"Maailman kenties tunnetuin fyysikko ja matemaatikko, vuosina 1879–1955 elänyt saksalaissyntyinen Albert Einstein, kehitti niin sanotun suhteellisuusteorian – ja ainakin yhden kuin juuri euromaiden velkakriisiin räätälöidyn lausahduksen.
Analyysi
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
Yksi hänen tunnetuimmista lausahduksistaan soveltuu sellaisenaan euroalueen velkakriisiä nyt jo kolmatta vuotta tuloksetta mutta sinnikkäästi tehottomilla hätätoimillaan pahentaneisiin ja pitkittäneisiin talouspäättäjiin.
Tilaa Taloussanomat
Jan Hurrin analyysi ilmestyy perinteiseen tapaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Haluaisitko lukea samanlaisen analyysin viitenä päivänä viikossa? Kokeile Taloussanomat :aa maksutta kahden viikon ajan!
Lausahduksen mukaan ainoastaan hullu toistaa samat toimet kerrasta toiseen samalla jo aiemmin vääräksi osoittautuneella tavalla, mutta odottaa silti ennen pitkää saavansa aikaan toivomansa tuloksen.
Europäättäjät näyttävät toimivan täsmälleen Einsteinin lausahduksen hullun lailla yrittäen taltuttaa velkakriisiä samoja tehottomia hätätoimiaan toistamalla
"
Analyysi
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
Yksi hänen tunnetuimmista lausahduksistaan soveltuu sellaisenaan euroalueen velkakriisiä nyt jo kolmatta vuotta tuloksetta mutta sinnikkäästi tehottomilla hätätoimillaan pahentaneisiin ja pitkittäneisiin talouspäättäjiin.
Tilaa Taloussanomat
Jan Hurrin analyysi ilmestyy perinteiseen tapaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Haluaisitko lukea samanlaisen analyysin viitenä päivänä viikossa? Kokeile Taloussanomat :aa maksutta kahden viikon ajan!
Lausahduksen mukaan ainoastaan hullu toistaa samat toimet kerrasta toiseen samalla jo aiemmin vääräksi osoittautuneella tavalla, mutta odottaa silti ennen pitkää saavansa aikaan toivomansa tuloksen.
Europäättäjät näyttävät toimivan täsmälleen Einsteinin lausahduksen hullun lailla yrittäen taltuttaa velkakriisiä samoja tehottomia hätätoimiaan toistamalla
"
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Ulkomaisten pankkien lunastaminen irti kriisimaiden velkaloukusta ei kuitenkaan ole yhtä kuin kriisin aiheuttaneen velkaongelman ratkaisu.
Se on ainoastaan merkinnyt alun perin yksityisten riskiluottojen siirtämistä erilaisten "pelastuspakettien" muodossa näitä toimia rahoittavien ja takaavien "pelastajien" eli lähinnä eurovaltioiden piikkiin.
Näin kriisin alkuperäisiin syihin jokseenkin osaton Suomikin on saanut taakakseen uutta velka- ja takausvastuuta erityyppiset luotto-, pääoma- ja takauslupaukset mukaan luettuna enimmillään jopa lähemmäs 40 miljardia euroa ja korkokulut päälle.
Samaan aikaan Suomen niin kuin muiden eurovaltioiden omatkin velat paisuvat kaiken aikaa, kun taantuma kasvattaa julkisia menoja mutta supistaa verotuloja. Eurovaltioiden suorat ja epäsuorat velkavastuut ovatkin rutkasti kasvaneet.
Niinpä kriisin kourissa eivät olekaan enää vain kolme pienehköä alkuperäistä kriisimaata, vaan nyt liisterissä ovat myös suurten euromaiden heikoimmat, Espanja ja Italia
"
Demareihin? Vettä hanhen selkään.
"Kaikki nyt europäättäjien haikailemat "uudet" ja "lopulliset" keinot velkakriisin taltuttamiseksi ja pankkikriisin torjumiseksi ovat jo ennestään esimerkiksi maailman kaikista liittovaltioista absoluuttisesti velkaisimman, Yhdysvaltain, käytössä.
Yhdysvallat on aito liittovaltio osavaltioiden kesken tuloja ja muita rahavirtoja vuodesta toiseen tasaavine järjestelyineen. Yhdysvalloilla on kaikki osavaltiot kattava pankkitukijärjestelmä talletussuojasta kriisiaikaisiin erityistoimiin.
Mikään näistä järjestelyistä ei ole estänyt Yhdysvaltoja velkaantumasta liikaa tai maan pankkeja ajautumasta epäsäännöllisin väliajoin kerta kerralta tuhoisampiin kriiseihin.
Yhdysvallat on päin vastoin korviaan myöten veloissaan, ja juuri sieltä finanssikriisi sai viitisen vuotta sitten alkunsa. Samoin juuri Yhdysvaltain "pankkiunioni" on tehnyt tilaa ennestäänkin vaarallisen suurten jättipankkien kasvaa entistäkin suuremmiksi.
Niinpä euromaidenkaan järjestäytyminen liittovaltioksi, yhteisvastuullisiin velkajärjestelyihin tai "edes" pankkiriskien yhteisvastuuseen tuskin ratkaisee velkakriisiä.
Ennemmin moinen antaa aihetta Einsteinin päätelmään: patistelijoiden täytyy olla järjiltään
"
Juostaa mankuu lainaa markkinoilta ja annetaan nollakorolla eteenpäin!
Niinhän Suomenpankikin!
Uholaulu tarkoitti puoluekokouksessa?
Aina törppöjä!
"Espanjan talous on liian iso muiden euromaiden pelastettavaksi. Maa on vajonnut jälleen lamaan ja 25 prosentin työttömyys tarkoittaa, että joka neljännessä kotitaloudessa ei ole yhtään ansiotyössä käyvää henkilöä. Ei siis ihme, että espanjalaiset ovat kurkkuaan myöten täynnä säästötalkoita. Myöskään poliittisessa mielessä välien katkaisu EU:hun ei tuottaisi ongelmaa, sillä Espanja voi tukeutua oman kielialueensa maihin ympäri maailmaa”, Lynn arvioi.
Lynn uskoo, että euromaat jatkavat Kreikan taloudellista tukemista riippumatta siitä, mikä puolue voittaa kesäkuun puolivälin uusintavaalit.
”Jos EU rahoittaisi vaikka kymmenyksen Kreikan budjetista, se maksaisi yhteisölle 23 miljardia euroa. Se on pikkurahoja verrattuna siihen, mitä Espanjan pelastaminen vaatisi. Siihen euromailla ei ole rahkeita, joten Espanja joutuisi viemään matokuurin läpi omin voimin.”
Strategy Economics ennakoi Espanjan talouden pysyvän lamassa vuoteen 2014 asti. Jo valmiiksi leikkauksiin ja säästämiseen kyllästyneet kansalaiset eivät välttämättä suostu kiristämään vyötä yhä tiukemmalle, vaan poliittinen tahto eurosta irtautumiseen saattaa kypsyä nopeastikin.
”Espanja on poliittisesti vakaa maa, toisin kuin Kreikka, joka hakee EU:sta turvaa Turkkia vastaan.”
Lynnin mukaan Espanjassa käydään jo täyttä päätä keskustelua eurosta irtautumisesta.
"
Velkaa riittää Suomen harteille?