Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

perheellinen

olen perheellinen 28v. (1 lapsi, puoliso) nainen ja olen harkinnut alalle ryhtymistä. toiveeni olisi tietty että olisi joku/jokunen vakityyppi, joiden luona kävisin ja saisin ylimääräistä rahaa. teen kahta työtä ja jotenkin olen alkanut kaipaamaan ylimääräistä luksusta elämääni. kaikki rahani menee laskuihin, ruokaan, asumiskustannuksiin ym. ylläpitoon.. lisäksi muutenkin puolisollani ei ole kovin kaksiset tulot vaikka työssä käykin, joten kannan aina vastuun lähes kaikesta. hän kun yleensä mällää kaikki rahansa ihan joutavuuksiin (alkoholiin jne. ). olemme muutenkin eron partaalla, koska en jaksa vahtia yhtä aikuista teiniä alle kouluikäisen lisäksi.
v*tuttaa, etten sanoisi.. en tekisi sitä tosin pakonkaan edestä, vaan muutenkin tykkään seksistä, joten tuo nyt olisi kaikkein mieleisin ja helpoin keino.
5260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keski-Uusimaa, lähellä pk-seutua.

Äänestä

Mietin ihan samaa. En ole perheellinen, mutta saman ikäinen (28) nätti ja hoikka varattu nainen. Tykkään seksistä ja olla miehen (varsinkin vanhempien) käytettävänä, joten miksi en voisi ottaa siitä rahaa?
Hieman kuitenkin mietityttää; vaikuttaisiko tällainen itsekunnioitukseeni? Olisihan se toki helppoa löytää pari mukavaa herrasmiestä keitä tapaisi kummankin aikataulujen mukaan, mutta miten siihen saisi ryhdyttyä?

Äänestä
  • Liikemiestä kiinnostaa,mistpäin olet

    Äänestä

Seksin myyjien ilmoituksille on omat kanavansa. Menkää sihteeriopistoon tai seksitreffeihin ilmoittelemaan, täältä kontakti-ilmoitukset siivotaan pois.

Äänestä

Ainoa teini-ikäinen perheessäsi taidat olla sinä itse. Sääliksi käy lasta kun on noin aivokuollut mutsi. Ero todellakin kannattaa, niin voit huorata rauhassa..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ella-babe... kirjoitti:

olen perheellinen 28v. (1 lapsi, puoliso) nainen ja olen harkinnut alalle ryhtymistä. toiveeni olisi tietty että olisi joku/jokunen vakityyppi, joiden luona kävisin ja saisin ylimääräistä rahaa. teen kahta työtä ja jotenkin olen alkanut kaipaamaan ylimääräistä luksusta elämääni. kaikki rahani menee laskuihin, ruokaan, asumiskustannuksiin ym. ylläpitoon.. lisäksi muutenkin puolisollani ei ole kovin kaksiset tulot vaikka työssä käykin, joten kannan aina vastuun lähes kaikesta. hän kun yleensä mällää kaikki rahansa ihan joutavuuksiin (alkoholiin jne. ). olemme muutenkin eron partaalla, koska en jaksa vahtia yhtä aikuista teiniä alle kouluikäisen lisäksi.
v*tuttaa, etten sanoisi.. en tekisi sitä tosin pakonkaan edestä, vaan muutenkin tykkään seksistä, joten tuo nyt olisi kaikkein mieleisin ja helpoin keino.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu