Mitä koira viestittää, kun se haluaa tavatessa kiihkeästi nuolla omistajansa kaulan ja korvat pitäen samalla omia korviaan niin päätä myöten kuin ikinä. Koira on samalla superiloinen ja hökötyksillään, kun näkee omistajan. Koira on pieni, joten tämä tapahtuu silloin, kun otan koiran syliin. Syliin pääsee istumalla ensin kauniisti. Olen tulkinnut nuolemishalun miellyttämiseleeksi ja korvien asennon vuoksi myös alistumiseleeksi. Lienenkö oikeassa vai väärässä?
Pentuna näin kuinka pentueen kaikki pennut nuolivat aina toistensa naamoja.
En ole kieltänyt nuolemista, kun se ei minua haittaa. Kasvoja en anna nuolla hygieniasyistä, mutta kyllä se varmaan nuolisi nekin, jos antaisin. Vieraita en anna nuolla.
Koira haluaa nuolla ihmisen kaulan ja korvat
11
15790
Vastaukset
- canis.familiaris
Ilmeisesti olet kieltänyt kämmenien ja jalkaterienkin nuolemisen koiralta? Jos niitä pyrkii nuolemaan, poimii se talteen ihosta mm.suoloja, joita esim hikoileminen tuottaa..
Oma koiralla on taipumusta samaan käytökseen, mutta olen rajoittanut sitä aikas paljon. Tapa voi olla pyrkimystä mielistelyyn, suhdettavahvistavaan tai joissain tapauksissa purkaantuu epävarmuutena/hyväksyttävyyden hakuisuutta. Voi olla tietenkin myös puhdasta kiintymyksen osoitusta.
Sen olen laittanut merkille, että ylikorostunut taipumus on koirilla, joilla on hieman itseluottamus ongelmia...Oman koirani ylikorostunut tarve tai pyrkimys "naamanpesuun" on vähentynyt huomattavasti sen itseluottamuksen noston myötä...Tämän olen huomannut jo muutamalla muullakin aijemmalla koiralla.- korvat märkänä
Kiitos vastauksesta.
Veikkaan, että osuit hyvin oikeaan arvioissasi. Minustakin koiralla on hieman itseluottamuksen puuttumista eli mukana saattaa olla myös hyväksynnän hakemista - ehkä jopa enemmän kuin arvaankaan.
"Ilmeisesti olet kieltänyt kämmenien ja jalkaterienkin nuolemisen koiralta?"
- Ei se yritä nuolla niitä. Ei ole tarvinnut kieltää. Se haluaa nuolla vain kaulaa ja korvia (ja varmaan niitä kasvoja, jos olisin antanut). Nuolemisvimma ja "olen niin innoissani, etten mahdu turkkiini" -tervehdys kuuluvat etenkin tapaamishetkiin, yön jälkeen aamutervehtimiseen jne.
Vaikka nuoleminen ei ole meille ongelma, niin itsevarmuuden puutehan kaipaisi kohennusta. Kuinka sitä olisi viisasta tukea? - canis.familiaris
korvat märkänä kirjoitti:
Kiitos vastauksesta.
Veikkaan, että osuit hyvin oikeaan arvioissasi. Minustakin koiralla on hieman itseluottamuksen puuttumista eli mukana saattaa olla myös hyväksynnän hakemista - ehkä jopa enemmän kuin arvaankaan.
"Ilmeisesti olet kieltänyt kämmenien ja jalkaterienkin nuolemisen koiralta?"
- Ei se yritä nuolla niitä. Ei ole tarvinnut kieltää. Se haluaa nuolla vain kaulaa ja korvia (ja varmaan niitä kasvoja, jos olisin antanut). Nuolemisvimma ja "olen niin innoissani, etten mahdu turkkiini" -tervehdys kuuluvat etenkin tapaamishetkiin, yön jälkeen aamutervehtimiseen jne.
Vaikka nuoleminen ei ole meille ongelma, niin itsevarmuuden puutehan kaipaisi kohennusta. Kuinka sitä olisi viisasta tukea?"- Ei se yritä nuolla niitä. Ei ole tarvinnut kieltää."...juu sitten se on helppo hakea syytä mielistelyn ja suhdetta vahvistavaan asiaan.
