Vauva on pian puolivuotias ja edelleen jatkuu sama mielialojen heilahtelu.
Synnytyksen jälkeen olin n. 1,5 kk aivan alamaissa, ajattelin kävellä autonkin alle kerran. Neuvolassa en asiasta mitään sanonut, koska en luota heihin. Raskaudenkin ajan olin kokoajan väsynyt ja surullinen.
Sitten tuli muutaman kuukauden tasainen pätkä, jolloin olin tasaisesti hyvällä ja "normaalilla" tuulella.
Mutta nyt on sellaista, että muutaman päivän olen aivan onnessani ja touhuilen vauvan kanssa kaikenlaista, olen oikea superäiti. Sitten muutaman päivän olen aivan, aivan surkea, minulla on suorastaan ruumiillisesti huono olo, kun on niin paha mieli. Sitten taas on pari hyvää päivää. En osaa sanoa, mistä nämä mielialan vaihtelut johtuvat. En keksi, että siinä olisi mitään ulkoista tekijää tai tapahtumaa, kuin toisi sen pahan mielen. Saan nukuttuakin aika hyvin: vauva herää vain muutaman kerran yöllä.
Kuukautiset ovat alkaneet jo, alkoivat jo 2 kk synnytyksestä. Täysimetyksellä mennään ja maistellaan perunaa.
Onko teillä ollut jotain vastaavaa? Meneekö ohi?
hormonit vai vikaa päässä
heilahtelee
1
60
Vastaukset
- On ollut
Koittaisit syödä itse hyvin, vitamiinipitoista ruokaa, tai sitten ottaisit runsaasti monivitamiinipillereitä. Itse huomasin, että olen alamaissa, jos en saa tarpeeksi vitamiineja. Varsinkin D vitamiinia, mutta nythän auringon pitäisi paistaa, että sitä saa jos on tarpeeksi ulkona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575815Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773093Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222298No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191928
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057