mikään ei siis ole muuttunut vaikka olen elätellyt toivoa. Kai toivon vieläkin koska muuten ei olisi mitään järkeä kirjoittaa tätä. Mutta onko tässä meidän tilanteessa järkeä?

Olen elämässä ollut järkevä, ehkä olisi aika olla välillä ei-järkevä, koska sen olen nyt oppinut ettei pidä yrittää ratkaista asioita pelkällä järjellä. Niin olen tehnyt ja kaikki seuraukset eivät ole olleet hyviä. Yritinkö sinun suhteesi tehdä jotakin järjetöntä? Ehkä...

Olen nimittäin alkanut uskoa siihen että "rakkautta ensisilmäyksellä" voi tapahtua ja sille pitää antaa mahdollisuus. Mies voi tavata mukavan naisen ja vaikkei rakastukaan ensisilmäyksellä, suhde voi olla loistava kunhan oppivat tuntemaan toisensa. Mutta jos tulee pahoja välirikkoja, on uskottava vähemmästäkin ja voidaan erota, koska suhteella ei ollut sitä "maagista" alkua ja taustaa.

Meillä sellaista oli. Ainakin minun mielestä. Ensisilmäyksestä alkanut ihastus, vetovoima, kosketuksen, ihon, syleilyn tuntuminen "siltä oikealta". Siksi kai yritän vielä. Tai olen yrittänyt. En tiedä teenkö asian hyväksi enää mitään. Viikonloppuna tein mitä voin, "lähestymiskiellon rajamailla" heiluen. Koin että sinä et tehnyt juurikaan mitään. Et kai halua...

Jos tilanteemme ei muutu, aika vain kuluu. Siitä seuraa, että alan vierastaa ja lopulta vieraannun. Ja koska en kuulu niihin, joiden mielestä "ystäviä ei ole koskaan liikaa", en yritä säilyttää minkäänlaisia välejä sinuun. En voi pyytää mitään. En haluaisi olla pelkän ajan armoilla mutta ei kai tässä muuta voida...

14

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oliko tämä

      Hanna-Leenalle??

      • ap

        Ei


    • .

      "luulin toista naista sinuksi" Miten tämä on mahdollista?

      • ap

        nainen oli sen verran kaukana, osin selin. Ehdin nähdä vain puoli sekuntia. Ajattelin että hän oli muuttanut vähän kampaustaan. Sen jälkeen luulin että sen ja sen asuinen nainen on hän.


      • ap
        ap kirjoitti:

        nainen oli sen verran kaukana, osin selin. Ehdin nähdä vain puoli sekuntia. Ajattelin että hän oli muuttanut vähän kampaustaan. Sen jälkeen luulin että sen ja sen asuinen nainen on hän.

        tietysti jonkin ajan kuluttua huomasin hänet ja tajusin nähneeni aluksi väärin. Tuota väärää kaksoisolentoa en edes nähnyt toista kertaa.


    • human be

      Tää on taas sitä "puhu sille suoraan" osastoa.

      Ihmislasten pitäisi puhua toisilleen enemmän :)

    • 10+10

      paljon avoimia kysymyksiä, ettekö puhuneet niistä?

      • ap

        ei :(


      • ap
        ap kirjoitti:

        ei :(

        siis ei puhuttu mitään :[


    • inh...ava

      Voitaishan me puhua vaik mun puolesta enempää enää miettimättä.

    • inh...ava

      Olen kyllä itse aiheuttanut tämän hiljaisuuden...

      • ap

        olet oikeassa. Mutta oletko hän?
        Voitko antaa alkukirjaimia? Nimi, kaupunki tms.


      • 1,2,3
        ap kirjoitti:

        olet oikeassa. Mutta oletko hän?
        Voitko antaa alkukirjaimia? Nimi, kaupunki tms.

        N Hki


    • Olet oikeassa

      Minulla ei ole enää tunteita sinua kohtaan. Turhaan syyttelet muita, oma käytöksesi on tehnyt sinusta sellaisen ettet enää kiinnosta. Alussa olit niin toisenlainen mutta pian huomasin ettet olekaan sellainen kuin mieheltä odotan. Siksi lopetin meidän suhteen enkä ole sua kaivannut takaisin.

      Onneksi olet sentään jotain ymmärtänyt: en välitä nähdä sua, mutta jos niin käy en kuitenkaan ole niin lapsellinen kuten eräät ja kääntäisin selkäni. minä kyllä tervehdin toisia. Parasta kuitenkin olisi että unohdat minut ja teet omalle elämällesi jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe