Saituus epämiellyttävin luonteenpiirre ?

Henkilökohtaisesti en ole kärsinyt liiasta nuukuudesta, mutta sivusta olen seuraillut. Kutsun ilmiötä köyhäilyksi. Rahaa on, vaikka kuinka paljon, mutta mitään mukavuuksia ei itselle suoda. Elää kituutetaan. Mieheni oli tarkka raha-asioissa, samoin miesystäväni, mutta sopivasti nautittiin elämästä ja pidettiin hauskaa.

Ystäväpiirissä on monia henkilöitä jotka ovat olleet iät ajat kotiäiteinä. Eräs kertoi sai ensimmäisen hänelle tarkoitetun "palkan" kun sai 65v kansaneläkkeen, aina piti yytää siipalta ostolupa ja rahaa.
Olen aina ollut työelämässä, itsekkyyteni ilmeni pidin aina huolta rahoistani, tosin
jaoimme perheen ylläpidon keskenämme. Eipä tarvinnut joka saippuapalaan ruinata mieheltä rahaa. Hyvin meni liitto 30v, kumpikaan ei narissut toisen hankinnoista.

Ihan hyvä, jos perheessä on ainakin yksi järkevästi rahaa käyttävä henkilö.
Kuka sitten on nuuka? Jonkun mielestä taloudellisesti ajatteleva on nuuka.
Itse olen tehnyt pitkän työuran ja saanut määrätä rahankäyttöni. Välillä tykkään nuukaillakin, toisen kerran pistän rahaa menemään ja humputtelen. Näin säilyy tasapaino ja talous kunnossa.

" saituus " on p a k k o s ä ä s t ö ä,,, kun ei yksinkertasesti raha riitä kaikkeen mitä taloudesa tarvitaan,,,,

Hyvä aihe,kannattais keskustella.Tuttavapiirissäni on juuri näitä rikkaita pihtailijoita,rahaa olis mutta kun vielä pitää säästää.Ja monikin on yksinäinen ihminen,kerätään ja kerätään eikä raaskita elää omaa elämää vaikka olis mahdollisuus.
Itselläni nousee karvat pystyyn,kun kuulenkin jonkun sanovan,että sen saa 2 centtiä halvemmalla,tai että joku on euron velkaa.

Itse käytän rahaa ihan normaaleihin menoihin reilusti mutta en pröystäile,en myöskään juokse hulluilla päivillä tai tarjousten perässä.JOs joku edullinen sattuu silmieni eteen,ostan.
Nuoruudestani muistan jo erään tapauksen kun menin vierailulle silloisen poikaystävän luo.Hänen laittaessaan ruokaa hän pilkuntarkasti mittasi riisin desilitralla ja kaatoi millilleen ylimääräiset pois,ja myöskin merkitsi vihkoon kaiken päivän aikana ostamansa,kuten suklaapatukan tai sämpylän jne.

Perhe oli varakas,vanhemmat langanlaihoja yrittäjiä,asuivat loisteliaasti.
Exälläni oli tapana myös nuukailla,kun hän oli ruokaostoksilla hän saattoi tuoda minulle jonkin valmiin ruoan jossa oli ns.punanen lappu.Itselleen kyllä osti Pågensin leipää ja hyviä herkkuja.Taisin mainita siitä muutaman kerran....

Ei kai nyt epämiellyttävin sentään?

Saituuden asteesta riippumatta en pidä sitä erityisen epämiellyttävänä. Jos saituuteen liittyy laskelmointia ja muiden hyödyntämistä, niin se on tietysti epämiellyttävää. Saisin kyllä itse suuni auki sellaisissa tapauksissa, ja vaatisin selvät ja oikeudenmukaiset pelisäännöt myös raha-asioissa.

Ne epämiellyttävimmät luonteenpiirteet ovat minusta sellaisia, jotka liittyvät rehellisyyteen, kunniaan, vastuullisuuteen ja sen sellaiseen.

Joka ei paremmin tunne minua, saattaisi mahdollisesti joskus pitää minua turhan nuukana, jopa saitana. Siitä ei ole kysymys, vaan yksinkertaisesti haluan hinta/laatusuhteen olevan kohdallaan, minun mielestäni. Ja vaikka tietäisinkin sen olevan kohdallaan, niin joskus omat mieltymykseni tai tottumukseni tekevät sen, etten halua maksaa "turhasta". Esimerkkinä vaikkapa noutopöydät. Miksi maksaisin, kun mieluiten ottaisin vain palan suklaakakkua.

Nooo, jos toinen on tarkka rahoista ja toinen ei ole, riitaa syntyy aina. Yleensä kun se suurpiirteinen ei kauan niitä omiaan tuhlaa vaan jatkaisi mielellään toisenkin rahoilla...

Mutta ei se nuukuutta mielestäni ole että elää tulojensa mukaista elämää, paremminkin kohtuutta ja siten viisautta.

