Eli olen rv 33 0 ja koko odotusaikani olen ollut vailla avopuolisoni tukea. Olemme olleet neljä vuotta yhdessä ja lapsi sai alkunsa aivan tarkoituksella. Mutta siitäpä nämä kaikki ongelmat alkoivat. Mieheni on ravannut koko raskausajan baareissa, jättää minut aina yksin kotiin, eikä halua viettää kanssani aikaa. Ei kiinnosta miten olen voinut tai miltä minusta tuntuu hänen käytöksensä.
Ja nyt hän ilmoitti että ei ole enään onnellinen kanssani, eikä rakasta minua samalla tavalla kuin ennen. Haluaisin yrittää korjata suhteemme jotenkin, mutta en tiedä mitä voin tehdä jos toinen ei halua tosissaan panostaa suhteeseen.
Nykyään itken itseni uneen joka ikinen ilta, enkä saa mitään päivisin aikaan. Odotan vain lapsen syntymää, jos se vaikka jotain muuttaisi suhteessamme.
Kaipaisin hieman mielipiteitä mitä tässä oikein pitäisi tehdä... Tuntuu etten jaksa tätä enään kovinkaan kauaa, jos ei mitään muutosta tapahdu.. :(
Ja nyt hän ilmoitti että ei ole enään onnellinen kanssani, eikä rakasta minua samalla tavalla kuin ennen. Haluaisin yrittää korjata suhteemme jotenkin, mutta en tiedä mitä voin tehdä jos toinen ei halua tosissaan panostaa suhteeseen.
Nykyään itken itseni uneen joka ikinen ilta, enkä saa mitään päivisin aikaan. Odotan vain lapsen syntymää, jos se vaikka jotain muuttaisi suhteessamme.
Kaipaisin hieman mielipiteitä mitä tässä oikein pitäisi tehdä... Tuntuu etten jaksa tätä enään kovinkaan kauaa, jos ei mitään muutosta tapahdu.. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
lapsen syntymän ihme saattaa ehkä muuttaa asiat hetkeksi, mutta sitten jatkuu entisellään ellei muutu pahemmaksi. Sinun ensimmäiseksi prioriteetiksi tulee elämässä vauva ja mies jää kakkoseksi auttamatta kaikilla tasoilla.. Tämä tapahtuu jokaisessa suhteessa vaikka olisi kuinka onnellinen ja mies tukena. Meillä mies oli täysillä tukemassa minua rakaus aikana ja lapsen syntymän jälkeen, mutta kyllä hän tunsi jääneensä kakkoseksi alku vaiheessa ja näistä asioista keskusteltiin avoimesti puolin ja toisin. Kyllä yritin yhteistä aikaakin järkätä mahdollisimman paljon, mutta se ei ole samanlaista kuin ennen lapsen syntymää.
Nyt kun vauva on vuoden on meillä enemmän aikaa toisillemme ja se näkyy selvästi. En ihmettele enää yhtään kun sanotaan että vauvan ekan vuoden aikana monet parisuhteet päättyvät.. Voi kun ihmiset jaksaisivat sinnitellä yhdessä sen ekan vuoden. Se riittäisi.
Tiedän, että kirjoittamani teksti ahdistaa sinua ja tuntuu pahalta, mutta kun tosi asia on se, että lapsen syntymä ei mahtavuudestaan huolimatta pelasta teidän suhdetta. Sinun on tehtävä se puolison kanssa nyt ja alettava puhaltaa yhteen hiileen. Parisuhteen pelastamiseen tarvittavaa aikaa ei teillä ole lapsen syntymän jääkeen. Teillä on pari kuukautta aikaa olla yhdessä.. Käyttäkää se hyödyksi!
en halua olla ilkee.. mut mun mielestä sun miehes ei oo valmiksi isäksi, ja sen takia käyttäytyy noin.. sitä pelottaa tuleva, koska se ei tiiä minkälaista on vauvan kans.. eli se sun miehes ei ole tainnut ihan loppuun asti käsitellä sitä asiaa silloin ku aloitte yrittää lasta.. sun kannattais nyt jutella miehesi kans ihan vakavasti että mikä sitä risoo..ja kysyä että pelottaako sitä tuleva.. ja se ku se käy niissä baareissa, se varmaan haluaa nollata päätänsä siitä raskaus asiasta..
mut nyt hyvä nainen jos haluat yrittää korjata suhteesi, puhu miehellesi vakavasti ja käske häntä kuuntelemaan,ja kerro miltä susta tuntuu se mitä se touhuaapi...
Olen yrittänyt puhua, mutta ei siitä tule mitään.. Emme muutenkaan puhu enään juuri mistään. Jos olemme samaan aikaan kotona, niin on aika hiljaista.
Toisaalta tuntuu turhauttavalta yrittää korjata tätä tilannetta kun ei tunne itseään enään toiselle tärkeäksi. Mutta silti haluaisin yrittää
Tiedän tunteesi, itselläni oli aivan samanlainen avomies. Koitin puhua asioista ja parhaani mukaa antaa huomiota sekä saada meidät tekemään asioita yhdessä ja parantamaan suhdetta,mutta miestä ei vain kiinnostanut enään.
4 viikkoa ennen laskettua aikaa hän totesi ettei halua olla enään kanssani ja lähti pois.
Neuvona annan älä painosta häntä, mutta koita hänet saamaan näkemään asiat sinun kannaltasi vaikka se on vaikeata, koska häntä varmasti pelottaa tuleva elämä lapsen kanssa. Parisuhdeterapia voi myös olla oiva vaihtoehto jos kummatkin ovat valmiita parantamaan suhdetta ja selvittämään asioita.
Kaikkea kannattaa yrittää, niin tiedät ainakin itse yrittäneesi tapahtui mitä tapahtui :)