Autokoulu ajox, Oulu

ak ajuri

Ajattelimpa hieman valistaa tulevia motoristin alkuja. Tässä pätee taas se, ettei hyvää ja halpaa ole vielä keksitty. Kaveri ottaa keväällä oppilaita kohtuuttoman määrän, huomioiden että pyörittää yksin puljua ja käy päivätöissä muualla. Ajattajia on useampia jos sattuu samaan sitä ajo-opetusta.

Teoriatunnit meni ihan sutjakasti ja sitten käväisin teoriakokeissa. Kun aloin kyselemään milloin sitä pääsee ajamaan, niin ei vastausta tekstiviestiin, eikä vastaa puhelimeen. Kahden viikon kuluttua teoriakokeen suorittamisesta saan yhteyden ja aletaan luennoida sitä että enkö sanonut ettei korttia saa heti ja ajamaan pääsee ilmoittautumis järjestyksessä. Kysellään että onko parempia ideoita.

Minulla oli, vaihdoin autokoulua ja pääsin heti ajamaan. Itse ilmottauduin kursille maaliskuun puolivälissä ja kaverini jo tammikuussa. Kaveri sai kortin toukokuun puolivälin jälkeen. Kevään tulo kylläkin oli myöhässä ja se osaltaan ruuhkautti lisää ajoja.

Maksoin teoriat Ajoxille ja nyt vajaan kahden viikon jälkeen en edelleenkään ole saanut luvattuja papereita postissa. (todistus suoritetuista teoriatunneista) Inssi olisi tulossa, mutta en pääse sitä ajamaan ilman kyseistä paperia. Että tällaisia kokemuksia kyseisestä lafkasta.

Pakko oli tänne avautua ettei teille muille kävisi samoin tai on ainakin varoitettu. Hyvää alkavaa kesää kaikille päristelijöille!

23

4513

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johapomppas

      Siis mitä helvettiä? Et päässyt ajamaan kertaakaan ennen teoriakoetta? Melkoinen autokoulu.

      • Pörrrrrrrrrrrrrrrrrr

        Näin siinä käy kun halvan perässä laukkaa!


    • näin Oulussa

      Oulussa on yksi ainoa katsastustoimisto, josta saa aikoja inssiin. Sen vuoksi teoriakoe tehdään ensin, sen jälkeen varataan katsastusasemalta inssiaika, ja ajotunnit saa ajaa just ennen inssiä. Tällä hetkellä Oulussa on yli kuukauden jono seuraavaan vapaaseen inssiaikaan.

      Jos Oulussa olisi toinenkin katsastustoimisto mikä ajattaisi inssiajoja, niin tulisi vähän kilpailua ja aikojakin saisi vähän enemmän. Mutta on tosi inhottavaa odottaa pitkälle heinäkuuhun että pääsee ajelemaan.

    • johapomppas

      Se on ymmärrettävää, että ei saa inssiaikaa. Mutta käsitin aloituspostauksesta, että ei päässyt edes harjoittelemaan ajamista ennen kuin oli tehnyt teoriakokeen.

      • ak Ajuri (1300km)

        Joo, ensin oli kaikki teoriat ja kävin teoriakokeen. Sitten yritin päästä ajamaan. Vaihdoin sitten Autokoulu Ajuriin ja kahden viikon kuluttua oli kortti plakkarissa :D Sitä paikkaa voin suositella lämpimästi, mukava henkilökunta ja tavoitettavissa. Kerralla sovittiin myös kaikki ajokerrat ja ainoa pieni viivytys oli jonot inssiajoon. Yksi kaveri valitettavasti vielä Ajoxissa odottelee vuoroaan..


    • joku

      Ja odottelee edelleen että pääsisi ajamaan inssin. Aloittanut jo toukokuun puolessa välissä..

    • Mopoilija

      Oulun liikennekoululle myös voi antaa ison plussan. J & J osaa homman. Unohtamatta mahtavaa aikataulujen järjestelijää!

      • MAINOS MAINOS

        Lopettakaa mainostaminen.Eikö ole oppilaita?


      • 2-vaihe
        MAINOS MAINOS kirjoitti:

        Lopettakaa mainostaminen.Eikö ole oppilaita?

        Tuolta ajoxista nyt pitäisi saada yks "todistus". Ei vastata puheluihin,viesteihin, jne....#%¤##¤#


    • suolaa teillemme

      melkee viikko meni....ja asia ok...hitaasti, mutta varmasti.

    • riina18

      täällä kans huonoja kokemuksia, ois pitäny lukkee näitä arvosteluja aikasemmin ku itse olen jo yli puoli vuotta joutunu käymään tuota ajox autokoulua ku siellä ei tosiaan vastata puhelimeen ja onko se normaalia että kerran kahteen kuukauteen annetaan ajotunnit :O ? eihän siinä opikkaan mitään.. huhhuh..

    • 444544

      Ite oon ajellu Ajotaito Hessulla ja väki on kyllä todella ystävällistä. :) Varmasti muutkin autokoulut osaavat asiansa, ei siinä mitään.

    • Hermot menee

      Mun poika käynyt autokoulu Ajoxia nyt puoli vuotta!!!

      Älkää missään nimessä kukaan koskaan menkö Ajoxiin, jos haluatte joskus saada ajokortin!!!

    • Ei Jani

      Suosittelen Oulun liikennekoulua myös. Vähän aikaa sitten pääsin inssin läpi ja opetus oli hyvää ja hommat suju ihan jouhevasti. Inssi ajankin sain jonkun toisen hepun peruman tilalle viikon päähän.

      Kallistahan lysti on, niinku varmaan joka paikasa, mutta valitsin koulun kuningaskuluttajan mukaan, koska koululla parhaat läpäisyprosentit inssistä.

      Joo tosiaan Jani tai kukalie täälä aika paljon mainostaa omaa puljua, mutta oon tällä kertaa ihan oikea oppilas. Semmosta.

      • höpöhöpöhöps

        Katsokaapa aikaisempaa viestiä Oulun autokoulut/10.09.Eipä ollut käytös kohdallaan Oulun Liikennekoulla.


    • huuuuuuufhf

      Paska paikka tuo Ajox. Ei vastata puhelimeen tai viesteihin, ja tuntuu että minä saan vaan peruutuspaikkoja, joista ope ilmoittaa 30min ennen tuntia. Jos maanantaina laitat viestin niin vastauksen saat perjantaina, ehkä. Jos jaksat soittaa 3 kertaa tuloksetta.

      Kerran odotin tunnin ajotunnin alkua, eikä puhelimeen vastatu kun tiedustelin miksikäs sitä ollaan myöhässä. Olivat ottaneet kuulemma väärän oppilaan kyytiin. Ha ha.

      Alussa meille kaikille luvattiin kortit viimeistään viikolle 43, mutta nyt ollaan jo kaukana siitä. Opettajat lähtee "koulutusreissuille" jolloin ei yllättäen voidakkaan pitää tunteja koko viikolla. Ajokorttiluvanin sössivät minulta, siis teoriakoe siirtyi lähes kuukaudella vaikka olin siihen aiemmin päntännyt.

      Opettaja huutaa ja valittaa ajotunneilla, ei ole ollenkaan kannustava. Olen vaaleatukkainen 18v tyttö ja saan tästä kuulla. Miehet ajaa paremmin kuulemma. Teoriatunneillakin naureskeli blondikuskeille ihan ylesesti. Itku silmässä jouduin kerran juoksemaan autosta kotiin.

      Niin ja teoriatunneilla on 8 istumapaikkaa ja oppilaita yleensä n 15 :(

      Vittu kiva antaa kaksi tuhatta euroa omasta pussista tuollaiselle paskapäälle!

