Omenapuu...

Pihallani kasvaa tosi iso omenapuu (varmasti yli 10 m korkea) . Viime vuonna on ollut aivan hirveästi omenoita, lukuisia säkillisiä. Mutta tänä vuonna on kukkinut vain yksi oksa puussa. Onko tämä normaalia?

PS. En ole sitä puuta istuttanut, eikä sitä varmasti kukaan koskaan leikkaanutkaan, kun on niin korkea. (itse leikkasin viime syksyllä ylipitkät oksat, jotka osuivat talon ikkunoihin tai ulottuivat piha-aidan ulkopuolelle) Mutta miten se on ennen tuottanut omenoita en tiedä, kun olen vasta vuoden asunut tässä asunnossa.
72437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä aina kun on eväänä syötävänä omena pureskeltavana, heitän johonkin sen siemenkodan jotta voisi alkaa kasvamaan uusi omenapuu.

Äänestä

Kun puu tekee tosi suuren sadon, se voi pitää "välivuoden" eli se ei ole jaksanut kehittää kukkasilmuja sadon jälkeen.Kannattaa harventaa tulevaa satoa, poistaa
raakileita, etteivät ole n.10cm lähempänä toisiaan.Ainakin niistä oksista, joihin yltää.

Äänestä

Hei vaan kaikki pienviljelijät ! Meillä on 3 v. sitten istutettu omenapuu, lajike on Antonovka.

Ensimmäisenä vuonna se kukki komeasti, mutta ei tullut yhtään omenaa.

Viime vuonna ei ollut edes kukkiakaan, tänä keväänä oli jonkin verran kukkia, mutta tulossa on vaan 1 omena.

Nyt moisen sadekesän aikana se on kasvanyt korkeutta sekä leveyttä tosi runsaasti.

Miten paljon ja milloin sitä voisi leikata, että se mahdollisesti joskus tuottaisi
enemmän omenoita ?

Jos joku tietää , kirjoittele, minulla on vanha tieto kenties, että omenapuut leikataan maaliskuussa !

Äänestä
  • Vaikea on neuvoa leikkaus näin,mutta kannattaa leikata jos haluaa satoa hyvin tuottavan puun.Lisäksi oksat saattavat myöhemmin repeillä pahasti omppujen painosta,jos puuta ei ole ollenkaan kasvatettu satoa ajatellen,oksien pitäisi kasvaa oikeassa kulmassa runkoon nähden,kilpalatvat poistaa ym.Lainaa vaikka kirjastosta puutarhakirja,jossa neuvotaan leikkaus.Leikkaus keväällä,ennen nestevirtausten alkamista,mutta kuitenkin kovien pakkasten hellitettyä oikea aika leikata tai uusimman tiedon mukaan keskikesällä,itse suosin juuri maaliskuuta.

    Äänestä

  • Omppuja kirjoitti:

    Vaikea on neuvoa leikkaus näin,mutta kannattaa leikata jos haluaa satoa hyvin tuottavan puun.Lisäksi oksat saattavat myöhemmin repeillä pahasti omppujen painosta,jos puuta ei ole ollenkaan kasvatettu satoa ajatellen,oksien pitäisi kasvaa oikeassa kulmassa runkoon nähden,kilpalatvat poistaa ym.Lainaa vaikka kirjastosta puutarhakirja,jossa neuvotaan leikkaus.Leikkaus keväällä,ennen nestevirtausten alkamista,mutta kuitenkin kovien pakkasten hellitettyä oikea aika leikata tai uusimman tiedon mukaan keskikesällä,itse suosin juuri maaliskuuta.

    Pitää vielä lisätä,että nuoria oksia on painojen avulla taivutettava.Lähellä vaakatasoa kasvava oksa tekee hyvin hedelmiä.

    Äänestä

Anna sen omenapuun kasvaa rauhassa. Tuskin millään ihmeleikkauksellakaan noin nuori puu jaksaa tuottaa montaa omenaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyn vaan. kirjoitti:

Pihallani kasvaa tosi iso omenapuu (varmasti yli 10 m korkea) . Viime vuonna on ollut aivan hirveästi omenoita, lukuisia säkillisiä. Mutta tänä vuonna on kukkinut vain yksi oksa puussa. Onko tämä normaalia?

PS. En ole sitä puuta istuttanut, eikä sitä varmasti kukaan koskaan leikkaanutkaan, kun on niin korkea. (itse leikkasin viime syksyllä ylipitkät oksat, jotka osuivat talon ikkunoihin tai ulottuivat piha-aidan ulkopuolelle) Mutta miten se on ennen tuottanut omenoita en tiedä, kun olen vasta vuoden asunut tässä asunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu