SDP rappiolla

Urpilaisen matka Bildenberg-kokoukseen on viesti demokratian pilkasta. Mutta saihan hän KMS-lahjuksiakin. Lipposen peli jatkuu puolueessa sukupuolen vaihdeksesta huolimatta. Kannattaisi SDPn jo vaihtaa nimeä. Vaikkapa Suomen korruptiopuolueeksi. Pieni lahjus tulee kansalle hyvin kalliiksi. Se on nyt nähty ja koettu. Salailu ei paljon enää auta. Kyllä kansa jo tietää kaiken. Laskut opettavat meitä.
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Työministeriä leikkivä Ihalainen on myös erikoinen henkilö. On kuulemma kirvesmies mutta nyt vannoo koulutuksen nimiin kun on saanut kaiken työnteon kannattamattomaksi Suomessakin. Nämä maailmanvallottajat pystyvät vain hävittämään työpaikat suomalaisilta . Vaikea elää kun ei ole kenelläkään tuloja. Usko ei mitään auta vaan luo kurjuutta. Eduskunta ja hallitus on sitä varten että pitää valtakunnan asiat kunnossa. Nyt ne luulee seminaarien luovan työtä ilman omien aivojen käyttöä.

Äänestä

Kassakone pakosta Ihalainen vaahtoo mut ei puhu hierojista mitään joiden ei tarvi maksaa edes arvonlisäveroo.Laita asia kuntoo Ihalainen.

Äänestä

Samaa mieltä työkyvyttömyyseläkeläisenä. Hänen mielestään myös työkyvyttömyyseläkeläinen pitää/saa takaisin saada takaisin työelämään! Siis kuka suostuu ottamaan työkyvyttömän töihin, kun töitä ei ole terveillekään!? Tietysti ilamisena tukityöllisenä, mutta entäpä sairas, jonka sairaudet eivät ole mihinkään hävinneet - minä pystyisin tekemään jotain työtä varmasti, mutta ihan omaan tahtiini ja pahoina päiviä en sängystä ylös pääse - enkä ole mielenterveyssyistä eläkkeellä. Pieni eläke ei riitä elämiseen, joten mielelläni ottaisin lisätienestejä, kunhan se olisi mahdollista!

Siitä olen Ihalaisen kassa samaa mieltä että työkyv.eläkkeelle joutumisen vaarassa olevaa pitää tukea kaikin keinoin, jos hän itse katsoo sen parantavan hänen työkuntoaan ja selviytymistään työelämässä. Nyt on kuitenkin mennyt tämäkin niin että sairaat eivät pääse eläkkeelle, vaikka olisi miten monen eri lääkärin lausuntoja ja NYT he masetuvat taatusti tässä kierteessään. Joten kovin ammattitaidotonta touhua..

Äänestä

SDP ei ole ollut demokratian asialla enää vuosikymmeniin. Voisivat vaihtaa jo nimensä tai liittyä suoraan osaksi kokoomusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakava paikka kirjoitti:

Urpilaisen matka Bildenberg-kokoukseen on viesti demokratian pilkasta. Mutta saihan hän KMS-lahjuksiakin. Lipposen peli jatkuu puolueessa sukupuolen vaihdeksesta huolimatta. Kannattaisi SDPn jo vaihtaa nimeä. Vaikkapa Suomen korruptiopuolueeksi. Pieni lahjus tulee kansalle hyvin kalliiksi. Se on nyt nähty ja koettu. Salailu ei paljon enää auta. Kyllä kansa jo tietää kaiken. Laskut opettavat meitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu