Tekopyhä Arhinmäki

real thing

sanoo ettei uskontoa saa sekoittaa politiikkaan. Uskonto on arvo ja ateismi on arvo. Arhinmäki yrittää vain saada ateismille yksinoikeuden politiikkaan. Siitä on kyse---> siis rasismista ja uskovien syrjimisestä. Täytyy muistaa, että ateismikin on uskonto, uskotaan asiaan, mitä ei pystytä todistamaan oikeaksi. Arhinmäki ei kunnioita ihmisoikeuksia ja toisinajattelijoitaja on siten sopimaton kulttuuriministeriksi.

17

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O rly?

      " Siitä on kyse---> siis rasismista "

      Rasismi tarkoittaa rotusortoa, kyse ei siis ole rasismista, uskonto ei ole rotu.

      Ateismistakin olet aivan pihalla, yhtä lailla olet pihalla ihmisoikeuksien ja toisinajattelun suhteesta Arhinmänen kohdalla.

      Itse en Arhinmäkeä arvosta, päinvastoin, mutta tuollaiset avauksen kaltaiset typeryydet kyllästyttävät.

      Lisäksi olen sitä mieltä, että uskontoa ja politiikkaa ei saa sekottaa, sen tulokset on nähty monissa maissa. Turkki esim. on vuosikymmenet taistellut uskonnon pitämiseksi erillään politiikasta melko hyvällä menestyksellä, nyt vasta viime vuosina Turkilla on ollut tämän asian kanssa suuria ongelmia. Myös Suomessa kirkko pitäisi erottaa valtiosta, kuten on tehty jopa Yhdysvalloissa.

      "Yhdysvaltain perustuslaki suojelee kaikkia uskontoja ja erottaa valtion uskonnosta.[141] Moni varhain Pohjois-Amerikkaan muuttaneista siirtolaisista pakenikin Euroopan uskonnollisia vainoja. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan, Plymouthin kaupungin.[35] Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, esimerkkinä juutalaisten joukkopako natsi-Saksasta. Myös Yhdysvaltojen sisällä on paettu uskonnollista vainoa, esimerkiksi mormonit muuttivat Salt Lake Cityn seudulle, autiomaan keskelle.[142]"

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvallat

    • Politiikan ja uskonnon pitäisi pysyä molempien omissa karsinoissaan. Uskontoja on tosiaan monia ja ateismi kuten kommunismi ovat niiden joukossa, Kun politiikka on sidoksissa johonkin uskontoon se syrjii aina muita.

      Meillä hallinto sisältää perinteisesti olemuksia siitä kristillisestä perinteestä joka on Euroopassa vaikuttanut kohta pari tuhatta vuotta mutta ne osat 10 käskyn listasta joita on sovellettu meidänkin lakeihimme harvoin loukkaavat muiden uskontojen tapoja. Otetaan esimerkiksi vaikka älä tapa tai älä varasta, nuo ovat meille suurimmalle osalle selviöitä vaikka muutamat niihin lankeavatkin.

      Minä en ole huomannut Arhinmäessä ihmisoikeuksien kunnioittamattomuutta mutta jos näet niin niin ihmettelen perusteitasi. Meillähän on uskonnon vapaus vaikka onkin jopa 2 valtionkirkkoa, saat olla vaikka buddhalainen, muslimi tai Jehovan todistaja ja olet saman arvoinen kansalaisena kuin peruskristittykin valtionkirkon perusjäsen joka käy kirkossaan vain kun erikseen kutsutaan ristiäisiin, rippijuhlille, häihin ja hautajaisiin.

      Sinun perusteillasi en lähtisi Paavon sopivuutta arvostelemaan vaan hankkisin hieman löysemmän pipon ja suuremmat kumisaappaat jotta kiristävä tunnelmasi hieman helpottaisi.

      • real thinking

        Jokainen vaikuttaja tuo jokatapauksessa oman arvomaailmansa politiikkaan ja se jo on poliitiikan ja arvojen (myös arvojen) tuomista yhteen ("sotkemista") eikä Arhinmäellä tässä ole yksinoikeutta, vaikka hän sitä yrittää. Hänen arvomaailmansa tässä asiassa ei ole ministerille sopivaa. Tulee mieleen Pohjois-Korea tai entinen Neuvostoliitto Arhinmäen mielipiteisssä.


    • ex...

      Oikein hyvä ja perusteltu blogi-kirjoitus Paavolta!

      • TyöeIäkeläinen

        Nautitko joulu ja pääsiäis-vapaista... millä oikeudella,ne on uskonnollisia juhlapyhiä!


