Oman lapsen kurittaminen kiellettiin lailla v-84

rajojen etsijä

Olisiko sittenkin pitänyt säästää pieni näpäytys tai risulla kintuille ripsaisu, olisimmeko näin välttyneet täysin kurittomalta nuorison osalta?

Kun osa opettajista ja vanhemmista pelkää osaa lapsista, eikö silloin ole jokin mennyt vikaan?

24

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • depe

      Tottakai jotain on mennyt vikaan.
      Itse olen nyt jo kaksikymppinen, ysikyt luvun kasvatti, ja kyllä meillä äiti antoi tukkapöllyä, jos koki sen tarpeelliseksi. :D Mutta sitä tapahtui äärimmäisen harvoin.
      Eli vanhempien pitää itse tietää mikä on riittävä määrä.
      Ruumiillinen kurtitus ei missää tapauksessa ole hyvästä, mutta jos lapsi ei mitenkään tottele, niin ei se siitä rikukaan jos vähän kovemmin vaikak raahaa omaan huoneeseensa.
      Näin meidän kaveripiirissä toimittiin. Kukaan ei ole kärsinyt.

    • tuomari.

      Mutta voisithan tuota kokeilla
      vaikka naapurin isäntään.
      Siinähän näkisit, miten laki
      toimii.

    • Poikani ovat syntyneet vuosina 1984 ja 1989. Koskaan en ole vitsaan tarttunut, puhe on aina auttanut. Eivät ole ongelmanuoria vaikka "kuritta" kasvoivatkin ; )

    • En hyväksy väkivaltaa missään muodossa, en myöskään ruumiillista kuritusta. Toimiva vuorovaikutus lasten ja vanhempien välillä on tärkeä, samoin se, että vanhemmat määrittelevät lapsilleen rajat, vaikka niistä yhdessä neuvotellaankin.

      Ei kuriton käyttäytyminen johdu ruumiillisen kurittamisen puutteesta, vaan vanhempien välinpitämättömyydestä ja vanhemman tehtävien laiminlyömisestä. Kuritus herättää uhman ja saattaa kannustaa tekemään kurittomuuksia heti kun vanhempien silmä välttää.

      Ohjaava kasvatus, kaikkien perheenjäsenten huomioon ottaminen, rehellisyys ja kunnioittaminen, yhteiset keskustelut yms. kannustavat toteuttamaan samanlaista mallia myös kodin ulkopuolella. Ellei lapsi noudata yhteisiä sopimuksia tai tekee "pahaa", sillä tulee olla luonnollisia seuraamuksia, joista niistäkin voidaan sopia yhdessä.

      Lapset ovat älykkäitä pieniä ihmisiä ja mielestäni heitä pitää kunnioittaa sellaisina. Pitäisikö hyväksyä perheväkivalta tai naapurien keskeisten riitojen ratkaiseminen nyrkkitappeluilla? Eihän se ole sen pahempaa kuin lapsen lyöminen.

      Kun lyöt lasta, opetat hänet lyömään.
      Kun rakastat lasta ja asetat rajoja hänen omaksi hyväkseen, hän oppii rakastamaan ja kunnioittamaan - myös muita ihmisiä.

    • ajat muuttuvat!

      Huomatkaa, että myös vaimon lyöminen on kriminalisoitu.
      Ennenhän vaimoa sai lyödä opetusmielessä, kunhan ei
      aiheuttanut fyysisitä, pysyvää vammaa.

    • ...

      Not.

      Ei pieksäminen ole mikään ratkaisu mihinkään. Sitä olisi vaan pitänyt korostaa vanhempien vastuuta samalla ronskisti.

      Mun tsadin kämppä on oikein tunnetulla alueella. Tunnettu lähinnä riehuvista kakaralaumoistaan. Aina kun näkee kakaralauman, ihmiset luikkii peloissaan sisään.Ja systeemihän on, että jos ulkopuolinen puuttuu asiaan, se on sitten rikollinen. Opettajilla jne aivan sama ongelma. kuin tavallisilla kansalaisilla. Mitään ei voi tehdä.

      Olkoon nyt sitten vapaakasvatus tapana. Suurin ongelma on vanhemmissa. Kakaroita kasvattaa lastentarhanopet, kouluopet, ties mitkä kuraattorit. Vanhemmat on päivät töissään. Iltasella roudataan kakaroita johonkin ihme harkkoihin. Se on sitten sitä "laatuaikaa" kun kakara potkii palloa ja faija kentänrenalla läpisee puhelimeen tai hoitelee sähköpostejaan läppärillä.

      Kakaroille ei ole olemassa mitään sanktioita. Alle 15v on rikosoikdellisesti aina ikääänkuin syyntakeettomia. Jos ne tekee jotain, raha$lliset korvaukset ky$llä määrätään, ne $leensä maksaa vanhemmat, mtta kakaroille ei tle mitään rangaistusta. Ja jos jotain sannktioita sitten tuleet p,a ne tulleepi vanhemmille. Viranomaiset ottaa yhteyttä lastensojeln. Siitä nyhimmillaan seraa yhostaanotto, tai kakaralle ainakin terapiassa kulkeminen. Mtta kakarat lasketaykyian nhtetisakskeettyomiksi, eikä vanhemmat kanna niistä mitään vastta. Nykyimisten mielestä yhteiskunta on vastuussa lasten kasvattamisesta. Se on käytännössä yhteiskunta rakenne nykyään.

      Käytännön esimerkki. Meitillä pieni ostoskeskus, pari kauppaa jne. R- kioskilla riesana riehuvat kakaralaumat. Satu$i$n kerran paikalle. Siellä oli $laiu$ma kakaroita varastelemassa ja vittuilemassa myyjälle. Mitä se m$jä voi. Se kassakoneen takana ksin. Siihen keskarit, tupakat ässäarvat jne, jo$ita vartioida. Se ei voint mta kin painaa kelloa, vartija paikalle. Noh, vartija tli kn ehti, kakarat oli häipneet tietenkin. Kertoi vaan vartijalle, että edellisen$ä päivänä oli ku$tsu$ttu vartijat neljä kertaa ja kerran poliisi...

      Noh, R- kioskille oli sen jälkeen laitettu lappu oveen "Teineiltä pääsy kielletty". No joo, se oli pitänyt poistaa, koska se on jotain syrjintää. Kukkahattutätien mielestä kakaroitten tukemista ja auttamista ja puhuttamista kouluissa pitää lisätä jne. Omituista kyllä, kukaan ei puhunut vanhempien vastuusta yhtään mitään.

      Pitäkööt ite huolen kakaroistaan ja kasvattakoon ne normaalisti käyttäytyviksi, jos kerran niitä ovat osaneet tehdä. Ei se kuulu yhteiskunnalle. Nuot on käytöshäiriöitä, joitten syyt ei todellakaan ole siinä, että yhteiskunta jne ei yritä lapsia kasvata. Kyseessä nykyinen yhteiskuntarakenne, jossa kotona ei lapsia enää kasvateta ollenkaan.


      =DW=

      • ...

        Sori typoaminen, tämän nykyisen koneen näppis on ihan perssiistä, eikä tule oikoluettua ollenkaan ennen postaamista.

        =DW=


    • voi tuota tyhmyyttä

      Miksei sitten palautettaisi samaa aikuisten välisiin suhteisiin? Vähän nyrkillä avittaa jos ei muuten sopeudu? Luovutaan laeista ja hakataan asiat kuntoon?

      Miksi lapset kasvavat väkivallalla mutta aikuiset eivät?

      • Äiti ja isoäiti

        Sormille näpäytys tai risullaa kintuille ripsaisu on mielestäni eri asia kuin nyrkillä hakkaaminen.
        Lapset ovat hyvinkin erilaisia, toisille löytyy rajat ihan pelkällä puheella, toisille tarvitsee korottaa ääntään ja jpillekkin ei näillä edellämainituilla rajoja löydy.
        Mielestäni henkinen väkivalta on paljon pahempaa kuin pieni risulla kintuille rapsautus, eikö sen seurakset ole jo tarpeeksi nähty.
        Itse olen saanut pienenä joskus ihan syystä tukkapöllyä ja risukin piti itse metsästä hakea, eihän se ollut kivaa, mutta opetti olemaan vähän vähemmän villi ja tottelematon.
        Omat lapset oli onneksi niin helppoja ettei tarvinnut kuin pari kertaa sormille näpäyttää että oppivat olemaan kuumaan uuniin ja hellaan koskematta, näin pienen neppauksen parempana kuin palovammat.


      • voi tuota tyhmyyttä
        Äiti ja isoäiti kirjoitti:

        Sormille näpäytys tai risullaa kintuille ripsaisu on mielestäni eri asia kuin nyrkillä hakkaaminen.
        Lapset ovat hyvinkin erilaisia, toisille löytyy rajat ihan pelkällä puheella, toisille tarvitsee korottaa ääntään ja jpillekkin ei näillä edellämainituilla rajoja löydy.
        Mielestäni henkinen väkivalta on paljon pahempaa kuin pieni risulla kintuille rapsautus, eikö sen seurakset ole jo tarpeeksi nähty.
        Itse olen saanut pienenä joskus ihan syystä tukkapöllyä ja risukin piti itse metsästä hakea, eihän se ollut kivaa, mutta opetti olemaan vähän vähemmän villi ja tottelematon.
        Omat lapset oli onneksi niin helppoja ettei tarvinnut kuin pari kertaa sormille näpäyttää että oppivat olemaan kuumaan uuniin ja hellaan koskematta, näin pienen neppauksen parempana kuin palovammat.

        Ennemminkin niin, että kasvattajia on eritasoisia. Jotkut osaavat kasvattaa, joiltakin loppuvat keinot ja he haluavat purkaa turhautumistaan väkivallalla, kuin lapset.


      • Kokeile!
        Äiti ja isoäiti kirjoitti:

        Sormille näpäytys tai risullaa kintuille ripsaisu on mielestäni eri asia kuin nyrkillä hakkaaminen.
        Lapset ovat hyvinkin erilaisia, toisille löytyy rajat ihan pelkällä puheella, toisille tarvitsee korottaa ääntään ja jpillekkin ei näillä edellämainituilla rajoja löydy.
        Mielestäni henkinen väkivalta on paljon pahempaa kuin pieni risulla kintuille rapsautus, eikö sen seurakset ole jo tarpeeksi nähty.
        Itse olen saanut pienenä joskus ihan syystä tukkapöllyä ja risukin piti itse metsästä hakea, eihän se ollut kivaa, mutta opetti olemaan vähän vähemmän villi ja tottelematon.
        Omat lapset oli onneksi niin helppoja ettei tarvinnut kuin pari kertaa sormille näpäyttää että oppivat olemaan kuumaan uuniin ja hellaan koskematta, näin pienen neppauksen parempana kuin palovammat.

        Menepäs kokeilemaan sormille näpäytystä tai
        risulla kintuille naapuriisi. Siitä näät mitä laki
        tarkoittaa. Itse asiassa jo Suomen Perustus-
        laki Vuodelta 1919 takasi fyysisen koskemat-
        tomuuden.


      • Isoinsisko
        voi tuota tyhmyyttä kirjoitti:

        Ennemminkin niin, että kasvattajia on eritasoisia. Jotkut osaavat kasvattaa, joiltakin loppuvat keinot ja he haluavat purkaa turhautumistaan väkivallalla, kuin lapset.

        Joopa joo, meitä 5 sisarusta, kaikilla sama kasvatus ilman selkäsaunoja ja tukkapöllyjä, tulos kolme kunnollista ja kaksi kriminaalia. Sisaruskatraan vanhimpana jo näin näiden kahden tarvitsevan rajoja, vanhempien mielestä he vain olivat vilkkaita ja rauhoittuvat myöhemmin itsekseen, veikkaan että vasta haudassa.


      • voi tuota tyhmyyttä
        Isoinsisko kirjoitti:

        Joopa joo, meitä 5 sisarusta, kaikilla sama kasvatus ilman selkäsaunoja ja tukkapöllyjä, tulos kolme kunnollista ja kaksi kriminaalia. Sisaruskatraan vanhimpana jo näin näiden kahden tarvitsevan rajoja, vanhempien mielestä he vain olivat vilkkaita ja rauhoittuvat myöhemmin itsekseen, veikkaan että vasta haudassa.

