Hei kaikille!
Reilu kuukausi sitten tunsin viiltävää kipua rinnassani rintalastan takana. Kipu tuntui hyvin vähän aikaa kerrallaan, mutta melko voimakkaana mutta ei kuitenkaan vaikuttanut toimintakykyyni (pystyin kuitenkin jatkamaan autolla ajamista). Kipu toistui muutaman kymmenen minuutin välein. Säikähdin hirveästi ja toivoin vain että jaksaisin kotiin asti vaimolle kertomaan ennen kuin sydänkohtaus tulisi. Kotiin päästyäni en kertonutkaan vaimolleni asiasta vaan käyttäydyin normaalisti kuin aina ennenkin. Yöllä kivut palasivat ja sillä kertaa toivoin että eläisin vielä seuraavaan päivään jotta ehtisin työterveyslääkärille.
Seuraava aamu koitti tuskaisen ja hikisen yön jälkeen, mutta töihin päästyäni en ollutkaan lääkäriin menostani niin varma; pelkäsin että minulla diagnosoidaan jokin vaarallinen ja tappava sydänsairaus ja saan tietää että elinaikaa on jäljellä tyyliin kaksi kuukautta. Työkaverini kuitenkin toimitti minut lääkäriin kun yhden "kipuaallon" ja sydänsairauksista netistä lukemisen jälkeen olin mennyt aivan valkoseksi ja olo oli heikko ja pyörrytti.
Lääkärissä minulta otettiin sydänfilmi josta ei ilmennyt mitään. Lääkäri epäili kyseessä olleen tukirankalihasten kramppi (tms.). Minusta tuntui hyvälle, vaarallinen sydänsairaus olikin ollut vain vaaraton kramppi.
Noin viikko tämän jälkeen ystävälleni tuli kovia rintakipuja (hän ei edes kunnolla pystynyt kävelemään). EKG:ssä huomattiin rytmihäiriöitä mutta kaiken syyksi kuitenkin paljastui ei-sydänperäinen lihaskouristus joka meni parissa päivässä ohi lääkityksellä. Parin päivän päästä tapahtuneesta eräänä iltana koin voimakkaan kohtauksen jonka oireet sopivat hyvin paniikkihäiriöön. Sydän hakkasi minkä ehti, oloni oli kovin epätodellinen (kuin kehoni ei olisi ollut omani) pelkäsin että nyt tuli noutaja. Rintaa puristi ja välillä tuli lämmin tunne keskelle rintaa (päättelin loogisesti jonkin ison verisuonen revenneen ja lämpö johtui veren leviämisestä). Käteni olivan kylmänhikiset ja tärisin. Pyysin jopa vaimoani soittamaan ambulanssin. Vaimoni huomasi että oireeni olivat malliesimerkki paniikkikohtauksesta. Menimme yhdessä Internetiin lukemaan lisää aiheesta ja oloni rauhoittui kuin veitsellä leikaten. Jäljelle jäi vain väsymys ja hieman "hölmö" olo.
Seuraavana päivänä kuitenkin pelko kuolemisesta/sydänkohtauksta palasi ja menin työterveyslääkärini luo uudelleen ja kerroin tapahtuneesta ja tuntemuksistani. Lääkäri oli samaa mieltä paniikkihäiriöstä mutta otti varmuudenvuoksi EKG:n ja keuhkoröntgenkuvan joista ei löytynyt mitään. Minulle määrättiin betasalpaajia, puolikas aamuisin ja iltaisin. Olin taas lääkäriltä tullessani helpottunut, mitään vakavaa vikaa ei löytynyt.
Muutaman päivän kuluttua tunsin iltasella pistoja vasemmassa kyljessä, juuri sydämen kohdalta. Säikähdin kamalasti ja soitin kunnan terveysneuvonta puhelimeen josta minut ohjattiin päivystykseen. Matkalla lääkäriin tunsin kaulassani/leuassani sekä vasemmassa kämmenessä puutumusta joka lisäsi vain pelkoani sydänperäisestä viasta. En vain uskonut vaikka olin kahdesti lääkäriltä kuullut ettei sydämessäni ole vikaa. Päivystyksessä minulta otettiin jälleen (kolmannen kerran) sydänfilmi josta ei näkynyt mitään epätavallista. Lääkäri sanoi minun hyperventiloivan ja että paniikki minulla oli. Taas lähtiessäni olin helpottunut.
Huomasin että rintakipuja/-tuntemuksia ei ollut vain kohtauksen (vaikeata tietää koska on kohtaus kun syke ei enää nouse kiitos betasalpaajien) aikana, vaan "tuikkimista" sydämen kohdalta (ainakin mielestäni sydämen kohdalta) saattoi tulla ihan koska vain. Lisäksi kun oikein tarkkaan tunnustelin, saatoin huomata vasemman käteni olevan hieman puutunut tai "tikkuilevan". Menin taas lääkäriin. Tällä kertaa lääkäri lähestyi asiaa siltä kannalta määräsi minulle vatsan liikahappoisuutta lievittävää lääkettä (nimeä en muista, mutta oli aivan älyttömän kallista ~57e). Aluksi lääke tuntui auttavan, pistoksia ei juurikaan tullut mutta nyt, ajateltuani että varmastikin kuvittelen lääkkeen tepsimisen, olen alkanut tuntea rinnassani ns.ahdistusta - kuin joku seisoisi rintani päällä. Lisäksi välillä varsinkin vasemman käden sormissa tuntuu kipua ja käsi tuntuu silloin tällöin puutuneelta. Hartialihakseni ovat jumissa kun huomaan joskus miettiessäni mikä minulla on jännittäväni niitä. Varsinkin iltaisin alan pelkäämään kuolemaa vaikka mielestäni minulla ei paniikkikohtausta päällä olisikaan. Minä vain mietin ja odotan koska seuraavan kerran pistää tai puristaa rinnassa. Usein tämmöinen mietiskely iltaisin johtaa siihen että valvon hyvin myöhään ennen kuin saan unta ja olen töissä kovin väsynyt. Aamulla on kuitenkin yleensä helpottunut olo ja iltainen/öinen pelko tuntuu huvittavalta. Päivän mittaan saatan tuntea kipua (harvemmin) tai puristusta ja jos jatkan asian miettimistä pidemmälle minua alkaa pelottaa mutta monta kertaa olen pystynyt asian ohittamaan tekemällä vain intensiivisesti töitä eivätkä oireet ole haitanneet. Mutta iltaisin pelko usein palaa ja alan välillä jopa miettimään jopa päivystykseen menemistä. Kun saisin vain taas kuulla lääkäriltä että minulla ei ole kuolemantautia niin asiat helpottuisivat vähäksi aikaa.
Pelokkaana ja oireisena olen kärttyisä kanssaihmisille, enkä kuitenkaan haluaisi olla. Huomaan keksiväni uusia taudinkuvia jotka minulla voisivat olla. Taudit liittyvät kaikki sydämeen tai verisuonitukoksiin, joita minulta siis ei ole löytynyt kolmessa EKG:ssä, keuhkokuvassa eikä verikokeessa. Mietin vain että entä jos jotain on jäänyt huomaamatta.
Iltaisin pelko on kaikkein suurinta, mikään ei tunnu minkään arvoiselta kun pelkää että seuraava aamu ei koita. Huomaan kyllä että pystyn hallitsemaan pelkoa tai tukahduttamaan sen osittain mutta taustalla kummittelee kysymys entä jos tämä ei olekaan vain psyykkistä - entä jos sydämessäni on kuitenkin jotain vikaa tai verisuoneni ovat tukossa. Entä jos. Kun vain saisi varmuuden siitä että fyysiset oireeni ovat varmasti vaarattomia niin uskoisin voivani jatkaa elämistä kuin ennenkin.
Toivoisin saavani vastaukseksi kommentteja, tietoa, omia kokemuksia - ihan mitä tahansa.
Taustatiedoiksi:
- Olen 20v mies
- Hieman ennen ensimmäisiä oireita minulla oli kova stressi työpaikan säilymisestä
- Hieman ennen ensimmäisiä oireita olin ahnehtinut useita eri "sivu-busineksia", joista olen nyttemmin luopunut
Reilu kuukausi sitten tunsin viiltävää kipua rinnassani rintalastan takana. Kipu tuntui hyvin vähän aikaa kerrallaan, mutta melko voimakkaana mutta ei kuitenkaan vaikuttanut toimintakykyyni (pystyin kuitenkin jatkamaan autolla ajamista). Kipu toistui muutaman kymmenen minuutin välein. Säikähdin hirveästi ja toivoin vain että jaksaisin kotiin asti vaimolle kertomaan ennen kuin sydänkohtaus tulisi. Kotiin päästyäni en kertonutkaan vaimolleni asiasta vaan käyttäydyin normaalisti kuin aina ennenkin. Yöllä kivut palasivat ja sillä kertaa toivoin että eläisin vielä seuraavaan päivään jotta ehtisin työterveyslääkärille.
Seuraava aamu koitti tuskaisen ja hikisen yön jälkeen, mutta töihin päästyäni en ollutkaan lääkäriin menostani niin varma; pelkäsin että minulla diagnosoidaan jokin vaarallinen ja tappava sydänsairaus ja saan tietää että elinaikaa on jäljellä tyyliin kaksi kuukautta. Työkaverini kuitenkin toimitti minut lääkäriin kun yhden "kipuaallon" ja sydänsairauksista netistä lukemisen jälkeen olin mennyt aivan valkoseksi ja olo oli heikko ja pyörrytti.
Lääkärissä minulta otettiin sydänfilmi josta ei ilmennyt mitään. Lääkäri epäili kyseessä olleen tukirankalihasten kramppi (tms.). Minusta tuntui hyvälle, vaarallinen sydänsairaus olikin ollut vain vaaraton kramppi.
Noin viikko tämän jälkeen ystävälleni tuli kovia rintakipuja (hän ei edes kunnolla pystynyt kävelemään). EKG:ssä huomattiin rytmihäiriöitä mutta kaiken syyksi kuitenkin paljastui ei-sydänperäinen lihaskouristus joka meni parissa päivässä ohi lääkityksellä. Parin päivän päästä tapahtuneesta eräänä iltana koin voimakkaan kohtauksen jonka oireet sopivat hyvin paniikkihäiriöön. Sydän hakkasi minkä ehti, oloni oli kovin epätodellinen (kuin kehoni ei olisi ollut omani) pelkäsin että nyt tuli noutaja. Rintaa puristi ja välillä tuli lämmin tunne keskelle rintaa (päättelin loogisesti jonkin ison verisuonen revenneen ja lämpö johtui veren leviämisestä). Käteni olivan kylmänhikiset ja tärisin. Pyysin jopa vaimoani soittamaan ambulanssin. Vaimoni huomasi että oireeni olivat malliesimerkki paniikkikohtauksesta. Menimme yhdessä Internetiin lukemaan lisää aiheesta ja oloni rauhoittui kuin veitsellä leikaten. Jäljelle jäi vain väsymys ja hieman "hölmö" olo.
Seuraavana päivänä kuitenkin pelko kuolemisesta/sydänkohtauksta palasi ja menin työterveyslääkärini luo uudelleen ja kerroin tapahtuneesta ja tuntemuksistani. Lääkäri oli samaa mieltä paniikkihäiriöstä mutta otti varmuudenvuoksi EKG:n ja keuhkoröntgenkuvan joista ei löytynyt mitään. Minulle määrättiin betasalpaajia, puolikas aamuisin ja iltaisin. Olin taas lääkäriltä tullessani helpottunut, mitään vakavaa vikaa ei löytynyt.
Muutaman päivän kuluttua tunsin iltasella pistoja vasemmassa kyljessä, juuri sydämen kohdalta. Säikähdin kamalasti ja soitin kunnan terveysneuvonta puhelimeen josta minut ohjattiin päivystykseen. Matkalla lääkäriin tunsin kaulassani/leuassani sekä vasemmassa kämmenessä puutumusta joka lisäsi vain pelkoani sydänperäisestä viasta. En vain uskonut vaikka olin kahdesti lääkäriltä kuullut ettei sydämessäni ole vikaa. Päivystyksessä minulta otettiin jälleen (kolmannen kerran) sydänfilmi josta ei näkynyt mitään epätavallista. Lääkäri sanoi minun hyperventiloivan ja että paniikki minulla oli. Taas lähtiessäni olin helpottunut.
Huomasin että rintakipuja/-tuntemuksia ei ollut vain kohtauksen (vaikeata tietää koska on kohtaus kun syke ei enää nouse kiitos betasalpaajien) aikana, vaan "tuikkimista" sydämen kohdalta (ainakin mielestäni sydämen kohdalta) saattoi tulla ihan koska vain. Lisäksi kun oikein tarkkaan tunnustelin, saatoin huomata vasemman käteni olevan hieman puutunut tai "tikkuilevan". Menin taas lääkäriin. Tällä kertaa lääkäri lähestyi asiaa siltä kannalta määräsi minulle vatsan liikahappoisuutta lievittävää lääkettä (nimeä en muista, mutta oli aivan älyttömän kallista ~57e). Aluksi lääke tuntui auttavan, pistoksia ei juurikaan tullut mutta nyt, ajateltuani että varmastikin kuvittelen lääkkeen tepsimisen, olen alkanut tuntea rinnassani ns.ahdistusta - kuin joku seisoisi rintani päällä. Lisäksi välillä varsinkin vasemman käden sormissa tuntuu kipua ja käsi tuntuu silloin tällöin puutuneelta. Hartialihakseni ovat jumissa kun huomaan joskus miettiessäni mikä minulla on jännittäväni niitä. Varsinkin iltaisin alan pelkäämään kuolemaa vaikka mielestäni minulla ei paniikkikohtausta päällä olisikaan. Minä vain mietin ja odotan koska seuraavan kerran pistää tai puristaa rinnassa. Usein tämmöinen mietiskely iltaisin johtaa siihen että valvon hyvin myöhään ennen kuin saan unta ja olen töissä kovin väsynyt. Aamulla on kuitenkin yleensä helpottunut olo ja iltainen/öinen pelko tuntuu huvittavalta. Päivän mittaan saatan tuntea kipua (harvemmin) tai puristusta ja jos jatkan asian miettimistä pidemmälle minua alkaa pelottaa mutta monta kertaa olen pystynyt asian ohittamaan tekemällä vain intensiivisesti töitä eivätkä oireet ole haitanneet. Mutta iltaisin pelko usein palaa ja alan välillä jopa miettimään jopa päivystykseen menemistä. Kun saisin vain taas kuulla lääkäriltä että minulla ei ole kuolemantautia niin asiat helpottuisivat vähäksi aikaa.
Pelokkaana ja oireisena olen kärttyisä kanssaihmisille, enkä kuitenkaan haluaisi olla. Huomaan keksiväni uusia taudinkuvia jotka minulla voisivat olla. Taudit liittyvät kaikki sydämeen tai verisuonitukoksiin, joita minulta siis ei ole löytynyt kolmessa EKG:ssä, keuhkokuvassa eikä verikokeessa. Mietin vain että entä jos jotain on jäänyt huomaamatta.
Iltaisin pelko on kaikkein suurinta, mikään ei tunnu minkään arvoiselta kun pelkää että seuraava aamu ei koita. Huomaan kyllä että pystyn hallitsemaan pelkoa tai tukahduttamaan sen osittain mutta taustalla kummittelee kysymys entä jos tämä ei olekaan vain psyykkistä - entä jos sydämessäni on kuitenkin jotain vikaa tai verisuoneni ovat tukossa. Entä jos. Kun vain saisi varmuuden siitä että fyysiset oireeni ovat varmasti vaarattomia niin uskoisin voivani jatkaa elämistä kuin ennenkin.
Toivoisin saavani vastaukseksi kommentteja, tietoa, omia kokemuksia - ihan mitä tahansa.
Taustatiedoiksi:
- Olen 20v mies
- Hieman ennen ensimmäisiä oireita minulla oli kova stressi työpaikan säilymisestä
- Hieman ennen ensimmäisiä oireita olin ahnehtinut useita eri "sivu-busineksia", joista olen nyttemmin luopunut
Vastaukset 22
Vanhimmat
Luettuasi viestisi minun on aivan pakko vastata, sillä minulla on ollut aiva samat oireet ja pelot kuin sinullakin! Minäkin olen 20-vuotias, tosin tyttö. Kaikki alkoi seuraavana päivänä siitä, kun olin ollut soutamassa. Rintakipu jatkui ja siitä tuli kaikenlaisia pelkoja. Aloin tarkkailla, onko hengitykseni ja pulssini säännöllinen, ja sitten pikkuhiljaa hengitystäni kontrolloidessani tuli hyperventilaatiokohtaus. Koko ajan oli sellainen painostava tunne, etten pysty kunnolla hengittämään. Menin lääkäriin ja minut tutkittiin perusteellisesti. Otettiin sydänfilmi, jossa ei ilmennyt mitään, kuten sinunkin kohdallasi. Kipu ja pelko jatkuivat silti, enkä voinut ajatella juuri muuta kuin niitä. Sain lääkäriltä ohjeet hyperventilaatiokohtauksen hoitoon, mutta se pussiin hengittely ei minua juurikaan vakuuttanut.
Kipuja tuli milloin minnekkin, sydän alkoi hakata ja kädet hikoilla. Joskus vapisin ja pelkäsin että pyörryn. Tuntui että huimasi. Lääkärissä toisen sydänfilmin jälkeen (joka oli aivan ok) minusta tuntui, ettei minua otettu vakavasti. Alkoi lääkäriin soittelu ja pelkäsin koko ajan kuolevani tai pyörtyväni. Hengitin koko ajan vaikeasti (hyperventilaatio jatkuessaan pahenee) ja lopulta minulle tuli kuumetta. Kuume nousi ja
taas lääkäriin.
Minut lähetettiin tarkempiin tutkimuksiin, paljon kokeita ja kaikki mahdollinen keuhkoista sekä sydämestä. Kuumeeseen ei löytynyt syytä ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Pari päivää sairaalassa ja kuumeen laskiessa kotiin. Annettiin taas ohje hyperventilaatiokohtausta varten ja kerrottiin, että hapan-emäs tasapainoni oli järkkynyt ja oireet johtuivat siitä. Kotona päätin lopettaa hengitykseni tarkkailun ja nyt hengitys kulki taas kevyesti, normaalisti! Myös kuume oli poissa.
Olen varma, että kuume nousi jännityksestä ja vääränlaisen hengityksen rasittamana. Rintakipu oli todellakin (ja on yhä, kun se ilmenee) juuri lihaksissa, eli joko olen istunut pahassa asennossa nojaten käsivarteeni (jolloin se ja hartia puutuivat helposti!) tai sitten tehnyt jotakin rasittavaa liikettä kuten soutamista tai vaikka pelannut koripalloa.
Huomasin, että rintakipujen aikana painellessa rintalastaa tai niitä kohtia, joissa kylkiluut kiinnittyvät siihen, jotkut kohdat luista ovat kipeitä. Lääkärikin totesi saman ja kertoi, että ne rasittuvat helposti (varsinkin hyperventilaatiokohtauksen jälkeen). Vielä nytkin hankalat asennot tai raskaat liikkeet kipeyttävät. Kipu ei siis ole sydämessä, vaikka se olisikin rinnan alueella.
Jos sydämessä olisi jokin vika, se luultavasti olisi havaittu jo aikaisemmin, sydänfilmissä tai muunlaisten oireiden kautta. Paniikkihäiriöön kuuluu juuri rintakivut tai niiden pelko, sekä muutkin epämääräiset kivut eri puolilla kehoa.
Luin asiasta lisää ja huomasin selvät tuntomerkit ahdistuneisuushäiriöstä tai paniikkihäiriöstä. Joskus kohtaus syntyy kuin tyhjästä, kuvittelemalla jonkin fyysisen sairauden tai sitten muuten pelottavassa tilanteessa. Minunkin kohtaukseni tulevat helposti illalla ja yöllä, kun taas päivällä muiden aikana ne tuntuvat jotenkin noloilta tai aiheettomilta. Minulla oli stressiä lukiokurssien suorittamisessa ja YO- kirjoituksiin valmistautuessa.
Paniikkikohtauksista tuli satunnaisia enkä siten halunnut niihin jatkuvaa lääkitystä. Nyt olen päässyt niistä tietoisesti eroon, mikä ei ollut helppoa. "Pysy rauhallisena" on helpommin sanottu kuin tehty, mutta olen onnistunut ja päättänyt olla "tarkkailematta" oireita tai tuntemuksia, jolloin nekin ovat kadonneet. Jos tulee sellainen olo että alkaa hermostua/vapista, otan heti "Relaxor forte" nimisen tabletin, joka on luonnontuote. Niitä saa 40 kpl:n pakkauksissa noin 7 euron hintaan luontaistuoteliikkeistä ja jopa Citymarketeistä. Kun tiedän että ne ovat läsnä ja auttavat, olo rauhoittuu aina. Ne eivät tee uneliaaksi, vaan vähentävät stressiä ja ahditusta. Olo palautuu hetkessä normaaliksi.
Olin todella helpottunut kun löysin avun noista tableteista, ilman lääkkeitä joita en tarvitse. Nyt pidän niitä aina mukana, vaikka en niitä ehkä tarvitsisikaan kuukausiin. Myös se auttaa, kun on läsnä joku joka tietää asiasta ja osaa rauhoitella tarpeen tullessa. Kun kuulee toiselta ettei ole mitään hätää ja että olen terve, auttaa.
Toivottavasti tarinastani on sinulle apua. Jos haluat keskustella tai kysyä lisää, niin vastaan mielelläni. Kaikkea hyvää sinulle!
Hei,
Mun kohdalla on myös sama tarina...
Eli sain ensimmäisen paniikkikohtauksen ihan yllättäen, illalla kotona ihan tavallisen päivän jälkeen. Ensin meni tunto käsistä, sitten alkoi pyörryttää hirveästi, pian en pystynyt enää puhumaan ja lopulta alkoi irveä tärinä ja vapina. Olin aivan varma, että minulla on diabetes ja kuolen. Sairaalan ensiavussa katselin poikaystäväni ja mietin ihan tosissani, että nyt näen hänet viimeistä kertaa...No mitään diagnoosia ei herunut, vaikka minut lähetettiin ambulanssilla toiseen sairaalaan neurologin tutkittavaksi.
Seuraavana iltana sama toistui. Ja kun kaikki mahdolliset kokeet oli otettu: verensokeri, valtimoverinäyte, neurologin kliiniset kokeet, kallon röntgen, sydän filmi jne. jne., diagnoosi oli hyperventilaatio ja paniikkihäiriö. Siihen sain rauhoittavia ja muutama päivä menikin ihan hyvin.
Mutta sitten aloinkin pelätä, että mitä jos jokin jäikin huomaamatta...Juoksin lääkäriltä toiselle. Otettiin tulehdusarvoja, tutkittiin astman varalta, tutkittiin jalkojen verenkierto, kilpirauhaskokeet, paastosokeri (vaikka sokeri olikin jo tarkistettu sairaalassa, en uskonut edelleenkään ettei minulla ole diabetesta, kaikki mahdollinen. Ja taas sama viesti, ei mitään vikaa. Olen täysin terve...
Edelleenkin uskoin kuolevani, sillä päivittäin oli hengenahdistusta, huimausta, vapinaa, näköhäiriöitä, siis vaikka mitä. Mutta nyt keksin ihan uuden sairauden: olin 100% varma, että minulla on MS-tauti ja sen ensioireen näköhermotulehduksen takia menee näkö silmistä. Ja niin menikin toisesta silmästä, mutta ei näköhermotulehduksen vaan migreenin takia (ja siis vain hetkellisesti)!
Nyt olen vihdoinkin alkanut uskotella itselleni, että näin monen lääkärikäynnin jälkeen en voi olla kuoleman vakavasti sairas. Ja toivottavasti myös pystyn jatkossa ajattelemaan näin. Sillä kyllähän maailmassa on varmasti satoja sairauksia joiden oireet sopivat paniikkihäiriön kanssa yhteen...Niin ja jos maailmassa kuitenkin vain pieni osa on kuoleman vakavasti sairaita, niin miksen minäkin kuuluisi siihen suurempaan osaan terveitä ihmisiä...
Eipä muuta kuin tsemppiä kaikille! Yritetäänhän pitää toisemme terveiden kirjoissa!
Jos kuolemanpelko on ruvennut hallitsemaan elämää, olisi hyvä ihan tietoisesti miettiä elämään ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä. Esim. miten haluaa elää elämänsä, mikä elämässä on tärkeää, mitä meille/minulle tapahtuu kun kuolen. Mitä tekisit, jos sinulla olisi vain vuosi tai viikko elinaikaa? Mikä/mitkä asiat nousevat kaikkein tärkeimmiksi? Kun elää Jumalaa ja sydäntään kuunnellen ja luottaa korkeamman voiman viisauteen niin pienenee kuolemanpelkokin. Uskon että sielu jatkaa elämäänsä ruumiin kuoltua. Joh.6:40 "Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet."
Omat tunteet ja paineet on myös järkevä tunnustaa itselleen, sillä näillä on välillä taipumusta etsiä ilmaisunsa kehon kautta, psykosomaattisina oireina. Kannattaa keskittyä ympäristöön tai johonkin tehtävään kun itsensä tarkkailu pahentaa tai aiheuttaa näitä oireita. Esim. hengittäminen on refleksi ja hoituu ihan itsestään. Aivan kuten kävelyssäkin, jos jokaista jalan liikettä alkaa tarkkailla niin muuttuu sekin niin luonnollinen asia oudon tuntuiseksi.
Minullakin on kerran ollut sydämentykytystä ja rintakipuja, jotka aiheutuivat stressistä, tukahdutetuista tunteista ja kipeistä rintalihaksista. Pelkäsin sydäninfarktia ja kävin lääkärissä, mutta mitään vikaa ei löytynyt.
Uskon että sitä ennättää elämässään suorittamaan sen minkä on tarkoituskin suorittaa. Sitä mitä ei ennätä suorittamaan ei ole tarkoituskaan suorittaa. Älkää stressailko liikaa. :)
Hei Leena ja anna!
Kiitoksia vastauksista. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olen varma että muiden samasta asiasta kärsineiden kuuleminen auttaa enemmän kuin lääkärissä ravaaminen.
Torstaina keksin tietoisesti muuta tekemistä kuin itseni tarkkailu ja oireita ei tullut läheskään niin usein. (Alunperin motiivi ei kuitenkaan ollut kovin positiivinen; käynpä nyt palkkapäivän kunniaksi ostamassa itselleni jotain kivaa ennen kuin pumppu pysähtyy) Toivonkin vain että tämä (lähes) oireeton elämä jatkuu ja voin olla keksimättä enää uusia sairauksia itselleni.
Nyt jo tosin mieltäni hämmentää se että voiko muutos ajattelussa tulla tosiaan näin nopeasti, ja huomaan silloin tällöin miettiväni/odottavani koska pistot ja pelot palaavat.
Kiitos teille vielä kerran ja kaikkea hyvää. On kiva kuulla vastaavia kokemuksia :)
-m
Hei kaikille.
Tunnen silloin tällöin vieläkin "tuikkailuja" rintakehän vasemmalla puolella. Pistot eivät ole voimakkaita ja ovat hyvin lyhyt kestoisia. Välillä myös olkapäät ja käsivarret kipuilevat. Betasalpaajani loppuivat muutama päivä sitten ja olen itsekseni miettinyt vaikuttaakohan se olooni milläänlailla. Nyt pelkoni on osittain palannut. Paniikkikohtausta minulla ei ole ollut mutta välillä huomaan hyperventiloivani (ainakin lievästi).
Oikeanpuoleinen olkapääni rutisee välillä venytellessäni (vanha kaatumisvamma) ja myös selkä tuntuu välillä jäykältä. Mitä fysioterapia maksaa kerralta, jos sitä kokeilisi seuraavaksi?
Luulin jo että pelot olisivat ohi, mutta en voi itselleni mitään. Aina kun olen yksin tai minulla ei ole muuta tekemista, yllätän itseni pohtimassa kuinka verisuoneni ovat tukossa ja voin saada kohtauksen hetkenä minä hyvänsä. Välillä mittaan pulssiani ja pelkään että huomaan rytmihäiriöitä tai vastaavia. Mikä on kun en voi uskoa lääkäreitä :(
-m
Tuntuu että koko kesä olisi mennyt piloille tämän asian takia. Kävin taas lääkärissä, sama kuvio sydänfilmi, juttelua ...
Lääkärissä en pelännyt sydänsairautta ollenkaan, kaikki tuntui niin loogiselta: monessa ekg:ssä ei ole näkynyt mitään, verikokeissa ei ole todettu mitään, verenpaine ei ole hälyttävän korkealla. Tämä vain ei voi olla sydänvika. Lopulta lääkäri määräsi minut rasitus-ekg -kokeeseen josta hänen mukaansa ei voi selvitä puhtain paperein jos sydämessä on jotain vikaa. Lisäksi hän kysyi mitä mieltä olisin rauhoittavasta- tai mielialalääkitykestä. Kieltäydyin. Pelottaa että jään samantien koukkuun jos alan ottamaan nappeja. Tämän jälkeen lääkäri antoi matkaan kaksi vihkosta, toinen paniikkihäiriöstä ja toinen yleistyneestä ahdistushäiriöstä kertova. Molempien tiedot olen lukenut jossakin vaiheessa netistä.
Välillä (kuten esim nyt) olo on hyvä, eikä mikää juurikaan "ota aivoon", mutta joskus tulee hetkiä jolloin olen äreä, mietin sydän/muuta sairautta, ja kaikki asiat tuntuvat harmittavan. Kumpa tämä jo loppuisi.
-m
Itseäni helpottaa se että "järkeistän" pelkotilojani. Esimerkiksi sydämentykytyksen tullessa totean itselleni, että "Kaikki kokeet on otettu. On hyvin pieni todennäköisyys, että olisin oikeasti sydänsairas: sydänsairaudet ovat yleisempiä mm. vanhemmilla ihmisillä, olen muuten täysin terve, ei ole suvussa periytyviä sydänsairauksia... Ja jos olisi, olisiko se maailmanloppu? Todennäköisemmin löytyisi lääkkeet ja hoito. Ja jos ei löytyisi, niin pitäisi vaan ottaa vastaan se mitä tulee. jne jne."
Yritä siis väkisi uskotella itsellesi, että kaikki on hyvin. Ja lueppa Bournen kirja Vapaaksi ahdistuksista ja peloista. Siinä mm. selvitetään kaikki paniikkihäiriön/ ahdistuneisuushäiriön fyysiset oireet ja kerrotaan faktoja miksi ne eivät ole vaaralllisia. Kirjasta todella on apua!
Voimia sinulle!
Hei anna, ja kiitoksia vastauksestasi.
Täytyy laittaa kirjan nimi muistiin.
Kävin siellä rasitus-ekg:ssä ja yllätysyllätys, mitään ei löytynyt. Fyysisenkunnonkaan puolesta ei tarvinnut olla huolissaan.
Olen jopa ajoittain pystynyt hetkeksi unohtamaan pelkoni mutta jos kuulen että joku mainitsee jonkun henkilön kuolleen sydänsairauteen, kohtaukseen tms niin jo alkaa pelottaa.
eikä lääkärit oo löytäny mitää40
Hei! Itselläni on ollut samanlaisia oireita, kun edellä on kuvattu. Rintakehän alueella on ollut jomotusta ja joskus hengittäminen on pistänyt tosi pahasti. Olen miettinyt, että minulla jotain ongelmaa sydämessä tai muuta vastaavaa... Noh minun vaivoihini helpotus löytyi fysioterapeutin luota. Selässäni oli jännitystila ja se oli lukkoja täynnä. Selkärangan lukot aiheuttivat kipua säteillen rintakehääni. Selkäranka on kuitenkin ihmisen kasassa pitävä "varsi". On tärkeää, että sekä selän että vatsan lihakset ovat kunnossa. Kun lihakset ovat kunnossa, pysyy selkärankakin kunnossa. Jos selkeää syytä kipuilulle ei löydy, kannattaa miettiä voisiko säteily johtua selän ongelmatilasta.
Itse mietin pitkään, että mikä mättää. Ei tullut mieleen heti epäillä selkävikaa. Mutta heti, kun aloin käydä fysioterapeutin, sain apua ongelmaani.
No iloista kesän jatkoa kaikille!
Onnellista syksyn alkua kaikille!
Piti tänne tulla kertomaan että tarinani sai selvän ja suht'onnellisen lopun. Minulla siis ei ollut sydänsairautta, vaan fysioterapeutti löysi selästäni/niskastani "lukossa" olevia nikamia, jotka aiheuttivat oireet joita pidin sydänperäisinä. Pelätessäni sydänvikaa ja milloin mitäkin sairautta onnistuin saamaan itselleni myös paniikkikohtauksia. On niin helpottunut olo kun tämä selvisi. Nyt alan käymään fysikaalisessa hoidossa niin kauan kuin on tarvis.