      • ex...
        TyöeIäkeläinen kirjoitti:

        Nautitko joulu ja pääsiäis-vapaista... millä oikeudella,ne on uskonnollisia juhlapyhiä!

        Itse asiasse ne ovat alkujaan pakanajuhlia jotka kristityt muuttivat omille uskomuksilleen pyhitetyiksi.Joulu/kekri on keskitalven juhla ja päsiäinen muinainen kevään juhla.Joten mieti sitä kun juhlit ns.kristillisiä juhliasi.Miksi sinä niitä juhlit?


      • TyöeIäkeläinen kirjoitti:

        Nautitko joulu ja pääsiäis-vapaista... millä oikeudella,ne on uskonnollisia juhlapyhiä!

        Miksi ne eivät olisi? Se, että ne on ajoitettu aikoinaan suurin piirtein samoihin aikoihin kuin aiemmat juhlat on varmasti hyvin käytännöllinen merkitys. Jos hyvää asiaa haluaa juhlia niin onko siinä päivämäärällä kovin suurta merkitystä? Se varmaan myös helpotti ihmisten käännyttämistä kristinuskoon aikoinaan kun vanhat tavat monella tapaa pienellä uudelleen värityksellä saatiin pidettyä. Joulukaan ei ole ollut vastaava kulutusjuhla kuin muutaman vuosikymmenen. Helposti voisi ajatella onko nykyinen Joulu enää oikea joulu kun se Joulun oikea päähenkilö syntyi seimeen eikä siinä tallissa varmaan ollut pöytä koreana.

        Kristitty voi puhua pakanoista mutta voiko ei kristitty tehdä sitä? Mielestäni ei, pakanoiksihan yleensä sanotaan niitä jotka ovat joidenkin alku-uskontojen kannattajia eli uskovaisia ei kristityn näkökulmasta joka tapauksessa. Onko "ex..." vakaumuksellinen kristitty koska käyttää alku-uskontojen kannattajista pakana nimitystä? Kannattaisi miettiä mitä sanoo. Kommunistikin on samassa merkityksessä pakana koska on ei kristillisen uskon kannattaja.


      • TyöeIäkeläinen
        ex... kirjoitti:

        Itse asiasse ne ovat alkujaan pakanajuhlia jotka kristityt muuttivat omille uskomuksilleen pyhitetyiksi.Joulu/kekri on keskitalven juhla ja päsiäinen muinainen kevään juhla.Joten mieti sitä kun juhlit ns.kristillisiä juhliasi.Miksi sinä niitä juhlit?

        Älä saivartele! Muinaisten pakanoiden talvipäivänseisaus-juhlalla ei ole mitään tekemistä nykypäivän palkallisen joulupyhien kanssa! Muinaiset pakanat sai viettää juhliaan,mutta ilman palkkaa! Nykyaikana uskonnolliset pyhät on kristityt saaneet sovittua palkallisiksi juuri uskonnon takia,ja siksi ateistit kuuluisi olla töissä esim.jouluna.. tai ainakin pyhäkorvaukset pitäisi ottaa pois heiltä,sehän on sama kun lintsaus töistä ilman hyväksyttävää syytä!


    • ex...

      Aikamoisen saivartelun kautta taas.Tottakai saa pakana sanaa käyttää koska se tarkoittaa monia asioita niin alku-uskontoja kuin uskomattomiakin.Ei sen sanan sanomiseen tarvitse ensin liittyä ev.lut.kirkkoon.
      Ei en todellakaan ole kristiity tai kuulu mihinkään uskontokuntaan.Olen ateisti/agnostikkoKommunisti voi olla myös kristitty ja tiedän monia vasemmistolaisia jotka ovat toimineet niin kirkon kuin työväenliikkeen parissa.
      Eli kommunisti voi olla pakana tai sitten ei...eipä yleistellä,taas.
      Sehän kristinuskon levityksessä lienee kaiken keskeisintä.Juhlat olivat jo valmiina niihin tarvii keksiä uusi tarina.Keksittiin niin jessen synttäriä kuin kuoleman juhlimista.Kansa oli jo päiviä juhlinut joten,pala kakkua loput.
      No jos sinun synttäreitä juhlittaisiin vaikka 4 kuukautta oikeiden jälkeeä,eikö se olisi outoa?Jeesus fiktiivisenä hahmona ,tokkopa siitä loukkaantuu.

      • Olet siis itsekin pakana kristityn kannalta joten miksi nimittelemään muita? Alunperinhän sillä on tarkoitettu kaikkia ei kristittyjä ja kukas sen merkityksen olisi muuttanut? Marxko?

        Saat juhlia minun synttäreitäni ihan koska vaan, päivähän ei ole niin tärkeä kuin syy miksi vietetään. Hyvää asiaahan voi juhlia vaikka päivittäin jos se ei häiritse elämää liialti eli joka päivä ei voi olla pyhäpäivä.

        Näkökantasi arvoisa "ex..." ovat sangen rajoittuneet kuten komujen yleensäkin. Tuolla TA:n keskustelussa joku esitti mielipiteitään maahantulonvastaisista mielipiteistä mutta oli unohtanut kokonaan selvittää kommunismiin pyrkineiden valtioiden toiminnan sekä maahantulon että maastalähdön puitteissa. Niissähän oli varsin korkeat muurit estämään maahantuloa ja varsinkin sieltä lähtöä.


      • ex...
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Olet siis itsekin pakana kristityn kannalta joten miksi nimittelemään muita? Alunperinhän sillä on tarkoitettu kaikkia ei kristittyjä ja kukas sen merkityksen olisi muuttanut? Marxko?

        Saat juhlia minun synttäreitäni ihan koska vaan, päivähän ei ole niin tärkeä kuin syy miksi vietetään. Hyvää asiaahan voi juhlia vaikka päivittäin jos se ei häiritse elämää liialti eli joka päivä ei voi olla pyhäpäivä.

        Näkökantasi arvoisa "ex..." ovat sangen rajoittuneet kuten komujen yleensäkin. Tuolla TA:n keskustelussa joku esitti mielipiteitään maahantulonvastaisista mielipiteistä mutta oli unohtanut kokonaan selvittää kommunismiin pyrkineiden valtioiden toiminnan sekä maahantulon että maastalähdön puitteissa. Niissähän oli varsin korkeat muurit estämään maahantuloa ja varsinkin sieltä lähtöä.

        Pakana EI liene kenenkään mielestä haukkumasana.Toki kristityn mielestä vain he saavat nimitellä toisia eri uskomustenperusteella.Jos minä ei kristittynä käytän mm.pakanasanaa miten ihmeessä minä sillä loukkaan ketään.En ymmärrä?
        Sanojen kieltäminen lienee kovin mieleistä teille uskovaisille ja te mielellään sallitte toisille toiset sanat ja toisilta ne kiellät.Mutta kun minua ei vähempää voisi teidän uskovaisten mielipiteet sanoista kiinnostaa niin käytän niitä niinkuin itse haluan.Marx oli taloustieteilijä ei kielitieteilijä.Luulisi sen perusasian edes tietävän.
        Toki sinun suppea ahdasmielinen maailmasi ei ehkä salli sinun päättää lauseen pisteeseen vaan sanaan marx?
        Eli päivät eivät kärsi sinusta inflaatiota vaikka niitä juhlisi jokapäivä?Jokapäivä samat laulut ja kakut.Sinun rajoittunut sisäänpäin kääntynyt maailmasi tykkäisi kun koskaan ei ikinä mitään muuta kuin sitä samaa.Se eroittaa konservatiivin liberaalista. Ja synttärit harvoin meillä kuolevilla osuu pyhäpäiviksi.Pidätkö itseäsi jo niin merkittävänä etä tuollaisen mitättömyyden päivä pitäisi pyhittää?Mutta en minä sinun pikkumaailmaasi yritäkkään muuttaa.
        Voi kun sinä voisit ensin selvittää eron kommusnistien ja vasemmistolaisenvälillä.Kun niin kovasti olet kommunisteista kiinnostunut pysyisit heidän saiteilla.Kun nostat katseesi omasta navasta ja tavaat kenen saitti tämä on huomaat olevasi väärässä paikassa.
        Toki sinulla ja kommunisteilla on yllättävän paljon samaa mutta mene leuhkimaan siitä skp:nsivuille. Voitte sitten vertailla kuka on ahdasmielisempi ja kuka suosii eniten poliittista terroria.


    • En väittänyt muistaakseni ”pakana” sanaa haukkumasanaksi!

      En muistaakseni kieltänyt sen käyttöä vaan ihmettelin yhteyttä.

      Marx oli vain kirjanoppinut taloustieteilijä ei käytännön ja sen hänen taloudellinen menestyksensä varsin hyvin osoitti.

      Oletko yksinkertainen? Eihän sitä joka päivä samaa juhlaa vietetä ainakaan samoilla tavoilla. Onhan Joulu-aaton, -päivän ja Tapaninpäivänkin henki ja laulut aivan erilaiset. Jos siis olet huomannut.

      Komujen ja äärivasemmiston välinen ero on veteen piirretty viiva.

      Olen varsin usein kommentoinut myös kommunistisen TA:n keskusteluissa jos vaikka viitsit katsoa.

      Mitä vasemmistolaisempi aate sen yksisilmäisempää sen meno on ja sen enemmän toisinajattelijoita vainotaan. Sitä minä sanon ahdasmielisyydeksi.

    • ex...

      Tuolla perusteella kokoomuksen ja fasismin välinen ero on veteen piirretty viiva.
      En viitsi katsoa sinun mielipiteesi eivät minusta ole kiinnostavia.Jo sinun latteudet täällä ovat joskus sangen raskasta ja lapsellista luettavaa.
      Muistat varmaan kun olit valmis murhaamaan erilailla ajattelavan backmanin?
      Mikäs sinun murhanhimossa ja ahdasmielisyydessä eroaa staliniin ja hitleriin?
      "Kristitty voi puhua pakanoista mutta voiko ei kristitty tehdä sitä? Mielestäni ei, pakanoiksihan yleensä sanotaan niitä jotka ovat joidenkin alku-uskontojen kannattajia eli uskovaisia ei kristityn näkökulmasta joka tapauksessa. Onko "ex..." vakaumuksellinen kristitty koska käyttää alku-uskontojen kannattajista pakana nimitystä? Kannattaisi miettiä mitä sanoo. Kommunistikin on samassa merkityksessä pakana koska on ei kristillisen uskon kannattaja. "

      Tässä aikaselvästi jaat sanat sinusta sopiviin ja ei sopiviin.Tälläistä samanlaista tekstin ja sanojen kieltämistä harjoitettiin ja kaltaistesi stalinin ja hitlerin aikana.Joten mikä on te:n ero natsismiin ja kommunismiin..Se on veteen piirretty viiva.
      En ole huomannut mitään eroa niin aaton,päivän kuin tapaninkaan välillä.
      Olenko yksinkertainen kun kyseenalaistan juhliasi

      "Hyvää asiaahan voi juhlia vaikka päivittäin jos se ei häiritse elämää liialti eli joka päivä ei voi olla pyhäpäivä"

      Sinun suuri pyhäpäivä aaltosi pitäisi tietenkin juhlia aina erilailla.Ihan kun synttärit,kasteet,häät ovat AINA täysinerilaisia?Ei mitään kaavaa tai perinteiden luomaa kuviota..Justiinsa joo..
      Mitä typerämpi on tekstisi sitä kritiikittömämpää sinun lapsellinen maailmankuvasi on.No kommunistit/fasistit varmasti pitävät sinusta olethan kovasti samanlainen.

      • Kommunismin ja fasismin ero on tuo veteen piirretty viiva. Aatun ja Josifin menetelmät vastasivat varsin hyvin toisiaan. Muita on noiden tyyppien harrasteista ihan turhaa syyttää.

        Kommunismi ja fasismi pyrkivät molemmat yksinvaltaan ja molemmat tykkäävät poistaa vastustajat voimatoimin. Molemmissa uskonnoissa tiedetään mikä on oikein ja muut ovat väärässä. Mikä siis erottaa kommunistin ja fasistin jos lipun värejä ei lasketa? Ihan oikeasti siis!


      • ex...
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Kommunismin ja fasismin ero on tuo veteen piirretty viiva. Aatun ja Josifin menetelmät vastasivat varsin hyvin toisiaan. Muita on noiden tyyppien harrasteista ihan turhaa syyttää.

        Kommunismi ja fasismi pyrkivät molemmat yksinvaltaan ja molemmat tykkäävät poistaa vastustajat voimatoimin. Molemmissa uskonnoissa tiedetään mikä on oikein ja muut ovat väärässä. Mikä siis erottaa kommunistin ja fasistin jos lipun värejä ei lasketa? Ihan oikeasti siis!

        Kritisoin lähinnä tuota vasemmiston ja kommunistien linkittämistä yhteen.Kommunisteilla on oma saittinsa.Voit toki jatkaa yhteisenmenneisyyden penkomista mutta muista samalla ketä30-40 luvulla kokoomus symppasi!
        Se ei fasistia vielä jokaisesta kokkareesta tee,niin lapsellinen en minä sentään ole.


    • Ateismi = usko

      Ateismihan on yksi uskon laji.

      • ex...

        Ilman uskontojen pyhiä kirjoja,kirkkoja,pappeja,marttyyreitä,jumalia,tarinoita.......
        Aika vapaa uskonto minusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      61
      3984
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      59
      3980
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2861
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      55
      2682
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      55
      1982
    6. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1859
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1649
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1327
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1261
    Aihe