        Ja uskot että väkivallalla olisi kaikista tullut kunnollisia? Etkä että se olisi antanut heille oikeuden olla mitä olivat?


      • voi voi voi
        voi tuota tyhmyyttä kirjoitti:

        Ja uskot että väkivallalla olisi kaikista tullut kunnollisia? Etkä että se olisi antanut heille oikeuden olla mitä olivat?

        tyhmyyttä on monenlaista, näyttää oleva myös erittäin suurta.


    • pappa rappappaa

      60-luvun lapsi olin, mutta eipä minua koskaan ruumiillisesti kuritettu. Muistan kun keskikoulun ekalla matematiikan opettaja (jonkin sortin pervo kai?) suoritti gallupia aiheesta ja olin 30 oppilaan luokassa kai ainoa, joka ei ollut kotona selkäänsä saanut.
      Itse pidin vanhempiani outoina tuosta syystä ja taisin kaivatakin joskus tuollaista kasvatusta. Kaverit kiusaasi tuonkin asian takia!

      Itse koetin sitten olla parempi vanhempi ja yhden ainoan kerran yritin antaa vanhimmalle pojalleni piiskaa. Oli karannut junaradalle 5-vuotiaana leikkimään. Hirveältä tuntui molemmista, eikä siitä mitään tullut. Tuosta yrityksestä tajusin, ettei ole minun/meidän juttu. Lapset saivat sitten kasvaa tämän asian suhteen vapaasti. Ainakin minun mielestäni ovat ihan kunnollisia, kaikki ovat ammatin hankkineet, käyvät työssä ja asuvat omillaan.
      Eivät olleet kurittomia lapsia ja nuoria, eikä heitä opettajien eikä kenenkään muidenkaan ole tarvinnut pelätä.

      Eipä tuo lasten kurittomuus ja huonot tavat ole mitenkään suoraan verrannollinen siihen, kuinka paljon lapsia on tukistettu tai läpsitty.

    • kaikille sattuu

      menny liian hysteeriseksi koko touhu, minua töni ykskin hiihtoladulla, eikä anteeks pyytäny, en nyt kuitenkaan rikoilmotusta tehny kun tönäs ja varmaan tahallaan kun halus latua, onneks ei kiroillu...lapsetkin tönii joskus ja miks aina vanhempia syytetään, kuka uskaltaa lapsia kohta edes tehdä..eri juttu kun hakataan tai riuhdotaan tukasta..tai pilkataan ym.
      vanhemmat ei saa ääntäkään korottaa, menkää hoitamaan lapsia jotka kaikista olette niin tarkkoja, niin huomaatte, että ei onnistu jos vaan selittää ja pyytelee anteeksi koko ajan..ei onnistu, lapselle pitää sanoa napakasti ja ääntä joutuu korottamaan enempi, muuten eivät usko...

    • aiempi

      ja menkää päiväkotien ohi, kuulette, et sielläkin pitää sanoa kovalla äänellä, minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa, on vanha sanonta ja hyvin osuvaa..

      • Roskasakki.

        Tuskinpa pikkulapset ovat itse nuo sanat keksineet.
        Vai mitä mieltä olet?


    • kyllähän sen ties

      Väkivallasta tuolla taas puhutaan, ei pieni luunappi ole väkivaltaa, mutta kummasti tehostaa kieltoa, kun pelkkään sanaan ei uskota.

      Mutta ei se pelkistä näpäytyksistä ja risuista ole kiinni, kyse on aivan muusta. Perse edellä puuhun on menty pitkän aikaa, ja tulokset näkyy. Kyllä tuota "kasvatusta" on joutunut seuraamaan, ei mitään rajoja missään. Jos yritetäänkin, niistä lipsutaan saman tien, kun kullannuppu niitä koettelee.

      Kasvattajalle olisi töitä, mutta ensin risua vähän isommille kintuille.

    • Marja Puska

      Keskenkasvuiset öykkäröivät koulussa ja aikuistuessaan vetävät kovia huumeita. Mielestäni lapsille pitää voida osoittaa missä kulkee raja hyväksyttävissä olevista köykkyilyistä. Sitä lapset hakevat. Se voidaan osoittaa luunapilla tai muulla pahoinpitelyllä.