Kiitokset kaikille vastanneille, toivottavasti tästä ketjusta on apua muillekin pelokkaille.
-m
Huimas johtui välillä niskasta, joka oli aivan lukossa... Siinäkin tapauksessa kannattaa käydä fysioterapeutilla! Apua saa paremmin kuin lääkäristä.
siis jos on niska tosi kipeä ja jäykkänä ym. ni huimaako silloin ja meneekö kädetkin tunnottomaksi?mulla on ollu niska jo viikon kipeä ja välillä huimaa ja tuntuu et kädetki puutuis..vai voisko johtua jostai muusta?
Kiropraktikolle vaan, siellä saat avun, kolotukset lähtee ja mieli voi hyvin. 6 v:n kokemus kun ranka krämppää ja olo on huono, sieltä saa avun, katso että kiropraktikko on d.c. eli kouluttautunut. Kroppa ei välttämättä edes oireile, tuntuu vaan huonolta ja silloin voi jotkin nivelet olla lukkiutuneet josta olo johtuu, käyppäs vastaanotolla.
Joo, kuulostaa aivan tutulta. Paniikkihäiriö on inhottava vaiva ja kun minäkin olen luulotautinen, niin kuvittelen kanssa, että mulla on jokin kamala sairaus. Mulla on paikat luultavasti ihan jumissa, rintakipuja ja selkäkipuja ja kylkiinkin sattuu välillä. Koneella olo tuntuu pahentavan. Mulla on huono istuma-asento ja liikunnanpuutetta. Voisi lähteä tänään lenkille.
Ite oon vasta 16 vuotias. Joskus tuntuu, että tulee vielä paniikkitunteita. En tiedä, joudunko ensiviikolla lääkäriin. Mietityttää vaan, jos saan jotain lääkkeitä, en tiedä. Mutta vois olla ihan hyvä puhua asiasta jonkin ammatti-ihmisen kanssa.
Rintakivut ja muutkin helpottivat vähän, kun puhuin niistä, mutta tuntuvat kyllä joskus. Selkäkin tuntuu olevan jumissa, mutta musta tuntuu, että liikunta auttaisi asiaa. :)
Morjensta! Kahden ensinmäisen kaikki oireet valittettavasti jaan :( kiitos näistä kirjotuksista täällä helpottaa vähän oloa kun tietää että en ole ainoa joka elää tätä "helvettiä" vaikken tätä nyt kenellekkään toivoisi :( T. Jo 9 KK kuoleman Pelossa!
Pakko osallistua kanssa teidän jutusteluun. Kuinka voikaan muiden ihmisten tekstit olla kuin omasta näppiksestä lähteneitä..
Kaikki alkoi siitä, kun eräänä päivänä menin töihin ihan tavalliseen tapaani. Töissä ei ollut kiirettä eikä stressiä tai muutenkaan mitään outoa ilmoilla. Jossain vaiheessa huomasin, että sydän takoo nyt vähän turhan vauhdikkaasti ja aloin jo hermostua. No lähdin siitä sitten taukohuoneelle päin ja ajattelin soittaa tkhon kysyäkseni asiasta.
Puhelun jälkeen poikkesin vessan kautta ja sielä jyske alkoi vain kiihtyä ja itsekin tietenkin hätääntyä. Hyvä, kun pääsin itku silmässä sieltä pois. Kiirehdin vain sanomaan työkaverille henkihaukkana, että soita ambulanssi nyt on joku paha rytmihäiriö.
Minut ohjattiin sitten sohvalle lepäämään ja odottamaan lanssia. Sydämen perusrytmi oli tosi nopee ja lisänä tuli paljon extrojakin. Huimasi ja pelotti kamalasti, että se on jotain ihan kauheeta mitä nyt tapahtuu ja mietin vain lapsiani hoitopaikassaan.
Lanssi saapui ja ekg oli ihan normaali, syke vain vähän vielä tiheä. Extrat olivat jo siinä vaiheessa vaimenneet poissa. Kuskit olivat sitä mieltä, että joku paniikkikohtaus ehkä, mutta jos ( ja siis kun omasta mielestä) jalat ja olo oli tosi heikko voisin käydä päivystyksessä verikokeissa.
Siitä sitten alkoikin jatkuva lekureilla ravaaminen....millon syke oli tosi tiuhaa ja millon hidasta propralin vuoksi..aina huomasin jonkun oireen joka voi liittyä sydämeen ja onko nyt sellainen tilanne että pitää lähteä näytille. Sydänfilmejä on otettu vaikka kuinka monta ja verikokeita. Olo aina rauhoittuu sielä filmin aikana.
Nyt on kokoajan semmonen pelko, et mitä kohta tuntuu. Tuntuuko pistos taas sydämen kohdalla ja miksi huimaa...Nyt on useempana päivänä tuntunut poltetta rinnassa, hartioissa ja selässä ja ping! se sydänhän siellä muka oireilee. ei se ainakaan närästystä oo...
sen hetken on tosiaan hyvä, kun pääsee lekurilta rauhoteltuna, mutta kohta taas lähtee pyörä pyörimään..omalekuri epäili nyt paniikkihäiriöö sitten. sitä kai se on jos tiedän että joudun jäädä yksin kotiin niin alkaa jo jännittää ja itku silmässä lähetän muut matkaan.
kardiologille on aika varattuna jotta saisi kunnon vastauksen että sydän olisi kunnossa.
mutta tosiaan näiden oireiden vahtaaminen ja seuraaminen ei helpota oloa ollenkaan. iltaisin vaan alkaa enemmän pelottaa...