"Vaikka nuoleminen ei ole meille ongelma, niin itsevarmuuden puutehan kaipaisi kohennusta..." ilman muuta, mutta pitää myös muistaa ylläpitää jo olevaa (noin yleisesti)
"Kuinka sitä olisi viisasta tukea?"...Helposti. Tekemisen ja osallistiumisen kautta onnistumisia ja kannustusta oikeista asioista...säännöllisesti ja myös arkiasioissa, mutta vain oikeista asioista ja sopivassa määrin...Täytyy oppia myös "säätämään" kehuja/huomiota koiran mukaan, eli jos liikaa innostuu niin alennetaan tasoa ja näin toistojen ja ajan kautta koiran käytös ohjautuu toivottuun suuntaan.
"-tervehdys kuuluvat etenkin tapaamishetkiin, yön jälkeen aamutervehtimiseen"...näissä ihan ohimenevä "sanallinen" terveyhdys ilman muuta huomiota...Antaa hieman tasata intoa jne..
Meillä esimerkiksi kehun/huomioin ohituksista tai vastaan mistä vain kontaktista säännöllisesti lenkillä..Olen jyrkkä ei toivotusta ja kannustava toivotusta...näin koira osaa kokemuksen kautta käytöksen rajat ja tavat..(käytösmallit eri tilanteisin.) - korvat märkänä
canis.familiaris kirjoitti:
"- Ei se yritä nuolla niitä. Ei ole tarvinnut kieltää."...juu sitten se on helppo hakea syytä mielistelyn ja suhdetta vahvistavaan asiaan.
"Vaikka nuoleminen ei ole meille ongelma, niin itsevarmuuden puutehan kaipaisi kohennusta..." ilman muuta, mutta pitää myös muistaa ylläpitää jo olevaa (noin yleisesti)
"Kuinka sitä olisi viisasta tukea?"...Helposti. Tekemisen ja osallistiumisen kautta onnistumisia ja kannustusta oikeista asioista...säännöllisesti ja myös arkiasioissa, mutta vain oikeista asioista ja sopivassa määrin...Täytyy oppia myös "säätämään" kehuja/huomiota koiran mukaan, eli jos liikaa innostuu niin alennetaan tasoa ja näin toistojen ja ajan kautta koiran käytös ohjautuu toivottuun suuntaan.
"-tervehdys kuuluvat etenkin tapaamishetkiin, yön jälkeen aamutervehtimiseen"...näissä ihan ohimenevä "sanallinen" terveyhdys ilman muuta huomiota...Antaa hieman tasata intoa jne..
Meillä esimerkiksi kehun/huomioin ohituksista tai vastaan mistä vain kontaktista säännöllisesti lenkillä..Olen jyrkkä ei toivotusta ja kannustava toivotusta...näin koira osaa kokemuksen kautta käytöksen rajat ja tavat..(käytösmallit eri tilanteisin.)Kiitos!
Googletin heti perään tietoa itseluottamuksesta ja paljon löytyikin yhtenevää, joka viittaa siihen, että tätä asiaa kannattaa harjoitella ja tukea.
- kjlsmlagmlö
mun koira nuolee joskus mun jalkaa/reittä kun teen ruokaa.. mahtaisko olla silkkaa mielistelyä että hentoisin antaa vähän maistiaisia :D
- Koira-amatööri
Meillä sama homma täällä Kiinassa, oisiko jotain hyvää linkkiä mistä löytyisi koiran itsetunnon kohottamisvideota? Ensimmäinen koira ja hankala lukea käytöstä
Oma sakuni ei varsinaisesti nuole mutta jos kumarrun sen puoleen se lipaisee. Samalla lailla ollessani esim. sängyssä, se on sellainen "tykkään susta" viesti mielestäni.
- meillärakastetaan
Jos koira nuolee kasvojasi, se rakastaa sinua. ( sanoo viimeisin tutkimus)
Mutta näillä tutkimuksilla on tapana muuttua melkein viikottain. - minelan
Ciuhani kanssa on sama juttu. Se nuolee kyllä kyllä koko naaani. Minusta se osoittaa kiintymystä omistajaansa kohtaan. Touho nuolee myös kissani naaman, silät ja korvat huolellisesti ennen aam lenkkiä, muttavastaavasti kissani Soolo nuolen Touhon ihan läpikotaisin. Minusta se on välittämistä .
- Kasvojen
Peseminen auttaa myös, näin vähenee kasvojen nuoleminen.
- Anonyymi
Saako koirat nuolla ihmisten korvan sisältöä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501070
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713