Saita on myös yleensä rahanahne.

Mieheni on hyvin miellyttävä luonteeltaan, ja on todella hellyttävää katsella, kun paikkaa vaatteitaan.. :))
Ei ollenkaan epämiellyttävää.

Mulla on taas toinen kokemus.
Oli kummallista kun piti ostaa turhaakin ja vielä pienillä osamaksuilla niin että niitä laskuja tuli jatkuvasti.
Kysyinkin kerran "pelkäätkö rahaa, kun kaikki pitää hävittää jo ennenkun on saatukaan"
Eikä sitä kyllä kestänyt 25 vuotta.

Jos ei ole nuuka ukko hyvä, niin ei ole täysin leväperäisesti rahaa käyttäväkään. Jälkimmäinen tapaus tuli itselleni tutuksi seitsemäntoistavuotisen sotamme aikana.

Omituinen ajatus. Tiedän paljon epämiellyttävämpiäkin asioita.

Kumpikin ollaan jossain saitoja, mm. siinä, että ostetaan tusinoittain, kun ja jos se tulee halvemmaksi.
Hankitaan, mitä halutaan, ja mihin omat varat riittävät. Koskaan ei osteta mitään luotolla.

Minustakin saita ihminen on myös ahne. Ei halua antaa mitään muille, joskus ei itselleenkään. Nuuka ei ole tuollainen, hän on vain vastuullinen ja tarkka raha-asioissaan - puhun tietysti itsestäni ja kaltaisistani..)) - eikä hänellä ole vaikeutta antaa muille.

Joku puhui köyhäilystäkin. Minulle sillä sanalla on ihan positiivinen kaiku - olen näet itse köyhäilijä..)). Lähinnä luonnonsuojelutausta on tehnyt minusta köyhäilijän ja taju siitä, että se, mitä rahalla saan, on yleensä hetken lohtu ja sen voin löytää myös ilman rahaa tai vähällä rahalla: hyvä kirja, hyvä elokuva (molemmat voi lainata kirjastosta) retki luontoon (yleensä ilmainen) , ilta ystävien kanssa
(ei maksa paljoa, jos kutsuu kotiin ja tekee itse työt).

Mä olen ohikulkiessa kattonu
kun nuori perhe lähialueelta osti vanhan talon
ja omilla voimillaan ja luovuudellaan pistää
kaiken uuteen uskoon.
Soon jotakin sitä mitä nimittäis positiiviseksi uskoksi, niin hyvännäköistä jälkeä syntyy entiseen verrattuna.
Oon samaa mieltä tosta köyhäilystä, itekin korjaan vaatteita, ratkenneita saumoja, nappeja ja neppareita ja voi tuunata jotakin ihan uuteen uskoon. ja puutarhassa kauniit kukat loistavat entistä kauniimmin jonkin vanhan roson vieressä.

Eikä tartte ensitöikseen höngätä kauppoihin jonkin muoti- tai merkkituotteen vuoksi.
Puhumattakaan että elon aina tartteis olla jotain kalja-, siideri-,joku muu- tai pelivetoista. Eikä kamppailla tuhoavuuden kanssa kun luovuus kukoistaa.

Ei ole pahaksi nuukailu. Paljon pahempaa jos kaveri sattuu olemaan liian tuhlailevaa tyyppiä, joka tuhlaa rahansa heti tilin saatuaa, tekee velkaa silmät ummessa, eikä tajua sitä että velatkin pitää joskus maksaa.

Miehet ovat usein nuukia, pahenevat vain vanhemmiten.
On ukkeleita jotka haluavat täyshoitoon naisen luo, tai ovat vailla kumppania:)
Hyväuskoinen nainen huomaa hetkessä olevansa ilmainen piika joka maksaa vielä reilusti puolet kuluista, usein enemmänkin.
En ikinä suostu vanhan kitupiikin käskytettäväksi ja passaamaan sellaista.
Minulla on työssä käyvä nuorempi mies, häntä ei tarvitse holhota eikä elättää, maksaa kulunas ja vielä enemmänkin.
Molemmilla on rahaa omiksi tarpeiksi.

Vanhat,pienet, menneniltä haisevat,kitupiikkiukot.

Olen kokenut avioliiton jossa mies ei osallistunut perheen kuluihin vaikka hänellä oli hyväpalkkainen työ. Hän onnistui kartuttamaan omaisuuttaan elämälla minun siivellä, sijoitti pörssiosakkeisiin ja kehui miten taas hän on rikastunut. Lopulta heivasin hänet ulos, mutta turhan myöhäisessä vaiheessa. Lisäksi hän oli väkivaltainen,ja kadun nyt loppuelämäni että olin hänen kanssaan naimisissa 32 vuotta. Siihen minun parhaat vuodet menivät, nyt on vain vanhuus ja sairaudet edessä.

Kuinkakin yleistä on sinun rahat ja minun rahat? Meillä ne on aina olleet yhteisiä.
Me tosin olemme olleet aina suurin piirtein samapalkkaisia.
Taitaa olla yleisempää vanhemmuuten toisensa löytäneillä?

Mun elämässä on myös aina ollut nuo siipeilijät
ja ilmanen piika saanu olla koko ikäni.
Lapsetkin siepattiin ihan pieninä, ei heitäkään enää ole.

Joskus nuorena eli ja elätteli unelmia, rikki meni kaikki.
Lyhyt tuokio alttarilla aikoinaan oli olevinaan onnentäyttymys, siinäpä se sitten olikin kaikki, kesto 10 min.
Joskus vakavasti sairastuneena, vammautuneena puolisokeana oon miettiny että kylläpä oli hintaa ihmisenä olemisella.
En ole katkera, mutta kun on oppinut että ei ihmisten typeryydellä mitään rajoja ole,
niin pysyyköönpä riittävällä etäisyydellä, ja sitäpaitsi, olen kipeästi joutunut luopumaan aina kaikesta, paljon enemmän kuin koskaan olen mitään saanut.

En kaipaa enkä halua yhtään mitään maailman ihmisiltä. Sitä samaa raakuutta kuin ihmiset joskus osoittavat eläinkuntaa kohtaan, sitä on riittänyt yllinkyllin.
Onkos sillä touhulla mitään tekemist saituuden kanssa?
Oman elämän oppimäärä tulee täyteen ja hyvä niin. Kiitos siitä.

jotkin ukot tekee juuri noin ,et säästävät omat rahat tai sijoittavat kalliiseesn autoon, vaimo käy työssä, maksaa kaiken kunnes mies löytää uuden ja häipyy..

Silloin aikoinaan kun me kaks köyhää sekotettiin vähät tavaramme niin ajattelin tulevan vaimon ja lapsen tarviivan kaiken rahan mitä mä ansaittin.
Uskokaa pois ,kun läksin taas laivaan niin pankkikirja jäi vaimolle ,ain se on tulevan kassavirran hoitanu ja mulle viikkorahan antanu.
En koskaan oo tajunnu ukkoja jotka haluu sekaantuu ostoksiin ja joihinkin huonekalujen hankintoihin matoist ja verhoist puhumattakaan.
Koitan pysyä sellasista asioist mahrollisimman kaukana,antaa vaimon puuhastella niitten parissa ja mä hoiran polttopuut.

Myönnän olevani nuuka...mutten saituruuteen asti. Kaveri on enempikin herkkujen perään, joskus niistä hieman hymähtelinkin vaan aika tasaa tälläisenkin.
Omillaanhan ostaa eikä herkut kiloina hänessä näy.

Säästän ruoassa paljon kun teen itse ja reilusti josta pakastan osan. Kaveri ottaa rasian aamulla mukaansa ja ruokatauollaan microssa lämmittää .Valikoimaa löytyy, onnekseni kauppoja on useita asuntoni lähellä, käytän tarjouksia jne.

Vähässä kannattaakin olla nuuka, ja ostaa miten on edullisinta.
Ostaa sitten vaikka suurella rahalla jotain, mitä mieli tekee.
Minulla ei ole nuuka ukko, pakkaa paikoin olemaan liiankin hauska rahalle.
Harrastuksia paljon, ei päähän eikä keuhkoihin meneviä.

Eräs naispuolinen laulaja. Nuuka kun perkele.

Todelliset Roope Ankat ja heidän naispuoliset vastineensa tuntuu olevan sinkkuja .
Ei mikään ihme kun on "pakko" kaikessa pihistää.

Niinpä niin - saituus taitaakin nykyisessä kulutusmaailmassa olla suurimpia syntejä, kun sitävastoin ahneus on mitä tavoiteltavinta ja ihannoiduinta.

"akkake"

Saituus ja ahneus kulkevat käsi kädessä.
Kitupiikit menevät kahvilassakin aina jonon
hännille, jos joku sattuisi kahvikupin maksamaan.

Ostin vuonna 1962 uuden mosse 407:n , hinta oli 570 000 mk. Maksoin mukisematta, vaikka olen luonteeltani pihi.

Sukulaisissani, kahdessa perheessä voidaan hyvin, mutta kummassakin nuukaillaan ihan järjettömyyteen asti. Ei suoda pieniä elämäniloja tai ainakin esitetään sellaista tällaisen köyhän läsnäollessa.
Luulisi sellaisen elämän olevan hyvin raskasta.

Itselläni se mikä tulee myös menee, sopuisasti. Eläen sen mukaan, mutta myös pieniä nautintoja harrastellen.

Ahdistuisin jos minun pitäisi pienikin ilo itseltäni kieltää.