Jaksamisia ja voimia teille kaikille.
tuntuu niin tutulta nää kaikki! Itellä kans paniikkihäiriö, ja kuolemanpelko. Milloin koskee pääähän ja silloin on tietysti aivoveren vuoto tms. toisella kerralla taas koskee rintaan ja on sydänlihastulehdus tai sydäninfrakti yms.. voimia kaikille jotka kamppailee tän kamalan sairauden kanssa!
Pakko osallistua....anteeksi mutta mua alkoi naurattaa ja sairastan itse ihan samaa tautia eli ph:ta.Siis kun lukee muiden kirjoituksia niin ei vois paremmin upota...vaikka tiedän kuinka kamala se olotila on kun luulee kuolevansa niin silti oli pakko nauraa kun ajattelin miten omituinen se oma ajatusmaailmakin on.
Esimerkkinä voin kertoa että työpäivät ovat minulle nykyään tuskaa koska työskentelen yksinyrittäjänä ja aina kun ei ole asiakasta niin vellon milloin minkäkin sairauden kourissa.Uusin on imusolmukesyöpä tai sitten aivokasvain jota olen sairastanut jo kolme vuotta ja en vieläkään ole kuollut tai edes sairaalaassa!!!Aika kumma kasvain! Lisäksi totesin puhelimessa serkulleni tänään että on se kumma kun maalla anoppilassa se kasvain aina häviää ja sitten kun tulen kotiin niin se tulee takaisin.Voi apua!
Sen voin allekirjoittaa että paljon oireita tulee mullakin selästä.Se on kroonisessa jännitystilassa ja olen käynyt fysioterapiassa joka auttaa kyllä hetkellisesti mutta oireet palaavat.Joten olen alakanut miettiä että kai se pelon syy pitää löytää...eli miksi pelkään väistämätöntä niin paljon.Yksi voi olla menettämisen pelko...syitä voi olla monia ja olen nyt alkanut etsimään itselleni sopivaa terapeuttia joka auttaisi minut tämän pelon yli.
Uskon että en yksin pääse asiassa eteenpäin vaan haluaisin jonkun ihmisen rinnalleni joka jaksaisi vähän peesata...läheisistä ei sikäli ole apua että mieheni on aika kyllästynyt oirelistaani ja lääkärit takertuu vain pillereihin ja sitäpaitsi tk:lla ei enää oteta minua vakavasti kun soittelen vähänväliä.
Yksityisilläkin olen ravannut ja omaisuushan tässä menee kun yrittää löytää sitä olematonta sairautta.
Oletteko koskaan miettineet että olemme herkkiä ihmisiä?Tarkoittaa että nykypäivän informaatiotulvan keskellä menee kenellä tahansa pää sekaisin kun joka tuutista tulee sairautta ja kuolemaa.Jos syöt näin niin kuolet ja jos et tee sitä niin kuoletNo saamari ,kuollaan me joskus kuitenkin.Pitäisi kait luoda sellainen elämä jossa on onnellinen...omannäköisensä.En tiedä elänkö sellaista nyt koska kerran voin huonosti.
Tätä pohtiessa hyvää joulua kaikille!
Todella helpottavaa lukea muiden kokemuksia! Olen 19-vuotias tyttö ja kärsin paniikkinhäiriöstä. Se on alkanut noin 15-16 vuotiaana kun sain hengenahdistuskohtauksia. Kävin terapiassa ja oireet helpotti. 18- vuotiaana kirjotuksiin valmistautuessa, muutenkin stressaavassa elämäntilanteessa paniikkihäiriö on palannut ja se on kaksi kertaa pahempi. Sairauden ja kuoleman pelko valtaa mieleni iltaisin ja monesti päivisin. Olen kaksi kertaa joutunut sairaalaankin. Ensimmäisellä kerralla maksa-arvoni oli pilvissä, mikä aiheutui luultavasti virus-tulehduksesta. Toisella kerralla pääkivun takia. Lääkäri epäili verisuonipullistumaa, mikä suljettiin pois magneettikuvauksella. Nykyisin hallitsevin kiputila joka aiheuttaa paniikkia on rintakivut. Vaikka sisimmässäni tiedän, että ne eivät johdu sydämestä niin paniikki iskee silti. Kuvittelen käsieni puutumista ja alan tärisemään. Poikaystäväni tukee minua ja on suureksi avuksi, mutta tilanne on alkanut mennä jo hyvin hankalaksi. Kärsin monista todellisista kivuista ja vaivoista, joille ei vaan löydy selitystä kuten nivelten turpoaminen, polvikivut, pääkipu, rintakipu, väsymys, pahoinvointi yms. Reumatesti, kilpirauhastesti, magneettikuvaukset verikoikeita ja vaikka mitä tutkimuksia on tehty eikä mitään selviä. Tämä on suorastaan helvetillistä. Välillä tuntuu, että olen niin väsynyt etten jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Koulu tuntuu välillä hyvin raskaalta ja hermostuneisuuteni vaikuttaa parisuhteeseenikin. Päätin, että huomenna varaan ajan johonkin terapeutille jotta saan asian liikkumaan johonkin suuntaan. Voimia kaikille paniikkihäiriöstä kärsiville ja toivottavasti saatte mielenne ja kehonne tasapainoon.
melle:
onko sulta otettu borrelioosin vasta-aineet?
toinen mikä tulee mieleen on joku ruoka-aine yliherkkyys.
entäs ethän asu homekämpässä?