Huudan, mutta kukaan ei kuule

ahdistunut_lapsi

Olen todella väsynyt siihen kuinka ahdistus valtaa minut nykyään melkein joka toinen päivä. Viikossa vain muutama ilta menee niin, että en itke itseäni uneen. Toisinaan vain itken, ymmärtämättä miksi. Ahdistaa vain niin paljon.

Olen 16 vuotias tyttö.
Minua on koulukiusattu yläasteella mm. levittelemällä juoruja ja haukkumalla ohimennen käytävällä, osoittelemalla jne puhumalla pahaa selän takana.
Muistaakseni kahdeksannella luokalla aloitin viiltelemisen. Nykyään en viiltele, yritän olla vahva.
Minulla on luultavasti sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö, sillä kaikke oireet tuntuvat täsmäävän.

Haukun itseäni mielessäni usein. Varsinkin silloin kun katson itseäni peilistä. En saa mielenrauhaa, en osaa olla rentona. Tuntuu kuin kokoajan olisin kauhean kireä ja varuillani. En mielelläni liiku paikoissa missä on paljon ihmisiä, sillä silloin ahdistus on voimakkaimillaan, luulisin. Bussissa en pysty istua normaalisti, kun mietin miltä näytän muiden silmissä, miten istun, katsooko joku jne. Sama juttu jos kävelen jossai kadulla, pyöräilen tai ihan mitä vaan. Joskus minusta jopa tuntuu että kaverini katsovat minua oudosti.

Minulla on muutenkin huono itsetunto ja se ahdistaa. Ahdistaa, kun en tavallaan edes tiedä kuka olen. Ymmärrän kyllä että se kuuluu murrosikään mutta rajansa kaikella.

Kuvittelen aina, että tulevaisuus on parempi. Että silloin olen sosiaalinen, iloinen, voin hyvin ja olen itsevarma.

Tuohon sosiaaliseen ahdistuneisuuteen palatakseni kerron vielä että en uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Jos kaverini on tuomassa jotai toista kaveriaan mukaamme jonnekin, yleensä keksin jonkun tekosyyn ettei minun tarvitsisi tutustua uusiin ihmisiin. Kouluun hakeminen pelottaa, sillä mietin kokoajan esitelmien tekoa. Kammoa ja pelkään olla ''näytillä''. Yleensä punastun todella paljon, kädet alkaa täristä ja tuntuu etten puhu kunnolla. Tekee mieli vaan painaa pää maan alle. Olin kerran työhaastattelussa ja se oli painajaista. En enää koskaan halua samanlaiseen tilanteeseen... Olin täysin punainen kokoajan, kädet tärisi ja hikoilin, tuntui etten itse edes ymmärrä mitä siellä puhun ja selitän, halusin vain tilanteesta pois. Se oli ryhmähaastattelu ja häpeän vieläkin millainen olin siellä..

Olen kiinnittänyt huomiota, että joissakin sosiaalisissa tilanteissa missä minua jännittää ja ahdistaa, tuntuu etten saa henkeä ja käteni alkavat täristä. Esim. kun olen vieraan ihmisen autokyydissä (vaikka kaverin isä, äiti ym.) tai joku vieras ihminen tulee esim juttelemaan minulle.

Tuntuu kuin olisin jokseenkin mielisairas, ihan hullua.
Olen monta kertaa tehnyt feikki-profiilin kuvagallerioihin ja esittänyt muuta kuin olen. Ehkä haluaisin olla joku muu? Saan siitä hetken tyydytystä kun taas sitten poistan tunnukset. Puhun paljon yksikseni, silloinkin kuvittelen olevani joku muu tai saatan puhua kahden ihmisen roolissa.

Olen todella herkkä. Voin alkaa itkemään tuosta noin vain, sillä hetkellä kun jokin asia tuntuu ahdistavalta yms. Esim koulussa kun jouduin puhumaan opettajan kanssa kahden kesken, terkkarin kanssa tai jonkun muun, joudun pidättelemään itkua, puhe tuntuu ''tärisevän'' jne.
Tai jos joku sanoo jonkun kommentin mikä on mielestäni negatiivinen, en pääse siitä ainakaan viikkoon yli. Mietin sitä kokoaja, se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Samoin jos jotain pientä on tapahtunut.
Kerran hiuksistani sanottiin jotai, jonka seurauksena itkin todella paljon kotona ja silloin viiltelin itseäni.

En osaa puhua oikein kenenkään kanssa. En ole koskaan puhunut tunteistani esim vanhemmilleni. Vaikka kaikki sanovat että pitäisi vain mennä puhumaan, se ei ole niin yksinkertaista, en vain pysty. Olen monta kertaa ottanut selvää netin kautta erilaisista keskuksista minne voi mennä juttelemaan ammattilaisten kanssa, mutta en vain uskalla mennä. En tiedä mitä siellä sitten sanoisin, osaissinko sanoa mitään.....

En myöskään osaa puolustaa itseäni. Kun koulussa minua haukuttiin, sulkeuduin vain kuoreeni ja annoin muiden mollata minut täysin maan pohjalle. Koulun viimeisenä vuonna skippasin/lintsasin kaikki esitelmien esitystunnit ja olin ''muka kipeänä''.. en vain pystynyt mennä sinne luokan eteen muiden osoiteltavaksi ja arvosteltavaksi.

Haluaisin vain yksinkertaisesti olla NORMAALI ja osata nauttia elämästä. Se tuntuu niin vaikealta. Olen kyllä yrittänyt olla iloinen ja positiivinen... En tiedä, ehkä minulla on myös jonkinlainen masennus.

En nyt tiedä muistinko kirjoittaa tähän kaikki... Kirjoitin ne asiat mitkä nyt päässäni pyörivät.

8

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinennuorimasennus

      Hienoa että kirjoitit. Tutun tuntuista omalta kouluajalta. Minäkään en, osannut enkä uskaltanut mennä kenenkään auttajan puheille kun en tiennyt mitä sanoisin.
      Tosi hyvin kuvasit tilanteesi tuossa kirjoituksessa. Tulosta se ja mene sen kanssa terveydenhoitajalle, psykologille, lääkärille. Ojenna se ja sun ei tarvi puhua mitään. Sitte luettuaan ehkä esittää sulle muutaman kysymyksen tai teettää jonkun masennuksen arviointi testin johon laitat vain rasti ruutuun , millaiseksi tunnet oma elämäsi.
      Viiltely ei kuulu normaaliin murrosikään, vaan tarvitset ammattilaisen apua. Psykiatrinen sairaanhoitaja, psykiatri.
      Jos et uskalla itse varata aikaa auttajalle, niin pyydä jotain kaveria varaamaan. -Ja voitte mennä yhdessäkin jos setuntuu helpommalta.
      Itse olen nyt aikuisena hakenut ja saanut apua. Keskusteluja, terapiaa, kunoutuskursseja, lääkkeitä... ja elämä voitti.

    • Keissa

      Todella hyvä juttu että kirjoitit tänne ja noinkin paljon ja tarkasti. Kyllä sia on niin että varmaan tulevaisuudessa todella asiat voiva tolla tosin niin kuin itsekkin lohduttaudut.
      Sinun kannattaa tilata aika ammattiauttajalle. Jos koet että puhumisesta ei tule mitään niin kirjoita ja tulosta tarinasi ja anna ammattilasien lukea. Olet jo lähtenyt liikeelle. On hyvä että uskaltaa jo kirjoittamalla avautua. Tällaiset sosiaaliset pelot ovat hyvin yleisiä ja monella häviävät iankin myötä. Itse pelkäsin yhtä paljon sinun iässä esitelmien pitoa ja joap lintsasin.
      Nykyään osataan suhtautua näihin ongelmiin erilailla. Ei ole pakko pitää esitelmiä jos pelkää (ainakin joissakin oppilaitoksissa). ja on ammatteja joissa ei tarvitse olla esillä.
      sinulla on huono itsetunto. Olet ihan varmasti hyvä ja varmasti riitvävän kuniskin.Kannattaa kertoa esim. opisleua aloittaessa, että sinua on kiusattu ja on vaikea esiintyä. Opiskeujen ohjaaja osaa auttaa ja ymmärtää sinua. Ota vain rohkeasti pieniä askeleita kohti sosiaallisia tilanteita: Älä annan pelollesi sijaa. Itsekkin sitten alat unohtaa olla pelkäämättä.
      Olet varmasi normaali. Ne kiusaajatkin ovat tavallansa arkoja, mutta eri lailla.

