Miten eri vakuutusyhtiöt ovat suhtautuneet kivilleajoihin?
Paljonko nillittävät olosuhteista ja mikä on yleensä omavastuu?
Karilleajo ja vakuutusyhtiöt
8
1890
Vastaukset
- Kerran kesässä kivillä
Karilleajo on yleensä hyvin kiistaton ja selkeä vahinkotapahtuma. Itse olen pari kolme kertaa korjauttanut vakuutuksesta, ei nillityksiä. Omavastuun näkee vakuutuskirjasta.
- että näin,
Monesti vak.yhtiö haluaa kustannusarvion, ennen korjauksen laskutuslupaa.
Mikäli vene menee kipparin valitsemaan korjaamoon, mahdolliset rekalmoinnit korjauksesta tapahtuu kipprin ja korjaamon välillä. Mikäli vak.yhtiö osoittaa korjaamon, reklamointi tapahtuu kipparin ja vak.yhtiön välillä.
Olisi kiinnostavaa tietää kuinka usein vak.yhtiö määrää korjaamon. Itse tiedän yhden tapauksen. - 21
Kaipa ne yleensä korvataan kyselemättä. Sinänsä se on vähän hassua; kun yleensä vakuutusehdoissa on hyvinkin tiukkoja huolellisuusvelvoitteita vakuutuksenottajille, niin olisi johdonmukaista, että korvaukset olisivat jotenkin porrastettuja sen mukaan, paljonko kippari on ottanut riskiä. No, ongelmallistahan se rajanveto tietysti olisi.
No, onhan se tietty selvää, että pirun vaikeaa se kipparin riskikertoimen laskeminen olisi. Mutta ehkä jotain sellaista voisi olla, että jos ajat väylän ulkopuolella kiveen 10 metrin syvyyskäyrän sisällä, saat vähemmän korvauksia kuin saman syvyyskäyrän ulkopuolella. - viime kesänä kiville
Kiville reimarin väärältä puolelta epähuomiossa ajaessa. Suomal. vakuutusyhtiön korvauspäätös mukisematta, osoitti tunnetun laatutelakan helsingistä. 150 e omavastuu.
- etsillee
Jaaha....riippuu veneen arvosta ja korjauksen kustannusarviosta.Minulla vakuutusyhtiö lunasti veneeni vakuutetusta arvosta ja omavastuu 250 € vähennettiin.
- 3526yhehet
Vakuutus If:ssä kaikki hoitui kuten pitikin, ei siis muuta kuin hyvää sanottavaa.
- 17+14
Miten tuo kiville ajo ja lunastus juttu kannattiasi tehdä. Vene on jo sen ikäinen että remontti maksaa eneämmän kuin veneen hinta. Ostajaehdokkaat eivät pidä varmaankaan veneen ominaishajusta kun kauppoja ei ole syntynyt.. Kannattaisiko valita kivi joka on paikallistiedossa mutta ei kartassa ja sitten siihen seitsemän solmua lasissa sopivalla kelillä.
Sillä onko kivi kartassa vai ei, ei ole vakuutusyhtiölle merkitystä.
Vakuutuspetos on rikos ja siitä voi jäädä kiinni. Lisäksi vakuutusyhtiö korvaa veneesi sen käyvästä arvosta, ei vakuutusarvosta. Jos onnistut moukaroimaan sen lunastuskuntoon etkä jää kiinni, saat kuitenkin veneestäsi vain saman summan kuin olisit saanut siitä myymällä sen.
Jos jäät kiinni, sinulla on lisää ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770