Narsistinen ihminen

faktaa.

Narsisti aliarvioi ja jos huomaa jonkun heikommaksi, erityisesti häntä aliarvioi. Jos huomaatte palstalla narsismia, niin älkää keskustelko sellaisten kanssa. Sellaisen kanssa ei nimittäin hyvää keskustelua tule. Narsistiin ei voi mitenkään vaikuttaa, hän pitää päänsä ja heikkoja sortaa, haukkuu ja pompottelee.

Millaista narsistin käytös sitten on? "Se ilmenee ennen kaikkea sosiaalisessa käyttäytymisessä, kun ihmiseltä puuttuvat hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta."
- Kyvytön empatiaan ja huomioimaan muiden tarpeita.

- Ylimielinen ja röyhkeä käytökseltään ja asenteiltaan.

- Kadehtii muita, mutta luulee toisten kadehtivan häntä.

- Epärealistinen minäkuva: keskittyy ajatuksissaan rajattomaan menestykseen, voimaan, kauneuteen ja rakkauteen.
http://www.narsistienuhrit.info/narsismi.html

Asetta vakavampi: pyskopaatti.
Hänen tunnusmerkkinsä:
- Ei sopeudu sosiaalisiin normeihin, esim. rikkoo lakia.

- Vilpillinen ja valehteleva.

- Impulsiivinen ja kyvytön suunnittelemaan asioita etukäteen.

- ärtyinen ja aggressiivinen.

- Piittaamaton omasta ja muiden turvallisuudesta.

- Vastuuton, laiminlyö asioita.

- Ei kadu mitään: välinpitämätön toisille aiheuttamiinsa vahinkoihin

http://www.narsistienuhrit.info/narsismi.html

Näitä ei tietenkään tavallinen ihminen voi diagnosoida, mutta jos joku jatkuvasti esiintyy näillä piirteillä, voi alkaa epäillä...

36

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei narsisti

      Miten avaus liittyy palstan aiheeseen?

      • ap.

        Sillä tavalla, että täällä on paljon ollut törkyviestejä. Voi olla omiaan hillitsemään sellaisia.

      • Heitä tulee auttaa

        Liittyy se palsta aiheeseen siten , että väkivaltahoitamisiin syyllistyneissä hoitajissa on useita noista piirteistä. Menee kuitenkin myös tuon psykopaattioireiston puolelle. Tunnen kaksi. Hoitokokouskeskustelut ovat vasta alussa ja persoonista saadaan varmasti tarkempaa tietoa.

    • Hus hus...

      Sinähän voit mennä jakelemaan noita narsistidiagnoosejasi sinne omalle narskuintoilijoiden palstalle. Siellä saa varauksetonta vastakaikua vainoharhallesi!

      • valitettavastinäin

        Tuossa edellisissä kyseltiin, miten liittyy aiheeseen? Liittyy olennaisesti.
        Vanhoillislestadiolaspuhujaveljissä on tällaisia piirteitä omaavia henkilöitä ja tunnen yhden, jolla on tällainen vika.
        Sitä ei voi korjata mitenkään eikä kukaan, kun yhteisö käskee toimimaan näin ja omat perheenjäsenet kunnioittavat hänen häikäilemätöntä tapaansa alistaa ja nujertaa kanssaihmisiään, joita kadehtii syystä tai toisesta. Hänellä ei ole omaatuntoa, ei tunne häpeää, katumusta. On pirullisen kaksinaamainen ja kun saa jonkin ihmisen hampaisiinsa, haukkuu ja käskee katsomaan peiliin (muotisana ilmeisesti, jolla saadaan uhri tuntemaan häpeää syyttä). Haluatteko kuulla tästä lisää...

      • jotain-
        valitettavastinäin kirjoitti:

        Joitakin vuosia sitten tuli radio-ohjelma työpaikkakiusaamisesta. Erityisesti sosiaaliala ja hoitoalan ihmiset mainittiin. Siellä missä pitäisi olla sympaattisia ihmisiä, siellä niitä ei ole. Enpä ihmettele, miksi juuri putkahtelee näitä myrkkyhoitajia sun muita. Ja se Lehtimäen opiston vammaisen murhatapaus, jossa kaksi lesboa suorittivat murhaamisen. Tällaiseen epäinhimmilliseen käytökseen pitäisi puuttua. Miten ihmeessä ei osata valita valveutuneita ihmisiä hoitoalalle? Mielestäni jos on riittävän hyvä koulutus ja tunneälyä on kyvykäs toimimaan hoitoalalla. Mutta miten ne psykologiset testaukset menevät aina pieleen? Senkin Breivikin testasivat kahteen kertaan kaksilla eri tuloksilla. Tämä nyt meni himen ohi palstan pääaiheesta. Mutta syntiähän se narsismi pohjimmiltaan on ja voi pahimmassa tapauksessa päätyä uhrin murhaamiseen.

      • vl-poitsu
        valitettavastinäin kirjoitti:

        Tuossa edellisissä kyseltiin, miten liittyy aiheeseen? Liittyy olennaisesti.
        Vanhoillislestadiolaspuhujaveljissä on tällaisia piirteitä omaavia henkilöitä ja tunnen yhden, jolla on tällainen vika.
        Sitä ei voi korjata mitenkään eikä kukaan, kun yhteisö käskee toimimaan näin ja omat perheenjäsenet kunnioittavat hänen häikäilemätöntä tapaansa alistaa ja nujertaa kanssaihmisiään, joita kadehtii syystä tai toisesta. Hänellä ei ole omaatuntoa, ei tunne häpeää, katumusta. On pirullisen kaksinaamainen ja kun saa jonkin ihmisen hampaisiinsa, haukkuu ja käskee katsomaan peiliin (muotisana ilmeisesti, jolla saadaan uhri tuntemaan häpeää syyttä). Haluatteko kuulla tästä lisää...

        "Sitä ei voi korjata mitenkään eikä kukaan"

        Kyllä Herra Jeesus voi korjata senkin Henkensä kautta.

      • Ei voi olla totta
        valitettavastinäin kirjoitti:

        Tuossa edellisissä kyseltiin, miten liittyy aiheeseen? Liittyy olennaisesti.
        Vanhoillislestadiolaspuhujaveljissä on tällaisia piirteitä omaavia henkilöitä ja tunnen yhden, jolla on tällainen vika.
        Sitä ei voi korjata mitenkään eikä kukaan, kun yhteisö käskee toimimaan näin ja omat perheenjäsenet kunnioittavat hänen häikäilemätöntä tapaansa alistaa ja nujertaa kanssaihmisiään, joita kadehtii syystä tai toisesta. Hänellä ei ole omaatuntoa, ei tunne häpeää, katumusta. On pirullisen kaksinaamainen ja kun saa jonkin ihmisen hampaisiinsa, haukkuu ja käskee katsomaan peiliin (muotisana ilmeisesti, jolla saadaan uhri tuntemaan häpeää syyttä). Haluatteko kuulla tästä lisää...

        "Liittyy olennaisesti.
        Vanhoillislestadiolaspuhujaveljissä on tällaisia piirteitä omaavia henkilöitä ja tunnen yhden, jolla on tällainen vika."

        MIksi tällaisen annetaan saarnata, sillä hänhän ei ole uskovainen. Itse tunnen yhden - kun vaan ei olisi sama - en ole pitänyt tätä juoruäijää uskovaisena siitä lahtien kun jouduin hänen kanssaan tekemisisiin.

    • Nähty ja koettu

      Erittäin asiallinen avaus. Koko johtoryhmä sekä osa VL-pojista on kasvatettu minä otan ja minä saan henkeen.

    • Seppo

      .

    • Avaaja on oikeassa

      Kaikki vl-"vain me" -oppiin uskovat vanhoillislestadiolaiset ovat henkisesti kieroutuneita narsisteja.

    • NAR.NAR.NAR.SISTI

      Löytyipä kerrankin unelma avaus, joka sopii täydellisesti tälle hoitokokouspalstalle. Palstan nimikin pitäisi välittömästi muuttaa irtolaisuudessa hoipertelevien narsistien palstaksi.

      • avaaja.