      • älkäävalitko

        Samaa skeidaa täällä. Aloitampa iha alusta, jos kukaan ei jaksa lukea, niin kokemuksia autokoulu ajox :ista on todella huonot sekä minulla että usealla tuttavallani jotka ovat sinne erehtyneet menemään! En tonkinut nettiä tarpeeksi tarkkaan, koska vasta nyt huomasin nämä keskustelut.

        Teoriatunnit menivät hyvin, niitä pyöri kokoajan ja sain nopeasti kaikki kasaan, mutta ongelmat lähtivät heti ajotuntien ja teoriakokeen kanssa. Paperit eivät ensinnäkään menneet heti perille, koska ne oli ilmeisesti lähtetetty myöhään, niin jouduin odottamaan teoriakokeen tekemistä.

        Minkäänlaista opastusta en saanut missä voin opetella teoriakokeeseen. Kyselin ja kyselin, sain vihdoin vastauksen viestitse että tunnukset pitäisi itse ostaa. Lainasin kaverini tunnuksia ja hän käy Antin Autokoulua, siellä näyttäisi kaikki materiaali olevan päivitettyä uudenaikaiseksi.

        Tunneilta lähtiessä minulla on ollut p*ska fiilis, sillä Ajoxin johtava henkilö oli todella huono opettaja alkavalle kuskille. Olo tuntien jälkeen oli etten haluaisi rattiin istua ja haluaisin itkeä. Itsetunto ajamisen suhteen oli todella huono, pelkäsin suunnattomasti tulevaa inssiä, minkä aika piti hakemalla hakea.

        Puhelimeen ei ikinä vastattu jos soitin, muutakuin silloin kun olin ilmottautumassa kouluun. Viesteihin vastataan pahimmillaan viikon viiveellä, ajontuntien välillä saattaa olla usea päivä/viikko, mutta olin tiukkana aikatauluni kanssa, sillä halusin kortin poissa alta.

        Kävin tekemässä inssin, joka minun onnekseni meni läpi. En ennen inssiä uskonut itseeni yhtään, mutta mitään moittimista inssimiehellä ei juuri ollut, kun taas johtaja keksi niitä yhtä sun toista. ENEMMÄN ILOITSIN AJOKOULUSTA PÄÄSYÄ KUIN KORTTIA!

        Minulle ei neuvottu mitään "ylimääräisiä" mitä inssissä ei käytäisi läpi, en tiedä pimeäajosta, saati muista mitään. Simulaattori oli tuntematon käsite, sekä opetus muutenkin alkeellista ja inhottavaa. Voin niin yhtyä tähän sun kommenttiin..

        P.S. Olin kerran poikakuskin kyydissä, ja kommentit hänelle olivat ihan eriä luokkaa.


      • asioista tietävä
        älkäävalitko kirjoitti:

        Samaa skeidaa täällä. Aloitampa iha alusta, jos kukaan ei jaksa lukea, niin kokemuksia autokoulu ajox :ista on todella huonot sekä minulla että usealla tuttavallani jotka ovat sinne erehtyneet menemään! En tonkinut nettiä tarpeeksi tarkkaan, koska vasta nyt huomasin nämä keskustelut.

        Teoriatunnit menivät hyvin, niitä pyöri kokoajan ja sain nopeasti kaikki kasaan, mutta ongelmat lähtivät heti ajotuntien ja teoriakokeen kanssa. Paperit eivät ensinnäkään menneet heti perille, koska ne oli ilmeisesti lähtetetty myöhään, niin jouduin odottamaan teoriakokeen tekemistä.

        Minkäänlaista opastusta en saanut missä voin opetella teoriakokeeseen. Kyselin ja kyselin, sain vihdoin vastauksen viestitse että tunnukset pitäisi itse ostaa. Lainasin kaverini tunnuksia ja hän käy Antin Autokoulua, siellä näyttäisi kaikki materiaali olevan päivitettyä uudenaikaiseksi.

        Tunneilta lähtiessä minulla on ollut p*ska fiilis, sillä Ajoxin johtava henkilö oli todella huono opettaja alkavalle kuskille. Olo tuntien jälkeen oli etten haluaisi rattiin istua ja haluaisin itkeä. Itsetunto ajamisen suhteen oli todella huono, pelkäsin suunnattomasti tulevaa inssiä, minkä aika piti hakemalla hakea.

        Puhelimeen ei ikinä vastattu jos soitin, muutakuin silloin kun olin ilmottautumassa kouluun. Viesteihin vastataan pahimmillaan viikon viiveellä, ajontuntien välillä saattaa olla usea päivä/viikko, mutta olin tiukkana aikatauluni kanssa, sillä halusin kortin poissa alta.

        Kävin tekemässä inssin, joka minun onnekseni meni läpi. En ennen inssiä uskonut itseeni yhtään, mutta mitään moittimista inssimiehellä ei juuri ollut, kun taas johtaja keksi niitä yhtä sun toista. ENEMMÄN ILOITSIN AJOKOULUSTA PÄÄSYÄ KUIN KORTTIA!

        Minulle ei neuvottu mitään "ylimääräisiä" mitä inssissä ei käytäisi läpi, en tiedä pimeäajosta, saati muista mitään. Simulaattori oli tuntematon käsite, sekä opetus muutenkin alkeellista ja inhottavaa. Voin niin yhtyä tähän sun kommenttiin..

        P.S. Olin kerran poikakuskin kyydissä, ja kommentit hänelle olivat ihan eriä luokkaa.

        Ei johtajaa kiinnosta teidän asiat,sehän on töissä ammattikoululla.Tää on vain sivubisnes.


    • Olipas hyvä

      että näin tämän ennen kuin oltais jääty nalakkiin. Tosin epäilykset lähti heräämään jo siitä kun tuntui ettei toimisto ole ikinä auki eikä puhelimella soittaessa saa Ajoxista ketään kiinni. Jos kerran toiminta sakkaa niin pahasti ettei ajamaan pääse ja kortin saamiseen venyy puoli vuotta ja ylikin, mieluummin sitä maksaa satanen/pari sataa enemmän siitä että hommat toimii. Sekin, jos vieressä istuu idiootti kaikki ajotunnit, on aika rasittavaa.

    • A..I

      SAmoin täällä huonoja kokemuksia Ajoxista. 2 vuotta meni että sain kortin( johtui myös omasta rahatilanteesta) Ei vastata viesteihin kun vasta viikon päästä. Kun kysyy ajo-opettajalta milloin olisi seuraava ajotunti niin käskee kysyä J:lta. Mutta kun hän ei vastaa !!!! Teoriatunnit meni nopsasti mutta ajotunteja todella vaikea saada ... 2-4 ajotuntia per kk.. Ihme kun pulju vielä pystyssä. Varmasti tullut monia valituksia, mutta ei voi ottaa neuvosta vaaria. Pitäisi vielä käydä harjoitteluvaihe sekä syventävä vaihe mutta en todellakaan aijo mennä Ajoxiin.

      • A..I

        Lisäys vielä että ajo-opettajat olivat lähes aina myöhässä tai juuri ja juuri paikalla sovittuun aikaan. Kertokaahan vielä muutkin kokemuksia kyseisestä ajokoulusta


      • raivostunuttyyppi

        Jep.. Justii vaikka kuin yrittää laittaa viestiä tai soittaa että millon ois ajotunnit nii ei vastata. Ja jos joskus käy niin että sovitaan ajotunti nii aina yks tunti kerrallaan. Eikä koskaa voi myös seuraavalle päivälle tai viikolle sopia tunteja. En tajua miks se ajotuntien sopiminen on nii vaikiaa. Ja miks se yks niistä opettajista vaan voi sopia niitä tunteja?!! Raivostuttavaa!!


    • Anonyymi

      Ei vastaa viesteihin, kun kysyy ajotunneista ja riskiteorioista... en suosittele. sitten, kun on ajotunnilla niin ajoopettaja vain kattoo kännykkää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1190
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      117
      1060
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      775
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      731
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      630
    Aihe