Nyt etukäteen varoitan ettei tästä viestistä ole todennäköisesti kenellekään mitään hyötyä. Kirjoitan tämän lähinnä selventääkseni omia ajatuksiani, toki olisi erittäin mukavaa ja suotavaa kommentoida omia mietteitä jos tämä niitä herätti.
Olen nyt 18-vuotias.
Koko teini-ikäni(elikkäs about viimeiset 5-vuotta) olen viettänyt kaiken vapaa-aikani kotona koneella. Olen koko sen ajan kasvattanut sisälläni vihaa ja katkeruutta, itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Muita ikäisiäni jotka viettävät viikonloppunsa juhlien ja ryypäten, olen tuntenut aina ajoittain suorastaan fanaattista kostonhimoa näitä kohtaan.
Välillä tunsin jopa tietynkaltaista samanhenkisyyttä näiden Pekka-Eric Auvisten ja Matti Saarten kanssa. Tuntin että ongelmani ovat muiden vika ja minulla olisi oikeus kostaa.
Minua ei ikinä ole varsinaisesti kiusattu, mutta ulkopuolinen olen aina ollut. Koulussa on ollut pari-kolme tuttua, joiden kanssa välillä puhua niitä näitä ja sitäkin erittäin vaivautuneessa ilmapiirissä. Olen koko ajan tuntenut että olen saanut kokea julmaa vääryttä, kun olen joutunut jäämään ilman siitä huolettomuudella ja yhteisöllisyydellä kuorrutetusta kakkupalasta, "ihmisen elämän helpoimmasta ajasta", jota nuoruudeksi kutsutaan.
Nyt sitten tämän Utoya-keissin ja Hyvinkään jälkeen, joissa molemmissa yksi hurahtanut alkoi tappamaan ihmisiä, jotka eivät mitenkään kaikki voineet ansaita kohtaloaan(ei tietenkään kouluammuskeluidenkaan uhrit olleet oikeutettuja), mutta näissä tapauksissa tappaja ei edes iskenyt paikkaan missä hän oli kokenut "vääryyttä", kouluunsa.
Itse olen tässä alkanut miettimään, että onko minun ongelmani loppujen lopuksi kenenkään vika, edes minun itseni. Koska olen ujo, olen aina ollut hyvin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Yläasteella ulkopuolisuuden tunne teki minusta vihaisen, joten näytänkin siltä. Kulmat on kurtussa, katse kylmän jäätävä, enkä minä paljoa hymyile. Positiivisuus on tiessään.
Voinko siis syyttää muita ihmisiä siitä, etteivät he ole halunneet/uskaltaneet tulla puhumaan minulle? Miksi kukaan haluaisi olla ihmisen kanssa joka koko ajan vihamielisen oloisesti änkyröi ja ängstii? Siinä ei ole kyse muiden syyllisyydestä, vaan ihmisen luonteesta. Luonne ei ole muiden vika.
Toisaalta voinko syyttää itseänikään siitä että olen ujo ja syrjäänvetäytyvä? Se kuuluu minun luonteeseeni, eikä siitä pääse mihinkään. Toki olisin voinut(ja voisin vieläkin) harjoitella sosiaalisemmaksi, pakottaa itseni tilanteisiin jossa oppisisin näitä taitoja. Minun ei kuitenkaan pitäisi syyllistää itseäni siitä etten uskalla tehdä niin, jokainen meistä on heikko. Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi.
Tietenkin välistä tuntuu, että olisin joku kyyninen, tunteeton kone, jonka ei pitäisi tuntea mitään myötätuntoa tai sääliä muita kohtaan, mutta (onneksi) tätä tapahtuu minulla erittäin harvoin.
Syytin myös vanhempiani. Syytin heitä siitä, etteivät he olleet luoneet minulle kotona ympäristöä jossa olisin oppinut sosiaalisemmaksi, he eivät pakottaneet minua harrastuksiin, eivätkä koskaan ole kutsuneet ystäviään kylään eikä pitäneet mitään sukukokouksia.
Tiedän kuitenkin että he ovat tehneet parhaansa, kasvattaneet minut niin hyvin kun ovat pystyneet, eikä se ole heidän(kään) vika jos asiat eivät ole menneet täydellisesti.
Ehkä olen kaiken katkeruuteni ja vihani keskellä keskittynyt vain itsekkääseen surkutteluun ja itsesäälissä rypemiseen sen sijaan että olisin oikeasti yrittänyt tehdä jotakin asiani hyväksi.
Olen tässä alkanut miettimään...
34
968
Vastaukset
- eikös vain
No älykäs ja fiksu sinä olet. Et typerä tyyppi. Olet oikessa, että mestsä vastaa niin kuin sinne huudetaan: jos on äreä ja vaikeasti lähestyttävä niin, eipä kukaan ala tuppaantumaan seuraan. Kerrot olevasi usko ja syrjäänvetäytyvä luonnostaan, mutta kuitnekin et ole tilassasi onnellinen ja kaipaat toisenlaista elämää. Olet vielä hyvin nuori ja voit sopeutua ja oppia.
Siinä onkin haastetta alkaa pikkuhiljaa olemaan tietoisesti lähestyttävä. Ehkä olet ollut torjuva oma-aloitteisesti siksi, että että haluat estää niin hyljätyksi ja torjutuksi tulemisen. Kun itse vetaytyy niin ei ainkaan tule jätetyksi.
Sinulla on paljon sisimmässä padottua vihaa itseäsi kohtaan. Hyvä että tajuta että ei kannata kostaa ja purkaa syyttömiin.
Kun tiedostaa ongelmansa niin siitä on hyvä alkaa pyrkiä muutokseen. Ala opettelemaan vaikka ihan leikillään peilin edessä katselemaan, milta näytät iloisena ja nauravana veikkona.
Olet vielä niin nuori kaveri, että kaikki on sinulle mahdollista.- gasag
"Olet oikessa, että mestsä vastaa niin kuin sinne huudetaan: jos on äreä ja vaikeasti lähestyttävä niin, eipä kukaan ala tuppaantumaan seuraan."
Ja yhdeksän kertaa kymmenestä se äreä ja vaikeasti lähestyttävä ihminen on se metsä, joka vastaa äreydellään muiden huutoihin. - Ja yhdeksän...
gasag kirjoitti:
"Olet oikessa, että mestsä vastaa niin kuin sinne huudetaan: jos on äreä ja vaikeasti lähestyttävä niin, eipä kukaan ala tuppaantumaan seuraan."
Ja yhdeksän kertaa kymmenestä se äreä ja vaikeasti lähestyttävä ihminen on se metsä, joka vastaa äreydellään muiden huutoihin....kertaa kymmenestä se metsä joka vastaa keskittyy vain itsensä surkutteluun ja lapselliseen "syyllisten" syyttelemiseen, sen sijaan että edes yrittäisi auttaa itseään.
- gasag
Ja yhdeksän... kirjoitti:
...kertaa kymmenestä se metsä joka vastaa keskittyy vain itsensä surkutteluun ja lapselliseen "syyllisten" syyttelemiseen, sen sijaan että edes yrittäisi auttaa itseään.
Ja yhdeksän kertaa kymmenestä syy laitetaan yksilön niskaan ja sitä metsää poljetaan lisää syyttämällä häntä "itsekeskeiskeisestä surkuttelusta" sekä kyvyttömyydestä täyttää yksilön palvontaan keskittyneen kulttuurimme utopistisia odotuksia.
- No kerro sitten...
gasag kirjoitti:
Ja yhdeksän kertaa kymmenestä syy laitetaan yksilön niskaan ja sitä metsää poljetaan lisää syyttämällä häntä "itsekeskeiskeisestä surkuttelusta" sekä kyvyttömyydestä täyttää yksilön palvontaan keskittyneen kulttuurimme utopistisia odotuksia.
..mitä sinä haluat?
Kirjallisen anteeksipyynnön jokaiselta ihmiseltä joka on millään tavalla ikinä tehnyt sinulle sinun mielestäsi väärin? Muuten et suostu tekemään ongelmillesi mitään?
Tuollainen "kun minä paskon housuihini niin siitäs saatte"- asenne ei vie sinua yhtään minnekkään. - asfagdhg
No kerro sitten... kirjoitti:
..mitä sinä haluat?
Kirjallisen anteeksipyynnön jokaiselta ihmiseltä joka on millään tavalla ikinä tehnyt sinulle sinun mielestäsi väärin? Muuten et suostu tekemään ongelmillesi mitään?
Tuollainen "kun minä paskon housuihini niin siitäs saatte"- asenne ei vie sinua yhtään minnekkään.Haluan, että vedät ittes hirteen.
- Tuohon...
asfagdhg kirjoitti:
Haluan, että vedät ittes hirteen.
...vastaukseen olet kiteyttänyt hienosti syyn siihen miksei kukaan pidä sinusta.
Fyysisellä iällä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Olet henkisesti keskenkasvuinen kakara.
- Kohtalotoveri
Toiset ovat ns. Introverttejä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Introvertti_ja_ekstrovertti
Introverttejen nuoruus on monesti vaikeaa.. Olemme erilaisia ja mitä voimakkaammin introverttiset piirteet näkyvät sitä enemmän todennäköisesti "syrjäydyt".
Tärkeä asia jota kannattaa miettiä: Millaisiin ihmisiin haluat oikeasti itse tutustua ja ihmisten kanssa olla kaveri? Yhteiskunta korostaa sitä että olisi suosittu ja kaikkien kaveri ja että "pitää" olla kavereita. Olisi tärkeää huomata, että eihän asia oikeasti ole näin. Itse ajattelin joskus jopa että "hankin" kavereita jotta olisi kavereita.. Pidemmän päälle toisaalta mitäpä niillä kavereilla jossei niiden kanssa viihdy eikä heistä suoraan hyödy? Ei kaverit ole mikään itseisarvo.
Itse tunsin pitkään itseni yksinäiseksi enkä oikeastaan viihtynyt isommissa porukoissa (tyypillinen piirre introverteille..) mutta olin "pakosta" mukana ja ajattelin pitkään että minussa on vain jotain vikaa. Ajatteluni oli täysin väärää. Nykyään arvostan itseäni tasan sellaisena kun olen ja jätän suosiolla 90% baarireissusta jne. väliin. Viihdyn paremmin keskustellessa kaverin kanssa kahden kesken tai soitellen pianoa ja kuunnellen musiikkia.. (:
Lue introverteistä ja mieti osuuko kohdalle? Kaikkia meitä ei ole tarkoitettu "sosiaalisiksi apinoiksi".. Toisaalta ei pidä ymmärtää tätäkään liian essentiaalisena ja jos oikeasti arvostat sosiaalisuutta jne sosiaalisuuden vuoksi ja nautit siitä, niin tuskin edes olet introvertti. (:
Introverteille on muuten sekin tyypillistä, että nuoruus on vaikeaa. Vanhemmaksi tullessa sitä monesti löytää sen "oman jutun" ja oman polun ja oppii arvostamaan itseään ja näkemään kulttuurin jne. läpi. Monilla neroilla oli vaikea lapsuus eivätkä he nauttineet nuoruudestaan. Voitko kuvitella Einsteiniä tai Rockefelleriä bilettämässä collegetyttöjen kanssa? En minäkään. Mieti mitä oikeasti itse arvostat muissa ja itsessäsi!- ^
Jaahas.. Ihmettelinkin kun muistelin, että kirjoitin tuon alun kertaalleen, mutta sitä ei näkynyt. No, tulipa toistettua tärkeä pointti. Omat 14-19 olivat kaikkein vaikeimmat. Yliopistoon päästyäni löysin samanhenkistä porukkaa. Ei todellakaan ole "elämän parasta aikaa" tuo peruskoulu-lukio minulle ollut.
- Haave
Vähän kuin oisin omaa elämääni lukenut tosta.
Sori en oo ikin kirjotellu tälläsiin ja en oo mikään hyvä kirjottaa.
Ite oon 20 vuotias mies ja oon kanssa ollu yksin koko nuoruuden. Tai siis samalla tavalla miten kerroit. Koulussa,armeijassa,töissä yms. on aina ollut kavereita ja tullu juttuun muiden kanssa muttei sitten mitään syvempää ystävyyssuhdetta ole ikinä syntynyt. Jotenki tuntuu ettei jaksa oikein mitään tehdä kun vaan toivois ettei tarttis olla yksin ja sitä miettii mikä mussa on vikana ettei oo ystäviä tai tyttöystävää... Koulukin meni aika huonosti kun ei jaksanu panostaa oikein mihinkää juuri tän takia.
Toisaalta en oo kyllä ikinä siitä muita syyttäny. Enemmänkin syyttäny itseäni. Itsemurhaakin mietin joskus nuorena muttei musta ollu siihenkään ajattelin että satuttaisin sillä mun perhettä. Mulla ei oo ikinä käyny mielessä että voisin jotain muuta satuttaa tai syyttää tästä. Oon vaan nii kyllästynyt siihen että odotan vaan jos joskus kävis sellanen tuuri et jostain sais jotain seuraa. Nytki vaan ootan että pääsis johonki opiskelee jos siellä sit vaikka tapais ihmisiä joiden kanssa vois ystävystyä.
Työt ja urheilu auttaa välillä tai aika paljonki et on jotain muuta tekemistä ja ei tuu ajateltu näitä asioita paljoa mutta ei sekään aina auta. Just taas tuli nii paha olo ku lukee jossai lehdissä että nuoret juhlii koulujen päättäjäisiä kun ite en oo ikinä ollu juhlimassa vaan aina yksin koulunjen päättymiset...
Vanhemillekki oon joskus kertonu tästä ja ymmärtäähän ne mun ongelman mutta mitäpä ne sille vois tehä. Sisarukset ja vanhemmat yrittää aina järjestää jotai tekemist mulle etten ois nii yksin aina mut seki vaa tuntuu vähän sääliltä mut tulee siit kyl hyväkin olo.
Varmaan kuulostaa tyhmältä ja turha varmaa tääl netis ees valittaa mut ehkä tästäki on jotai apuu.- N
Ja toiset extroverttejä.
- It aint always easy
Lueppa listaa ja mieti. Einsteiniä pidettiin kehitysvammaisena, Michael Jordan potkittiin pois koulun koripallojoukkueesta, J.K Rowling oli masentunut ja eronnut kotiäiti..
http://www.onlinecollege.org/2010/02/16/50-famously-successful-people-who-failed-at-first/
Ei nuoruus ole läheskään kaikille helppoa ja onnellista. Jos poikkeat massasta niin nuoruus on monesti nimenomaan vaikeaa. Minusta jos 40. vuotias kertoo silmät kiiluen kuinka hienoa oli olla 18. niin se kertoo siitä, että eipä ole elämässään mihinkään päässyt. Aikansa kaikkea ja kaikelle. Ajat muuttuvat. - Mashulainen
Huono kirjoittaja täälläkin, mutta eiköhän raapusteta! :D
Vaikutatte ihanilta. Pystyn jotenkin samaistumaan jokaisen teidän kirjotuksiin. Ite olen 18-vuotias ja välillä tulee ajateltua näitä asioita, varsinkin juuri näin kesän alettua. Ihan kuin meiltä nuorilta vaadittaisiin, että pitäisi olla sitä samaa stereotypiaa, mitä media laukoo ja mikä yleinen mielipide on. Muuten jää ulkopuolelle ja yksin. Tämän oon huomannut omalla kohdallani.
Mullakin on hyvänpäiväntuttuja, muttei kavereita.Vietän päivät yksin tai veljen kanssa, puran ahdisustani usein fyysiseen treeniin ja oon oppinut rakastamaan sitä. Tykkään myös sulkeutua ulkomaailmasta yleensä johonkin fysiikan tai matematiikan maailmaan ja kello tikittää. En edes huomaa ajan kuluvan ja yhtäkkiä onkin ilta. Esimerkiksi kun löytää vaikkapa jonkin itseään aidosti kiinnostavan asian niin sitä alkaa kaikki tapahtua ittekseen. Rupee keskustelemaan muiden ihmisten kanssa aiheesta ja sitten sitä rupee keskustelemaan jostain aivan muusta. Asiat vaan rullaa ittekseen.
Tuntuu, että oon käynyt näitä asioita läpi koko nuoruuteni. Yleensä ihmiset ottavat ikäänkuin defenssikseen tuon introvertti -ajattelun. En halua mitenkään loukata tai mitään, mutta luulen sen olevan vain jonkunlainen itsensä löytämisen polun harhakuvajainen. Emmä tiiä ja turha mun on mitään yleistää, mutta tältä tuntuu. Elkää ihmeessä loukkaantuko tästä.
Tehkää sitä mistä tykkäätte, älkääkä sulkeko mitään mahdollisuuksia pois. Elämät on meille kaikille annettu, enkä usko että ollaan täällä vaan toisia miellyttääksemme. Jos tehään sitä mitä luonne kertoo, niin luulen sen rakentavan ikäänkuin pyramidin pohjan, jonka päälle koko pyramidi sitten rakentuu. =)!
Oletteko ikinä muuten ajatelleet ihmistä eläimenä? Varmasti olette ja hassulta tämä saattaaa kuulostaakin. Kattokaa dokumentteja vaikka simpansseista tai muista ihmisten lähisukulaisista. Se kyllä avaa silmiä ja oppii oivaltamaan, että eläimiä me kaikki vaan ollaan eikä yhtään mitään sen suurempaa. Kaikilla meillä on omat luonteemme, mutta ollaan kuitenkin samasta puusta veistettyjä! Ollaan laumaeläimiä ja wikipediassa on meijän laji luokiteltu elinvoimaiseksi.
Tsemppiä, ja valoisaa uskoa tulevaisuuten. Tähän mä uskon.- Käsitteistä
Tavallaan olet oikeassa, että se on defenssi ajatella itsensä introvertiksi. Toisaalta on myös defenssi, jos ajattelet kuuluvasi mihin tahansa ryhmään tai luulet, että joku oikeasti ikinä ymmärtää sinua. Oikeastaan kun puhumme todellisuudesta, piiloudemme kokoajan erilaisten defenssien taakse ja hiomme ja raaputamme todellisuutta sellaiseksi kuin sen haluaisimme nähdä. Tästä on valtavasti tutkimustietoa. En usko, että ihmistä voidaan millään sanalla tai sanoilla oikeasti määritellä, mutta noista käsitteistä on varmasti apua kommunikoidessamme, vaikka auttamatta ymmärrämme toisemme lähes aina jossain määrin eri tavalla, kun sanoja itse olisi halunnut tulla ymmärretyksi.
"Tehkää sitä mistä tykkäätte." Niin, mutta monesti olisi tärkeää miettiä miksi tykkäämme juuri tietyistä asioista? Mitä jos tykkäätkin aivan vääristä asioista? Ei huumeiden käyttö ole oikeasti hyväksi, vaikka siitäkin joku tykkää. On tärkeää nähdä ne vaikuttimet ja miettiä ja vertailla eri vaihtoehtoja.
Toisaalta se "luonteesi" ei monesti ole mitään muuta kuin tähänastisen elämänkokemuksesi, tietojesi ja käsityksiesi kasautuma. Loppupeleissä myös se, että koet olevasi tietynlainen sitoo sinua olemaan sellainen kuin kuvittelet olevasi. Oikeasti siis et ole sellainen kuin olet, ennenkuin kuvittelet olevasi sellainen kuin olet ja näin ollen alan toimimaan noiden itse asettamiesi rajojen puitteissa. Tämä voi estää sinua tekemästä jotain, minkä tekeminen olisi ehkä jollain asteikolla tuonut enemmän hyötyä kuin toinen vaihtoehto, minkä päädyit tekemään sen kuvan takia, joka sinulla on itsestäsi päässäsi. Voiko tätä välttää? En tiedä. Teoriassa kyllä, käytännössä luultavasti ei.
Yhteenveto: Käsitteet ovat käsitteitä, ne auttavat näkemään jotain, mutta loppupeleissä tottakai niidenkin läpi pitää nähdä eikä ole tarkoituksenmukaista käyttää niitä kilpenä. (Vaikka oikeasti näin jokatapauksessa aina teemmekin..) Introvertti käsite kertoo sen, että kaikki eivät löydä itseään sosiaalisuudesta ja pinnallisista ihmissuhteista, vaan jostain muualta.
Me itseasiassa olemme siinä mielessä eläimia suurempia, että meidän kognitiiviset kykymme ovat aivan toisella tasolla. Olisit varmasti saanut pisteitä äidinkielen kokeessa ja näen ajatuksen taustalla, mutta et avaa tarpeeksi ja näin ollen lopetuskappaleesi sisältö on varmasti vähän diipadaapaa monelle lukijalle. (: - Mashulainen
Käsitteistä kirjoitti:
Tavallaan olet oikeassa, että se on defenssi ajatella itsensä introvertiksi. Toisaalta on myös defenssi, jos ajattelet kuuluvasi mihin tahansa ryhmään tai luulet, että joku oikeasti ikinä ymmärtää sinua. Oikeastaan kun puhumme todellisuudesta, piiloudemme kokoajan erilaisten defenssien taakse ja hiomme ja raaputamme todellisuutta sellaiseksi kuin sen haluaisimme nähdä. Tästä on valtavasti tutkimustietoa. En usko, että ihmistä voidaan millään sanalla tai sanoilla oikeasti määritellä, mutta noista käsitteistä on varmasti apua kommunikoidessamme, vaikka auttamatta ymmärrämme toisemme lähes aina jossain määrin eri tavalla, kun sanoja itse olisi halunnut tulla ymmärretyksi.
"Tehkää sitä mistä tykkäätte." Niin, mutta monesti olisi tärkeää miettiä miksi tykkäämme juuri tietyistä asioista? Mitä jos tykkäätkin aivan vääristä asioista? Ei huumeiden käyttö ole oikeasti hyväksi, vaikka siitäkin joku tykkää. On tärkeää nähdä ne vaikuttimet ja miettiä ja vertailla eri vaihtoehtoja.
Toisaalta se "luonteesi" ei monesti ole mitään muuta kuin tähänastisen elämänkokemuksesi, tietojesi ja käsityksiesi kasautuma. Loppupeleissä myös se, että koet olevasi tietynlainen sitoo sinua olemaan sellainen kuin kuvittelet olevasi. Oikeasti siis et ole sellainen kuin olet, ennenkuin kuvittelet olevasi sellainen kuin olet ja näin ollen alan toimimaan noiden itse asettamiesi rajojen puitteissa. Tämä voi estää sinua tekemästä jotain, minkä tekeminen olisi ehkä jollain asteikolla tuonut enemmän hyötyä kuin toinen vaihtoehto, minkä päädyit tekemään sen kuvan takia, joka sinulla on itsestäsi päässäsi. Voiko tätä välttää? En tiedä. Teoriassa kyllä, käytännössä luultavasti ei.
Yhteenveto: Käsitteet ovat käsitteitä, ne auttavat näkemään jotain, mutta loppupeleissä tottakai niidenkin läpi pitää nähdä eikä ole tarkoituksenmukaista käyttää niitä kilpenä. (Vaikka oikeasti näin jokatapauksessa aina teemmekin..) Introvertti käsite kertoo sen, että kaikki eivät löydä itseään sosiaalisuudesta ja pinnallisista ihmissuhteista, vaan jostain muualta.
Me itseasiassa olemme siinä mielessä eläimia suurempia, että meidän kognitiiviset kykymme ovat aivan toisella tasolla. Olisit varmasti saanut pisteitä äidinkielen kokeessa ja näen ajatuksen taustalla, mutta et avaa tarpeeksi ja näin ollen lopetuskappaleesi sisältö on varmasti vähän diipadaapaa monelle lukijalle. (:Hmm.. On mahdotonta ajatella, että kaikki asia pitäisi porras kerrallaan aukaista kuulijalle. Tekstistä tulisi tolkuttoman pitkä ja toiselle välitettävää asiaa olisi verrattaen vähän.
"Tehkää sitä mistä tykkäätte." Tämäkin lause pitää sisällään mahdottoman monta asiaa. Oma järki on mielestäni kaiken toiminnan edellytys ja terve sellainen itsessään jo estää tekemästä mitään hölmöä. Terve järki pitäisi varmaan tässä vaiheessa osata määritellä? Jaah, no eiköhän tämä ole sitä käsitteistöä, mistä kerroit.
Onhan eläimetkin meitä paljon suurempia monissa asioissa, jos sitä lähdetään ajattelemaan. Ne asiat, missä he meidät päihittävät, ovat tosin heikkoja ihmisen kykyjen rinnalla. Se ei meitä kuitenkaan luontokappaleina yhtään korkeammalle pallille nosta. Tietyissä asioissa kylläkin ja tässä tuleekin sitten moraali kehiin. Tätä mä hain tekstissäni. Eri mielipiteiltä ei tässäkään asiassa varmaan tulla välttymään.
Oot monessa asiassa mun mielestä oikeessa. Introverttiajattelu on ok ja valaisemasi ajatus sen taustalla täysin järkeenkäypä. Kiitoksia vaan, kun valaisit =)
- Naurettavaa!
Turha sitä vihaa on yrittää haihduttaa, se tulee aina takaisin!
Joudut jatkossakin katsomaan sivusta, miten muut ikäisesti elävät elämiänsä eteenpäin, samalla kun sinä jäät korrelle soittelemaan! Se on meidänkaltaisillamme ihmisillä verissä. Johtui se sitten siitä että meidän ihmisapina-luonteemme on heikko, tai yksinkertaisesti siitä että Jumala meitä vihaa. Me tulemme kuitenkin aina kusemaan joka asian, yritimme miten kovaa tahansa, ponnistelimme miten kovaa tahansa_me_tulemme_epäonnistumaan.
Kohtaloa vastaan ei voi tapella. - T
Jep. Se, että osaat tehdä nuo kysymykset todistaa, että olet fiksu. Nyt tarvitset vain sitä rohekeutta ja aloitekykyä. Se tarkoittaa juuri sitä, että on aluksi pakotettava itseään. Pakota itsesi aluksi pois koneeltasi. Minullekin se on vaikeaa. Ulos, vaikka sitten lankille. Älä sotkee vastuuta ja syyllisyyttä toisiinsa, kuten nämä valittajat kaikki tekevät: he kieltävät vastuunsa, koska
Mitä väliä sillä on, kuka on "syyllinen"? Olet tehnyt aidon oivalluksen! Sillä ei ole mitään välilä! On typerää tuhlata aikaa syyllisyyteen.
Ja älä missään nimessä usko yllä olevaa "naurettaavaa!" nimimerkin kaltaisia pahanilmanlintuja, jotka tekee parhaansa hävittääkseen sinulta hyvän elämän edellytykset.
Kun alat opistkella, löydät itsellesi samanhenkisiä kavereita, kunhan teet vähän töitä.
Painotan tätä, koska minä menetin tuolloin hyviä mahdollisuuksia, koska en tajunnut tilannetta kuin jälkikäteen: eristäydyin. Tiedän, mistä puhun.
Kun mahdollisuudet ovat tarjolla, niihin tulee osata tarttua. Olet siinä iässä, jossa uusia kavereita on helppo saada, jos vähän näkee vaivaa. Se tarkoittaa sitä, että pitää ehkä vähän kärsiä liikasosiaalisuutta, mikä voi olla vastenmielistä, jos on syrjäänvetäytyvä luonne, mutta ellet hakeudu ihmisten pariin, jäät yksin. On osattava poimia itse ne kaltaisensa joukosta, eikä olla vain passiivinen. Muutkin ovat ujoja.
Sitten kun on vakituisia ystäviä, voit taas olla erakkomaisempi luonnollinen itsesi. Vihaat nimenomaan isoja ryhmiä, massatapahtumia ja liikasosiaalisuutta, mutta haluaisit muutaman hyvän ystävän, joita nähdä sopivasti? eikös? - asddasadsadasd
Kuulostaa TODELLA tutulta ja väitän että meitä on paljon...
- 23523423423
Eikös se ole aikaa turhaa tuollainen ajattelu että "Miten muut pitävät hauskaa"...
Pitäisitkö sinä kuitenkaan niistä samoista asioista mistä muut pitävät tai olisitko yhtään sen iloisempi sellaisessa porukassa jonka kanssa et tule muutenkaan toimeen? Voisitko myös yllättäen mennä tälläiseen porukkaan ja olla samalla lailla kuin muut?
Ainoa vaihtoehto olisi löytää sellaisia ihmisiä joiden kanssa tulee toimeen ja tuntee sitä yhteisöllisyyttä. Se ulkopuolisuuden tunne olisi yhtä vahva jos olisit sellaisessa porukassa mukana mihin et kuitenkaan toteaisi kuuluvasi tai sinua ei hyväksyttäisi omana itsenäsi.
Jos asiat kuitenkin yleisesti ottaen ovat hyvin niin aina voi itse yrittää muuttaa asioita omalla tahdonvoimallaan. Aina voi mennä rohkeasti mukaan erilaisiin juttuihin jne. Ei se kokeileminen mitään maksa vaikka toki henkistä puolta voi koetellakin. Mutta ei mikään estä sinua toimimasta. - Ystävällisesti
Erkki-Erakko: wow! Kirjoitat pulmastasi todella hyvin (olen kielten opiskelija, ja kirjoituksestasi paistaa läpi, että olet todella fiksu kuten joku toinenkin tuossa jo kirjoitti!).
Kuten olet jo varmaan näistä kommenteista huomannut, et ole yksinäisyytesi kanssa yksin. Sisimmässään meistä jokainen on yksinäinen, mutta elämän elinehto on, että ympärillä on ihmisiä. Olen nyt 25-vuotias ja muistan kuinka vaikeaa ikävuodet 16-19 minulle olivat. Lähdin kuitenkin vaihtoon, joka muutti elämäni täysin. Ujosta, välttelevästä ja syrjäänvetäytyvästä tytöstä tuli iloinen, elämänmyönteinen ja ihmisten kanssa viihtyvä nainen, joka silti ajoittain rakastaa yksinoloa (ja se on aivan oikein!). En sano, että pitäisi lähteä ulkomaille löytääkseen itsensä, mutta ympäristön vaihtaminen auttaa kummasti - tai edes oman elämän asioiden uudelleenjärjestely (jos mahdollista).
Minulla oli lyhyitä seurustelusuhteita ja koin itseni aina jotenkin erilaiseksi, vaikka kavereita minulla oli paljon ja he olivat kovinkin läheisiä. Silti elämässäni oli pari tekijää, jotka vaikeuttivat muihin luottamista ja muille avautumista. Sitten 22-vuotiaana pääsin yliopistoon ja aloin opiskella unelma-alaani toisessa kaupungissa. Vuosi opintojen jälkeen tapasin elämäni miehen: nykyisen avomieheni. Hän on todellinen tietokoneharrastaja, joka ennen sananmukaisesti 'vietti' aikansa netissä - pelaillen, lukien, keskustellen yms. Kun seurustelumme syveni, hän kuitenkin ymmärsi, että elämässä on enemmänkin kuin netti: että netti ei voi koskaan korvata läheisen kosketusta ja ymmärrystä ja läsnäoloa. Poikaystäväni pääsi eroon nettiaddiktiostaan hiljaa, mutta varmasti. Tähän auttoi vain puhuminen, asioiden priorisointi, muut tekemiset, irtiotot ja se viimeinen oivaltaminen, että elämä on tässä ja nyt.
Niinpä sanon sinulle Erakko-Erkki, että on VARMASTI ihmisiä, jotka haluaisivat tutustua sinuun (tässä yksi!), ja jotka arvostaisivat ystävyyttäsi. Kaikista vaikeinta on vain itse avautua muille; murtaa se muuri, joka kätkee sisäänsä jotain parempaa kuin mitä ulkokuori antaa ymmärtää. Yksinäisyys on helvettiä, ja rakkaan/ystävän kanssa on niin hyvä olla, että sitä on vaikea yrittää selittää. Nuorille miehille tämä maailma voi olla julma, mutta jokainen aikuinen mies, joka on selvinnyt siitä, voi olla itsestään ylpeä. Se, mitä omalla kohdallani olen kokenut on, että naisena on helpompaa - uskaltaa pyytäää apua, itkeä, riidellä, sopia ja rakastaa, mutta "miehen tulisi vain kestää kaikki hiljaa" --> pötypuhetta!
Niinpä, ystävällisenä neuvona sinulle Erkki:
1) Reipastu ja ajattele positiivisesti
2) Hanki uusi harrastus ja uusia kontakteja elämääsi
3) Teeskentele olevasi joku muu - edes hetken verran ja 'let loose' eli rentoudu, puhu jollekin tuntemattomalle ja mieti aidosti, mitä haluat elämältä
4) Elä pelkää muita ihmisiä: me olemme kaikki yhtä rikkinäisiä ja yhtä ehjiä
5) Puhu
6) Puhu
7) Puhu. Puhu vanhemmillesi, kavereillesi, ammatti-ihmisille ja kaikille kenelle voit. Jos yksikin heistä kuuntelee, tekee se tiesi yksinäisyydestä pois helpoksi.- toinen 18v jätkä
Juu, tätä palstaa lukiessa huomaa ettei aloittaja ole ongelmiensa kanssa yksin, kuitenkin tuntuu olevan ainoita jotka ei oikeasti syyttele ympäristöään omasta yksinäisyydestään.
Itseäni ei niinkään huoleta oikeestaan ollenkaan se ettei minulla ole kavereita. Olen jo pienenä huomannut ettei minusta ole ensinnäkään kavereiden saamiseen, saatikka kaverisuhteiden ylläpitoon. Ei ole pitkäjänteisyyttä jatkuvasti retuttaa itseä tilanteisiin joissa joutuu olemaan muiden kanssa.
Minua kuitenkin huolettaa se etten todennäköisesti tule ikinä löytämään ketään kauniimman sukupuolen edustajaa rinnalleni kestämään elämän iloja ja suruja.
Ensinnäkään olemattoman kaveripiirini ansiosta en ole päässyt teini-ikäni aikana tutustumaan yhteenkään tyttöön. En yhteenkään. Lisäksi vesimelonin sosiaalisen vuorovaikutuksen tasolla kehittyneiden sosiaalisten taitojeni ansiosta en todellakaan pystyisi tekemään hyvää vaikutusta täysin tuntemattomaan tyttöön. Saatikka kehittämään tuttavuutta parisuhteeksi, tai pitämään parisuhdetta pystyssä viikkoa pidempään.
En kertakaikkiaan tiedä, miten pystyisin (esimerkkitilanteessa) kahville pyynnön jälkeen edes puhumaan tytölle pöydän ääressä mistään. Ei silloin kykene normaaliin vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa, jos ei ole oppinut mitenkään siihen. Ei keksi puheenaiheita, ei tiedä mistä naruista vetää, tuntuu olevansa täysin eksyksissä.
Ja kohta neitokainen nousisikin jo pöydästä, ja sanoisi "Sori sä et oikein oo mun tyyppiä."
Perjantai-iltana sitten suuren kaveripiirinsä kanssa nauresekelee ja juoruilee siitä, millaisen pelottavan hyypiön kanssa kävi kahvilla. - Kyllä lähtee
toinen 18v jätkä kirjoitti:
Juu, tätä palstaa lukiessa huomaa ettei aloittaja ole ongelmiensa kanssa yksin, kuitenkin tuntuu olevan ainoita jotka ei oikeasti syyttele ympäristöään omasta yksinäisyydestään.
Itseäni ei niinkään huoleta oikeestaan ollenkaan se ettei minulla ole kavereita. Olen jo pienenä huomannut ettei minusta ole ensinnäkään kavereiden saamiseen, saatikka kaverisuhteiden ylläpitoon. Ei ole pitkäjänteisyyttä jatkuvasti retuttaa itseä tilanteisiin joissa joutuu olemaan muiden kanssa.
Minua kuitenkin huolettaa se etten todennäköisesti tule ikinä löytämään ketään kauniimman sukupuolen edustajaa rinnalleni kestämään elämän iloja ja suruja.
Ensinnäkään olemattoman kaveripiirini ansiosta en ole päässyt teini-ikäni aikana tutustumaan yhteenkään tyttöön. En yhteenkään. Lisäksi vesimelonin sosiaalisen vuorovaikutuksen tasolla kehittyneiden sosiaalisten taitojeni ansiosta en todellakaan pystyisi tekemään hyvää vaikutusta täysin tuntemattomaan tyttöön. Saatikka kehittämään tuttavuutta parisuhteeksi, tai pitämään parisuhdetta pystyssä viikkoa pidempään.
En kertakaikkiaan tiedä, miten pystyisin (esimerkkitilanteessa) kahville pyynnön jälkeen edes puhumaan tytölle pöydän ääressä mistään. Ei silloin kykene normaaliin vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa, jos ei ole oppinut mitenkään siihen. Ei keksi puheenaiheita, ei tiedä mistä naruista vetää, tuntuu olevansa täysin eksyksissä.
Ja kohta neitokainen nousisikin jo pöydästä, ja sanoisi "Sori sä et oikein oo mun tyyppiä."
Perjantai-iltana sitten suuren kaveripiirinsä kanssa nauresekelee ja juoruilee siitä, millaisen pelottavan hyypiön kanssa kävi kahvilla.HEi!
Kirjoitat että: "Minua kuitenkin huolettaa se etten todennäköisesti tule ikinä löytämään ketään kauniimman sukupuolen edustajaa rinnalleni kestämään elämän iloja ja suruja."
Minä sanon jotta: "Never say never!" Ei kannata ajatella noin negatiivisesti, eihän! Voin väittää, että TULET löytämään rinnallesi jonain päivänä naisen. TULET jakamaan jonkun kanssa elämän ilot ja surut ja PYSTYT tekemään hyvän vaikutuksen tuntemattomaan tyttöön. Tuommoisilla negatiivisilla puheilla vaan sijaat itsellesi turvan epäonnistua jo lähtötilanteessa, kun asia voisi olla päinvastoin. Kun ajattelet positiivisesti ja täysin päinvastaisesti, voi se kaikki käydä myös toteen!
Sitäpaitsi kaikki tuntuu 18-vuotiaana hankalalta. Sitten sitä kasvaa ja muuttuu ja kypsyy ja huomaa kuinka pieniltä nuo ongelmat tuntuivatkaan... Ei tytöt odota mitään prinssiä treffiseuraksi, siis miestä, joka sulavasti kuiskailisi kynttiläillallisella korvaan jotain romanttisuuksia - jopa päinvastoin! Kyllä tyttöjä jännittää yhtä lailla treffeillä, ja vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen seurustelumielessä on aina nuorena jännittävää ja hermostuttavaa. Siitäkin jännityksestä pääsee ajan myötä eroon ja osaa rentoutua niissä tilanteissa ihan eri lailla. Pitää vain kokea ne kaikki noloudet ja mahtavuudet ennen kuin voi katsoa taakseen ja nauraa kaikelle mitä sitä on tullut sanottua ja tehtyä.
Jos tapaat kivan tytön, pyydä tätä kävelylle tai johonkin ulkoilmajuttuun niin ei kahvilassa tartte jänskätä ;) Toinen toimiva treffipaikka on paikallinen museo tai joku näyttely tai ajankohtanen tapahtuma - sinne vaan ja jos ei tärppää niin uutta matoa koukkuun. Ei kannata lannistua pakeista, niitäkin on tullut ja aina on niistä tilanteista ylös noustu. Eihän kukaan ole synnynnäinen hurmuri - osa porukasta vaan luulee niin.
Kesää rintaan ja rinta rottingille. Ujot on hoteinta hottia tiettyjen naisten keskuudessa! - Pimeitä juttuja.
Kyllä lähtee kirjoitti:
HEi!
Kirjoitat että: "Minua kuitenkin huolettaa se etten todennäköisesti tule ikinä löytämään ketään kauniimman sukupuolen edustajaa rinnalleni kestämään elämän iloja ja suruja."
Minä sanon jotta: "Never say never!" Ei kannata ajatella noin negatiivisesti, eihän! Voin väittää, että TULET löytämään rinnallesi jonain päivänä naisen. TULET jakamaan jonkun kanssa elämän ilot ja surut ja PYSTYT tekemään hyvän vaikutuksen tuntemattomaan tyttöön. Tuommoisilla negatiivisilla puheilla vaan sijaat itsellesi turvan epäonnistua jo lähtötilanteessa, kun asia voisi olla päinvastoin. Kun ajattelet positiivisesti ja täysin päinvastaisesti, voi se kaikki käydä myös toteen!
Sitäpaitsi kaikki tuntuu 18-vuotiaana hankalalta. Sitten sitä kasvaa ja muuttuu ja kypsyy ja huomaa kuinka pieniltä nuo ongelmat tuntuivatkaan... Ei tytöt odota mitään prinssiä treffiseuraksi, siis miestä, joka sulavasti kuiskailisi kynttiläillallisella korvaan jotain romanttisuuksia - jopa päinvastoin! Kyllä tyttöjä jännittää yhtä lailla treffeillä, ja vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen seurustelumielessä on aina nuorena jännittävää ja hermostuttavaa. Siitäkin jännityksestä pääsee ajan myötä eroon ja osaa rentoutua niissä tilanteissa ihan eri lailla. Pitää vain kokea ne kaikki noloudet ja mahtavuudet ennen kuin voi katsoa taakseen ja nauraa kaikelle mitä sitä on tullut sanottua ja tehtyä.
Jos tapaat kivan tytön, pyydä tätä kävelylle tai johonkin ulkoilmajuttuun niin ei kahvilassa tartte jänskätä ;) Toinen toimiva treffipaikka on paikallinen museo tai joku näyttely tai ajankohtanen tapahtuma - sinne vaan ja jos ei tärppää niin uutta matoa koukkuun. Ei kannata lannistua pakeista, niitäkin on tullut ja aina on niistä tilanteista ylös noustu. Eihän kukaan ole synnynnäinen hurmuri - osa porukasta vaan luulee niin.
Kesää rintaan ja rinta rottingille. Ujot on hoteinta hottia tiettyjen naisten keskuudessa!"Ujot on hoteinta hottia tiettyjen naisten keskuudessa! "
Aivan, ujot ja kokemattomat miehet muodostavaat noin 60% maksullisten naisten toimeentulosta. Tottakai se on hoteinta hottia kun kokematon jätkä tulee ostamaan palveluita ja mahdollistamaan akalle uusien vaatteiden oston. - N
Saataa auttaa hetken.hyvä pyrämidi totuus ..
- p17v
On hienoa huomata, ettei ole ongelmiensa kanssa yksin.
Olen itsekin ollut (ja olen edelleenkin) erittäin syrjäytynyt ja yksinäinen nuori. Ei ole oikeastaan yhtään ystävää, ei ketään kenelle puhua. Sosiaalisuus ja sosiaaliset tilanteet ovat olleet minulle aina hankalia. Olen yrittänyt sosiaalistua, mutta lähes aina olen joutunut pettymään. Tie on vienyt alas, ja jos suunta ei pian muutu, olen pian eristäytynyt koko yhteiskunnasta. Olen jo nytkin erittäin yksinäinen. Kaipaisin seuraa, mutta ketään ei tunnu minun seurani kiinostavan. Ajatus siitä, että jään tyystin ilman ystäviä ja elämänkumppania masentavat, mikä lisää eristäytymistä jatkuvasti. Olenkin kierteessä, mistä olisi kamppailtava irti. Onneksi monet palstan kirjoituksista ovat auttaneet jaksamaan. Eiköhän tästä vielä nousta :) - minä taas mietin
Että ehkäpä jokaisen menestyminen on omasta itsestä, omasta itsekkyydestä ja oman edun tavoittelusta kiinni. Jokainen meistä menestyy, kun on tarpeeksi kusipäinen, muita kohtaan kylmä opportunisti.
Eikös kaikki bisnesmiehet ole justiin sellaisia, ja sitten kaikki naiset on lääpällään, kun sellainen 1000-euron pukuun pukeutunut sliipattu kusipää puhuu vähän hunajaa ja saa neitokaiset aivan märiksi.
Nykymaailma on rakennettu sellaiseksi, että ainoastaan epäsosiaaliset, mutta sosiaalista teeskentelevät muita hyväksikäyttävät psykopaakit menestyvät täydellisesti.- En tiedä-
-kumpi on pelottavampaa; se, että joku on todellakin tuota mieltä, vai se, että jotku vielä peukuttaa tuollaista kommenttia.
Post scriptum; PSYKOPAATTI kirjoitetaan T:llä, ei K:lla. - biologinen fakta?
En tiedä- kirjoitti:
-kumpi on pelottavampaa; se, että joku on todellakin tuota mieltä, vai se, että jotku vielä peukuttaa tuollaista kommenttia.
Post scriptum; PSYKOPAATTI kirjoitetaan T:llä, ei K:lla.Mikä siinä on pelottavaa? Maailma toimii noin. Naiset tuntuvat usein hakevan miehestä turvaa (katso esim. treffi-ilmoitukset), ja vahva mies, joka ei jää kenekään jyrättäväksi on tuolta kantilta ajateltuna juuri passeli. Tosin nainen ei ikinä tule ajatelleeksi, että hän on lopulta tällaiselle "voimakkaalle" ja äärimmäisen itsevarmalle miehelle aivan yhtä yhdentekevä, nainen vain naiivisti kuvittelee, että hänen rakkautensa pitää miehen aisoissa ja aina hänen puolellaan. Jossain vaiheessa sitten homma kusahtaa ja saamme lukea kitinää miesten paskuudesta.
- Jouko.
Lapsihan sä vielä olet. Ei kukaan kiellä aloittamasta jotain harrastusta juuri nyt. Kukaan ei kiellä menemästä rokkifestareille ja hengailemasta muiden kanssa. Kukaan ei kiellä menemästä istumaan puistonpenkille, syömään jäätelöä ja seurailemaan kaupungin menoa. Kukaan ei kiellä hakemasta ystäviä.
- 1111111
sama täällä melkein itku tulee ku lukee tätä...
Mitä mulle annetaan se tulee 10x parempana... - proud 2 be introvert
Aika ei ole suosinut ujoja introverttejä, mutta uskoakseni se on muuttumassa. Tähän saakka on hehkutettu, kuinka ihkuu on olla sosiaalisesti menestyvä ja puhelias kaikkien kanssa koko ajan, kuinka sellaiset ihmiset menestyy kaikissa yhteisöissä alkaen suunnilleen synnytyslaitokselta uraputken kautta vielä krematoriossakin. Kuitenkin suurin osa ihmisistä ei kuulema olekaan luontaisesti ekstroverttejä -eikä se ekstroverttien ihanuuskaan ole niin kiveen hakattua faktaa.
Luulen, että tuo ekstroverttiyden tuoman menestyksen harha on tehnyt introverteistä outoja hiippareita, jotka jää jo päiväkodissa ulkopuolelle. Mutta kun tuo harha murtuu, kadonnee outoudenkin tuoma isolaatio.
Mielestäni aloittajankin kokema katkeruus - itsenkin sitä kokenut- ulkopuolelle jäämisestä on aika luonnollista: puolustuskeino, joka turhauttavasta tilanteesta kumpuaa. Periaatteessa kun meidän pitäisi saada olla yhteisöissämme perusluonteemme mukaisia, jos ne ei vahingoita ketään muita yhteisön jäseniä - eikä yrittää olla jotain täysin vastakkaista.
www.nytimes.com/2012/02/12/books/review/susan-cains-quiet-argues-for-the-power-of-introverts.html?_r=1&pagewanted=all - N
Miksi?
- Ketjun loittaja
Jeps, elikkäs aloittaja tässä kirjoittelee vähän raporttia siitä miten elämäni on muuttunut tuon viimekesäisen "valaistumisen" jälkeen.
Olisi lienee oletettavaa että elämänlaatuni olisi parantunut, olisin saanut vihdoinkin elämässäni kavereita ja ehkä jopa tyttöystävänkin.
Väärin! Elämässäni ei ole tapahtunut mitään, ei yhtään mitään muutosta. Lopetin muiden(ja itseni syyttämisen), yritin olla ymmärtäväinen muita ihmisiä kohtaan ja elää jossain vitun altruistisessa harhassa, mutta silti kaikki on muuttunut jotenkin tyhjäksi ja merkityksettömäksi(siis tyhjemmäksi ja merkityksettömämmäksi kuin ennen). Olen alkanut tuntemaan etten mitenkään voi hallita yhtään mitään asiaa elämässäni, tunnet itseni avuttomammaksi kuin koskaan ja muut ihmiset tuntuvat vieläkin vieraammilta ja etäisemmiltä kuin ennen.
Elättelin toiveita paremmasta elämästä, onnellisuudesta ym. yltiöimelistä asioista, mutta alan pikkuhiljaa saavuttamaan sen pisteen jossa tekee mieli sanoa elämälle ja maailmalle yleensä; "EI SITTEN SAATANA!"
Minä yritin ja kaikki on silti mennyt yhä enemmän päin helvettiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672