Tuurijuopon lapsi?

Vastasin 1.7. erääseen samaa asiaa koskevaan kysymykseen tällä palstalla. Ohessa vastaukseni:

Isäni oli alkoholisti, tuurijuoppo. Hänen juomistuurinsa kestivät nuorempana viikon, kaksi, pari-kolme kertaa vuodessa, vanhempana kerrat ja juomisajat harvenivat. Hänellä oli Helsingissä tai muualla erään järjestön kokouksia ja niistä tuuri tavallisesti sai alkunsa. Hän oli muutaman päivän "kadoksissa" josta aikanaan ilmestyi mökille lopettelemaan humalaansa ja kärsimään krapulaansa. Hän ei juovuksissa ollut väkivaltainen, itse asiassa lempeämpi ja paljonkin avoimempi kuin selvänä.

Äitini ei hyväksynyt hänen juomistaan ollenkaan ja häpesi hänen käytöstään elämänsä loppuun saakka (isä kuoli lähes 79-vuotiaana ja äiti 86-vuotiaana). Vielä kuolinvuoteellaan, sekavana aivoinfarktin jäljiltä hänen tunteensa, pelkonsa ja häpeänsä tulivat julki aivan samanlaisina kuin vuosikymmeniä sitten. Hän luuli isän olevan juomassa ja poliisin ottaneen pois perheen auton (mitään sen tapaistakaan ei todellisuudessa tapahtunut). Häpeä oli niin laaja-alaista, että hän osittain eristäytyi yhteisöstä jossa eli.

Pelko ja häpeä tulivat tietysti minunkin tutuikseni niin pitkältä ajalta kuin jaksan muistaa ja koin samanlaisia tunteita. Puheet "maantielle joutumisesta" koin lapsen tapaan konkreettisesti, vaikka itse asiassa nyt aikuisen silmin olimme hyvin toimeen tulevia. Pelkäsin vuosikausia sitä, että isälle tapahtuisi jotakin noilla juomareissuilla. Tunnelmiani en voi kuvailla muulla sanalla kuin kaamea.

Juomisen mallinkin opin isältä (tosin en yksin häneltä: likipitäen kaikki jotka joivat joivat samalla tavalla). Viinan juomisen tarkoitus oli saada humala ja mies joka tyhjensi viinapullon yhdellä huikalla oli sankari. Omalla sarallani minäkin jouduin kamppailemaan vuosikausia alkoholin kanssa. Juomiseni loppui kuusi vuotta sitten uskoon tuloon ja juomisen tarvekin poistui. Minua on auttanut paljon Raimo O. Kojon kirja "Eroon viinasta" jossa kiinnitetään paljon huomiota paitsi juoppoon myös juopon läheisiin ja annetaan heille kokeneen konkreettisia neuvoja. Suosittelen, että sinäkin lukisit sen jos ehdit ennen leiriäsi. Se kirja on auttanut satoja muitakin kuin minua.

Ei pidä käsittää niin, että tuomitsisin tai vihaisin vanhempiani. Kummallakin oli syynsä käyttäytymiseensä, molemmat kantoivat raskaita taakkoja - eri asia on turhaanko mutta kantoivat kuitenkin. He olivat ainoat vanhempani. Nyt he ovat poissa ja kaipaan heitä.

En tiedä sit mikä juoppo äitini on.. tuurijuoppo vaiko ihan oikeajuoppo,mutta alkoholiongelma hänellä on ollu siitä asti kun olin noin 3v.

Nyt olen 20v ja olen asunut 4v pois kotoa,koska en jaksanu kattoa mutsin juomista.. en tajua miten isä viittii sitä kattoa, kun ei isä pahemmin ite juo..nyt tosin isänkin pinna katkes ja laitto eron viimeviikolla vireille..omaan asuntoon pääsin koska sanoin isälle etten jaksa opiskella lukiossa jos en pääse kotoa pois, joten isä makso vuokrani koko lukion ajan.

isosiskonikin muutti pois kun oli 16v. Nyt mun ja mutsin välit on ihan ok, mut sisko ei halua olla missään tekemisissä mutsin kans.. joten luulen,että toi vaikutus lapsiin riippuu tosi paljon.. jokainen reagoi omalla tavallaan..mut jälkiä se silti AINA jättää.. esim ei pysty luottamaan..

Nyt jo kun oon "aikuinen" tai ainaki omillani elävä niin mutsin juominen vituttaa edelleen!! Tulee aina karmee pettymys kun tietää että mutsi on taas jollain ryyppyreissullaan.. ja vaikka yrittää olla välittämättä niin ei pysty.. pahalta se tuntuu kun oma äiti juo, edelleen, ei vain sillon kun olin lapsi.. Tunteet on aina ja edelleen pelissä mukana..

Kysyit tunteita.. no päällimmäisenä pettymys, viha, epäluottamus ja sääli. Ongelmia aiheutuu kun perheen jäsen ei hoida velvollisuuksiaan, esim. työpaikka meni mutsilta alta, ongelma on se etten voi ikinä luottaa että kaiki on ok ja joutuu huolehtimaan asioista sekä henkisesti että konkreettisesti..

joo no ehkä mun kokemus ei oo tuurijuoposta vaan todellisesta alkoholisista.. mut välillä mutsillaki oli hyviä kausia jolloin juominen oli vain tuuriluontoista..