"Maailman kenties tunnetuin fyysikko ja matemaatikko, vuosina 1879–1955 elänyt saksalaissyntyinen Albert Einstein, kehitti niin sanotun suhteellisuusteorian – ja ainakin yhden kuin juuri euromaiden velkakriisiin räätälöidyn lausahduksen.
Analyysi
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
Yksi hänen tunnetuimmista lausahduksistaan soveltuu sellaisenaan euroalueen velkakriisiä nyt jo kolmatta vuotta tuloksetta mutta sinnikkäästi tehottomilla hätätoimillaan pahentaneisiin ja pitkittäneisiin talouspäättäjiin.
Tilaa Taloussanomat
Jan Hurrin analyysi ilmestyy perinteiseen tapaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Haluaisitko lukea samanlaisen analyysin viitenä päivänä viikossa? Kokeile Taloussanomat :aa maksutta kahden viikon ajan!
Lausahduksen mukaan ainoastaan hullu toistaa samat toimet kerrasta toiseen samalla jo aiemmin vääräksi osoittautuneella tavalla, mutta odottaa silti ennen pitkää saavansa aikaan toivomansa tuloksen.
Europäättäjät näyttävät toimivan täsmälleen Einsteinin lausahduksen hullun lailla yrittäen taltuttaa velkakriisiä samoja tehottomia hätätoimiaan toistamalla
"

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Espanjan ja Italian ajautuminen velkakurimuksen partaalle johtuu ainakin osittain europäättäjien kriisitoimista – eli kriisiä pahentavista päättömyyksistä.
Varsinaisten "pelastustoimiensa" ehtoina päättäjät ovat vaatineet kriisimaita panemaan alulle talouden tehostus- ja tasapainotustoimia, kansanomaisemmin sanottuna talouden vyönkiristyksiä.
Talouden tehokuureja on ollut pakko panna alulle kesken poikkeuksellisen ankaran rahoituskriisin ja taantuman – siitä huolimatta, että vyönkiristysten vaikutukset ovat
♦ voimistaneet talouden alamäkeä ja näin
♦ ennemmin pahentaneet kuin helpottaneet velkakriisiä.
Kriisimaissa talouden tehotoimet ovat jo muuttuneet tuhotoimiksi.
Tavoitellut säästöt ovat kääntyneet tarkoitustaan vastaan, kun talous on vyönkiristysten takia supistunut velkoja nopeammin ja velkaisuuden suhdeluvut ovat heikentyneet eivätkä parantuneet.
"Pelastuspakettien" ja niiden ehtoina vaadittujen vyönkiristysten vastarinta on voimistunut kriisimaissa samaa tahtia kuin talous on heikentynyt ja työttömyys pahentunut
"
....samaa on reposteltu eräässä verkkolehdessä. Sinäkö oletkin saitin häirikkö ?
"Euroalueen velkakriisi saa Timo Soinin kiihtymään. Soinin mukaan hallitus vie tässä asiassa mediaa.
- Suomessa asia tullaan esittämään niin, että maksatteko kerralle 6-8 miljardia euroa vai tehdäänkö eurobondit. Se olisi aivan järjetöntä, että ruvetaan jatkuvasti elättämään etelän maita, puoluejohtaja puuskahtaa Aamulehdessä.
- Tällä motiivilla jaksan politiikassa yhden 10 vuotta. Toivon, että EU hajuaa, Soini lataa Aamulehdessä.
Turhautunut Soini jyrisi myös tiistaina eduskunnassa. Eduskunta otti tiistaina vastaan vuoden toisen lisäbudjetin, joka sisältää Euroopan pysyvän vakausrahaston pääomittamisen 1,44 miljardilla eurolla. Asian esitteli Jutta Urpilainen, joka sai Soinin heti kimppuunsa.
- Euro on rikkonut Euroopan, rahojen lisäksi menee yhteiskuntarauha. Ettekö te näe, mitä Euroopassa tapahtuu? Autot palavat, konkurssi uhkaa, työttömyys pahenee, Soini jyrisi eduskunnassa.
Lähde: Aamulehti
"
"Komissio julkisti koko unionia ja jokaista jäsenmaata erikseen koskevat suosituksensa tänään.
Komission mukaan Euroopan pysyvän kriisirahaston eli EVM:n tulisi pääomittaa pankkeja suoraan mieluummin kuin kansallisten hallitusten kautta. Tällaista menettelyä saatetaan komission mukaan "tarkastella" ja se toteutuessaan "katkaisisi yhteyden pankkien ja valtioiden" väliltä.
Aiemmin myös Espanjan hallitus on ehdottanut, että kriisirahasto tukisi pankkeja suoraan. Ehdotus sen sijaan kohdannee vastustusta Saksassa, Suomessa ja Hollannissa, jotka ovat suhtautuneet erittäin nihkeästi vastuiden laajentamiseen unioninlaajuisiksi
"
Jykä repii enää Suomen piikkiin lisää valtionvelkaa, lahjoitukseen Eapanjaan?