Väyrysen narsismi kävi puolueelle kalliiksi

Keskustan jäsenäänestystä rummutettiin kuukausikaupalla. Miten sitten kävi. Lopulta äänestäjiä oli vaivaiset 10 % puoluee jäsenistöstä. Kulut äänestyksestä olivat kuitenkin satoja tuhansia euroja. Ennestäänkin Keskustalla oli jo miljoonavelat.

Puolueen taloudellinen tila on äänestyksen jälkeen entistä kaoottisempi. Äänestys myös syvensi juopaa puolueen eri leirien välillä.

Narsisti Väyryselle itselleen äänestys kuitekin oli kuin märkä rätti vasten kasvoja. Kaikkien kolmen ehdokkaan äänimääri oli liki sama. Väyrynen ilmeisesti kuvitteli märissä unissaan, että hän saa yli 50 % kannatuksen. Tämä tavoite jäi todella kauaksi. Nyt kahden viikon kuluttua puoluekokouksessa on luvassa kylmää kyytiä Väyryselle.
760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinulta täysin oikea analyysi. Mitään lisäämistä.

Äänestä
  • Väyrynen on koko uransa ajan käynyt Kepulle kalliiksi.

    Äänestä

Demut pelkäävät Väyrystä. Hän ei olekaan mikään kuuden prosentin Paavå.

Äänestä

Miten puolueen jäsendemokratia voi olla huono asia? Miten näin erinomainen asia voi olla Paavon syy? Miten Paavo muka saattoi tietää etukäteen, että jäsenkunta ei tule äänestämään? Miten puolueen jäsenten oikeus äänestää voi lisätä juopaa eri leirien välille?

Minkäs Paavo sille voi jos jäsenet eivät äänestä vaikka heille tarjotaan siihen mahdollisuus. Eiköhän siinä ole enemmän jäsenillä peiliinkatsomisen paikka. Ja erityisesti puolueen aiemmalla johdolla viimeisen 10-20 vuoden ajalta. On aiemman johdon vika jos jäsenkunta on opetettu passiiviseksi.

Paavo oli näköjään oikeassa siinä, että puolue on laitostunut. Into oman asian edistämiseen on latistettu jo pitkällä ajalla. Puolueen ylärakenne kautta maan elää omaa elämäänsä. Jäsenistö ja ylärakenne eivät koe enää yhteenkuuluvuutta, jäsenistä tuntuu että asiat ei ole enää omissa käsissä vaikka mitä tekisi.

Kaiken lisäksi: jos jäsenistö oikeasti vihaisi Paavoa, se olisi varmasti äänestänyt innokkaasti muita ehdokkaita. Näin jäsenet eivät tehneet. Paavo voitti vaikka äänestysprosentti oli surkea. Kyllä tässä on kysymys voimakkaasta jäsenkunnnan alakulosta, kansanliikkeestä ei voi enää puhua ja tarvetta olisi juuri sille aatteen ja profiilin nostolle jota Paavo yrittää saada aikaan. Tästä on tie ulos vain valitsemalla Paavo pj:ksi jotta tekemisen tapa muuttuu ja puolueen tilanne saadaan tervehtymään.

Oma osansa oli taatusti äänestysjärjestelyillä. Äänestysaika oli useimmissa paikoissa niin lyhyt että tämä esti paikalle saapumisen. Tiedotus äänestyspaikoista ja -ajoista oli huonoa.

Puoluepolitiikan ulkopuolelta täytyy sanoa, että olkoon meidän jokaisen mielipide puheenjohtajasta mikä tahansa, lienemme yhtä järkyttyneitä tästä Hyvinkään tragediasta. On selvää, että yhteiskuntapolitiikan suuntaa täytyy muuttaa inhimillisempään suuntaan. Yksittäisillä toimenpiteillä ihmisten taipumus sekoamiseen ei poistu. Tarvitaan yhteisiä ihanteita, jotta koko eläminen ei ole markkinavetoisten arvojen ja niistä seuraavien paineiden varassa. Ajatukset ovat nyt erityisesti sen haavoittuneen poliisin luona. Toivokaamme että hän selviää.

Äänestä
  • Onhan sillä Väyrysellä kannattajansa mutta on muillakin. Moni kokee että Väyrynen on kuin "oma erillinen puolue = väyrysläiset "...

    Voitto oli niukka ja 2/3 äänesti Väyrystä vastaan. Se on paljon se. Eli jäsenistö äänesti innokkaasti kahta muuta. Oli yllättävää että erot olivat noin pienet. Käytännössä kaikilla kolmella on mahdollisuus tulla valituksi kuten politiikan asiantuntijatkin ovat todenneet.

    Äänestä

‹(•¿•)›
taasko sinä Känä velho käytätä merkkiäni.

Äänestä

Mulla ainakaan ei ollut mitään tietoa kenen pitää äänestää,koska ja missä?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


‹(•¿•)› kirjoitti:

Keskustan jäsenäänestystä rummutettiin kuukausikaupalla. Miten sitten kävi. Lopulta äänestäjiä oli vaivaiset 10 % puoluee jäsenistöstä. Kulut äänestyksestä olivat kuitenkin satoja tuhansia euroja. Ennestäänkin Keskustalla oli jo miljoonavelat.

Puolueen taloudellinen tila on äänestyksen jälkeen entistä kaoottisempi. Äänestys myös syvensi juopaa puolueen eri leirien välillä.

Narsisti Väyryselle itselleen äänestys kuitekin oli kuin märkä rätti vasten kasvoja. Kaikkien kolmen ehdokkaan äänimääri oli liki sama. Väyrynen ilmeisesti kuvitteli märissä unissaan, että hän saa yli 50 % kannatuksen. Tämä tavoite jäi todella kauaksi. Nyt kahden viikon kuluttua puoluekokouksessa on luvassa kylmää kyytiä Väyryselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu