Onko teitä kirkotettu Minut on kirkotettu aina raskauden jälkeen
Kirkotus
15
669
Vastaukset
- päivänsäde
Joo, ihan oikeasti on jo 2012..ei ole ainakaan luterilaisessa maailmassa käytössä oleva tapa.
- ffddfddffdfddsdf
meidän koko perhe on ev.luterilaisia, joten ei ole. Ortodokseilla käsittääkseni tuo kirkkoon otto olla edelleen käytössä synnyttäneiden naisten kohdalla.
- jjkfjkfk
Kyllä te uskovaiset ootte pöhölöjä
- Uskonnoton
Pidän tällaista "kirkottamista" tosi järkyttävänä asiana, syrjiäntänä ja ihmisoikeusrikkomuksena...ajatella mitä alistamista ja syrjintää naiset on saaneet ennen kestää biologiansa takia. Naisesta siis tulee raskauden ja synnytyksen myötä "saastainen" ja hänet erotetaan kirkon piiristä kunnes taas hyväksytään kun on tarpeeksi aikaa kulunut synnytyksestä. Mies ei tietenkään muutu saastaiseksi vaikka siitää lapsia tai vaikka pettää tms. Hyi helkatti...onneksi erosin kirkosta heti kun ymmärsin, koska he eivät pyydä anteeksi tällaisia syntejään ortodoksit muuta käytäntöjään.
- Järki mukaan
Kirkottaminen perustui juutalais-kristilliseen traditioon, mutta käsittääkseni enemmän juutalaiseen perinteeseen, josta se kulkeutui monien muiden tapojen myötä myös kristilliseen uskoon. Evankelisluterilainen kirkko kävi aiheesta vilkkaimman keskustelun 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Kirkko pyrki kääntämään kansan ajatukset puhdistamisesta kiitollisuuteen lapsen syntymästä, vaikka kansan uskomuksissa eli sitkaan ajatus vanhatestamen-
tillisesta rituaalisesta puhdistautumisesta.
Se, että joku selittää kirkosta eroamisensa syyksi kirkotuksen on lähinnä koomista, kun ottaa huomioon tosiasiat. Kirkosta eroamisen syyt lienevät useimmiten selkeästi irrationaalisia, kuten tässäkin yläpuolella olevassa esimerkkitapauksessa.- Taavituulipuku
Yleensä ilman uskontoja sekä ilman ismejä mailma olisi parempi paikka
- Taikauskonnoton
"Kirkosta eroamisen syyt lienevät useimmiten selkeästi irrationaalisia..."
Minusta on erittäinkin rationaalista olla kuulumatta mihinkään huuhaayhteisöön.
Käsittämätöntä että vielä 2000-luvulla ihmiset ovat uskomattoman taikauskoisia.
Uskomatonta, miten hölmöt viitsivät vieläkin tehdä omasta – etenkin toisten elämästä – mahdollisimman vaikeaa. Ja uskovat vielä tulevansa tällaisella toiminnalla paremmaksi ihmiseksi koskaanhavaitsemattoman taikaolennon silmissä.
Mikäköhän tuon aloituksessa mainitun touhun alkuperäinen idea mahtaa olla.
(Kyllä, en ollut koskaan ennen kuullutkaan kirkotuksesta. Piti oikein netistä katsoa mistä siinä on kyse: http://www.ortodoksi.net/index.php/Kirkottaminen ) - Taikauskonnoton
Taikauskonnoton kirjoitti:
"Kirkosta eroamisen syyt lienevät useimmiten selkeästi irrationaalisia..."
Minusta on erittäinkin rationaalista olla kuulumatta mihinkään huuhaayhteisöön.
Käsittämätöntä että vielä 2000-luvulla ihmiset ovat uskomattoman taikauskoisia.
Uskomatonta, miten hölmöt viitsivät vieläkin tehdä omasta – etenkin toisten elämästä – mahdollisimman vaikeaa. Ja uskovat vielä tulevansa tällaisella toiminnalla paremmaksi ihmiseksi koskaanhavaitsemattoman taikaolennon silmissä.
Mikäköhän tuon aloituksessa mainitun touhun alkuperäinen idea mahtaa olla.
(Kyllä, en ollut koskaan ennen kuullutkaan kirkotuksesta. Piti oikein netistä katsoa mistä siinä on kyse: http://www.ortodoksi.net/index.php/Kirkottaminen )Tuli vielä mieleen, että kun tuo perinne kerranperustuu vanhoihin juutalaisiin HYGIENIAtapoihin, niin pitääkö nainen keskenmenonkin jälkeen kirkottaa?
- Muslimitouhua
Taikauskonnoton kirjoitti:
Tuli vielä mieleen, että kun tuo perinne kerranperustuu vanhoihin juutalaisiin HYGIENIAtapoihin, niin pitääkö nainen keskenmenonkin jälkeen kirkottaa?
Tai joka kuukausi menkkojen jälkeen.
- Tavat.tiukassa
Muslimitouhua kirjoitti:
Tai joka kuukausi menkkojen jälkeen.
Fundamentalistijuutalaisilla tapa on yhä. Naisen tulee puhdistautua määrättyjen rituaalien mukaan joka kuukausi. Näin dokumentin muutama vuosi sitten.
- myösislamissa
Tavat.tiukassa kirjoitti:
Fundamentalistijuutalaisilla tapa on yhä. Naisen tulee puhdistautua määrättyjen rituaalien mukaan joka kuukausi. Näin dokumentin muutama vuosi sitten.
Musliminaiset ei saa mennä moskejaan menkkojen aikaan.
- Kersantti Karoliina
En ole lapseni syntymän myötä muuttunut yhtään sen syntisemmäksi kuin miehenikään, niin että en ole katsonut olevan tarvetta kirkotukseen.
- Pimeältäkeskiajalta
Ei. En kuulu sellaiseen uskontoon joka kirkottaa ja muutenkin elän jo vuotta 2016.
- Patavanhoilliset
Missä kirkotusta muka vielä harrastetaan? Jossain lahkossa?
- 53254t634
Mitä ipuiypoiyo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1041720Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2121333- 731323
- 621174
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521039- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18863- 42847