Mielipide

Pitkälti mietin sitä, onko olemassa mitää mieltä osallistua tähän palstan turinaan, päätin kuitenkin lähteä mukaan vanhalla avauksellani.

Ns. pakkoruotsikeskustelua seuranneena ja siihen joltisetikin ajoittain osallistuneena, en myöskään ole voinut välttyä ajatukselta, että suomenruotsalaisten ns virallinen kanta, joka ilmenee RKP:n ja Foktingin kannanotoissa, rakentuu pitkälti tuosta pakollisesta ruotsinkielen kouluopetuksesta itsepintaiseen kiinni pitämiseen. Se kuuluu heidän edusmiestensä rooliin ja on siten ymmärretävää. Ehkä asenteet suomenruotsalaisten keskuudessa eivät välttämättä ole yhtä voimakkaita kuin heidän edustajiensa. Mene tiedä, mutta sellainen käsitys minulla on. Ylipäätänsä kielikysymys ei liene kovin suuri asia, omien surututtavieni, joita on omissa harrastuspiireissäni paljon mukana, kanssa en ole juurikaan puhellut kieliasioista, vaan ihan muusta, mikä onkin luonnollista ihmisten kanssakäymistä.

Itse näen ongelman kokonaan muualla. Kyse on mielestäni siitä, voidaanko perustuslaissa säädetyt kielelliset oikeudet ylläpitää ja onko niiden ylläpitämiseen ylipäätänsä tarpeen pakollinen ruotsin opetus vaiko ei. Olen aiemmin tuonut esille mallin, jossa pelkästään viranomaiselle asetetaan kielllisiä velvoitteita sen sijasta, että kielellisiä velvoitteita olisi yksittäisellä virkamiehellä kielitaitovaatimusten muodossa. Mallissani kielilaki korjattaisiin siten, että siinä todettaisiin alueellisesti alueen kieljakauman mukaan painottunut viranomaisen palveluvelvollisuus. Samalla voitaiisin luopua yksittäisten virakamiesten kileititovaatimuksista ja tioetenkin pakkoruotsista. Todettakoon tässä se historiallinen tosiseikka, että jo aiemmin asiallisesti samansisältöisen vanhan kielilain aikana ei ruotsinkielen opiskelu kattanut koko ikäluokkaa. Jos joku haluaa perhetyä esitykseen, olen niitä aiemmissa ketjuissa perustellut tarkemmin.


Pakkoruotsi ei ole nähdäkseni edes se olennainen kysymys ruotsinkielisen väestön asemaa arvioitaessa. Näin katsoisin olevan jopa heidän omasta näkökulmastaan arvioituna, johon arvioon uskaltaudun suomenkielisenä ulkopuolisena. Olennainen kysymys on se, miten perustuslain mukaiset oikeudet oman kielen käytöön viranomaisissa ja tuomioistuimissa turvataan ja myös kysymys siitä, miten perustuslain takaama oikeus yhteiskunnallisten ja sivistyksellisten tarpeiden huolehdinta täytetään. Nämähän ovat molempia maan pääkieliä koskevia yhtäveroisia oikeuksia.

Näiden perustuslain asettamien velvoitteiden täyttäminen ei edellytä pakkoruotsia, joksi ymmärrän kielen pakollista opettamista kaikilla koulutusasteilla ja jota tarkoitan tässäkin kirjoitelmasssa pakkoruotsista puhuttaessa.

Paljon on täälläkin puhuttu perustuslaissa tarkoitetun kaksikielisyyden muuntamista yksikielisyydeksi. Oli sitten ruotsin kielen asema vähemmistökieli tai maa sitten perustuslaillisesti kakskielinen, olisi joika tapaukseesa vähemmän puhutun kielen puhujien asema järjestettävä.Tuo paljon parjatttu kielilaki, jonka todellinen sisältö näyttää olevan suurimmalle osalle täysin tuntematon ja lähinnä kuulo- ja luulopuheisiin perustuvaa tietoa, on juuri se laki, joka keskeiseltä sisällöltään säätelee näitä vähemmistön kiellellsiä oikeuksia tuomiostuimissa ja viranomaisissa asettaen julkiselle vallalle erityisiä velvoitteita, joiden taso on erilainen riippuen hallintoalueen kielijakaumasta.

Olen tuossa omassa mallissani, jota pidän pitkälle pohdittuna tulevaisuuden mallina, tuonut esille kielipolittikan neljä kulmakiveä, jotka ovat.:

1. Suomi on edelleenkin kaksikielinen valtio, kansalliskielinään suomi ja ruotsi. Tarvittaessa kansalliskielten piiriä voidaan tulevaisuudessa kielijakauman muutosten johdosta jopa laventaa ehkäpä venäjän suhteen.

2. Kielilain mukaisten velvoitteiden tulee kohdistua viranomaiseen tai tuomioistuimeen. Yksittäisellä virkamiehellä ei ole velvoitetta kielen osaamiseen vaan velvoite kielipalvelujen järjestämiseen - eriasteisena virka-alueen kielijakaumasta riippuen - on tuomistuimen ja viranomaisen velvoite. Yksittäisen virkamiehen tai tuomarin osalta ei kielitaitovaatimusta ole ja näin ollen kielitaitoa koskeva lainsäädäntö voidaan kumota. Kielilakia täsmennettäköön tämän periaateen topteuttamiseksi. Mallini perustuu käsitykseen, jossa voimassa olevia resursseja kohdennetaan sinne, missä kielellisten palvelujen tarvetta ilmenee. Mallini olisi kustannustehokas ja tuottaisi myös nykyistä parempia kielellisiä palveluja.

3. Ruotsinkielen pakollinen opetus ei ole mallissani enää millään tavoin välttämätöntä, mutta totta kait ruotsinkielen opiskelullekin löytyy tarvetta ja opiskelijoita vapaaehtoisuuden pohjalta. Tasavertaisuuden periaatteen vuoksi luonnolliseti ruotsinkielisiltä poistuisi "pakkosuomi".

4. Ruotsinkielisen vähemmistön yhteiskunnalliset tarpeet a oikeus omakieliseen koulutukseen säilyvät perustualain turvaamina kuten aiemminkin.

Oletusarvo mallissani on valmius kummankin kielen käyttöön.

Ps. oletan asiallista keskustelua avauksestani.