      • llkkfigjbbölj

        minulla on vaikea masennus, ahistenuisuus häiriö ja kaikkein pahin paniikkihäiriö.Olen saanut apua mielenterveystoimistoa ja olen ollut Muurolan 2 osastolla 3 kuukautta. Osasto 2 on todella mukava ilmapiiri, kaikki tukee toisiaan vaikeissa päivissä. Tämä on ihan eri kuin osasto 1 joka on vastaanotto osasto.
        Siellä on potilaita kaikista mahdollista oireista. Tuntui kamalalta joutua ensin ykköselle lukkojen taakse.


    • myös koulukiusattu

      Hei,
      Kuulostaa aivan kuin minun kirjoittamaltani tuo tekstisi.
      Minulla on samalkaltainen tausta, koulukiusattu periaatteessa koko peruskoulun ajan ammattikoulu päälle. Näiden jälkeen joitain kertoja jopa työpaikoilla.
      Itse selvisin kouluaikojeni kiusaamisesta siten etten ollut huomaavinaankaan kiusaajia, mutta tietty joku raja tuollakin on.
      Mua on kiusattu myös hiuksistani, lyhyydestäni (en ollut ihan niin pitkä kuin muut), ulkonäöstäni, vaatteistani (olimme köyhiä ja vaatteet kirppiksiltä).

      Mielestäni kirjoitat hyvin ja hienoa että kirjoitit tänne!
      Omalla kohdallani auttoi myös kun aloitin parikymppisenä itsepuolustusharrastuksen, niitä on myös sellaisia jotka eivät ole niin rankkoja lajeja, kuten esim. taiji(en tiedä luokitellaanko tämä itsepuolustuslajiksi), mielestäni judo ei ole kovin raakaa, sekä aikido on hyvä laji. Itselläni itsetunto nousi ropinalla aloitettuani lajin :) Olen siro ja aina lyhyin luokillani, noiden takia minua eniten kiusattiin. Noissa lajeissa oppii puolustamaan itseään. Erikseen järjestetään myös naisten itsepuolustuskursseja. Voin oikeasti lämpimästi suositella.

      Itselläni sain mielenrauhan lukemalla Uutta Testamenttia ja muita hengellisiä kirjoja. Monesti luin ennen nukkumaan menoa jolloin mieleni "rauhoittui" ja sain ikävät asiat mielestäni pois. Raamatussa Jeesus esim. pyytää että jättäisimme taakkamme Hänen kannettavakseen :) Itse oon saanu tosta tsemppiä.
      Tämä on vain minun kokemukseni, jollain se voi olla joku harrastus, liikunta, kirjoittaminen, piirtäminen tms. Voin myös lämpimästi suositella näiden puheiden kuuntelemista, jos niistä olisi Sinulle jotain apua:
      http://www.saarna.net/

      Jos olisit täällä niin halaisin sinua , tässä *hali*,
      tsemppiä sulle ihan hirmupaljon ja kirjoittelethan tänne vielä
      T: myös koulukiusattu

    • annie123

      Melkeinpä kaikki sun viestissä on kuin mun elämästä. Mulla alkoi samanlaiset ongelmat n. 18-19-vuotiaana. Lääkärille uskaltauduin vasta muutaman vuoden jälkeen siitä, sain lääkkeitä, kävin psykologin juttusilla, ym. Siitä lähtien asiat olikin melkeen täydellisesti, tunsin olevani normaali ja pystyin nauttimaan elämästä. Nyt kuitenkin parin viime vuoden aikana nuo vanhat ongelmat on tulleet jonkin verran takaisin. Oon nyt 25.

      Sulle haluisin sanoa, että mun mielestä sun kannattaa ehdottomasti mennä lääkärille / ammattiauttajan puheille. Vaikka lääkkeet ei mikään pysyvä ratkaisu ookkaan, niin ne helpottaa kuitenkin oloa ja pystyy elämään normaalimmin. Joku terapia saattaa olla lääkkeiden rinnalla semmonen mitä voi kokeilla, mä en aikoinaan siihen lähtenyt, mut luulen et ois pitäny..

      Jos sulla on vielä kysymyksiä, niin kirjottele ihmeessä tänne..

    • katse tulevaisuuteen

      Hei,
      Äidin näkökulmaa kipeään asiaan!
      Olen 16 vuotiaan tytön äiti ja sain noin 3 kk sitten tietää että tyttäreni sairastaa masennusta ja viiltelee itseään.Tiedon sain hänen hyvältä ystävältään ja olen siitä KIITOLLINEN.En tiedä olisiko tyttäreni uskaltanut ikinä kertoa minulle asiaa itse.
      En huomannut mitään hänestä,hän on iloinen,koulu tuntui menevän hyvin,on kavereita,kaikin puolin mukava ja auttavainen.Mitä nyt pientä nahistelua oli meillä ja napinaa kun piti tehdä kotitöitä tai vahtia pikkusisaruksia.
      No,otin asian hänen kanssaan asian puheeksi ja ensin hän kielsi kaiken mutta myönsi lopulta että näin on.Varasin heti lääkärille ajan ja saatiin nuorisopsykologille aika missä hän kävi muutamia kertoja juttelemassa....ja silti hän yritti itsemurhaa 4 viikkoa myöhemmin josta onneksi selvittiin säikähdyksellä vaikka lähellä oli!Hän on nyt sairaalahoidossa ja saa masennuslääkettä.
      Hän ei paljon minulle puhu vieläkään mutta onneksi edes hoitajille jotain.On todella raastavaa kun en tiedä mitkä asiat on tähän johtanut...onhan toki se mahdollisuus että hän ei oikein tiedä itsekään.
      Mutta kun koko ajan on sellainen tunne että jotain salataan,en koe voivani auttaa kun en tiedä mistä on kysymys.Tiedän että monesti riittää kun on vain läsnä ja näyttää että välittää.Onko näin?
      Käyn sairaalassa joka päivä,tyttäreni sanoi että ei tarvitse,ei kuulemma muittenkaan vanhemmat käy,mutta kun minä haluan käydä.
      Rakastan tytärtäni hyvin paljon ja olen todella pahoillani siitä että olen ollut aika kiireinen ja varmasti vähän poissaoleva viimeiset n 3 vuotta työkiireiden takia.
      Kertokaa te hyvät nuoret että miten te haluaisitte että teitä lähestytään tällaisten ongelmien äärellä.
      Teen mitä tahansa jotta tyttäreni paranee,en vaan voi häntä menettää!
      Teille nuorille jotka kirjoititte että ette uskalla mennä puhumaan kenellekään....voi,tehkää se vaikka kuinka kirpaisee.Muistakaa että se eka kerta on vaikein ja kun siitä selviää niin varmaan jatko on helpompaa.Hakekaa apua ettei asiat pääse paisumaan liian vaikeiksi.
      Joka ikinen äiti tai isä haluaa tietää jos lapsellaan on hätä!! Olisi ollut aivan hirveää jos en olisi saanut asioita tietooni ja lapseni olisi kuollut!Nyt meillä on mahdollisuus edes !
      Jos teillä on suuria ongelmia perheessä,alkoholiongelmaa tms ettei voi kotona puhua niin menkää ihmeessä lääkärille tai koulun henkilökunnalle puhumaan.Valitkaa sellainen ihminen joka tuntuu teistä hyvältä.Ei tarvitse olla hieno titteli,vaikka koulun keittäjä käy jos vain hän tuntuu ihmiseltä isolla i:llä.Pääasia että avaudutte jollekulle jotta asiat lähtee rullaamaan.Se on itselle hieno teko koska aina ei voi jaksaa yksin ja te olette niin arvokkaita että itkettää kun ette sitä tiedä itse että olette! On lupa olla heikko,varsinkin jos kiusaamisella on pahaa aiheutettu.Kiusaaminen ei ole teidän syy ja joskus kiusaajakin voi tarvita apua,hänelläkin voi olla paha olla jonka hän purkaa muihin.En silti yhtään puolusta kiusaaija.
      Viiltelystä vielä....kun olen aiheesta lukenut ja melkein aina törmää seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuuteen...miksi aloititte viiltelyn ja mistä moista edes keksii?
      Toivon todella kaikkea hyvää elämäänne,hyvät nuoret,muistakaa että elämä kantaa vaikka joskus se saattaa potkia päähän ja kunnolla.J a jos se apu ei löydy heti ensimmäisen oven takaa niin kokeilkaa seuraavaa niin kauan että se oikea ovi aukeaa...ajatelkaa mitä kaikkea ihanaa vielä voi elämässä olla edessä!Ettehän missaa sitä!
      T.Äiti jolla ei itselläkään ole aina ollut helppoa...mutta selvitty on...ja nyt on voimia auttaa tytärtäni koska tiedän että suuristakin vaikeuksista voi nousta

    • surullistamuttatotta

      Mä en onneksi viiltenyt syvälle, kun silloin joskus epätoivon puuskassa tuli veitseen tartuttua. Vasemmassa kädessä on neljä haaleaa arpea muistuttamassa elämän pahimmasta ajasta : ( Toisaalta en itse saanut viiltelystä minkäänlaista helpotusta oloon ja vanhemmillekin piti asia heti kilttinä tyttönä tunnustaa : ( He olivat silloin kuin puusta pudonneita, eivätkä käsittäneet asiaa ollenkaan. Muutenkaan he eivät koskaan ymmärtäneet pahaa oloani vaan äiti huusi ja isä uhkaili, kun minä itkin ; ( Näin jälkeenpäin ajatellen olin varmasti psykoosissa, enkä mitään apua saanut. Itse pääsin jotenkin jaloilleni, mutta aika huono lukion aloitus mulla oli. Koko ensimmäinen vuosi meni aivan sumussa, mutta kesken en lukiota jättänyt. Apua minun olisi kyllä pitänyt saada, sillä jos seuraava psykoosi iskee niin en enää omin voimin selviä : ( Vanhemmat pettivät minut hädän hetkellä, sitä en unohda koskaan. En enää ikinä halua, että kukaan sanoo minulle, että sinua ei vaivaa mikään. Vanhempien uhkailu oli kauheaa. Kun sanoin, että olen miettinyt itsaria isä lähti autolla pois ja sanoi, että meinasi minun takiani ajaa autolla rekkaa päin. Sekin olisi varmasti ollut minun syyni ; ( En voi koskaan unohtaa. Muuten vanhemmat ovat olleet ihan kivoja, mutta nyt ainakin tiedän, että hädän hetkellä en tule saamaan heiltä tukea, että toivottavasti pää pysyy edes tässä kunnossa, vaikka olo ei ole ollut vuosiin mikään kehuttava : (

      • surullistamuttatotta

        Pitää vielä kehua niitä vanhempia, jotka ottavat lapsensa pahanolon todesta ja ovat valmiita auttamaan ja järjestämään apua. Kiitos teille! Te olette ihania


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe