Suomen poliittisessa järjestelmässä Persut ovat menestyksellä toimineet vallan vahtikoirina jotka uskaltavat käydä käsiksi korruptioon, tulipa se sitten oikelalta tai vasemmalta, ylhäältä tai alhaalta.
Muilla puolueilla kiiluu silmissä ainoastaan kahmia itselleen valtaa niin paljon kuin se on suinkin mahdollista ja harjoittaa mieleistään politiikkaa vaikka se olisi turmiollista koko kansalle. Aivan kuin tämä nykyinen EU-rahanpolttopolitiikka on ollut.
Persut on ainoa puolue joka ajattelee tavallista työtätekevää tai työtöntä ihmistä
ja ns. SUOMEN ETUA ilman poliittisen vallan himoa. Viime aikoina olemme
nähneet, mitä perinteisten puolueiden vallanhimoinen politiikka on ollut
esimerkiksi Kotkassa: Omien etujen kahmimista, verotulojen haaskausta tarpeettomaan matkusteluun ja juhlimiseen, tuottavien työpaikkojen unohtamista, palveluiden alasajoa, korruptiota, kavalluksia, jne...
Persut vallan vahtikoirina
ex-demari
1
<50
Vastaukset
- Demarisiitepölyä
Urpilainenkin jäi kiinni valheestaan kun hän väitti matkustavansa yksityishenkilönä ja kuitenkin matkan joutuu maksamaan veronmaksajat. Mitä tulee taasen kunnallisvaaligalluppeihin niin sossut ovat Kotkassa ihan eri suositusluokassa kun muualla Suomessa. Muualla sossut ehkä pärjää asteikolla hyvä......huono 10.....4, niin seiskan tasolla, mutta Kotkassa taso on tällä hetkellä 4.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655