      Minkähänlaiseksi vanhempien ja lasten suhde kehittyisi, jos lapsi tekisi ilmoituksen että vanhemmat ovat pahoinpidelleet häntä tukistamalla ja luunapilla?

      • Rimmir tänään

        Tuota noin, mitenhän asiat olivat omassa nuoruudessamme silloin 40-45 vuotta sitten. Aivan löytyi huumeita silloinkin. Mikään ei ole muuttunut muu kuin että lapsille nykyään on liikaa vaatimuksia ja liian vähän aikuisia, joilla terveet tarkoitukset, ympärillään.
        Ei tarvi lapsia tukistaa eikä luunappeilla, ei silloin eikä nytkään, kunhan vain vanhemmat jaksaisivat olla läsnä eikä aina vaan uppoutua omiin töihinsä ja harrastuksiinsa ja omiin ihmissuhde ympyröihinsä.


    • En kerro kuka

      Rimmir tänään tiivisti asiat taitavasti. Voisin mielelläni allekirjoitta tekstin.

      Olen vuosien varrella ehtinyt työskennellä aina välillä erilaisten lapsiryhmien kanssa ja tehnyt myös iltaisin nuorisotyötä kaupungin nuorisotaloilla, jossa kävi myös huumeveikkoja. Joskus sain vähän pelätäkin muutamia tyyppejä. Mutten näyttänyt sitä.

      En ole koskaan lyönyt lasta enkä nuorta. En ole edes korottanut ääntäni. Olen katsonut vakavasti rumastikin räyhäävää ihmistä silmiin, seissyt suorana ja odottanut aikaa omalle puheenvuorolleni. Sen jälkeen olen ilmaissut asiani painokkaasti. Välillä olemme keskustelleet jälkikäteen asioista ja yhteisistä säännöistä kahden kesken.

      Lapsi ja nuori kunnioittaa heihin ystävällisesti suhtautuvia, vastuuntuntoisia aikuisia. Aikuisilla pitää olla aikaa ja kiinnostusta kantaa vastuunsa, on sitten kyse omista tai vieraista lapsista. Auktoriteettia ei hankita väkivallalla, vaan keskinäisen kunnioittamisen avulla. Rakkaus voi olla rajatonta, mutta elämä ei!

    • näinkin voi olla

      jos lapsi pelkää voi totellakkin, eikä uskalla suuttua...

    • yxinkertaista

      Jos vanhemmat ovat vanhempia ja aikuisia, tulee se lapsen kunnioitus vanhempaa kohtaan ihan siinä sivussa.

      Vanhempien tulee olla lujia ja oikeudenmukaisia sekä johdonmukaisia ja HUOM! kunnioittaa toisiaan kuten myös lapsiaan.

      Vanhempien ei tule olla lapsilleen kavereita. Säännöt tulee olla ja niistä tulee pitää kiinni. Säännöt voivat olla myös "vanhanaikaisia", kuten vaikka se, ettei sisällä pidetä lippalakkia päässä. Sääntöjen tulee olla niin järkeviä, että niistä voi pitää kiinni.

      Keskimmäinen lapseni tuli koulusta kotiin lapun kanssa. Heillä oli ollut MLL:n edustaja esitelmöimässä. Lapsi sanoi, että täti oli sanonut, ettei lapsille saa antaa selkään eikä edes tukkapöllyä. Sanoin, että jos teet jotain, minkä takia ansaitset selkään, annan sinulle selkään. Sen jälkeen voit vapaasti soittaa mihin tahansa ja kenelle tahansa. Koskaan en ole joutunut yhteenkään lapseeni koskemaan. Sanottakoon nyt sekin, etten suinkaan hallitse pelolla, vaan yllä olevien teesieni mukaisesti.

      Kun on olemassa järjestys, on olemassa rauha. Luonnollisesti lapset kapinoivat sääntöjä ja myös auktoriteettia vastaan, mutta rauhallisesti vaan, niin heidän kuuluukin. Pääasia, ettei anneta periksi kapinatilanteessa.

      Helppoa ja rauhallista elämää ja kaikilla hyvä mieli...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      82
      1363
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      913
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe