Puolustusvoimat neuvottelee parasta aikaa käytettyjen tela-ajoneuvojen ostamista Norjasta ja perustelee sitä, että se tulee halvemmaksi kuin peruskorjata omia korjauksen tarpeessa olevia ajoneuvoja. - Näin voi ollakin, että ostohinta olisi alhaisempi kuin jo käytössä olevien peruskorjaus mutta eikö peruskorjauksessa syntyisi kotimaisia työtilaisuuksia vai onko niitä liikaa? Ei ole siis mitenkään ihmeellistä jos puolustusvoimissa ei budjettirahat riitä koska verotulotkin halutaan tyrehdyttää mitkä kaiken järjen peruskorjauksessa tulisi valtion kassaan ja sieltä edelleen puolustusvoimien käyttöön.
Puolustusvoimat neuvottelee parhaillaan käytettyjen tela-ajoneuvojen ostamisesta Norjasta. Tarkoituksena on korvata suuri osa nykyisin käytössä olevista vanhenevista telakuorma-autoista.
Neuvotteluista uutisoi Helsingin Sanomat.
Kauppa on osa koko vuosikymmenen jatkuvaa maavoimien ajoneuvojen päivityskierrosta. Sen yhteydessä peruskorjataan myös Pasi-miehistönkuljetusvaunuja sekä neuvostovalmisteisia BMP-2-rynnäkkövaunuja.
Puolustusvoimat on ostamassa Norjasta Bandvagneja, jotka ovat sukupolvea nuoremmat kuin Suomessa nykyisin käytössä olevat Bandvagnit.
Jalkaväen tarkastaja Jukka Valkeajärvi sanoo, että käytetyn norjalaisen kaluston ostaminen on halvempaa kuin peruskorjata vanhaa kalustoa Suomessa.
Näinkö menee suomalaisen Jukka Valkeajärven ajatuksenjuoksu?
-ahaa-
2
545
Vastaukset
- puskaryssä¨
Ryssä nauraa teille! HOHOHO, meillä onkin atomipommi.
- ...---...SIKA VITTU
mistä lähtien R Y S S Ä on ollut kirosana?
Yhtähyvin stalin ja Lenin, paskapää katainen ja häkäpytty! PISTE.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982