        Tarkoitin kyllä täällä eiintyviä asiattomia kiusausavauksia, kuten vl-naisten vihaajaa. Joka tuon tuosta syöttää törkyviestejään tänne. Onko siinä kyse narsistisesta ihmisestä? Mitään ei tietenkään saa tehdä kiusaamismielessä ja itseään paremmaksi nostaen, aina ihmisen tasolla. Kiusaaja näkee toisen huonompana. Jos olette lukeneet Salmivallin kirjan kiusaamisesta. Hän on tutkinut kiusaamista. Se on ryhmäilmiö, jossa on erilaisia osapuolia mukana. Varsinaiset kiusaajat, osallistujat, ulkopuoliset, kiusattu ja kiusatun puolustaja. Jos esimerkiksi koulumaailmaa tarkastelee, niin siellä on selkeää tuollaista toimintaa. Puolustajia ei välttämättä kunnolla edes ole. Kuitenkin jos puolustaja löytyy, niin hän saa arvostusta, kun uskaltaa olla rohkea. Yksi kiusaamisen muoto on eksluusio, ryhmän ulkopuolelle jättäminen, eristäminen. Tällaista voi tapahtua monissakin tilanteissa. Myös työpaikalla. Jostakin tärkeästä syrjäytetään pois.

      • hsdfghs.
        avaaja. kirjoitti:

        tiedoksi sinulle että sama vammainen kirjoittaa palstalle keskimäärin joka neljännen viestin. Välillä kirjoittaa ihan asiallisestikin. Narsistille tyypillisesti aloittaa törkypostauksen sillä hetkellä kun kokee vastavoiman saavan hänestä yliotteen.
        Vl-ihmiset eivät yleensä täällä osallistu aktiivisesti, mutta täällä on muutamia vl-myönteisiä. He ovat tuolle narsistille punainen vaate.
        Esim. tänään näyttää olleen vastavoimia liikkeellä, ja narsisti suojautuu kopioimalla Voittosesta kirjoittamaa törkyviestiä lähes joka ketjuun.

        Kyseessä ei ole tavallinen narsisti, vaan kyse on äärimmäisen sairaasta yksilöstä. Mielestäni olisi poliisiasia tutkia mitä pelottavia tekoja se on livenä päässyt tekemään. Mietin, että voisiko esim. pedofili peitellä tekojaan juuri tuollaisella käytöksellä.

      • Sivusta huomautan
        hsdfghs. kirjoitti:

        ^^Mietin, että voisiko esim. pedofili peitellä tekojaan juuri tuollaisella käytöksellä.^^

        Jos hän on pedofiili, niin hänen täytyy olla vl-mies.

      • hsdfsdfs
        Sivusta huomautan kirjoitti:

        ^^Mietin, että voisiko esim. pedofili peitellä tekojaan juuri tuollaisella käytöksellä.^^

        Jos hän on pedofiili, niin hänen täytyy olla vl-mies.

        En kyllä pyytänyt sinulta sairas narsisti näytettä juuri tähän kohtaan, mutta kuin taivaan lahjana sen näytteen sain. En ole sinua aiemmin kiittänyt, mutta nyt kiitän.

      • ON
        hsdfghs. kirjoitti:

        tiedoksi sinulle että sama vammainen kirjoittaa palstalle keskimäärin joka neljännen viestin. Välillä kirjoittaa ihan asiallisestikin. Narsistille tyypillisesti aloittaa törkypostauksen sillä hetkellä kun kokee vastavoiman saavan hänestä yliotteen.
        Vl-ihmiset eivät yleensä täällä osallistu aktiivisesti, mutta täällä on muutamia vl-myönteisiä. He ovat tuolle narsistille punainen vaate.
        Esim. tänään näyttää olleen vastavoimia liikkeellä, ja narsisti suojautuu kopioimalla Voittosesta kirjoittamaa törkyviestiä lähes joka ketjuun.

        Kyseessä ei ole tavallinen narsisti, vaan kyse on äärimmäisen sairaasta yksilöstä. Mielestäni olisi poliisiasia tutkia mitä pelottavia tekoja se on livenä päässyt tekemään. Mietin, että voisiko esim. pedofili peitellä tekojaan juuri tuollaisella käytöksellä.

        Havaittu on!

    • Tosi on

      Avaaja = saatanallinen vl-hoitokokousnarsisti, joka meni aikanaan heittämään vanhuksia saatanalle.

      • avaaja.

        Väärin! En ole ollut sitä ikäluokkaakaan! Minä mitään hyvin pienenä lapsena tuskin niistä ymmärsin. Ilmeisesti yhdessä sellaisessa olin. Ihan väärää puhetta teiltä. Narsistiksi ei ole todettu. Mutta jokaisessa on itsekkäitä piirteitä, vaikkei nyt suoranaisesti narsisti olisikaan. Ja jos luulette tullaisia totean, että olen ainakin yhdelle ahdistuneelle sanonut, että Raamatussa lukee, älkää helvettituomiota sanoko! Enkä siis uskalla helvettituomiota sanoa! Tutkikaa Raamatuita!

    • Ei kahta sanaa

      Avaaja on selvästi vl-"vain me" -SIKA.

    • jussiko myös

      jussiko siellä kirjoittelee

    • Vihapuheet pois

      Vihapuheitakin tällä palstalla on selvästi esiintynyt. Jonkinlaista kiihotusta kansanryhmää vastaan. Nekin pitäisi karsia pois. Miettikää ihmiset mitkä on teidän vaikutteet toimia, mistä se pohjautuu/on lähtöisin?

      • Kiihottaako?

        Itse en ainakaan ole lainkaan kiihottunut. Oletko sinä kiihottunut näistä kiihottajista?

    • takarivissä kuultu

      ONko Voittonen narsisti?

    • en ihmettel ongelmia

      Asiaviestini näkyy poistuneen taas, - jälleen kerran!!

    • Villi-orvokki

      Hmm, pitäisikö joskus ottaa peili omaankin käteen,sillä jokainen meistä on jollakinlain narsisti, jos näin ei olisi, ei olisi ruokaa pöydässä, eikä rahaa kukkarossa. Ilman yrittämistä,tekemäti ei pärjää.

      Diagnoosi alussa on myös täysi susi joka kuvaa myös ymmärtämättömyyttä, epätietoutta, ettehän vain tuomitse ihmisiä jotka eivät ole yhtä "täydellisiä, täysiä" kuin itse? Diagnoosin näin antaminen on myös narsismia, elikkä ymmärtämättömyyttä erinmoista ihmistä kohtaan. Voitte tämän kieltää ja samalla kiellätte ihmisen edessänne.

      "kolmasti hänet/heidät kiellätte" nousi tälläinen sanoma mieleeni. Jeesus meni sairaiden ja vähäosaistenkin luokse ja siellä hän oppi ymmärtämään jotain tärkeää-niin- narsismista itsessään ja eteenpäin omassa ymmärryksessään kasvamaan.

      En ole seurannut palstaa, tälläisiä asioita aihe herätteli mieleeni.

      • diagnosoit juuri

        Eli sinä diagnosoit juuri. Oletko siis narsisti? Avaus on otettu suurimmaksi osaksi kopiona tuosta linkkisivulta, jos luet.

      • ap.

        En ole antanut diagnoosia. Sitä ei voi edes antaa psykologikaan, ainoastaan psykiatri voi antaa. Epäilykseni heräsi, kun eräs kirjoitteli täällä vl-naisista ja totesi, ettei arvosta heitä yhtään! Erikoista puhetta minusta! Voi olla, että sama tyyppi spämmää palstalle tuon tuosta vl-naisen alapään herjausjuttuja. Jos ei todella arvosta vl-naisia, on mahdollista, että samainen häirikkö spämmää ala-arvoisia juttuja vl-naisista.

        Koomisinta oli, että tämä mun avaus vetäsi herneet nenään ja varsinaisen toistensa narsistiksi toteamisen. Parasta olisi, että tuo häirikkö saataisiin täältä sivuun. Ei vl-palstalle pidä tulla haukkumaan vl-naisia! Eikä miehiäkään. Ei ketään!

        Lisäksi täällä on "ammuttu" kaikkea, mikä vähänkin puoltaa vl-ihmisiä. Joku pisti roskaviestiä Melperillekin, kun tämä meni satakieltä vertaamaan vanhoilliseen. Luuli ilmeisesti Melperiäkin vl-ihmiseksi tai vl-mieliseksi ja piti kirjoittaa haukku-kirjoitus. Minä olen poistatellut puolin ja toisin haukkukirjoituksia täältä, kuten tuonkin Melperiin kohdistuneen hakun. Samoin ainakin Hemetistiin kohdistuneen, äh, vai mikä se nikki nyt olikaan. Ei ole tarkasti jäänyt mieleen. Hemesti se tais olla. Luulen, että vetäydyn tästä keskustelusta ja yleensä aktiivina olemisena täällä. Silloin tällöin voin ehkä jotain kirjoitella, mene ja tiedä. Onhan tässä jonkun aikaa oltukin aktiivisena, ainakin melko aktiivisena.

      • Villi-orvokki
        diagnosoit juuri kirjoitti:

        Eli sinä diagnosoit juuri. Oletko siis narsisti? Avaus on otettu suurimmaksi osaksi kopiona tuosta linkkisivulta, jos luet.

        Kommentoin juurikin sitä linkkiä, jonka tai jonkalaisia usein netissä näkee.

        Asia on lopulta kovin yksinkertainen narsismin suhteen, koska kaikki olemme jollain tasoa sellaisia. Oma mieli kuvittelee, että muiden mielien pitäisi tajuta samoin. Vain ymmärtämättömyys tuomitsee toisen joka ei ymmärrä toisen mielen aivoituksia. Eikä ymmärtää voi jos ei kohdata ymmärryksen tasolla. Eli oikeasti tutustuta olettamisen sijasta.

        Useat ihmiset olettavat hirveästi asioita, ei siis ole vain yhtä narsistia vaan kahden ihmisen ollessa kyseessä on vain väärinkäsityksiä joita ei ymmärretä korjata.

        Kuulin kerran vanhemmasta pariskunnasta jotka aina kesäisin lähtivät kesämökilleen luullen, että toinen nauttii siitä. Kun asia selvisi heille, että toistensa vuoksi sielä kävivät, niin he myivät mökin pois. Jos olisivat ymmärtäneet toisiaan aiemmin niin olisivat tehneet jo 10vuotta oikeasti asioita joista pitävät.

        Narsismi/ymmärtämättömyys on kaikkialla, sen kanssa pitää vain oppia tulemaan toimeen tai vihdoin uskaltaa kohdata asiota joita itse on kieltänyt itseään kohtaamasta. Ja tässä asiassa jokaisella riittää jonkinmoista työsarkaa uskoisin. Sillä täydellisiä emme ole kukaan,onneksemme.

        Mitenkäs se meni, että kääntää toisenposkensa, silloin kun jotain ei ymmärrä, on myös tapa omaa ymmärrystä johdattaa eteenpäin joissain asioissa.

        Narsismia on tuomita muita, eikö? Silloin myös psykologia tekee näin jollainmuotoa linkkeineen vaikka suuntaa toki johonkin antavat. Ja kuinka paljon ihmiset nykyään toinen toisiaan narsisteiksi nimittelevät jopa oikeuteen astikin, on tämä vakava ongelma löytää itseä vieläkin heikompi syyllistettäväksi, kohtaamatta. Tästä on tullut jo aivan uudenlainen narsisminmuoto, eli syyttely narsistiksi. Upeaa kehitystä-kö, riitaan tarvitaan ainakin kaksi toistaan ymmärtämättömää.

        Tässä narsistisodassa, ei rauhaa ole enään nähtävissä, on vain syyllisten etsimistä muualta kuin omasta mielestä.

        En itsestäni puhu vain aiheesta kumpuavia yleisiä ajatuksia. Omana itsenäni en netissä halua vaikuttaa, ainoastaan keskusteluaiheita katsella.

    • .

      Olen tullut siihen tulokseen että vanhoillislestadiolaisuus ihannoi ja antaa oivallisen kasvualustan narsistisille piirteille. Moni asia olisi helppo ymmärtää ja selittää tällä. Esimerkiksi päätösten yksimielisyyden vaatimus johtokunnasta tuo käytännössä aina sen narsisteimman ja ehdottomimman kannan koska hän on ainut joka ei anna periksi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe